|
|
|||
|
06.11.2010 - 17:21
Sääntöjen mukaan tämä merkki on tarkoitus liittää haasteeseen, vastata kysymyksiin ja ojentaa ystävyyden kapula eteenpäin valitsemilleen blogeille. Haaste on alunperin ranskankielinen, mutta minä tästä vaan mieluummin suoraan suomeksi:
En muista muuta, mutta halusin lehteen töihin jo n. 4 – 5-vuotiaana. 2. Mitkä olivat lempisarjakuviasi ? Akkari tuli vähän aikaa, mutta myös Retu 3. Mitkä olivat lempipelejäsi? Olin alakouluiässä kovassa kuumeessa monta päivää. Äitee oli töissä ja Faija ei tiennyt, miten jaksaa enää viihdyttää, joten hän opetti sekä sököä että kunnon pokeria. Lisäksi pelattiin marjapussia, seiskaa ja kaikkia mahdollisia korttipelejä. Pohjanmaalla körttisukulaisissa pelattiin Pököä omatekoisilla paperikorteilla, kun ei saanut olla tavallisia pelikortteja. Muista peleistä parasta olivat Fortuna ja tikanheitto. 4. Mikä oli paras syntymäpäiväsi ja miksi? Köyhässä perheessä ei niitä ihmeemmin vietetty. En todellakaan muista, että olisin saanut mitään kummallista tai olisi ollut jotenkin poikkeavaa... valitan. Lahjoiksi sain joko pyytämäni kirjan tai jotakin kouluvaatetta, joka olisi muutoinkin ollut pakko ostaa (olen syntynyt juuri koulun alkamisen aikaan syksyllä!). 5. Mitä sellaista olisit ehdottomasti halunnut tehdä mitä et ole vielä tehnyt? Matkustaa rahtilaivalla Englantiin ostamaan shetlanninponin 100 punnalla 6. Mikä oli ensimmäinen lempiurheilusi? Suunnistus – ainoa laji, jossa pärjää vähän myös älyllä eikä tarvitse huhkia hulluna koko ajan *argh*! Pesistä olen myös pelannut tosi paljon. 7. Mikä oli ensimmäinen musiikki-idolisi? Muksut (!) ja Meripioneerit, 8. Mikä on paras joululahja (tai vastaava) jonka olet saanut ? Sama vastaus kuin syntymäpäiväkysymykseen – ei havaintoja mistään erikoisesta... paitsi että, joko jouluksi tai syntymäpäiväksi sain ehkä 3 – 4 –vuotiaana PATTEREILLA toimivan upean musta-keltaisen auton (Mustang), joka kulki ihan ympyrää... Mahtava – taisi olla Faijalla silloin hyvä urakka. Mutta en muista oliko Jule vai synttärit. Haastan tässä mukaan Valkolaisnainen romaniyhteisössä, Kynä, kirja ja kuningatar –blogin Reinen sekä jokaisen muun, joka ei ole tätä saanut ja haluaisi ehkä kertoa lapsuudestaan tai muistella muuten vaan. Pakko ei haastettujenkaan ole vastata tai jatkaa tätä, jos ei halua – mutta voisi olla kiva lukea! Ja ystävät, jos teillä ei ole omaa blogia, vastatkaa vaikka kommenttilootaan - sielläkin on tilaa!
POLKA – KÖYHÄ JO SYNTYESSÄÄN...
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||
Juu-u tänne vaan sunkin poniini. Ei meikäläisestäkään enää ratsastamaan ole (taitaisi olla eläinrääkkäystäkin tällä painoindeksillä), mutta hepat on silti kivoja :)
MUUTEN, immeinehä on utelias ja on mukava saaha tietää hiukkasen arvotuksellisesta bloggaajast lisää. Tosin, sähän kerroit alkuaikoina paljonki. Koht oon lukennu kaikki noi sun juttus... Mukavaa illanjatkoo sulle,,,, mikskä sua ny täs sanois, persetti...no vaik mukava immeine.
Jos vaa tahrot, vasta pois. Meinasi laitta sen sullekki, mutt ko sust ei kuulunu vähä aikka nii ajatteli, ett josset sää jaksa blogitta just ny ,D
Mukava oot ittekki :)
N: Kiva kuulla, odottelemme! :)
Sweet? Purkkaa!!
Marc Bolanin ymmärrän.
Reine: Aha, siis nyt löytyi *wirn*....
Susu: Mikäs vika Sweetis o? Ei se mittä purkka ol enä vuare 1973 jälkke, ja paas vähä vaik kuunnelle niit Bee-pualiskoit, sano. :)
Määki voisi melkkest vastat toho, mut… ööö, eik noi ol vähä panaaleit kyssi? Eres mittä kiaroiluika. *heg*
Vastata täsä, musakyssä. Idoli?? Et meni panaaniks? CCR, Deep Purple, Uriah Heep — taisivat tul perätyste kaik. Sitä enne oli kelamankal Tompan rokkilätty Smash Hits, 1967. Ja Piitles, Cliff Richard, Paul Anka ja Four Tops. Nih! :)
Mä luin varmaan kaikki mahdolliset sen ajan hevostyttösarjat ja olin katkera mutsille kun se ei suostunu kustantamaan mulle ridauskurssia.
Hyvä meemi muuten tuo, laitoin sen.. *krhm* Naamakirjaan (älä lyö lujaa..)
*mätkii ja potkii tuoliaan* Argh! Naamattu!