|
|
|||
|
01.04.2008 - 14:00
Å = tietysti Åland! Aikoinaan meillä oli erittäin mukava yhteistyökumppani paikallisessa, onko se nykyään maakuntahallinto vai mikä lie. No, joka tapauksessa olin yhteydessä sinne vähintään kerran viikossa. Vastapelurina eli yhteyshenkilönä oli vanhempi leidi, joka ehdottomasti halusi parantaa suomenkielen taitoaan ;D Hämmästyttävää siis! Hän halusi, että minä puhun hänelle ruotsia, hän puolestaan puhui suomea. Ja kumpikin sai sitten korjata pahimpia toisen mokia. Meillä oli erinomaisen hauskoja puhelinkeskusteluja ja kirjeenvaihtoa, ilman pomojen väliintuloa tietty. Virallisesti asioimme på svenska. Hän mm. kutsui minut käymään tutustumassa heidän virastoonsa jne. Kohtelu oli erinomaista, vieraanvaraista eikä lainkaan sellaista, kuin voisi luulla. Oikein kiva kesäpiipahdus siellä Oolannin virallisissa ympyröissä, joista en tiennyt yhtään mitään. Asiat ovat varmaan muuttuneet paljonkin vuosien aikana, edelleen toivon, että heillä on mukavia sekretaareja siellä hallinnossa, jotka myös osaavat suomea eivätkä suhtaudu kaikkeen suomalaisperäiseen kovin negatiivisesti... PS: Laskuri lähenee huolestuttavasti 50 000. kävijää. Hui - tuon luvun korkannut oikeustoimikelpoinen luonnollinen henkilö tulee saamaan jonkun palkkion (EI rahaa vaan materiaa...), jos kehtaa ilmoittautua meiliini =D
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||