että ei ole mitään kerrottavaa. Ei ainakaan ennen kuin päivityksen voi tehdä normaalisti. Oli minulla muka jotakin hauskaakin mielessä, sitten söin (pienen) levyn suklaata ja ajatustoiminta romahti samantien. Tehokasta.

Jaksaisikohan tänään jo paneutua johonkin järkevään?

POLKA - AJATUKSET PYÖRIVÄT KEHÄÄ....

kun on puolipakko. Apteekki kutsuu, mömmöt ovat loppu - eräs plaatu niistä. Samoin kirjastossa on iso pino (toivottavasti parempia kuin viimeksi) kirjoja ja postiinkin pitäisi viedä yksi juttu. Lisäksi kissi ja Belga  odottavat jotakin muonaa, itsellä ei oo niin väliä juu.

Eli pakko lähteä kylille, vaikka ei yhtään oikeastaan huvittaisi. Tänään tekisi mieli vielä mennä uusiounille. Yö meni taas torkahdellen ja heräillen pari kertaa tunnissa. Minä tiedän, katsoin kelloa. Että sellaista taas vaihteeksi tarjolla. Ei kovin piristävää ole tämmöinen uni, silmät ovat täynnä hiekkaa, paleltaa ja ketuttaa. Ei siis yhtään mitään uutta missään mielessä.

Eilen en tietenkään saanut aikaiseksi mitään järkevää. Yhden jutun kirjoitin kikkakakkosella eikä se näyttänyt asettuvan nätisti sitten millään. Jäks, epämukavaa. Selitin kyllä, että asia ei johdu minusta vaan näistä typerän koneen omista automaattipäivityksistä. Eli en sitten tehnyt sen enempää. Luin loputkin kirjat, jotka ovat olleet jömmassa. Vielä on pari opusta, jotka ovat jääneet odottamaan. Enempi mallia pitkä ja vakava - ei nyt juuri jaksa. Odottakoot tuossa, kyllä nekin vielä kelpaavat. Jos ei muuten, matkalukemiseksi tai unta odotellessa.

On varsin saamaton olo. Menen keittelemään lisää kaffetta ja tekemään jonkinlaisen kauppalistan, kai sieltä on ensi viikolle eväätkin kuskattava. Hmph, Varastoahi alkaakin jo perjantaina. Voi hyväinen aika....

POLKA - PELKKÄÄ AHIA AHIN JÄLKEEN!

Teidän iloksenne ja onneksenne sekä minun harmikseni kone ei ole itse korjannut itseään öiden aikana, vaikka on saanut levätä rauhassa. Eli päivitys tapahtuu hieman oudolla tavalla. Älkää siis vihatko minua kirotusvihreiden tai ulkoasun tms. takia. Kiittäkää sen sijaan lyhyyttä ja suhteellista asiallisuutta kuitenkin?! Vai?

Ikävä kyllä siis päivitykset pysyvät lyhyinä, mutta en pääse myöskään toiselle saitille kirjoittamaan yhtään mitään :( Harmi, harmi... Tietysti  v o i s i  käyttää erinäisä apukeinoja, mutta viitsisikö sitä. Tämä tuntuu itse asiassa aika vapauttavalta tietyssä mielessä.

Tänään siis jälleen lepopäivä, kuten tavallista. Nukuttu pitkään ja hartaasti, tosin välillä heräillen erinäisiin kissaherätyksiin useista eri syistä. Mutta menty kylmästi uudelleen pakkounille. Viikko oli jälleen äärimmäisen kiiruisa, suorastaan karmea. Melkein pahin tänä vuonna. Töitä niin, että niitä olisi riittänyt 1.5 vkoksi. Yritin tehdä niistä suurimman osan pois, kaikesta huolimatta. Uskotaan, minun pitäisi aloittaa tahdin runsas hidastaminen sekä myös lääkärissä ravaaminen kohtapian, jotta saisin lisätodistuksia. Syitä kyllä olisi, sillä hemmetin kipeähän minä olen. Eilen ei edes pari ylimääräistä mömelöä auttanut kipuihin, ähhh. Niiden voimalla sain kuitenkin käytyä kaupassa hakemassa vähän apetta eli kaffemaitoa ja jotakin pientä (kilon päärynöitä, jumaleissönin ison ananiaksen). Ehdin ilmeisesti juuri vähän ennen pahinta ryysistä. Jos kauppa on päivän kiinni, onhan se jo maailmanlopun alkua? :O

Iltapulu vauhdissa jälleen eli kysyn vaan, kuka / ketkä sille maksavat tästä mainostuksesta. Siis ok, onhan liikunta hyvä ja kiva asia. Mutta tuo jatkuva tuputus ja varsinkin ihmisille, jotka ehkä eivät pysty täysin kaikkea enää edes tekemään. Voipi muuten olla jopa vaarallista, tietyt liikkeet tietynlaisia selkävammoja sairastaville voivat oikeasti olla lähes hengenvaarallisia (tai ei nyt hengenvaarallisia, jos pääset leikkuupöydälle 12 h sisällä!). Perkele! Minua niin vistottaa tuo, kun tänään taas toivun kolmen päivän ravaamisesta Varaston käytävillä. Selkä on stanan kipeä, samoin koivet -> syynä jatkuva ravaaminen ees-taas käytävillä ja portaissa. Portaat etenkin ovat helvetilliset, samoin luiskat, jos ne ovat pitkiä ja tiettyä kaltevuutta. Tämä on siis ihan itse testattu juttu eikä mitään fuulaa...

Taidankin mennä uudestaan sänkyyn joko lukemaan tai päikkäröimään tai molempia!

POLKA - VETO WEGS!

Ensiksi täytyy toki tunnustaa, että kävin tuhluuttamassa. Vaikka en siis mitään tarvitse. Mutta jos Uffaffaalla on 5 juuron päivät, ei sitä kannata halveksua. Ainakaan, jos kotivaatteetkin ovat täynnänsä reikiä tai muuten sopimattomat. Joten ei kun kauppaan ja katselemaan tarjontaa. Hah. Kotiutin sieltä samettijakun ja punaiset silkkihousut, jakku musta hopeakoristeilla. Käyttämätön, liian iso, mutta menee toisen paidan päälle. Housutkin ovat mallia isot ja leveät, onneksi ovat myös mallia kesä eli odotellaan kelejä ja silloinhan ne ovat sopivan vilpoisat :) Lisäksi ostin hurjan urheilulliseksi (!?!) heittäytyneenä hupparin ja collegehousut, ohuet semmoiset. Kotivaatteiksi ne, juuri siksi, että kaikki aikansa elähtäneet ja rikkinäiset (joita ei voi ehjätä) yritän saada kammettua johonkin pois. Huomaan vaan käyttäväni kaikkia vaatteita siihen asti, että jäljellä on yksi iso reikä ja ympärilllä aavistus jostain riekaleesta. Jospa joskus onnistuisi siinä, ettei aina näyttäisi ihan kulahtaneelta kotona(kin)... No, ehkä se on turhaa, mutta ainakin nuo ovat ehjiä ja mukavia vetää päälle pakkoruiskun jälkeen.

Sähköhärpäkkeistäkin piti sananen sanoa eli kameran viritykset sain nyt todennäköisesti kohdallensa, en jaksanut enää eilen lisäsäätää. Sen näkee sitten käytössä paremmin. Lisäksi häsläilin lievästi ämppärin kanssa, joka oli minulle hieman oudompi vekotti. Toimii ja voinkin tunkea sen tänään korviini, etten rasitu SN:n harjoittamasta puhelinterrorista. Valikoima on vielä hieman rajallinen, kun en silläkään jaksanut kovin kauan leikkiä.

Kirjalistausta on turha edes yrittää – suurin osa lukemastani on ollut hirvittävää scheissea, jota en tässä viitsisi edes tuoda julki. Osan taas paremmasta löydätte sieltä toisaalta. En tajua, miten kirjastosta nyt löytyikin noin kehno kertapläjäys, josta ei juuri kerrottavaa ole. Eli ensi kerralla sitten osa niistäkin sitten saakoon sikansa. En suoraan sanoen jaksa etsiä niitä mainitsemisen arvoisia tähän eli se jääköön todella toiseksi kerraksi. Ehkä tajuatte, miten väsynyt olenkaan.

Puhti on kertakaikkiaan poissa – minä tarvitsisin jotakin piristävää! Olen jo tähän mennessä taas käyttänyt ison osan päivän energiaa ja kohta riipaisen vielä mömmöt. Niiden on riitettävä työpäivän yli ja ehtoolla olen taas repopoikki. Enkä vain poikki vaan täysin saamaton, kykenemätön sekä myös haluton. Piste. Haahuilen ja yrittelen tehdä jotain, mutta en saa kiinni mistään. Väsyttää ja on pakko lepuuttaa puolihorteessa, uneen ei uskalla illallakaan tipahtaa. Ähhh...

Mitä tulee juhlapyhiin sun muihin, inhosin eilistä ja inhoan tuota torstaitakin. Jos olisi mahdollista, olisin kaikki sunnuntait ja pyhät töissä ja vapaana arkisin. Se sopisi minulle mitä parhaiten! Tarkoitus ei ole loukata muita, vaan kertoa, että tämä on minun tapani elää ja ajatella. Pyhä tai arki, sillä ei ole meikäläiselle enää mitään merkitystä. Työtunteja on tietty määrä viikossa ja se saa riittää minun ajatustavallani – loppu on omaa aikaani ja teen sillä mitä haluan ja milloin haluan. Kunhan en häiriköi naapureita niin, että milizei olisi kutsuttava paikalle. Ja minähän en häiriköi *muahhaah*, todellakaan ;) Jos joku löytää hiljaisemman naapurin, voisi ilmoittautua vaikka heti!?

POLKA, ETTE ARVAAKAAN KUINKA HILJAINEN!
 

PS: Arvatkaas, nukuinko viime yönäkään? Hmph....
 

ollut jo tässä lähes koko viikon! Mikään ei ole oikein mennyt niin kuin olisi pitänyt. Tekniset kapineet häröilevät ja pari juttua on hukassa. Argh, harmittaa. Lisäksi olen ollut tavanomaista kipeämpi, oikeastaan kipeämpi kuin pitkään aikaan. Eli olen vain yrittänyt nukkua aina kun mahdollista. Eipä se helpota, mutta silloin ei ainakaan tunne mitään. Yleensä. Herään jatkuvasti vähän väliä johonkin epämääräiseen juilimiseen – ei hyvä.

