ja tämän viikon viimeinen työpäivä. Ei paha, ei yhtikänäs. Tosin taas tuli tällekin iltapäivälle hommattua posti-atteekki-kauppakeikka, että saisi varmasti koipensa oikein kipeäksi. Ei kai sitä muuten pysty rentoutumaan, ellei siis ole kipeä. Toinen juttu on tietysti se, että pitää noutaa kirjapaketti, kipulääkkeitä sekä heekkuja (no niitä sardiineja ja päärynöitä)!

Meillä muuten asuu tuommoinen karvakasakin, joka tykkää sardiineista yli kaiken. Vinski sai suorastaan hepulit kun t a a s eilen illalla avasin purkillisen ja tein näkkärileipiä. Hmph, olisipa yhtä innokas päärynöidenkin suhteen, mutta ei nyt sentään. Osa purkista oli siis annettava Vinskille verolle pantavaksi (paneminen mainittu!) sekä loput nuoltavaksi. Kyllä muuten tuli siistiä jälkeä (sekä väsynyt ja tyytyväinen kissa, joka kyllä haisi kammottavalle!).

Eilen en jaksanut *milloin minä muka muuten olisin* tehdä niin yhtikäs mitään! Kunhan pupelsin jotakin, lueskelin, horrostelin ja painuin aikaisin petiin. Ei kertakaikkiaan jaksa. Lisäksi täällä on edelleen aivan hemmetin kylmä. Huoltomies tosin silloin viimeksi käydessään sanoi, että jos vaan tuntuu kylmältä, siitä voi ilmota uudestaan. Mutta kun nämä ovat näitä energiansäästötaloja... hän lopetti lauseensa. Eli ilmeisesti ei mitään toivettakaan saada lämpöä ennenkuin aurinko alkaa lämmittää. Se auttaa välittömästi, tässä huushollissa on isot ikkunat aurinkoon aamusta iltaan eli kesäisin on jo tuskallisen kuumaa. Ikinä ei siis sopiva! Niin minulle aina käy...

Mjoo, eli tylsää on. Tavallansa. En minä kyllä mitään jaksaisikaan, joten ei se harmitakaan. Lisäksi olen taas aamuisin pärskinyt ja aivastellut sojona, joten ehkä parempi näin. Pysyy kotona, ei saa pöpöjä *peukuttaa*. Menee vieraisiin, saa... no ihan mitä tahansa!

Josta tulikin mieleen, että kiitettävästi olen saanut taas rojua lähtemään torpasta. Tänäänkin taas lähtee, ainakin vähän. Juuei, en minä tilalle mitään aio. Mutta, tuota, siis punaiset maiharit alkavat olla sökönä, kertakaikkiaan rikki, haukkaavat lunta, sohjoa ja vettä. Ja minähän pakosti tarvitsen aina punaiset maiharit. Myönnetään, tilasin ja sain edukkaasti, noin 30 monikansallista, uudet, edelleenkin kirkkaanpunaiset, hinta sisältää muuten postikulut. Siis enhän minä v o i olla ilman kirkkaanpunaisia kiiltäviä (ja ehjiä!) maihareita. Vaikka olenkin jo totutellut niihin villasukkaintegroituihin mustiin – ei se kuulkaas ole sama asia, ei sitten ollenkaan. Samalla tosin onnistuin löytämään maailman omituisimmat sandaalit, jotka on kuin tehty meikäläiselle. Ans kattoo taas, tuhluuttaisinko kaikki tienaamani rahat huit hemmettiin. On se iiPei ihmeellinen paikka :O

Ehkä on parasta, että menen keittelemään aamukaffet ja riipimään mömelöt. Alan muuten liian levottomaksi :D Jospa ottaisi illalla sellaiset kevytkännit....

POLKA, JOKA HAAVEILEE, MUTTA EI VAAN TOTEUTA MITÄÄN!