Te jotka kotona vapaalla makaatte, herätkääpä ja ryypätkääpä! Meikäläinen ropottaa Varastolla tämänkin päivän ja tekee töitä teidänkin edestänne, teidänkin hyväksenne jne (säästän tässä lukijani isänmaalliselta paatokselta, se tulee vasta lopussa).

Eli normaali työpäivä, normiperstai muutenkin eli Varastolta kaupoille ja kirjastoon. Ääh, ei huvittaisi taaskaan, mutta on pakko! Jopa vessapaperi on lopuillansa ja sitä on sentään pakko hakea *wirn*. Muonaakin sen verran, että saan Belgan houkuteltua kirjahyllytalkoisiin huomenna – vaatii varmaankin jonkinlaisen kalapöydän laatimista eli erilaisia fisuja (joo, paria-kolme plaatua), salaattia jostakin emmeistä (kurkkua unohtamatta!) sekä uusia pottuja. Tai sitten tofu-vihanneshässäkkä thaimaalaiseen tapaan sekä riisiä. Saa mies ihan itse valita, mikä sopii. Vähän jotakin ruokalahjusta olen myös varannut, jospa tuo riittäisi... En minä yksin niitä saa pystytettyä kuitenkaan.

Siinähän se huominen meneekin. Sunnuntai taas kotihommissa ja äkkiä on taas maanantai. Argh. Ei eilisestä ollut mitään apua, paitsi että sain nukuttua reilusti. Goisin päikkärit muutamaan kertaan, kävin ruiskussa, tein eväksiä, laadin kauppalistaa sun muuta tärkeää siinä välissä. Ja taas unta. Välillä sentään maltoin syödä saavillisen jämäappeita ja keittää toisen saavillisen kaffetta. Ja se vasta nukuttikin! Eli unta on saatu, muuta ei sitten olekaan ,D

Jospa tänään ehtisi varata ajan omisarvikselle. Luittekin jo varmaan, että kuvaus lausutaan vasta tiistaina, joten ajanvaraus sen mukaan. Lisäksi pitäisi tehdä pari omaa hommaa työaikana. Ne riittäisivät päivän saldoksi aivan hyvin. En minä muuta kaipaisi.

Päivän slogan: Kun nostaa riman tarpeeksi korkealle, se on helpompi alittaa.

Päivän biisi: Black Friday

Luettua: Riikka Stewen – Niin kauan kuin rakastat, huups, Tavinskikootia kotomaisittain. Ei nyt vaan toimi, sorry, vaikka asiantuntija muka kirjoittaa. Hetkittäin onnistuu herättämään pientä kiinnostusta, mutta kokonaisuutena ei. Linda Howard – Vieressä ja vaarassa, hömppää, vaarallisia tilanteita, kateutta, onnettomuus jne. Howard osaa hömppädharmansa eli ei paha, käypi odottelukirjana helppolukuisuutensa takia ja muutenkin. C. J. Sansom – Luostarin varjot, muistuttaa vähän Ruusun nimeä, mutta ei ole niin fiksu. Luostarissa tapahtuu kummia ja asiaa selvitellään, vaikka lisää outoja tapahtumia on käynnissä koko ajan. Pieniä inhimillisyyden pilkahduksiakin löytyy eli ei nyt paha, mutta ei mitenkään erityinenkään. Petri Nevalainen – Joviaali ilmiö, Tuntematon Mikko Alatalo. No just, pakko oli lainata ihan kuriositeetin vuoksi. Eikä niin paha, ettei jotakin uutta olisi tullut esiin. Faneille, Juicesta pitäville jne. Siri Hustvedt – Vapiseva nainen, Hermojeni tarina. Tekijä analysoi terävästi omaa tilaansa, psykologian, neurologian ym. perusteella. Vakuuttava kertomus konversiohäiriöstä, hysteriasta ja muusta. Suositan, selittää ehkä monille tutuhkoja asioita kerrankin konkreettisin ilmiöin! Meritta Koivisto – Poissa. Seitsemän lasta Frelssiksen kesäleirillä, kaikki lastenkotilapsia, kuka mistäkin syystä. Aikuisena heillä on myös jotakin yhteistä – salaisuus, rikos & sovitus. Omela tarina, mutta jää hiukan hajanaiseksi. Suositan varauksin. Danielle Trussoni – Enkelioppi. Tuota ja joo, tämä on hiukan häröilyn makua, mutta vähän terävyyttä tuovat pimeyden enkelit, iäkäs nunna, enkelitutkijat sekä eräs sairastunut enkeli! Tarinassa on kaikki ainekset kyllä, ei siinä mitään. Mutta ei vaan oikein irtoa, liikaa aineksia levällänsä. Varauksin taas suosittelen. Ja lisäksi jokunen kirja tuosta pinosta, jota esitellään sitten muualla... Lisää myöhemmin, ehkä.