Tänään pitäisi jaksaa toimeentua normaaleihin söndaagipuuhiin. No, pakkohan nekin on hoitaa pois. Belga kävi eilen pesemässä puolet ikkunoista, loput ensi viikolla. Miehellä on selkeä oma aikataulunsa ;) En puuttunut siihen sen kummemmin, ei silti, kyllähän se minua kiinnostaisi. En vain halua udella, kertokoon sitten kun haluaa...

Tästä myös seurasi se, että yksi härpäke on nyt kunnossa. Toisen härpäkkeen asetukset on vielä itse tarkistettava. Siihen saa kevyesti kulumaan parikin tuntia, testaillen. Lisäksi pitää imureerata, katsastaa jotakin vaatetta Varastolle lähtöä varten, tilata taksot, tekaista kolmen päivän eväkset sekä raahautua pakkoruiskuun. Syödä ehkä itsekin jotakin, hoitaa kissahommat kuntoon ja muuta mukavaa :( Eikö tässä jo olisi ihan riittävästi tekemistä?

Suoraan sanoen, olen edelleen väsynyt ja pahalla tuulella. Tämä ei ole reilua. Mikään ei ole reilua!

Menenkin ottamaan vähän reiluja mömelöitä, jospa se kohentaisi hetkeksi jaksamista.

POLKA, TUO MITÄÄNSANOMATTOMIEN PÄIVITYSTEN KEKSIJÄ!

Eli tarjolla ei mitään uutta. Tosin blogitoveritar heitti kysymyspläjäyksellä, jota pitäisi jatkaa ja keksiä itse kysymykset. En jaksa. Eikä mulla ole ketään, kenelle tämän lähettää.

Joten te, jotka tämän luette, olette velvollisia ensin vastaamaan näihin kysymyksiin ja sitten tekemään omanne sekä lähettämään ne eteenpäin 11 – 15 blogiin? Joskohan ymmärsin oikein, jotain semmoista. Kunhan nyt jotakin teette asian eteen! Vastata voi vaikka kommalaatikossa, jollei halua vastata blögissään tai muuten julkisesti.

Eli kysymykset ovat Bateau rougelta:

1. Millainen on ollut mukavin unesi? Wanha Torppa oli vielä pystyssä, W, K ja heidän äiteensä hengissä, istuttiin siellä, juotiin drinksuja ja juoruttiin, naureskeltiin jollekin tosi hölmölle jutulle. Kaikki kissat olivat myös hengissä ja toinen bernhardilainenkin :)

2. Mikä on vanhin arpesi, mistä olet saanut sen ja missä se on? (Ja napaa ei sitten lasketa.) Pohkeen sisäsivulla, repäisty pystyssä olevaan naulaan joskus alle kouluikäisenä. Naula koukkasi palan lihaa ja siitä jäi omalaatuinen arpi.

3. Mikä on vanhin esine jonka omistat? Kolme palaa keramiikkaa kivikaudelta, savipadan kappaleita

4. Millainen oli viimeisin saamasi lahja? Amigurumi

5. Kuinka monta ihmistä olet tavannut tänään? En yhtään!

6. Mitä aiot hankkia seuraavaksi? Ruokaa tänään kaupasta. Ainakin päärynöitä!

7. Mikä on pahin esteesi elää juuri sellaista elämää kuin haluaisit? Fyysiset esteet ja sairaudet.

8. Millaisista elokuvista pidät? Kummallisista ja oudoista ;)

9. Suosikkipiirteesi ihmisessä? Epätavalliset ajatukset, mielikuvitus, lievä hulluus

10. Mitä syöt kun herkuttelet? Katkarapuja, kuhaa tai ahventa...

11. Minkä väriset silmät sinulla on? Siniharmaat, tietääkseni....

Ja tästä pääseekin sitten jo ketterästi valittelemaan, että sataa *eeheeheh*. Helkkarin hyvä, on vähempi ihmisiä liikkeellä. Pääsen kirjastoon ja ruokakaupoille. Ei tarvitse tunkuilla joka paikassa, jep. Siellä on kuitenkin lämmin, mitä välii siis sateellakaan.

En saanut taaskaan nukuttua kuin aamuyöstä ja olisin nukkunut vieläkin, mutta kissiherätys kävi. Oli siis pakko nousta, sitä märinää jaksa kuunnella kukaan. Kun se olisi edes normaalia maukumista, mutta se on todellakin ahdistavaa "mä-olen-yksin-eikä-oo-ruokaa-laatikotkin-on-täynnä" -märinää ja jollotusta. Nyt Vinski on hiljaa ja tyytyväinen, kun olen hereillä ja kirjoitan. Silloin ilmeisesti ovat asiat kohdallansa. Hän on saanut appeensa ja maitonsa, laatikot on putsattu ja asiat tarkistettu. Hjuu, parvekkeellekaan ei voi mennä, kun sataa. Turkki ei tykkää, vaikka on lasitettu partsi. Se on eri asia >o<

No, minä tästä menen. Ei minulla kuitenkaan ole mitään kerrottavaa!

POLKA, JOKA TAAS ON MENOSSA JOHONKIN!

Ei kiva eikä varsinkaan mukava! Nämä alkuviikot menevät aina unen puutoksessa, en vain saa nukuttua kunnolla. Toisaalta, en edes muista, milloin olisin oikeasti nukkunut hyvin ja heräämättä pidemmän session. Tässä yksi syy, miksi en torstaisin enää lupaa mitään – en itselleni enkä muillekaan. Tiedän, että en saa mitään aikaiseksi. Tiedän myös, että piristyn illan mittaan ja silloin taas löytyisi tekemistä vaikka kuinka.

No, mitäpä minä tässä valitan. Lähden kohta katselemaan vihannestarjontaa ja laadin pariksi päiväksi sopan. Syömisen jälkeen saatan saada otettua jopa pienet tirsat. Ainakin kovasti toivon sitä. Pää ja ajatukset ovat sumuiset ja lievän synkeät. Ähhh, miksei ihmiselle voida kirjoittaa jotakin kunnollista, oikeaa unilääkettä! Tai laittaa kokonaan eläkkeelle, silloin ei olisi niin väliä, mitä teen ja milloin... Nyt tämä on lähinnä naurettavaa; lähteä puoliunessa Varastolle (jossa tekee mokia ja virheitä, koska on niin väsynyt), palata sieltä ja viettää loppuilta puolikoomassa odottaen väsyneenä iltaa. Ja sitten saa 1 -2 h unta jollain perkeleen avituslääkityksellä. Argh. No, ehkä se tästä taas tänään iltaa myöten hieman paranisi. Toivon ainakin.

POLKA – VÄSYNYT, MUTTA EI ONNELLINEN!

Olen aika ihmetellyt mihin tuo ruuan laittaminen roskiin perustuu. Meillä kotona kun sitä ei vaan mene roskiin. Joskus ääriharvoin joku pala jostain vihanneksesta on mennyt pilalle, sen voi leikata pois ja muun osan pilppoa pataan. Varastollakin entisessä ruokaporukassa oli tapana, että jos joltakin oli jäämässä esim. puolikas sämpylää, osa tomaattia, pätkä kurkkua tms. sitä tarjottiin ensin kaverille. Aina se jollekin kelpasi, säästi vaikka sitten päiväkaffelle välipalaksi tms. Nimittäin jo aikaisemmin Varastolla törmäsin siihen, että aivan tuoreen näköinen sämpylän puolikas oli heitetty roskiin, ei ilmeisesti ollut jaksettu / haluttu syödä... Mutta ei sitten viitsitty tarjota muillekaan! Jos minulle olisi tarjottu, toki olisin sen kahminut itselleni ;) Selvähän se. Ei vaan, oikesti tämä on minusta äärimmäistä tuhlausta... jos ei sitä salaatin kanssa saatavaa sämpylää halua, siitä VOI kieltäytyä! Tai jättää pöydälle lapun "Ota tästä, jos haluat". Vai onko tässäkin kyse jostakin kateudesta, että jos ei itselle maistu tai mahdu, ei sitten mitään ilmaiseksi muillekaan? Minä kyllä tyyneesti kehtaan dyykata, jos tiedän mistä tavara on kotoisin (tai jos se on pakkauksessa). No en minä vieraan puoliksi rouskuttamaa päärynää mene hamuamaan, mutta kokonaisen varmaan pelastaisin. *saarnaa, eikä ole kateellinen vaan harmistunut*

Jännä juttu vielä, tuolta samasta paikasta. Nyt näkee vielä harvemmin tuttuja ihmisiä kuin ennen. Eilen tapasin yhden niistä leideistä, joiden kanssa on tullut juteltua enemmänkin. Ja kuukausi ollaan jo elelty tuolla, muttei olla törmätty! Tosin hänkin on nyt osa-aikasairiksella, joten päivät eivät aina kohtaa optimaalisesti. Sen verran tuli juteltua myös työkaverin kanssa, että hän valitteli samaa. Mistään ei tiedä mitään, kaikki istuvat kämpissään (vrt. eilinen postaukseni) ja ylin johto vain hehkuttelee miten upeaa täällä torpassa onkaan, miten hienoa kaikki on. Vaikka läheskään kaikki ei teknisesti toimi, tavaroita puuttuu (mm. työtuoleja, valaisimia, aika olennaisia työvarustuksia) ja kaikkien asiasta jotakin sanoneiden mielipide on ollut negatiivinen. Tässä vain yksi kuva. Eikä edes kunnolla julkaisukelpoinen, myöhemmin lisää. Tällainen on siis yleisilme – ei ihme, jos meikäläinenkin alkaa vaikuttaa kulahtaneelta! Niin ja mitään ei ehdottomasti saa laittaa seinille ilman sisustusarkkitehdin virallista lupaa ja hyväksyntää. Paitsi tietysti meikäläinen on jo dekoreerannut huoneensa ihan omien stailauskykyjensä mukaan *eheheeeeeeeeeeh*.

