Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.02.2012 - 09:50

vaan kaikille muillekin! Rapottamiseni jää lyhyeen, mutta tärkeimmät kuitenkin.

Täällä oli käyty ennen kuin tulin kotoon. Kylmettimen vieressä oli viesti: "Tilatun uuden kylmiöyksikön!" Aika hieno lappu *wirn*. Pääasia, että se hoituu. No, edelleen syön todella umpijäisiä ruokia, vihannekset ovat kaikki puolestaan nahkeita. Joten noin pääsääntöisesti olen melkein syömättä.

Asiaa auttaa huomattavasti se, että eilen aamulla jo iski omituisen kummallinen olo – ei, ei oksettanut, oli vaan epämääräisen huono olo. Sitä ei voi laskea lääkkeiden sivuvaikutukseksikaan, koska se alkoi jo yöllä ja jatkui pitkin aamua ja päivää. Yritin litkiä sitten vain lämmintä vettä ja ottaa normilääkityksen. Vähän nirhaisin juustoa nakerrettavaksi, ei maistunut mikään.

Ei ole olo tänäänkään paljon parempi. Tosin nukuin melkein 8 h – lienee vuoden sisään niitä ainuita kertoja, kun voin sanoa nukkuneeni. Tosin kävin hereillä useamman kerran, mm. kissaa häätimässä ja muuta. Vetäisin kuitenkin äsken kaffet ja palan leipää sekä jonkinmoisen lääkecocktailin. Särkee niin selkää ja kättäkin, että mieli tekisi kiljua ja kiljua.

Tänään on tulossa fys.terppa tuomaan ne apuvälineet, sekä tsekkaa mahd. uudet toiveet ja asetukset. Katsomma tilannetta...

Ai niin, lämpötila oli myös käyty mittaamassa, mutta tietoa ei ollut jätetty minulle asti. Sen sijaan liesituulettimen suodatinosa oli kaunis ja laitettu paikoilleen – siis se, josta isännöitsijä väitti, ettei niitä enää valmisteta lainkaan ja turha minun on sellaista odottaa! Mielenkiintoista tämä... kannattaisikohan ottaa uudelleen yhteyttä muissakin asioissa tuohon uuteen kaveriin.

Mutta minä menen odottelemaan mömelöiden vaikutusta ja vierasta.



POLKA, JOKA PALELEE NYT OIKEIN TOSISSAAN!

 

Plg kirjoitti 02.02.2012 - 10:44
Kas, alkoi tapahtua!

Mittaaja kävi ja sanoi, että lämpö on alle kaikkien standardien -> raportti isännöitsijälle (no, milloin sitten siellä alkaa tapahtua, ei tietoa). En siis kuvitellut tätä kylmyyttä!

Samalla soi puhelin: uusi jääkaappi-pakastin ehdotettiin tuotavaksi ensi viikolla. Kysyin eikö saisi nopeammin? Saa, jos oon huomenna paik.. JOO, olen eli huomenna klo 12 jälkeen tuodaan uusi vekotti!!! :D
SusuPetal kirjoitti 02.02.2012 - 14:06

Jess, jospa vihdoinkin alkaisi olla kylmää siellä missä pitää ja lämmintä sitten muualla!

Täällä patterit hohkaa huoltomiehen jäljiltä, lämpötila on kivunnut jo 17 asteeseen! Huoltomies kiinnitti samalla pesukoneen poistoletkun paikoilleen, haki tuvalta siihen sopivan kiristimen!

Huoltomiehille kannattaa olla kiltti, toimivat nopeammin kuin mikään puoliso, hahhah.

Plg kirjoitti 02.02.2012 - 14:54
No hyvä, että siellä tapahtuu!

Täällä kestänee aikansa. Tuo "raportti isännöitsijälle" nimittäin kuulostaa siltä, että lämpöä alkaa tulla joskus pakkasten mentä.

Juu, minä aina olen huoltomiehille kovin kiltti - se auttaa monessa asiassa! :D
sirpa kirjoitti 02.02.2012 - 14:55
Miten sun ja Susun kämpät voi olla noin KYLMIÄ. Jessus. Toivottavasti tekevät jotain pian!
Ps. Äiti on sairaalassa flimmerin takia. Olen käynyt lämmittämässä taloansa. Perimmäisessä kammarissa oli 2 astetta, hrrr. Hanat tietysti jäässä. Voi tätä pakkasta :(
Tsompi kirjoitti 02.02.2012 - 15:31
No meillä oli kans yhden huoneen patteri kylmillään toista vuotta. Tosin silloin oli yks vuokrarästi ja kas! maksupäivityksen jälkeen myös patteri lämpeni :S
Plg kirjoitti 02.02.2012 - 17:00
Sirpa: Ei tää edes oo vielä kovin (!) kylmää. Enkä tiedä, milloin tosiaan alkaa tapahtua. Äidilles jaksuja!
Toiv. pakkaisin aika jo loppuu...

Tsompi: Prle, mutt kun on vuokrakin maksettu... tosin tietty muutoin on eletty kuin pellossa :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...