Nyt minä menen ja riivin mömelöt ja kaffet, syöksyn odottamaan iloisana taksoa, joka kiidättää minut mahtavalle työpaikalleni Varastolle. Siellä ryhdyn tarmokkaana työskentelemään maamme hyväksi! *epäuskoisesti katselee itsekin kirjoittamaansa*

 POLKA, TUO TYÖN SANKARI!

Suoma-täti huomaa, että tänään on Miinan nimipäivä. Suoma päättää lähteä nimpparikaffelle. Pitää toki  hakea ainakin kukkia mukaan siinä mennessä ja vaikka jotakin pientä... No, ei kun tilaamaan reippaasti taksia. Se mainio palvelu kun on hänelläkin olemassa – huonojalkaisella vanhuksella. On se hienoa, että hänkin sen taksikortin sai. Vaikka eihän hänellä apuvälineitä, kepin kanssa kulkee. Keppi ei ole apuväline. Se on se kolmas jalka, mummolla. 

Ensin Suoma-täti odottaa melkein kolme varttia lankapuhelimessa, että Kalmion Matkapalvelukeskus vastaa ja hän saa tilauksen tehdyksi. Meno Suomalle siis. Mutta matkan varrella poikkeama. Mutta poikkeama on korkeintaan 10 minuuttia eikä Suoma-täti ehdi siinä ajassa edes hakea kukkia, kun jalat ovat niin huonoina. Suoma-täti siis varaa puoli tuntia ostosaikaa ja toinen taksi sitten hakemaan. Taksi luvataankin heti eli 40 minuutin päästä. 

Taksi on tällä kertaa myöhässä vain parikymmentä minuuttia, joten täysi tunti tulee täyteen odottelua ulkona kirpeässä pakkasessa. Ei Suoma saisi näin pitkään seisoskella. Niin se lääkärinplanttukin sanoi. Keppiin nojaa hän, raskaasti. Odottaa. Matka on yhdistetty,  mukana on ukkoa ja akkaa, niin ja yksi tiikeritakissa mököttävä keskiäkäinen mumiseva möhkö - koko auto täynnä, joten taksi kiertelee ympäri Tsadia ja Suoma pääsee kauppaan, jossa onkin enää asiointiaikaa jäljellä vain vartti.  Vaikea se on kepin kanssa lengottaa kaupallekin. Aulasta täti tempaisee äkkiä tulppaanipuketin ja ale-konvehdit mukaansa ja menee odottamaan noutavaa taksia, joka on myöhässä vain vartin. Tuonkin kun olisi tiennyt, olisi voinut rauhassa käydä ostoksilla. Mutta palvelu on hieno. Onhan? 

Kyyti on jälleen yhdistetty ja Suoma pääsee Miinalle kiertoteitä ja tutustuu uusiin miellyttäviin lähiöihin. Ei hän ole niitä kaikkia vielä ehtinytkään nähdä. Koko matka kotoa Miinalle on näin kestänyt yli kaksi ja puoli tuntia ja Miina itse on jo kovin väsynyt ja menossa päiväunille... Äkkiä siinä juodaan kaffet ja Suoma soittaa taas Kalmion Matkapalvelukeskukseen varatakseen noutotaksin. Hän soittaa Miinan kännykästä ja jonotus kestää tällä kertaa vain puoli tuntia. Taksi tuleekin 40 minuutin päästä ihan ajallaan ja hän pääsee suoraan kotoon – mikä voitto! 

