|
|
|||
|
03.04.2008 - 14:00
Ö = örjätyö? No, ei - ei löydy Ö:lläkään alkavaa virmaa, en ole ollut edes öljynporauslautoilla, kuten mukavin setäni aikoinaan! Mutta jospa tehtäisiin sellainen juttu, kun tuo W jäi välistä. Että otetaankin tähän tilalle W = Wärtsilä, wanha kunnon Wärtsilä 70-luvulla, Turussa siis. Olin siellä tsupparina, muistattehan aikaisemmin kertomani! Tuolloinhan Wärtsilässä oli väkeä kuni pipoa ja meikäläiselläkin riitti töitä, talohan (tai siis telakka) oli mielestäni valtava. Olin sisätsupparina ja avustavissa toimistohommissa. Minusta oli kivaa, varsinkin päästä liikkumaan alueella. Työkaverit olivat oikein mukavia, samoin kaikki muut. Yksi nuoruuden mukavimmista työpaikoista.
Suosittelen muuten kaikille nuorille kesätöiden hankkimista, mikäli vaan löytyy! Ihan mitä vaan, vaikka vähäksikin aikaa. Se oudosti avartaa käsityksiä koulunkäynnistä ja sen tarkoituksesta *virn*.... Tiedän, ei ole helppoa, mutta jo muutama viikkokin tai osa-aikahomma voi tehdä eetua. Kannattaa siis yrittää, ainakin jos on jo yli 15-v. tai vanhempi. Belgarion oli viime kesänä Herjaamoa lähellä olevalla taholla kesätöissä ja piti siitä. Tosin hän saikin sitten jatkoja mukavasti eli työsuhde kesti kaikkinensa yli 3 kk. Palkka oli sama kuin Welhottaren peruspalkka, käteensä hän sai tietysti paljon enemmän, koska veroja ei mennyt! Kateus. Belgarion itse vaikutti tyytyväiseltä työhön ja hommaan, sai hyvät arvostelutkin. Ja nyt on nimensä myös kirjoissa ja kansissa, eli Seuren kautta voi jatkossa yrittää lisähommia. Katsokaas, kesätyöpaikkaa hakevat, myös Seuren vapaana olevat paikat, sieltä voi löytyä jotain kiinnostavaa! Huomenna vielä pikainen silmäys CV:n ja työelämään yleensä, sen jälkeen tämä sarja saa luvan loppua. Ehkäpä alamme head huntereiksi, kavereitakin hommiin tuntuisi löytyvän ,D ![]() TÖITÄ JO PITKÄÄN!
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||