Tänään tämän onneksi saa taas jättää hetkeksi taakseen ja jäädä paljon suttuisempaan, mutta huomattavasti mukavampaan kotoon. Ehkä saan jopa nukuttua. Unet ovat olleet kortilla taas kolme yötä. Jokunen tunti tullut horrosteltua ja olo on sen mukainen. Ei näe mitään, ei kuule mitään, suuri osa jutuista menee suoraan ohi korvien, samoin ohjeistuksista tai / ja käskytyksistä... lisäksi näköhäiriöitä alkaa taas ilmestyä. Ihan noin muuten: onko muilla fibroilla kellään omalaatuisia näköhäiriöitä. Siis sellaista sumentumisen tapaista, joka häipyy kyllä nopeasti... meikäläisellä on tällainenkin pieni poikkeama vielä. Se ei sentään koske, mutta on aika inhottava töissä. Pitäisi kirjoittaa ja olla tarkkana ja sitten tulee The Sumu! Mainitaan muuten yhtenä fibron sivuoireena, minulla kun on tätä varsin epätyypillistä puolta enemmänkin siis myös fibrossa ;(

Jahas, tänään postiin ja kauppaan. Heti kotiin keittelemään kaffetta ja sitten viettämään rauhoittava ilta, valvon mahdollisimman pitkään. Jospa ihan oikeasti saisi nukuttua, olisin tosi ilokas! Jos vielä saisi jotakin huomenna tehtyä, se olisi jo melkein pienen lottovoiton vertaista.

Kaffetta ja mömelöitä, jospa nyt saisi edes taksit ajastettuna oikein? Jookosta?

POLKA, JONKA TYÖVIIKKO ON LOPUILLANSA!

PS: Vuodatus ei anna laittaa kuveja oikein - älkää minua syyttäkö :(

Alkaa nimittäin pikkuhiljaa entistä enemmän kyrsiä tuo Varaston systeemi. Eilen kävi fysterppa tsekkaamassa ns. työympäristön. Aikomukseni oli selvitellä, miten voisi parantaa tiettyjä asioita sairauksien takia. No, selvisi, ettei hän tiennyt minusta mitään. Olin vaan ilmoittautunut porukkaan, joka halusi työpisteensä tarkastuksen :O Just joo, luettelin osan diagnooseista, ilmoitin hissaavani sitten omat apuvälineeni duuniin (jos kerran on pakko) ja alan käyttää myös rollaattoria, jotta vammakkostatukseni todella otettaisiin huomioon! Ilmeisesti lääkäreiden diagnoosit eivät ole riittäviä eikä kivunhuutojani oteta vakavasti. Leidi oli vähän omalaatuisen näköinen, kun tiputtelin diagnooseja ja niiden aiheuttamia haittoja sekä apuvälinetarvetta. Lupasin hänelle, että voi katsoa tietoni ja tarvittaessa ottaa yhteyttä. Tuskin ottaa...

SN touhuaa ns. kaiken kivan merkeissä järjestellen sitä-sun-tätä, kuten minäkin vielä joskus 15 v. sitten. Toki hänelle sen ilon suon, sehän on ihan mukavaa ja järjellistä hommaa. Ainoa vaan, että nyt tuolla tuvassa ramppaa sakkia jatkuvasti. Ja minä yritän niin perkeleesti tehdä kiiruusti hommia, kun kerran olen niin paljon pois! Eijjumalauta, edelleenkään ei tunnu menevän perille, että olen vain kolme vajaata päivää töissä ja minulla on siihen oikeus! Nyt tietyt asiat on siirretty tahallisesti maanantaille, kun ne aikaisemmin hoidettiin tiistaisin. Ihan sen takia, että maanantai-iltapäivisin voidaan koko kuorma runtata meikäläisen niskaan hoidettavaksi keskiviikkoon mennessä... Ei tämä minun mielestäni ollut tarkoitus?! Minusta nimenomaan tarkoitus oli helpottaa työtaakkaa, että pysyisi(n) työkykyisenä edes jonkun aikaa. Ei tämä kyllä sitä edistä. Jollei joku paikka brakaa lisää, brakaa mieli aivan varmasti kohtapian. Sen verran työllistävä ja stressaava vaikutus tällä kaikella on. Lisäksi työkaveri kasaa (no, ehkä tahtomattaan) vielä paineita niskaani, koska hän on joutunut hoitamaan osan hommistani. Porukka ei luota SN:n kykyihin hoitaa niitä siten kuin meillä on ollut ne tapana hoitaa. Nuo pitsiniskat kun tekevät joitakin asioita kovin vanhakantaisesti ja omalaatuisen sekavasti ;) Minäkin paras puhumaan, joo. Mutta totta on, esim. SN ei tee kaikkia niitä hommia alusta loppuun kuin minä. Hän tekee vain osan, joku toinen osan ja kolmas vielä lisää jotakin. Että näin heillä, meillä taas ei. Tästä pitäisi sitten hitsata joku yhteistyössä toimiva kokonaisuus – voi poikaparka, kuten jo totesin! *kylmää hekotusta*.

On vasta tiistai ja minä olen täpötäynnä tätä hommaa. Onneksi luin eilen yhden aivan mielettömän kiinnostavan kirjan, josta lisää myöhemmin. Muutenkin tuli taas asiaa postiin eli lisää kirjoja. Mukavaa! Ilman kirjoja ei ole elämää. Eikä ilman kaffetta. Olen addiktoitunut ja myönnän sen, mutta en halua näistä irtikään ;) Mitäs paheita minulle sitten muka jäisi – hah, minähän olen puhto kuin... no, vain puhto.

Ei voi mitään, taas täytyy saada vaffat kaffet, vitamiinot ja mömelöt sekä lähteä roikuskelemaan taksoa odotellen. On se muuten omalaatuista, nouto-osoitteen vaihtuminen ei mene sitten millään perille. Eilenkin odottelin melkein puoli tuntia, onneksi oli edes suht lämmintä. Hieno palvelu!
 

POLKA, JOLLA ON TÄNÄÄN VIIKON KESKIMMÄINEN TYÖPÄIVÄ!
 

kuin eilinen? Tuntuu, että eilinen oli pohjanoteeraus joka suhteessa. Ensinnäkin nuo kammottavat aamupainijaiset veivät mielen matalaksi. Sitten jatkui jo lauantai-ehtoona alkanut taisto teknisten vempainten kanssa. Tiedättehän päivät, jolloin kaikki hajoaa käsiin? No, eilen oli sellainen. Kirjaimellisesti eräskin laturi räjähti melkein käsiin. Toisen kameran säädöt hävisivät huit helkkariin ja arvatkaas onko ao. vanhempaan kameraan olemassa ohjekirjaa edes netissä? No eipä tietenkään. Aikanaan minulle nopeasti näytettiin perussäädöt ja sen jälkeen vain itse kokeilin. No, nyt olivat kaikki pois... vähänkö puuhakasta tuli. Vielä on yksi härpäke kokonaan koskematta, en edes uskaltanut tutustua käyttikseen eilen ;) Olisi taatusti tullut jotain outoa ja ihmeellistä!

Tämä näin perusteluna sille, että kerrankin toivon maanantain olevan parempi päivä! Pahaa pelkään, että ei ole. Mutta onneksi voi edes pikkuisen toivoa. Koska tekniikka ryöstäytyi käsistä, yritin keskittyä lukemiseen, mutta se melkein tyrehtyi, koska käsillä ei ollut mitään todella hehkuttamisen arvoista opusta. Pahus, oli tyydyttävä hyvään kirjallisuuteen ;D

Lisäksi laitoin vihannespataa, johon pilpoin kolme kaunista kesäkurmitsaa, pienen fenkolin, kolme porganaa, pari nahkeaa paprikaa, pari puolikasta purjoa (vihreää osaa), valkosipulia sekä komeaksi lopuksi ison pussillisen herkkareita. Siitähän riittää taas evästä kolmeksi päiväksi. Mausteena myös inkivääriä, currya, chiliä ja kaikkea muuta mukavaa, joka karkoittaa loputkin lunssapöpöistä sekä epätoivottavat pitsiniska-kermaperseet lähistöltä. Kyllä minä varmasti olen taas suosittu tänään. Varmasti myös koko viikon. Tämä lienee asia (minun haisemiseni), joka otetaan taatusti esille uuden lähiesimiehen kanssa kehareissa *muahhahaah* - kuvitelkaa nyt hämillistä, tosi nuorta pojankloppia, ensimmäisessä vähänkin pomon paikkaa muistuttavassa hommassaan ämmien ympäröimänä. Ei tiedä laps, mihin on päänsä pistänyt, kun tuohon hommaan lupautui!

Minä vain voin siis toivoa edes sen verran parempaa viikkoa, että taksot kulkisivat. Viime viikolla oli kaksi työpäivää eli viisi matkaa ja kaksi asiointimatkaa. Näihin ehti tulla jo kolme tilausvirhettä sekä kaksi kuljettajan älyttömän isoa mokaa. Yksi tilaus oli unohdettu kirjata, toinen oli kirjattu väärään suuntaan ja kolmas kimppanormikyydiksi, vaikka se oli työmatka. Kuskien mokat olivat tavanomaiset eli väärä osoite ja toisella kerralla kolmen kilometrin lenkki 400 m:n ajon sijaan... sille kuskille kun ei uskalla turpaansa avata, jollei halua turpaansa. No, ehkä tänään pääsen töihin ja takaisin kotoon. Sitä minä taas odotankin eniten!

Toisaalta, tajusin taas vaihteeksi, että kukaan ei kaipailisi minua ainakaan kahteen viikkoon. Eli tapahtuu mitä tapahtuu, onneksi kissa voi sentään syödä minut. Hyvää ruokahalua! Mietinkin Iltapulun otsikkoa. Olisiko se "Kissa söi naisen, joka ei voinut liikkua!" vai "Nainen, joka ei voinut liikkua, söi kissan!". Hmmm... siinäpä sitä onkin miettimistä, jos jäisi vielä henkiin.

Päivän biisi: People Are Strange

Päivän slogan: Minä voin antaa anteeksi, mutta minä en unohda!