Ikävä kyllä, Suoma-tädiltä menee tähän mukavaan nimipäiväreissuun koko päivä. Ajan lisäksi puhelinkuluja 37 minuutin ja 29 minuutin edestä, tosin Miinalle, sekä runsaasti seisoskelua kylmässä, pirteässä pakkaskelissä. Ulkoilmahan on terveellistä, mutta vanhoja jalkoja kolottaa ja särkee aivan mahdottomasti. Päivälääkkeetkin jäivät ottamatta. Ei hän niitä mukaansa ottanut. Luuli vain käväisevänsä kylässä. Huono olo velloo sisikunnassa. Maate tästä pitää. Tällä viikolla ei siis ole mitään asiaa enää ulos. Miinalla hän ehti olla vain puolisen tuntia. Muu aika meni puhelimessa jonottamiseen, matkustamiseen sekä taksien odottamiseen! 

Kovan päivän iltana Suoma kaipaa lusikallista konjakkia, päättääkin ottaa peräti kaksi – oli se sellainen nimipäiväkaffittelu tällä kertaa. Konjakin jälkeen sängyssä unta odotellessa Suoma miettii, milloin Miinan syntymäpäivät taas olivatkaan. Onneksi vasta loppukesällä – siihen on onneksi aikaa!

... MENNÄÄN TAKSILLA ... 

- Päivää! Minä olen sitten sinun uusi terveysfasistisi. Ei, emme me kättele, turha tyrkyttää. Sinähän tiedät, se sikaflunssa. Mutta aloitetaan. Siis sinuthan on nyt määrätty tänne minun luokseni, koska mikään ei kelpaa. Näinhän se oli?

- Siis, tuota, mikä ei kelpaa? Minä en nyt ymmärrä?

- No hoito, tämän meidän Kairaustalon työarvaushoito. Olet käynyt täällä vain uusimassa huimereseptejä ja vonkumassa sairaslomaa. Se on loppu nyt!

- Kuule, kyllä minä tarvitsen ne lääkkeeni. Siis kipulääkkeet ainakin, uniavitteet ja allergialääkkeet ja...

- Nyt minä lähden siitä, että teen ensin kokonaiskartoituksen: Sinulla ei siis ole mitään sairauksia. Siitä on lähdettävä. Olet vain läski, laiska ja välinpitämätön. Valvot öisin, koska sinua ei huvita nukkua. Luet kiusataksesi muita. Pidät blogia ärsyttääksesi kanssaeläjiäsi. Kuljetuspalvelukin on haettu - voi hyvänen aika, milläkähän perusteella sekin on siltä palvelutoimittajalta huijattu. Kalmiohan hoitaa kaiken niiiiiin hienosti.

- Nyt minä en ymmärrä. Siis minua sattuu, särkee, jomottaa ja juilii. Tässä olisi näitä vanhoja papereita *ojentaa kokonaisen mapin sairauskertomuksia, lääkärintodistuksia ja muuta tärkeää*.

- En minä näitä tarvitse. Minä teen itse päätökseni nyt sinun hoidostasi. Ihan ensimmäiseksi alat juosta puolimaratonin kaksi kertaa viikossa ja maratonin kerran viikossa. Siitä pikkuhiljaa sitten nostetaan tuota liikuntamäärää.

- Mutta kun minä en pysty edes kävelemään hyvälläkään kelillä kuin 15 - 30 metriä, sitten alkaa koskea.

- Sitähän kaikki fibrootikot valittavat. Se on kuules ihan sinun korviesi välissä se särky, turvotus ja kivut kävellessä. Eikä sellaista kuin akillesjänteen rappeuma ole olemassakaan. Eikä mitään naurettavaa Duncerin tautia. Ei ainakaan minun ohjeistossani. Voit ihan vapaasti valita päivät, milloin juokset. Suosittelen kuitenkin, että pidät päivän paussin aina välissä. Sitten niinä välipäivinä kävelet 12 km, käyt uimassa 2.5 km ja 1.5 h aerobicissa sekä 2 h kuntosalilla.

- Mutta kun minä olen töissä. Ei siinä jää aikaa tällaiseen, enkä minä todellakaan pysty...

