Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.02.2012 - 03:05


juu, olen selkeästi elähtänyt (ja kulahtanut). Ensimmäinen päivä siis virallisesti tänään eikä hyvät heilu. Tämä on viikon pahimpia päiviä duunijobissa. Olen varma, että kukaan ei muista minun olevan tänään tavallista lyhyemmän päivän eli 6 h. Tarkoitus olisi siis häippäistä n. klo 13 tienoolla. Ja jos Upo alkaa riekkua, lähtöön on perustellut syynsä; kylmentinkorjaajia ei ole vieläkään näkynyt ja huoltohenkilöt ovat tulossa mittaamaan residenssin lämpöä, lisäksi pitäisi saada se liesituulettimen suodatinosa, lopultakin. Ja tätä ennen ehtiä käväistä takson tuloa odotellessa Serkuissa hankkimassa hiukan jotakin pientä kivaa.

Kävin eilen Hakiksessa hankkimassa myös pientä kivaa ViiVoanista eli kassillisen mausteita ja vähäsen tofua ja kookosmaitoa. Jo vain ovat hinnat edelleen kohdallansa. Poikkesin hallissa, kun aikaa oli ja siellä hovileipomossani ostamassa ruisjyväleivän puolikkaan, vanhan tietty, eurolla irtoaa ja on tosi heekkua. Ei sitä kyllä edes jaksa syödä kuin yhden viipsaleen, sen verran tuhtia tavaraa. Erityisen namia kuitenkin! Niin, siis, tarkoitus oli mainita, että siinä ennen minua jonossa oli tällainen "Kallion köyhä eläkeläinen", joka osti vasta leivottua: tumman ja vaalean leivän, pari tavispullaa ja pari Ruunaria. Lasku oli himppasen yli 17 juuroa – meikäläinen kauhistui. Siis, minulla menee perjantaisin normiruokakauppoihin yhteensä n. 40 – 50 juuroa, riippuen vähän ruuasta eli löytyykö jömmamuonaa ja mitä Belgalle tarjotaan. Ja tuossa summassa ovat mukana pyykinpesuaineet, tupakat yms. siihen liittyvät tuotteet sekä kissatavarat. Siksipä tuo leipomon summa vähän hirvitti. Samalla jäin miettimään, jos parikin kertaa viikossa tekee nuo ostokset kahdelle hengelle (puhelias leidi, kertoi miehen odottavan kotona), menee siihen jo aika paljon rahaa, siitä eläkkeestä... No, mitäpä se minulle kuuluu, miten ja mihin ihmiset rahansa käyttävät. Ehkä heillä on hyvä eläke tai pihistävät muusta ruuasta sitten.

Pihiydestä tuli mieleen Mr. V:n eilinen kommentti pakkasen panemisesta. Jo vain, on se pannutkin, kyllä. Ja tänään on kai vielä kylmempi, argh. Enkä ole suinkaan pihi, minulla on päällä 3 paitaa, 2 takkia ja kohta vielä ulkotakki, lisäksi 3 sukat jne. Eikä se ole vieläkään tarpeeksi. Tosin minuahan palelee aina ja joka paikassa. Se vain tiedoksi, että kyllä aurinkokin jo vähän lämmittää. Tänään se oikeastaan harmittaa eli toivoisin melkein, ettei iltapäivällä olisi aurinkoista. Jos ne huoltohemmot mittaavat lämpöjä, meillä on oikein mukavaa, kun aurinko räköttää suoraan sisään *hmph taas sillekin*.