Luettua: Jefrrey Eugenides – Naimapuuhia, vinkeästi 1800-luvun romaaneja kerrontatavallaan (ehkä jopa ironisoiva) lähellä oleva yliopistomaailmaa sivuava opus. Ei pahempi, dharmaa riittää siinäkin, kuka rakastaa ketä ja mitä siitä seuraa. Kunnon romaanien kavereille, jotka eivät vieroksu aihetta. Hilkka Ravilo – Nimeltään Eerika. Miten saksalaissotilaan äpärä kasvaa Lapissa ja muuttaa etelään. Miten koko elämää leimaa osaltaan tämä asia, viimeiseen asti. Kohtuullisen totuudenomainen romaani asiasta, olen kyllä perillä näistä kohtaloista. Tragediaa, julmuutta, mutta myös uuden alkua sekä melko hurjaa lappilaista elämäntapaa. Suositan ao. asioista kiinnostuneille. Iain M. Banks – Pintakuvio, scifiä, jonka edelliset osat olisi syytä lukea. Vain scififaneille, muut älkööt vaivautuko, linksusta siis lisää. Santeri Niittyaro – Aallon etsijän päiväkirja. Omela tapaus tämä. Surffarikundi hankkiutuu lähetystyöhön kauas pois eli surffausaaltojen lähelle. Kuvausta myös pohjoisesta... ja erilaisesta elämäntavasta. Merkittävää sinänsä, että kaveri on uskossa, muttei ihmeemmin tee siitä numeroa. Lopulta sitten POKS, kuten surffatessa käy ja elämä muuttuu... Lukekaas pois, kerrankin hiukan erilainen myös nuorille sopiva kirja reissaamisesta ja surffauksesta elämänmuotona, elämästä toisessa kulttuurissa mukana arkipäivässä sekä todellisesta elämänmuutoksesta ilman mitään jesseilyä. Hanna Tuuri – Tuulen maa, tilannekertomuksia suomalaisnaisen avioliitosta Irlannissa, ei pashempi arkielämän kuvaus... suositan. Ari Petäjävaara – Petterson ja pahan kosto, rikosnovelli. Tunput käteen, ontuukin vielä, ei, ei....S.J. Watson – Kun suljen silmäni. Tästähän on paljonkin kohkattu eri puolilla eli vähän pakko lainata. Eikä nyt ihan hirveän kehno, vaikka alku toiselta vaikutti. Ei tämä nyt ihan odottamaton ollut – kuitenkaan, mutta kelpoista tavaraa jännäreiden kavereille, jotka eivät pidä poliiseista ja raa'asta väkivallasta! :) Laura Jackson – Freddie Mercury, elämäkerta. Jep, tämä oli kiva, täydellinen elämäkerta miehestä ja osin myös bändistä. Minä pidin, tosin pidin kovasti Freddien tyylistäkin, joten suositan! Carol Shields – Ruohonvihreää. Menneisyys palaa, kun aikuinen tytär matkustaa vanhan äitinsä häihin. Minä pidin tästäkin, tosin Shieldsillä on aina ollut puolensa. Suositan, sieluunkäyvää kerrontaa. Reetta Laitinen – Kirjailija ja madame. Historian havinaa sarjakuva-albumina, upeana sellaisena. Viiva hieman rujoa, mutta kuvaavaa, samoin pelkistetty väritys. Ja tarina itsessään eli oikeasti Paavolaisesta sekä Craucherin salongista, mutta tämä kuvaa myös takaumina leidin elämää. Tykkäsin, kevään paras suomalainen sarjakuva! Suositan kaikille. Riitta Konttinen – Oma tie, Helene Schjerfbeckin elämä. Tätä metsästin pitkään itselleni (ja se tonttuzombi sen tipautti luukusta) ja yhtä hieno kuin arvelinkin. Tätä on onni lukea. Upeasti koottu elämäkerta kaikkinensa, kumarran molemmille sekä tekijälle että Helenelle. Paljon uutta tietoa varmalla otteella ja hyvällä näkemyksellä. Suosittelen jokaiselle taiteen ystävälle. Paljon muutakin on tullut luettua, katsokaa sieltä toisaalta – tämä vain vinksuna jälleen kaikille!!! *härn*

NÄIN SE ON JÄLLEEN LÄHDETTÄVÄ, PAKKO ON PAKKO ON PAKKO!
 

Sitten menin lukemaan Iltapulua, joka tarjoaa taas mainiota hoitokeinoa mm. masennukseen. Joka viikko siellä on tarjolla jotain todella helpottavaa ja yksinkertaista apua. Kannattaa ehdottomasti luottaa näihin vinksuihin, koska nehän on lehteen kirjoitettu!

Eilen oli suunnitteilla (joooooo...) kaikenlaista. Mitään ei tullut toteutettua. Maattiin kumpikin omalla sohvalla, lueskelimme, kälättelimme, söimme kiinalaista (toki itse tehtynä) muonaa ja jädelöä. Lopulta päätettiin yhteistuumin, että ensi viikolla toimeen voisi jo ryhtyä. Kun tässä on jo hyvinkin kuukausi asiaa suunniteltu perusteellisesti, sehän on jo kuin puoliksi tehty, eikö? ;)

Jahas, aamu siis alkoi varsin epämiellyttävästi. Jatkossa seuraa vain kotihommia ja pakollisia toimia. Tänään ei tarjota edes mitään hyvää luettavaa, luulisin. Parhaimmat on jo lukaistu ja jäljellä on semmoista puolipakollista kirjallisuutta. Mutta toki nekin luetaan, en minä sillä... Alkaa nyt jo särkeä kun vain kuvittelenkin raahautuvani taas Varastolle, siellä odottavaa työmäärää ja SN:n paheksuntaa työpinoja kohtaan (minun työpinojani siis...). Voihan villu! Jos olisin paremmassa kunnossa, hakisin jostain muualta sijaisuutta vähäksi aikaa. Mutta tässä tilanteessa ei voi muuta kuin yrittää vain kestää ja jaksaa. En pysty näyttelemään työkuntoista kovinkaan hyvin! Varsinkin kun invatakso kulkee ;) Siitä on reippaus kuulkaas kaukana, kun Polka pungertaa itsensä normitaksoon ollessaan jäykkistilassa. Uskokaa tai älkää, kansanjoukoillekin siinä jo olisi nähtävää! Voisin myydä tilaisuuteen lippuja, halvemmalla kuin gummipalamatseihin. Kiinnostuneita? Any?

Taidan mennä keittämään toiset kaffet ja toimeentua johonkin järkiperäiseen. Tähän aikaan vaikka nyt kukkien kasteluun ihan ensimmäiseksi!

Ai niin, olipa muuten todella upea appelsiinikuu viime yönä! Olin hereillä yön aikana useampaan kertaan ja kävin parvekkeella vilkuilemassa. Komea oli...

POLKA, JOKA OTTAISI MIELUUSTI KUUN, MUTTEI TARVITSE TÄHTIÄ!

Eilinenkin meni vaihteeksi hänekseen. Asiat tulivat hoidettua, surkea saalis. Kirjoja vain jokunen ohut läystäke. Toisaalta minulla on pieni käteisvaranto aina olemassa, joten se ei haittaa. Lisäksi kaupoissa oli jotakin omalaatuista... kummassakin ruokakaupassa vasta täyteltiin varastoja ja osa tavaroista uupui kokonaan. Siis tämä kello 10 tienoolla :O Ei kovin lupaavaa näille kaupoille, ei maineelle ainakaan. Harmitti. Pitääkö siirtää aikatauluaan, mutta silloin joutuu taas liian suuren ihmisjoukon keskelle eli mieluummin ei. Jäks, sain kuitenkin ison kasan hyviä vihanneksoja tsioskista ja yllättäen Liiteristä, njam. Niistä ei siis tule viikolla puutetta. Upotan suurimman osan jo huomiseen eväspataan.

Belga on tulossa lounaalle, tarjolla kevätkääriksiä, riisiä, tsatsikia, kaffetta ja kohuked. Jospa jo saataisiin jotakin aikaiseksi. Tosin tänään on synkähkö päivä ja talon talkoot, hmm. Olisikohan se ikkunanpesu kuitenkin paikallaan sekä samalla verhojen vaihto? Ehkä – täytyy yllytellä Belgaa ensin sopivasti. Minä voin sillä aikaa ottaa esiin ompeluskoneen *käks*, pari hametta vaatisi lähes välittömiä toimenpiteitä. Yksi kassi pitäisi korjata eli hihnat lyhentää, inhottaa semmoiset puolipitkät hihnat muuten kivassa väskyssä. Väsky on kiva, saatu jo aikoja sitten (ziitosta vaan sinne entiseen kotokaupunkiin), mutta ei ole päässyt käyttöön noiden helkkarin hihnojen takia. Nyt sitä voisi kuvitella jopa käyttävänsä, jos jaksaisi korjata. Siis ottaa koneen esille, eihän se mistään muusta ole kiinni. Edelleen kuulutan jotakuta potkimaan meikäläistä pärsuuksille, kyllä minä sitten teen...

Ai niin, pakko kertoa -tarina. Asia, jota olen pelännyt jo vuosia – eilen se tapahtui. Asun siis ylimmässä eli 4. kerroksessa ja hissi oli jumittunut. Se ei ollut missään kerrosten välissä eikä antanut mitään elonmerkkejä itsestään eli ei vain toiminut. Väkisin sain sentään raahattua itseni alaspäin varo-varo-varovasti kierrreportaita ja soitin Koneelle heti. Lupasivat pikahuollon parin tunnin sisään, kun kerroin tilanteen. Ei helkkarissa kolmen ison kassin kanssa portaita ylös, ei sitten millään. Hätinään olisin saanut kiskottua itseni ylös. Onneksi Koneen pojat olivat käyneet ja hissi toimi palatessani. Aiheutti kyllä hieman taas kylmää hiostusta pärshvaossa. Ei niinkään se, että en pääsisi ylös. Tiedän, että pääsen kyllä. Mutta se tekee kuulkaas aika perkeleen kipeää ja jos vielä olisi kassit pitänyt raahata, huh-huh, pelottaa jo ajatellakin! Minulla kun on vaikeuksia jo alakerran neljän portaankin kanssa... tämmöistä se on, kun sekä koivet että selkä ovat pashana! Pikkujutut voivat tehdä elämästä melkoisen arvaamatonta.