- Aikaa järjestyy kun järjestää. Voit ensin alkaa kävellä tai juosta nuo työmatkat ylimääräisenä. Jätät lukemisen ja tuon typerän nettailun ja varsinkin blogit kokonaan pois. Ihan ensimmäiseksi itse asiassa lopetat sen blogin ja lukemisen. Ja sitten liikkumaan!

- Tuota, tuo kyllä kuulostaa ihan kamalan...

- Aivan, kamalan hauskalta. Minä tiedän, se on hauskaa! Ja sitten seuraavaksi tuo painoasia. Ylipainoa on reilusti. Mitenkäs se sinun ruokavaliosi, läskiä ja sen päälle voita, juomana kermaa?

- Ei kun minä olen siis kasvissyöjä, ainakin melkein. Vähän kalaa joskus ja sillä tavalla. Tofua ja soijarouhetta, paljon kasviksia ja juureksia ja...

- Eipäs nyt viitsitä valehdella. Iso ihminen, hahahhaah, todella iso, hihihihhh. Nyt ensin jätetään kaikki kiinteä ruoka pois. Juot pari-kolme päivää vain vettä ja puhdistat suolistosi peräruiskeilla, kylmällä vedellä, jääkylmällä siis. Sitten siirrytään kokonaan tipparuokintaan. Eli minä laitan täällä kestokanyylin - sitten vain pussukoista tulevat kaikki nesteytykset ja hivenaineet. Eikö olekin kätevää? Ei tarvitse edes pureskella ja tulos on taattu! Aivan sairaan hieno keksintö, tsihihiihhih.

- Mutta miten nuo liikkumiset sitten?

- No olethan sinä sairaalassa ollut - samalla tavalla. Sulhanen mukaan vaan, siis teline. Katsotaan sinulle semmoinen isompipyöräinen, on kevyt sitten juosta! Ja siinä kyllä sitten karisee läskit nopeasti, aivan varmasti.

- Onkos tässä nyt mitään laitaa. Tämä tuntuu kovin kummalliselta ruokavaliolta. Siis mitenkäs tuo verensokeri ja kaikki, jos liikkuukin noin paljon? Että eikö siinä jo sitten voi tapahtuakin jotakin?

- Kuules nyt, kyllä minä tiedän! Minä olen hoitanut vaikeampiakin tapauksia, tosin he ovat poistuneet jo keskuudestamme, mikä lie tullut. Varmaan se sikaflunssa. Mutta tämä on todella tehopakkaus tämä dieetti- ja liikuntayhdistelmä.Sitten tähän otetaan mukaan vielä tämä tupakka-asia. Eli tupakointi loppuu NYT!

- Enhän minä noin vaan voi lopettaa. Saisiko sitten edes sen nikotiinikorvaushoitoreseptin tai jotakin sopivaa tuon ylimenovaiheen ajaksi?

- Etkö sinä kuullut? Se tupakointi loppuu juuri nyt! Katsopas tuonne oven ulkopuolelle, se Tony Halmeen näköinen kaveri hakkaa sinut siihen kuntoon, että et enää voi tupakoida. Jos nimittäin erehdyt vielä ottamaankaan savukkeen, alkaa lätty lätistä. Ja sen jälkeen juokseminen voi todella olla vähän aikaa hieman hankalaa. Tulikohan tämä kaikki nyt selväksi?

- Ei tuo voi olla laillista, siis...

- Kukas tässä nyt on oikea terveysfasisti, täh? Minä vai sinä? Siis minä olen laillistettu terveysfasisti, työpaikkasi varta vasten palkkaama. Nyt on vain paras noudattaa näitä ohjeita. Tuo kaveri muuten tulee valvomaan sinun toimiasi ja suorituksiasi sitten 24/7 ensimmäisten viikkojen ajan ja sen jälkeen satunnaisesti. Että mikään ei nyt jäisi sitten epäselväksi. Ja matkapalveluihin me ilmoitamme täältä automaattisesti, että et enää tarvitse sitä. Ethän sinä enää käy sitten kaupassa etkä kirjastossakaan. Me perumme myös kirjastokorttisi ja nettiyhteytesi samalla, ettei tulisi mitään kiusauksia. Puhelimeen jätämme vain työnumeron käytön, muut yhteydenotot suljetaan.

- No, mitenkäs sen nukkumisen kanssa, kun sekin...