Outoa tajunnanvirtaa riittää,sekä ruokaan että aurinkoon liittyen; voisiko joku fiksu ja filmaattinen ihminen kertoa, mitä on taateleissa? Onko niissä jotakin tärkeää vitamiinia, hivenainetta tms. Minä nimittäin olen kohta vuoden hinkunut himona taateleita ja vedellyt niitä puolihuolimattomasti kitaani melkein päivittäin, muutamankin paketin välillä viikossa. Kas kun olen aina ollut sitä mieltä, että jos alkaa himoita jotain tämmöistä, siihen on olemassa jokin tarve tahi puutos. Samasta syystä en tajua, miksi hinkuan vihreää salaattia jo ties kuinka monetta vuotta (juu, ihan jäävuori / amerikansalaattia käy, rucola hyvinkin, ei nuupahtanut lehtisalaatti eikä missään nimessä kaali tai kiinankaali!). Omituista, mutta todella kummallista ja ihmeellistä on tämä vainen – odotan viisaampien selitystä ilmiölle? Any? En malttanutkaan olla kuukkelmoimatta: "taatelista sokeria (70 %), A, B1, B2 ja BB-vitamiineja, kuituja, kalsiumia, tiamiinia, riboflamiinia, fooli- ja askorbiinihappoa, biotiinia, magnesiumia, rautaa, natriumia, kaliumia sekä vain vähän rasvaa ja kolesterolia. Yhdessä taatelissa on 20 kaloria ja se sisältää 14 % vettä. Vain hyvin harva hedelmä sisältää näin rikkaan yhdistelmän terveyttä edistäviä ainesosia." Ajjaa :O

Ja kun ruuasta kerran alettiin, on ihan pakko jatkaa, koska meikä sai taas hepulin ja sitten toisenkin heti perään. En oikeastaan löytänyt ihan niitä linksuja kun hain, mutta lukekaa ja ihmetelkää ihmisiä (ja ehkä eläinraukkoja) sekä tapoja :O

Minäkin lähden tästä ihmettelemään tätä ensimmäistä päivää, josta varmasti tulee täysi kaaos. Blogin nimeksi voisikin sitten vaihtaa Paska- ja kaaosteorian alkeet vasta-alkajille ja jo edistyneemmille... Ei kun kaffetta klönttimaidolla, jääjuustohyppyleipää ja odottamaan taksoa – toivottavasti se tulee ja lämpötila sisällä olisi edes plussan puolella!



POLKA – JOKA AINA PALELEE JA ON KYLMISSÄÄN, VILUKISSI >O<

Partapappa kirjoitti 01.02.2012 - 12:31
Ei jumankauta sitä teijjäntalon meininkiä. Eivät oo saannu sulle toimivaa jääkappia vieläkää, uskomatonta!
Plg kirjoitti 01.02.2012 - 14:06

No, nyt tänään oli käyty ja jätetty lappu - tilataan uusi. Ei siis tietoa, milloin tulee ym. *huokaus* Nyt odotan sitä lämpöjen mittajaa, ikävä kyllä, täällä on kohtuulämmin, kun aurinko räköttää suoraan sisään kolmesta ikkunasta :(
termostaattori kirjoitti 01.02.2012 - 14:34
Taateleista: nehän ovat tärkein sokerinlähde Intiassa, eli kaipa sinullakin on vain makeannälkä.
Itse asiassa taateleista keittämällä saatu sokerisiirappi on tärkeä käymisaine palmuviinan valmistamisessa ;)
(http://en.wikipedia.org/wiki/Phoenix_(plant))

Oi wikipedia, miten ennen sinua pärjättiinkään.
sirpa kirjoitti 01.02.2012 - 15:29
On sulla pienet ruokalaskut. En uskalla ees sanoa, paljon mulla viikossa menee. Tosin raavas mies ja kasvava teini syövät suurimman osan ruuasta, jonka v*ttu väärällään kannan kaupasta. (Sanonnan alkuperä: Meillä oli entisessä työpaikassa vanha sairaala-apulainen, joka kyllästyi kahvikimppaan hoitajien kanssa. "Minen enää vittu väärällään kanna hoitajille kahvia". Kahvikimppa loppui)
Plg kirjoitti 01.02.2012 - 19:14
No, ehkä tohon voi lisätä 10 egeä, jos käy Serkuissa tai vähän vähemmän. Mä syön eväitä, en osta valmisruokia ja kalleinta on juusto :) En mä pihtailekaan omasta mielestäni. Kerran kuukaudessa tai kahdessa ViiVoanista kastikkeita ja tofua kans.

Mutt mä olenkin tod. yksin enkä mä tolla kehua tarkoittanut mitenkään. Kannan mieluummin v*ttu väärällään kirjoja eli joskus jätän ostamatta jotain, jos on painava kassi kirjoja. Mutta kaffetta pitää torpassa olla aina - siitä ei vaan tingitä!!! Nih kerta.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...