Keitinkin heti kotiintultuani susivaffat kaffet pelkästä selviämisen ilosta, pesin pyykkiä ja menin sen jälkeen ottamaan reilut päikkärit, koska olen sen arvoinen! :) Loppuilta meni erilaisia teknisiä vempeleitä tarkastellessa. Minä ehkä tulen rapottamaan kaikesta myöhemmin. Nyt minulla on nimittäin sellaisia härpäkkeitä, joita ei ole aikaisemmin ollut ja pitää tutustua kaikkeen huolella. Minä, tekniikan ihmelapsi – just, minulle on naurettu tästä jo todella pitkään ja varmaan nauretaan taas jatkossakin. Aivan varmasti olen jotakin taas möhlinyt ;D Onneksi on erilaisia tukia, sekä lähellä että kauempana, jotka voivat neuvoa...

Menenkin tässä taas leikkimään vähän lisää!
 

POLKA, JOLLA ON KAIKENLAISTA KIVAA JA OUTOA KESKEN!
 

eli kissa joikhasi ja mourusi taas puoli yötä, minä en saanut nukuttua ja olenkin veikeän väsynyt näin vapaana aamuna. Tulossa on näemmä vielä kivempaa kuun puolelta, kunhan eivät tule siltä pimeältä puolelta. En uskalla edes enää mennä uusiounille, kun pitäisi taas asioille.

Normiperstai eli posti-kirjasto-tsioski-kauppa-asiat on hoidettava pois kuleksimasta. Piti käydä keskiviikkona, mutta ylläri-ylläri; Liiterissä oli ainakin puolet hyllyistä aivan tyhjinä, ei edes haluamaani kaffetta! Argh ja sylkäisy perään. Vähänkö olin katkero, en saanut läheskään kaikkea sellaista tuotua, joka painaa kohtuullisesti. Eli tänään on sitten täysi lasti yhtä ja toista. Enempi tosiaan kirjoja ja muonaa. Vihanneksot painavat suhteessa melkoisesti, lisäksi pitää ottaa ainakin kaffemaitoa sun muuta. Kissinruokaakin. Ei huvittaisi lähteä, mutta on vähän pakko. Ehkä sitä piristyy ulkona. Lisäksi iltapäivällä voi lounaan jälkeen ottaa kunnon päikkärit. Lounas onkin valmiina. Yllättäen tarjolla on eilistä vihanneskeittoa, jossa on varsin tuju inkivääri-chili-valkosipulilisäys. Flunssa lienee hieman kaikkoamaan päin, vaikka vieläkin on vähän onea olo ja päätäkin lievästi jomottaa. Toivottavasti tästä olisi tällä jo selvinnyt. Ei millään jaksaisi eikä haluaisi sairastaa, mutta kun se ei koskaan ole omista haluista kiinni!

Eilinen meni muka lepäillessä, höh. Tajusin iltapäivällä odottaessani erään leidin käyntiä, että olin siihen mennessä ollut koko ajan puuhastamassa jotakin pientä, toisarvoista. Lukemassa, kirjoittamassa, tekemässä kotohommia tms. Eli se siitä oikeasta lepäämisestä, jos sillä tarkoitetaan makoilemista tai muuta lepuutusta. Ei malta, kun on muutakin tärkeämpää. Itse asiassa tässä pitääkin mennä ihan kohta. Ennen kylillelähtöä on vielä hoidettava parikin asiaa pois kuleksimasta. Pakattava pari kassia (palautettavat kirjat & lähtevä posti) ja tarkistettava ostoslista. Minä voisin aivan hyvin olla täysipäiväisesti eläkkeellä. Ei tulisi yhtään aika pitkäksi. Tekemistä olisi taatusti riittävästi, ehkä silloin voisi olla jopa joku lepopäiväkin välissä *wirn*.

Menen nauttimaan Päivän Päärynän sekä hoitamaan nuo hommat! Haa, lupaamani kuvat Varastosta ovat kehnoja. Täytyy yrittää varmaan ensi viikolla uudestaan tai yrittää tuunata noita paremmiksi jollakin ohjelmalla. Niin karmeat tilat, ettei edes kameran linssi niitä kestä -> terveisiä vaan sisustusarkkitehdille. Jos tapaisin hänet, minulla olisi todella paljon kysyttävää – painavaa kysyttävää...

POLKA, JOKA TAAS PUNKEAA KASSEINEEN LIIKKEELLE!

ja olen kevätlunssan kourissa siis. Asiaa on toki auttanut tämä ahtautuminen Varaston uusiin tiloihin sekä täällä oleva miellyttävä rempan haisu sekä pölinä, garmiwa ilmastointi ja muu mukava. Olisin jäänyt kotiin, mutta koska poissaoloja tarkkaillaan pärskohtaisesti tulin töihin. Tarttukoot, joltakin minä sen täällä olen saanutkin! Nih kerta. Olo ei siis ole paras mahdollinen, vaikka eilen päivällä tunsin jo hetken olevani melkein kunnossa. Troppasin aamusta alkaen kuumalla vedellä, jossa oli inkivääriä, valkosipulia, chiliä, välillä heitin tujusti C-vitamiinia sekä normitroppeja. Kyllä tämä tästä, kunhan ei pahemmaksi ylly. Nyt kyllä haisen niin pahalle, että taatusti eräälläkin pitsiniskalla on sanomista. No, ei voi mitään, kai tämä on parempi kuin vanha viina ja minä troppailen tällä tavalla! Varasin lekuriajan omisarvikselle – yskä ei enää kuulosta hyvältä.

Tänään on nimittäin pakko hoitaa pari postiasiaa sekä käydä hakemassa kaffemaitoa, pari päärynää sekä vähän rahkaa tai jotain muuta syötävää. Sillä pärjää taas perjantaihin ja normiostoksiin asti. Vihanneksiakin toki, tsioskista jotakin, että saa ison sopan pariksi päiväksi.

Muuten eilinen meni täysin lueskellessa ja kirjoitellessa, olin jopa läpeeni tyytyväinen. Onneksi joku on sentään saanutkin jotakin oikeasti vappumaista ;) Täällä ei tapahtunut nimittäin yhtään mitään. Kissi vietti puoli päivää ulkona auringossa, loppuajan makoili sisällä. Alla pari kuvaa, otettuna kakkoskameralla ja tuunattuna toisella ohjelmalla. Täten siis totistetaan, että Vinskinder on vielä hengissä......

Ei, minä en aio kertoa mitään repäisevää. Muutama vinkeä kirjauutuus, joista myöhemmin listauksen yhteydessä lisää. Viereisessä puistikossa oli varsin malmilainen picknick eli runsaasti siiteriä ja puolipukeisia aikuisia miehiä örisemässä *eehheeh*, eipä tehnyt mieli liittyä joukkoon, kun juttujen aiheet kuuli jo parvekkeelle asti. Hirveää jaanaamista :D En minä vaan ikinä silleensä, enhän?!

Loppuviikko meneekin toipuessa eikä aikomuksena ole oikeastikaan tehdä yhtään mitään järkevää. Minä siis lupaan, että en tee, jos vain voin välttää – ja minähän osaan sen varsin mainiosti. Ei se vaadi edes mitään yrittämistä!

Uskaltaisikohan jo siirtyä yöksi käyttämään yökkäriä ja sen päällä puuvillapaitaa? Jokohan sillä tarkenisi? Tähän asti on menty vielä oikeasti kahdella paidalla, villatakilla, collegehousuilla ja kahdella sukkaparilla. Sukat nyt ainakin vielä pidetään, muu yöpukeutuminen menee nyt kyllä harkintaan, ainakin hetkeksi... Tällä viikolla pitäisi tuo patteri- ja lämpöremppakin olla valmis jossakin vaiheessa. Mitään ilmoitusta ei ole tullut, mutta näin alustavasti aikanaan ilmoitettiin. Kovasti toivoisin, että oikeasti termostaatit toimisivat oikein eikä tarvitsisi palella alkusyksystä loppukevääseen asti! Ei ole nimittäin mukavaa.

Nyt vetämään kaffet ja pari leipää sekä kaikki tropit, mitkä vaan keksin normimömelöiden lisäksi! Huh, taitaa tulla isohko juoma-annos... onneksi Varastolla sentään on monta vessaa ja ne ovat vieläpä kohtuullisen lähellä loppusijoituspaikkaani ;)

POLKA – HÄN JOKA NIISKUTTAA JA HAISEE!

olin eilen nimittäin aivan hemmetin kipeä. Joka paikkaa sattui, särki, oli todella kammottavaa yrittää edes taksoon. Jäykistys oli mittavaa, väsytti, melkein itku tuli. Kävelin vielä ulkona päivällä ja leikin urheilijaa (urheaa?) ja kävin 2 x 100 m lenkin ;) Kotiin tultua suoraan petiin, ei unta – ei sitten millään. Myöhään yöllä aloin pärskiä, tuntui kuin olisi kuumetta ja näin. Eli perhana soikoon, olen saanut kevätlunssan poikasen. Nokka tukossa, aivastuttaa, kuumelehtii. Hei, tämä ei siis ole normiallegriaa, siihen on tropit eivätkä oireet ole tämmöiset. Eli paskempi juttu taas! Eli ei kun normitroppien lisäksi överinä vitamiinoja, valkosipulia, inkivääriä jne. Olen varmasti taas suosittu töissä huomenna.

Ziis, kermapärsheet ja pitsiniskat vetivät "hauskat" vappuvermeet päällensä eilen iltapäivällä. Se oli "niin hassua", että minua ei naurattanut yhtään. Hiki päässä yritin saada jotain tolkkua duuneihin, että saisin suurimman osan tehtyä pois. Kunto ei ole niin kehno, että voisi olla huomenna poiskaan. Argh, siellä ne virittelivät jotain omia simatippisppippaloitaan, onneksi meitä muita rottia ei lainkaan noteerattu! Ja sitten heidän kanssaan pitäisi liittoutua? Minä vaan kysyn, onko muillakaan mitään yhteistä tämä sakin kanssa. Ihan mutu-kyselyn perusteella ei todellakaan! Pakkorako muuttuu kammottavaksi sekasotkuksi. En yhtään kahdehdi meille asetettua esihenkilöä, toisaalta hän on Siltä Toiselta Osastolta ;)

Olen siis pyörinyt yön petissä, melkein nukkumatta, välillä hikoillen ja taas palellen. Nyt vetelin aamukaffet ja erittäin tömäkän mömmöcocktailin. Jospa jotenkin saisi itsensä tokeentumaan edes päiväksi. Huomenna olisi pakkotekemistä töiden jälkeen eli posti ja kauppa. Olen luvannut hoitaa ne pois kuleksimasta, joten kai se on niin tehtävä.