- Kuules nyt, kun sinä teet kaikki nämä harjoitukset, takaan että *krhm* "nukut" aika pikaisesti, toivottavasti jopa lopullisesti pois. Siitähän minulla on jo kokemusta! Niin että tässä nämä ohjeet ja Peeeeeeeeeeeeraaaaa, tulehan tänne näyttäytymään tälle Polkalle. Hänellä tuntuu olevan vähän orientaatio-ongelmia juuri nyt. Istuhan siihen vähäksi aikaa vielä, Pera tulee esittäytymään ja lähdette sitten ensimmäiselle juoksulenkille!

- Yksi asia vielä?

- No mitä nyt vielä, enkö minä jo selittänyt kaiken? Miksi sinä minua oikein kiusaat?

- En minä mitään... tuota, mihinkähän minä voisin sitten jättää tämän rollaattorin, kepit ja pikkukepin talteen?

- Suoraan roskiin! Tämän kuurin jälkeen sinä et todellakaan enää tarvitse niitä, muahahahaah. Tässä muuten vielä nämä alennuskupongit, niillä saa alennusta Kalmiolta. Kalmiohan voitti sen hautauskilpailutuksen. Pieni käynnistysongelmia sielläkin on ollut; kuolleita on kyyditty töihin ja eläviä haudattu, tietokoneohjelmat reistailevat eivätkä he ole saaneet uusimpia tietoja. Virastoissa ei kyllä ole huomattu mitään erikoista... Mutta kannattaa varmasti hoidella hiljalleen kaikki kuntoon!

- No minä sitten tästä menenkin, kiitos ja hei!

- No hei, hei ja et tarvitse sitten mitään kontrolliaikaa. Me seuraamme kyllä Hesarin kuolinilmoituksia! Pera, autahan tuo Polka nyt ensin töihin ja työajan jälkeen sitten kotiin ja juosten!

- Täh, mmmh, joooo, mmmmmmmm.

STILL ALIVE... 

Jokunen aamu sitten istuin taas kirjoittamassa päivitystä blogiini. Täyttä tajunnanvirtaa jälleen, ei asiaa – tai jos, niin mahdollisimman vähän. Totesin kirjoituksessa, että viidakkoa pitäisi jälleen alkaa harventaa. Viherkasvit ovat jälleen ottamassa valtaa residenssissä.

Äkkiä jokin nipisti niskaani. Hieraisin. Oliko taas tullut laitettua päälle sellainen paita, jossa kokolappu ikävästi nipisteli? Kävin hakemassa sakset ja nipsaisin lapun pois. Miten se olikin unohtunut... Jatkoin päivityksen laatimista. Ei se aina niin helppoa ole kuin luulisi. Ihan piti miettiäkin.

Jokin nipsaisi taas niskaani. Ei helkkari, jättimäinen peikonlehtenihän se siinä. Yksi lehdistä sojotti suoraan niskaan terävällä kärjellään. Käväisin siirtämässä vähän lehtiä, yritin olla väkivallaton enkä hakenut edes sidontanarua. Jatkoin päivitykseni pähkäilyä: voiko noin sanoa vai ei, ymmärtääkö joku tämän taas tahallaan väärin. Bloggauksen ongelmia?

Nojauduin taakse ja huokasin – melkein valmista. Samalla tunsin jonkun hiljaa kiertyvän kurkkuuni. Työnsin sormeni väliin, niitä kiertyi useampia.... henki tuntui loppuvan, paine lisääntyi. Tunsin kuin jotakin elävää kiertyisi hiljaa mutta varmasti kurkun ympärille. Yritin tavoittaa puhelinta, turhaan...

****************************

Poika ei yleensä aamulla käynyt äitinsä luona. Nyt hänellä oli asiaa, hän oli unohtanut hakea kopiot yhdestä artikkelista. Oli pakko käydä, onneksi oli omat avaimet. Äitee voisi olla jopa vielä nukkumassa. Hän avasi oven varmuuden vuoksi hiljaa – aivan, hiljaista oli. Ei edes kahvin tuoksua. Äitee taisi vielä nukkua. Jotakin pientä korinaakin kuului. Poikaa hihitytti, kuorsasi vielä! Hän haki kopiot pöydältä, mutta päätti samalla kurkata makuuhuoneeseen.