Eli tässäpä meikäläisen ns. Vappu, joka ei siis eroa millään tavoin arkipäivistä. Eivät kyllä eroa muutkaan pyhät, koska minä en vietä niistä mitään. En ole myöskään juhlinut enää moneen vuoteen mitään muutakaan. Hiukan harmittaa, kun muistelee niitä Wanhanajan Wappuja. Onneksi niitä ehti viettää ihan kunnolla useampaankin kertaan.

Ei tästä raadosta nyt saa irti kuulkaas tämän kummempaa. Pitäisi ajaa yksi ohjelma koneelle ja tehdä parikin hommaa vielä tänään. Että semmoinen vapaapäivä. Pitäkää hauskaa, jos voitte, krapuloikaa ja nauttikaa vappulounaasta ja korjaussarjasta. Meikäläinen syö vihanneskeittoa ja kippaa ehkä jallutotin...

POLKA, JONKA AIVASTUKSET PELOTTAVAT JO KISSAAKIN!

olisi tänään paljon tehtävää; banderollit sun muut tsekattavana, marssijärjestys tehtävänä ja paljon muuta järjestettävänä. En siis muistele, kun en ole mukana. Tänäkään vuonna. Valitan. Kutsu kyllä kävi sekä tälle päivälle että huomiselle, jopa vappulounaalle. En uskaltanut luvata, koska seuraava päivä on työpäivä. Ei siksi, etten lievässä krapulassa muka pääsisi töihin, vaan siksi, että kunto ei fyysisesti kestä niitä kaikkia aktiviteetteja! Prhana sentään, että ottaa päähän. Oikeasti. Toverilliset taisteluterveiset kuitenkin kaikille mukanaolijoille!

Meikä siis pungertaa kuitenkin itsensä Varastolle työpinojen ääreen ihmettelemään, miten ne ovatkaan kasvaneet kahden päivän aikana. Se on vekkulia tämä, että edelleenkin viiden päivän työt pyritään teettämään kolmessa päivässä. Jo keskiviikkona sinne jäi nimittäin keveät pohjat noin aluksi, koska oli pakko lähteä. Kivaa siis odotettavissa kaikin tavoin. Lisäksi SN on myös töissä, hmph! Taidan silti poiketa pienellä kävelyllä (-> lue: yrittäen raahautua n. 100 m ja takaisin) ruokatauon aikaan. Minähän kuitenkin apehdin haisevat muonani vartissa, joten periaatteessa aikaa pitäisi olla. Paljon muutakin tietysti pitäisi, jos olisi kuten lakien mukaan. Hah.

Että sitä taaskin voi olla väsynyt, jäykkä ja kipeä. Argh, onneksi tässä on vielä aikaa riipiä ne kirotut mömelöt, vitamiinot, kaffet ja leivät kitusiinsa ja saada itsensä ainakin ulkoisesti jonkinlaiseen kuosiin. Ei tästä mitään muuten tulisi. Aamutoimeni kestävät hyvinkin 2 – 3 h, aamusta riippuen. Eikä tee tiukkaakaan, sen verran hidasta on toimien oltava, ettei satu / kaadu / saa kaiken tehtyä suht oikein päin ;) Tarkoitan tällä sitä, että vaatteet voi laittaa päälle ennenkuin viimeksi tunkee eväkset jääkaapista kassiinsa. Joku ihmettelee mitä järjestys tarkoittaa, tiedän. Se vain on sitä, ettei kaikkea häslää sikinsokin, vaatteet ovat valmiina jo joku roti aamutoimissa on pakko olla. Ihan vaan siksikin, että saa lääkityksen ajoitettua sopivasti – samoin päivän appeet ajoittuvat lääkkeiden mukaan. Vaikka tällä ei periaatteessa olisi mitään merkitystä, varon kuitenkin sitä, ettei enää saisi älyttömiä vatsakipuja eri lääkityksistä. Se tästä enää puuttuisikin*koputtaa päätään*! Eli jotakin syömistä aina, jos otetaan isompi määrä mömelöitä.

Muut menkööt tänään juhlimaan tai mihin huvittaa. Juokaa vinaa, pitäkää kivaa! Minä menen lukemaan ja kirjoittamaan sekä tod.näk. niin aikaisin nukkumaan kuin kuvittelen saavani unta. Pidän omaa kivaa! :)

Unissaan koi kuvitella kaikenlaista!

Päivän biisi: Köyhälistön marssi

Päivän slogan: Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotakin!

Luettua: James Franco – Palo Alto, novelleja. Kovia, lyhyitä novelleja, jotka loppuvat melkein alettuaan. Suositan. Daniel Glautter – Joka seitsemäs aalto, jatkoa sille yhdelle meiliromaanille ja yhtä tyhjän kanssa tämäkin. Ei vaan toimi niin ei toimi, tumput jatkeeksi, jos aikoo lukea, jäks! Rowan Coleman – Saman katon alle, hönppäjatkoa ikisinkun lastenhoidosta. Vain hömpän kavereille! Robert Harris – Pelkokerroin, aika uskomaton ja lievästi hypnoottinenkin juttu talousmaailman ja tekoälyn kehittämisen huipulta. Voisiko olla näin vaiko eikö? Toimii... Maarit Turtiainen – Punainen paasto, leidi Turkissa opiskelemassa valokuvausta ja rakastamassa miestä. Ei halua välttämättä sopeutua oloihin, lapsuus piinaa, olevat olot piinaavat. Hmm, mutta jotakin tässä on, joka sai lukemaan... nipottaen suositeltava. Jamie Preveletti – Pimeän läpi, merirosvousta ja lääkekehittelyä – tyypillinen tapa & juokse -jännäri, rahaa, valtaa, poliittista kähmintää. Nipottaen luettava tämäkin. Duffy McKagan – it's so easy (ja muita valheita). Lisää Gunnarikamaa ja samantyyppistä kuin muillakin. Bändistä suht vähän, enemmän omasta dokaamisesta ja narkkaamisesta, lievää pahempaa itsekehua kuten näillä kavereilla aina. Hehkutusta (tilapäisestä?) raittiudesta ja sen semmoista. Vain faneille, muut lukenevat tosikertomuksia ;) Tuula J. Matintupa – Syntymään tuomittu, kerrankin pikkuisen erilaisempi ja jopa suht kelpoisa dekkari tältä kustantajalta, jolla enimmäkseen on huttuja hatussa. Juoni yllätti melkein meikäläisenkin, ei paha. Maria Rocher – Enchanté, hauska rakastua. Chick litiä pahimmillaan; rahaa, Pariisia, miehiä, epäonnistumisia, rahaa ja ostoksia, miehiä, rahaa ja ostoksia jne. Eipä jaksanut viihdyttää edes hömppänä, rukkaset ja tunput käteen! Viveca Sten – Syvissä vesissä, dekkari Ruotsin rannikolta saaristosta. Ihan kuin tämän olisi lukenut ennenkin eli leidi käyttää nyt muita hyväkseen aika paljon. Juoni on melko ennalta arvattava, saaristokuvaus tietty hyvää, samoin turisterointi jne. Lopputulos arvattavissa, eli lukeehan tämän muiden joukossa. Uutta tässä ei valitettavasti ole. Beate Grimsrud – Hullu vapaana. Osittain ilmeisen elämäkerrallinen romaani hulluudesta, sen pakottavasta mahdista, sen tuntemisesta, sairaudesta, kokemuksista, hoidosta ja sairaaloista. Suositan niille, jotka voivat samaistua asiaan. Hätkähdyttävän todenmukaista kyllä – leidi on pistänyt paljon likoon! Ja Wapun hupiksi Jope Pitkänen – Huivipakko  . Lempi ja Lyyti asuvat edelleen nosturin nokassa kiikkuvassa torpassa, kun omaishoitajaksi ilmoittautuu somppu Waltti Color. Stripit ovat hykerryttävän hihittäviä ja ns. rasismi kieli poskella toteutettua itseironiaa, jos kohta vakavaakin asiaa mm. vanhustenhuollosta ja pakolaisasioista. Suositan! Ja jotain muutakin on kyllä tullut luettua, katsokaa sieltä toisaalta. Minä en nyt juuri jaksa *härn*.

POLKA, JOKA JUHLII MUITA TYÖLÄISIÄ TEKEMÄLLÄ TÖITÄ!

onneksi on vielä monta hyvää tilaisuutta, että tuo aurinko muuttuu lumisateeksi, myrskyksi ja loskaksi. Juu, tokihan minä semmoista toivon – pahaa toisille, niinkuin jokukin väitti. Ei vaiskaan, minulle on kelin osalta ihan sama, millaista on. En minä kuitenkaan lähde mihinkään, ei ole kuin yksi matka enää jömmassa ja kuu on lopuillansa. Että sillä mennään mitä on. Töihin sentään pääsen, ne matkat kulkevat eri laskelmassa ;)

Belga on tietty tulossa tänään lounaalle. Ja ruokalistalla uuden sadon pottuja, keitettyjä kananhävyttömiä, silliä, savukalaa, smäidistä, feikkigregusaladoa sekä tsatsikia. Jälkkärinä tavisjätskiä ja tsinuskikastiketta ja kaffetta. Wappulounas etukäteen siis. Samalla hän jo epäröiden lupasi teeskennellä jotakin huushollin eteen. Olisikohan tänään jo parvekkeen vuoro. Siellä on pölyistä, lasien lisäksi pitää pestä kaiteet, tuo umpioitu alaosa sekä plaatta. Maton voin pestä itse suihkutellessani, se on sellaista – mitä lie, bambua se ei ole. Mutta jotakin luonnonmateriaalia eikä paperinarua kuitenkaan. Vahakankaat myös pestään käsin, samoin siellä olevat tavarat pitää huuhtaista. Ei se kahdelta iso homma olisi, jos vain myöntyisimme siihen... Saa nähdä, miten käy!

Olen tosin varustautunut eli Belgalle on aika iso kasa kaikenlaista; siinä on jotain kivaa uuteen kotoon (taas), vähän jotain hyvää makeaa, vähän jotain hyvää suolaista ja naposteltavaa. Jospa sillä saisi jo vähän lahjottua. Niin ja yksi kirja ihan häntä varten vielä varattu ja noudettu... olen minäkin aika kiltti, joskus ja joillekin.

Minua tosissaan muuten alkoi äsken taas harmittaa sekin, ettei Exä ole pitänyt mitään yhteyttä Belgaan, ei tarjonnut apua tms. edes saamansa perinnön jälkeen. Luulisi siis, että tuolloin voisi heittää muutaman kympin tuolloin tällöin pojalle, joka elää vain opintorahalla. Mutta ei. Lisäksi hän on hävittänyt kaikki minun ja Belgan vanhat tavarat. Ihan kaiken! Meidän on turha edes mennä kyselemään vanhan kukkapöydän perään tai erinäisten kirjojen, lelujen, kankaiden sekä astioiden jälkitilaa. Roskiin ne on heitetty. Huh.... pelatkoon mies edelleen pikkusijoittajaleikkiään ollessaan työttömänä ja tod.näk. peruspäivärahalla tai vastaavalla. En minä häntä halua tavata eikä halua Belgakaan, mutta ei ole sieltä puoleltakaan kyselty ei soiteltu. Ei edes Belgan muuton yhteydessä, jolloin Exän veljen auto ja hänen suhteensa olisivat olleet hyvinkin käyttökelpoisia. No, mehän prle selvitään! Ollaan selvitty tähänkin asti ilman turhia apuja pyytämättä, kun sitä ei kuitenkaan saa, nih kerta. Joskus vaan alkaa hämmästellä tämmöistäkin asiaa. Että miten raha on joillekin ihmisille niin käsittämättömän tärkeää. Muuten äijä on tosi äijän näköinen ja liikkuu kammottavan rähjäisissä kuteissa, jotka muistamme jo n. 12 vuoden takaa. Argh. Onneksi ei tarvitse tosiaan edes nähdä häntä, jos osaa liikkua sopivan notkeasti sopivaan aikaan kylillä. *ristii sormiaan*

Hörhöjä oli harvinaisen vähän eilen näkyvillä. Syynä lienee se, että rahapäivä laukeaa sopivasti vasta juuri Vapun alla tai sen jälkeen eli silloin on taatusti menoa ja meininkiä myös hörhöin puolella. Nyt näkyi vain näitä tavishörhöjä, jotka tapaan joka kerta liikkuessani kylillä. Eli ei mitään raportoitavaa siltäkään osin.

Huh, valituskiintiö melkein unohtui! Ihan vaan tiedoksi, että parina päivänä on taas ollut oikein megalomaaniset säryt, eilen lisäksi iski iskias (joka tosin häipyi jättäen vain kevyen kenttäjomotuksen) eikä minusta ole edes kunnolla lääkittynä oikein mihinkään. Otetaan siis hyvinkin kevyesti. Olen nähkääs parhaimmillani iltaisin klo 19 – 23 välisenä aikana. Silloin pystyn kirjoittamaan, kättäilemään ja tekemään kaikenlaista muuta. Muutoin olen kuin rantaan ajautunut valas. Ihan joka tavalla. Valaita toivottavasti ei särje. Miksi minä en muutoin voi saada lekureita syytteeseen ihmisrääkkäyksestä, kun aina halutaan kokeilla uusia, turhia mömmöjä? Eikö se ole eläinkokeita vastaavaa epäeettistä toimintaa? TÄH?
 

POLKA – TUO ELÄIN.....

Eilinen meni taas nukkuessa, syödessä ja nukkuessa vielä lisää. Sitten alkoi taas ahittaa tekemättömyys ja piti lukea vähän tavallista enemmän, jotta sekin unohtuisi. Prle, kun olisi kaikenlaista, mutta kun vaan kaikkeen ei pysty eikä jaksa. Juu, minä olen saamaton hirvilö! Illalla klo 19 jälkeen aloin pirkistyä, tietty, silloin vasta ja ihan liikaa. No, ei ihme, kun lukee tämmöisiä. Mömmöillä töihin menee näköjään (no, tämähän tiedettiin) yhä useampi, ja syy oli?

Muuten minulla on omasta mielestäni vaatteita, roipetta ja rättiä yli omankin tarpeen, mutta aloin taas hinkua yksiä uusia kenkiä. Jalkimet ovat kivoja, jos ne ovat kivoja. Hah, tähänkin löytyi ratkaisu: kävin läpi kaikki jäljelle jättämäni kenkimet ja kas vain, sieltä löytyi parit-kolmet oikein sopivat kesäkengät. Yksiä en ole varmaan pitänyt yli 5 vuoteen... joten nehän ovat kuin uudet, kun väännän ne koipiini. Toki vielä tarkistin, että kaikki mahtuvat ongelmakoipiini ja tuntuvat mukavalta. Juu, näin on! En, siis minä EN tarvitse mitään *selittää itselleen taas erilaisten nettisivujen selaamisintoa*.

Eli siinä meni pähkiessä eilisilta. Mikään ei piristänyt, paitsi ihan kivaa postia tuli jostain salamyhkäiseltä taholta – ziitosta vaan :) Asiaan palataan kyllä, ainakin siellä toisaalla taas... Kunhan ehditään. Tai siis saan jotakin aikaiseksi. Miksi täällä ei ole ketään, joka potkisi minua pärsheelle ja velvoittaisi tekemään jotakin? En minä saa mitään järkevää tehtyä taaskaan, päivät vaan kuluvat ahittaessa ja nukkuessa univelkoja pois. Kyllä tuli muuten eilen päikkäröityä, voi hyväinen aika sentään! :O

Lisää kaffetta, kyllä se on kylille tästä lähdettävä ja hörhöt laskettava – tietää sitten ensi viikolla, mitä on taas tapahtunut tässä meininkien aikana!
 

POLKA – HÄN JOKA AIKOO LASKEA TAAS HÖRHÖSALDON!

Lisäksi uusi pomo eli Analfa puuttui jo tomerasti maailman tärkeimpään osastolla vallitsevaan epäkohtaan; sisääntulo on sottainen, siinä on paperipinoja hyllyillä, kopieerausmasiina sekä jätepaperilajittelu. Se on saatava näyttävämmäksi! Jesh, huomatkaa, mikä on siis asioiden tärkeysjärjestys tämän härran mielestä. Ou ziis, onneksi häntä ei tarvitse katsella. Hän viihtyy kovin hyvin omassa tai hyvin valitussa seurassa. Rottia hän ei edes tervehdi! Oikeasti. Että näin meillä, hattuun on noussut aseman lisäksi myös jotain elinperäistä.

Tänään taas taidan velttoilla, olin eilen niiiiiiin väsynyt, ettei ole tottakaan. Kun kotiuduin kaupasta ja keittelin kaffet sekä söin fisuleivän, alkoi heti väsyttää aivan tajuttomasti. Oli kuitenkin pakko odottaa, eräs henkilö poikkesi noutamaan yhden tavaran. Onneksi hänkin tuli ajoissa ja pääsin petiin. Otin siinä horrosunet, heräsin, lueskelin muutamankin blögin ja ei – unetus voitti taas eli peiton alle ja kevyttä unta koko yö. Ensimmäinen herätys normitapaan n. 3 h päästä, sen jälkeen kissi huolehti heräämisistä. Klo 3 oli oltava täysvalmius eli kissin ruokinta, laatikoiden puhdistus, valot päälle, radio hiljaiselle -> itse lisäunille kaffen ja mömelöiden jälkeen. Tunnin päästä heräsin saatanalliseen käsikipuun eli olkapää svinduilee taas enempi. Se on semmoista aina työviikon jälkeen, joku paikka pistää työt aina pahakseen. Tällä viikolla oikea olkapää ja käsi sekä vasen koipi, lienen astunut jotenkin pahasti ulkona käydessäni. Käsikipu johtunee siitä, että eräs masiina ei toimi ja tietyt jutut on pakko kirjoitella käsin. Se vie uskomattoman paljon aikaa ja on muuten aika rasittavaa, kun yrität pitää käsialan selkeänä! Oikeasti :)

Mitäs minä näistä, lotkotan rauhassa tämän päivän. Tiedän, että illan mittaan alkaa tulla uupelo tekemisestä ja minulla on yhtä ja toista kirjoitettavaa tuossa. Lisäksi olisi jokunenkin kuvattava asia ja kaikenlaista muuta pientä sohlattavaa. Ehkä minä yritän puuhastella illalla niiden parissa. Päivälounaaksi on vaihteeksi tarjolla vihanneskeittoa (milloinkahan ei olisi ollut)... vain eri lisukkeilla eli niitä sentään vaihdellaan sen mukaan, mitä on ollut halvennustarjouksessa. Nyt on taas pistää fenkolia ja rutosti paprikaa sekä tuoreita herkkareita mukaan soppaan. Njam!

Menenkin pistelemään välipalaa eli Päivän Päärynän aika!
 

POLKA – TUO ISO PÄÄRYNÄ ITSEKIN!

 

Eilen käytin kokonaista 5 minuuttia työhuoneen koristeluun. Jo SN siitäkin ehti sanoa, että "Ai, sulla on ollut aikaa...". Hah, pirulauta, eukko tulee joskus 2.5 h minun jälkeeni ja häntä on etsitty useampaan kertaan. Tein jo pois pinon hänen hommiaankin, kun eräällä ihmisellä oli oikeasti kiire niiden kanssa. Että semmoista! Minä nyt koristelen vielä tänäänkin, ihan piruuttanikin. On niin kiva, kun on ärtsyjä ja vähemmän ärtsyjä materiaaleja tarkisteltavana seinillä *punaliput liehuvat*.

Muuten voin vain sanoa, että onnekasta on se, että on viikon viimeinen työpäivä. Ehdin postiin asioille sekä kauppaan noutamaan painavampia vihanneksoja sekä jotain pientä varalle. Sitten saa vain olla, ihan koko illan. Ei mitään paniikkia, ei tarvitse mennä nukkumaan, jollei väsytä. Ei tarvitse pakkoherätä, jollei särje. Jos särkee, voi ottaa mömmöt ja painua uusiounille. Näiden vajaiden viikkojen parasta antia ovat keskiviikko-ilta, vaikka olenkin susiväsy sekä torstai, jolloin en tee yhtään mitään väkisin. Olen vaan ja möllötän! Siihen olen jo aikoja sitten antanut itselleni luvan. Voin minä kudelmoida kaikkia hienoja suunnitelmia, vaikkei niistä yksikään toteutuisi.