Äiti istui koneella, haukkoi hädin tuskin henkeään, korisi. Poika toimi nopeasti ja katkoi keittiöveitsellä ison viherkasvin ilmajuuret Äiteen kaulan ympäriltä. Peikonlehden valkea veri vuoti ja tippui hiljalleen lattialle. Äiteenkin kasvot saivat väriä, oikeaa väriä. Hän kakisteli, köhi, yritti saada sanoja aikaiseksi. Kähisi hiljaa, josko Poika voisi keittää kahvit.

******************************

Kahvipöydässä piristyin. Kysyin, voisiko Poika jälleen kerran avustaa raskaimmissa hommissa. Tällä kertaa vain ihan pieni juttu. Halusin ehdottomasti siirtää peikonlehden parvekkeelle! Siitäs sai, sopii siellä kitua ainakin alkusyksy. Katsotaan sitten myöhemmin. Ilmajuuret tungin voimalla syvälle multaan! Poika raahasi ruukun parvekkeelle ja lähti Lipastolle. Itse jäin siirtelemään muita kasveja parempaan asentoon sekä poimimaan kuivuneita lehtiä pois. Poika muuten huomautti, että kultaköynnös näytti viime aikoina saaneen jostakin myös pontta kasvaa tavallista enemmän. Se kiemuroi jo kovin lähellä toimistotuolia. Kiersin hellävaroen köynnöksen kasvamaan ympäri tukeaan. Ei se vielä ainakaan näyttänyt pahastuneelta. Poika oli kuitenkin vakavissaan ehdottanut, että pitäisin sitä tarkemmin silmällä. Ei se minusta ainakaan mitenkään vaar......

POLGARA GOES HORROR... 

Nainen päivitti aina iltaisin blogiansa. Hän kirjoitti miehelle joka päivä. Kirjoitti kaikesta elämässään, pienistäkin asioista. Mitä töissä oli tapahtunut, mitättömistä ja noloista ostoksistaan, kaikesta tavallisesta keskivertoelämässään. Jo aikuisista lapsistaan. Entisestä miehestään. Joistakin henkilökohtaisista ajatuksistaan jopa.

Hän kirjoitti tunnin, joskus parikin lähes miettimättä. Tärkeää oli vain kertoa asioita jollekin. Naisella ei ollut ystäviä, ne olivat hävinneet vuosien myötä jonnekin. Nainen oli yksinäinen ja yksin. Välillä naista pelotti. Tämänkin hän kirjoitti.

Nainen kertoi asunnostaan, viherkasveistaan ja kylpyhuoneen omituisuuksista. Hän kirjoitti seinänaapureista, tiukasta pomostaan ja etäisistä työtovereistaan. Hankalista asiakkaista, työergonomiasta ja oppimistaan uusista työmenetelmistä. Hän kertoi harvoista lukemistaan kirjoista, radiosta kuulemistaan levyistä, ajankohtaisista asioista, mielipiteistäänkin jopa – vaikka eipä niissä ollut paljon kerrottavaa. Tärkeää ei ollut se, mistä kirjoittaa, vaan yleensä kirjoittaa. Että mies tietäisi.

Nainen tiesi, että mies ei tietäisi. Silti hän jatkoi kirjoittamista säästä, asuinpaikkansa omituisuuksista, matkoistaan muualle - yksin. Hän toivoi, että mies joskus soittaisi ovikelloa ja kertoisi lopultakin ymmärtäneensä. Ei silti, ei hän ollut kertonut oikeaa nimeään, osoitettaan eikä puhelinnumeroaan koskaan kenellekään. Mutta kaikkihan on mahdollista!

Naista ei haitannut lainkaan se, että blogilla oli päivittäin keskimäärin 9 lukijaa ja tilaajamäärä oli 3 Blogilistan mukaan. Vakoiluseurannan hän oli poistanut jo monta vuotta sitten, joten välityspalvelinosoitteitakaan hän ei nähnyt. Eikä se häntä kiinnostanutkaan. Hänhän kirjoitti vain miehelle. Odottaen.

FROM WELHOTTARELA WITH LOVE! 

Etsimis kuuluitus

Tänä aamuna poistui kotoaan epämääräisen kettuuntuneessa mielentilassa Polgara The Welhotar. Henkilön epäillään liikuskelevan itseksenä mutisten jossakin Varastolla tahi sen lähitienoolla. Etsitty saattaa näyttää sekavalta ja omituiselta, lapsia pyydetään pysymään sisätiloissa järkytysten välttämiseksi. 

Henkilö ei ole vaaraksi muille kuin korkeintaan itselleen. Tavattaessa pyydetään lempeästi, mutta tiukasti ohjaamaan Muilutuksen kautta suoraan kotoon sekä nauttimaan siellä kourallinen rauhoikkeita tilanteen mahdolliseksi korjaamiseksi.

Erityistuntomerkkinä mainittakoon kissikengät sekä punaisten kissankarvarukkasten maaninen kaupustelu.

Malmin Etsintä Partio 

Jatkoa tarinoihin täällä. Muori muistelee 1970-lukua ja kirjoittaakin sen mukaisesti.

********************************************************************************************

Lehmuksen lehdet olivat vielä vihreät. Kesä Salamalla oli parhaimmillaan, väki liikkui – Janne vain kaipasi tyttöä. Tyttö oli kertonut jo talvella lähtevänsä. Mihin, sitä se ei ollut sanonut. Tiesimme vain, että sillä oli tarkoitus käydä ainakin Pariisissa. Naureskelin, tottakai Janis käy katsomassa Jimboa... Nyt ei naurattanut. Tyttöä ei ollut näkynyt moneen kuukauteen. Jannekin oli huolissaan ja ylipuhui minut hakemaan Omppua Puolalankadulta. Tiesin saavani, vaikka en ollutkaan vielä sen ikäinen. Minullakin oli hennatut hiukset ja näytin vanhemmalta kuin olin. Puhuttiin kesästä. Kerroin työstäni Tukholmassa, liftaamisesta Köpikseen, ajasta siellä. Janne oli kateellinen, vanhemmat olivat pakottaneet hänet jollekin kesäkurssille.

Äkkiä jotakin tuttua vilahti torin väkijoukossa ja Janne alkoi hihkua. Tyttö oli tullut takaisin. Se käveli hitaasti pitkässä hameessaan, odotti valoissa ja tuli istumaan. Olin kateellinen. Iho oli sulaa kultaa, hiukset kauniit, hymy yhtä leveä kuin aina. Sille sopivat ne pisamatkin. Kuuntelin puolella korvalla soinnukasta ääntä, joka kertoi Jannelle Euroopasta. Se oli jotenkin juuttunut Kreikkaan, puhui vain Ateenasta ja jostain Plakasta. Viimeisen yön se kehui ajelleensa jonkun upean kundin kanssa punaisella Corvetella. Tulin vielä kateellisemmaksi. Oma, ihana kesäni kutistui latteaksi.

Ehdotin, että siirtyisimme Taikkarille. Työssäkäyvä väki alkoi tungeksia hetkeentarttujien tiellä. Tyttö sanoi, että sillä oli vielä joku juttu, tulisi sitten myöhemmin. Menimme kaupan kautta Taikkarille. Asetuimme igluun, että näkisimme kaiken. Upea näköala yli kaupungin. Tyttö viipyi. 

Lopulta Janne huikkasi, se näki tytön jo kaukaa. Minua nauratti taas. Näytti kuin tytöllä olisi ollut valkoiset nilkkasukat jalassa. Kun se tuli lähemmäksi, huomasin, että se olikin sideharsoa. Jalassa sillä oli jotkut sairaalan läpyskät. Se kertoi käyneensä päivystyksessä. Kreikassa se oli kävellyt monta viikkoa ilman kenkiä. Kuumat kivet ja asfaltti olivat tehneet tekosensa – jalat täynnä tulehtuneita rakkoja. Silti se hymyili. Kengät olivat ainakin kokoa 45, mutta silti se oli kaunis. Katsahdin sitä silmiin; kuin Omppua Jaloviinassa. Se vain hymyili leveästi ja ehdotti, että siirtyisimme kallioille. Kai se muisteli edelleen Kreikkaa ja niitä kallioita.

*********************************************************************************************

POLGA GOES 1970'S