Vuodatuksessa on taas jotakin outoa, niinhän täällä aina. Lisäksi liikkeellä on taas himospämmääjä jostain nettipuodista, tai siis useammasta ilmeisesti. Joudun päivittäin poistamaan n. 10 omalaatuista kommenttia. No, ei se muuttamallakaan parane. Mieli tekisi, mutta siinäkin on taas oma vaivansa eikä minua nyt vaan satu sellainen vaiva ja puuhastus huvittamaan tippaakaan. Aika sillekin löytyy vielä joskus ja jostakin, sitten se yleensä tapahtuukin nopeasti ja empimättä. Niin minä yleensäkin omalaatuiset suunnitelmat toteutan :D Jää ainakin joillekin ihmettelemistä.

Kotitonttu minun mieleeni – kuva täältä.

Kuten jälleen huomaatte, pystyn jorisemaan tyhjästä ihan kuinka paljon tahansa. Tämä oli siis tämmöinen muodollinen päivitys. Päivän infona voin kertoa, että Malmilla on oikeita kotitonttuja. Olin toivonut yhdyttäväni jostakin Riitta Konttisen – Oma tie -kirjan  edukkaasti. Ja kas, eilen kotitonttu oli ihan kirjakaupan kassissa tipauttanut sen postiluukusta. Voi onnekas minä – tonttu ja kaikki! En muuta Malmilta kyllä yhtään mihinkään! :D (Hmm. Tonttu väittää olevansakin zombi?!)

Sen kunniaksi vaffat kaffet ja mömelöt raakana, päälle pirisevää sihivitamiinojuomaa!

POLKA – MALMI ON TONTTUMAINEN ZOMBIEPAIKKA! :P

 

kalenterista on jo yliviivattu tämä päivä. Kun on jo kerta herännyt ja saanut itsensä tähän asti. Päivästä on melkein 1/3 mennyt siinä vaiheessa, kun on päässyt Varastolle eli käyttänyt jo hirmuisen ison osan energiastaan sekä matkalla kettuuntunut riittävästi.

Tarjolla on – arvattavasti – runsaasti tekemätöntä työtä. Todennäköisesti jotakin sisustustyyppistä puuhastelua, jos ovihemmot ovat käyneet ja kaikenmoista muuta pientä. Ihan niinkuin siinä sivussa. Meikäläisellä kun on niin hemmetisti aikaa paneutua koristelemaan kämppäänsä... Onhan SN:lläkin kaikkea "kivaa" omalla puolellaan. No joo, istuttelin minäkin eilen yrttejä uusiin ruukkuihin. Jäin vain miettimään, viitsinkö raahata niitä duuniin. Ehkä kuitenkin – minä pidän vihreästä! Ja SN on siinä ainakin (myös) täysi tumpelo *muahhaahah, pahantahtoista käkätystä*.

Muuten en eilen saanut aikaiseksi mitään järkevää. Normaalit söndaagipuuhat sekä kolme juttua esille. Siinä ne meikäläisen tekemiset. Vinski makoili puoli päivää parvekkeella keskellä pöytää ja otti suulista ruskettuakseen vielä enemmän. Minä pidättäydyin ja kävin vain tupakalla tuolloin-tällöin. Parveketta EI siis ole vielä siivottu eikä laseja pesty, joten siellä ei hirveästi huvita oleilla. Oma vika, sika!

Juuei, ei minulla ole mitään järkevää kerrottavaa, joten painun keittelemään kaffet. Maanantain kunniaksi tarjolle kuitenkin lista luetuista kirjoista, vaihteeksi ;)

Kuva täältä

Päivän slogan: Jos ei ole kaunis, rietas ja onnellinen – saako olla ruma, pahantuulinen, rietas ja onneton?

Päivän biisi: Out Of Time

Luettua: Rax Rinnekangas – Peilipoika, ollenkaan aiheeseen tms. puuttumatta tulee mieleen Aleksanteri Ahola-Valon päiväkirjat ja kirjoitelmat... Mutta tämä jotenkin ei jaksanut vakuuttaa. Ahola-Valolla oli sentään omanlaisensa ideologia, vaikka siihen ei yhtyisikään – se jaksoi kuitenkin kiinnostaa sen verran, että aikanaan lukaisin kaikki hänen julkaisunsa. Kaarle Aho – Väärän kuninkaan päivä. Eletään ensimmäisen laman alkuvuosia, kun tapahtumatkin alkavat. Tai alkavathan ne jo aikaisemmin. Pääosassa pitäisi olla mies, joka osasi tehdä rahaa eikä joutunut tuomiolle oikeudessa. Hänestä tekee dokumenttia mies, joka myös laman juuri tullessa sortui pahoihin virhearviointeihin. Jotenkin tässä kirjassa sivuhenkilöt nousevat arvoon arvaamattomaan ja kuvaus on äärihyvää. Muutoin – no joo, sukupolviromaani rahasta ja rahan vallasta. Christian Rönnbacka – Operaatio Troijalainen, kotomaiseksi poliisiromaaniksi ei tällä kertaa ollenkaan kehnompaa tavaraa. Juonta juonen päälle. Odottamattomia tapahtumia, soluttautumista ja kälmejä kavereita puolin jos toisinkin. Huimeita, poliisikollegoita, kauniita naisia ja pahoja miehiä. Suositan, kotomaiseksi ja esikoiseksi suorastaan hyvä... Seija Ridell – Elämää Facebookin ihmemaassa. Ensikin tämä on tutkimus ja se pitää muistaa lukiessa eli lukukokemus voi olla joillekin puuduttava ;) Mutta asia on mielenkiintoista, kieltämättä. Mm. joidenkin "sosiaaliset paineet" liittyä Naamattuun, koska vain siellä tiedotetaan ja kerrotaan asioista jne. Monet näkevät paljon hyvää, osa pikkuisen huonoa. Oudon vähän haastatellut ovat kiinnittäneet huomiota mm. suojauksiin ja turvallisuuteen sun muuhun. Sopisi lukea kaikkienkin Naamattua aktiivisesti käyttävien, mutta tod.näk. opuksen muodollisuus estää. Kannattaisi tehdä varmaan Naamattuversio (jollei jo ole?) tästä *wirn*. En tiedä, minähän EN tunnetusti ole Naamatussa enkä sinne halua! :D Ben Jacovitti – Cocco Bill, osa 1, Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin. Hulvaton lehmipoikasarjis, parodia italialaisittain, mukana myös Hölkky-heppa, kivat luut sekä veikeät salamit. Sarjisten kavereille ehdoton pakkorako :D Suositan! Marc Spitz – Jagger. Henkilökuva ja elämäkerta Mick Jaggerista suht paljaana. Haastatteluja ystäviltä ja vihollisilta, toki myös perustietoja, levytyksiä ym. Tod.näk. tehty vastaiskuksi viime vuonna ilmestyneelle Keith Richardsin kirjalle, joka piruili ja ivasi Jaggeria pahasti. Asiallinen ja siinä mielessä poikkeava elämäkerta, eli suositan. Carita Forström – Perintö. Erään suvun ja perheyrityksenkin hieman poikkeava tarina, vähän jännäriä ja odottamattomia tapahtumia mukana. Forströmiltä pikkuisen vaisuhko esitys Jänistanssin jälkeen, mutta ihan kelpoisaa luettavaa mm. perhesuhteista ja niiden vaikutuksesta, menneisyydestä jne. Antonio Hill – Kuolleiden lelujen kesä. Rikkaan perheen poika putoaa ikkunasta humalassa, vai putoaako. Asiaa aletaan selvitellä ja esille tulee paljon muutakin outoa ja omituista. Jotenkin tämä jäi laahaamaan keskivaiheilla... käypäisä kuitenkin. Outi Pakkanen – Julma kuu. Se sama talo, mutta kerrankin vastapäätä asuvan näkökulmasta erään alkavan parisuhteen tragediaa ja väkivaltaa sekä Suuri Paljastus. Melko tyypillistä Pakkasta, hänestä pitäville. Satu Järvinen – Järjenjuoksuja. Elämää CP-vamman kanssa. Pelkistetty, asiallinen esitys CP-vammasta, sen seurauksista, CP-vammaisen mahdollisuuksista sekä kohtelusta nyky-Suomessa. Erittäin asiallinen opus, suosittelen jokaiselle eli rokotus asennevammoja vastaan! ;) Pirjo Mellanen – Kohtalokas Albania. Suomalaispariskunta ostaa asunnon Albaniasta ja jo matkalla leidi huomaa heitä seurattavan. Sitten hyvän matka- ja asunnonostotarinan keskeyttää kidnappaus ja sen selvittelyt. Hmm, olisin mieluummin lukenut kirjan vain Albaniasta, juoni oli melko kökkö... eli pliiz, seuraavaksi se tarina siitä asunnosta, ympäristöstä, ihmisistä jne. Olisi paljon parempi ideo! :D

Jahas, jotain taisi taas jäädä välistä. Niin sitä käy, kun lukee montaa kirjaa yhtä aikaa ja kirjoittaa vielä muista kirjoista... käykääs taas siellä toisaalla *härn*.

POLKA – TAKSO TUO, TAKSO VIE, SAISI HOITAA KOTITYÖTKIN!

siis ulkona! Täällä sisällä näyttää vain ainoastaan ärsyttävältä, sekä kissa että minä. Kumpaakin väsyttää. Lisäksi meikäläistä taas jurppii nämä tavanomaiset söndaagit eli se huominen itsensä raijaaminen Varastolle. No, pakkohan se on ja silleensä. Mitään positiivista on taas turha edes yrittää saada aikaan.

Mutta uskokaa tai älkää: meillä kävi eilen kolme (-> 3) ihan elävää ihmistä :O Kruksi seinään, hirveä trafiikki. Kuin rautatieasemalla ainakin. Belgan lisäksi eräs leidi käväisi hakemassa kirjansa ja Toveritar poikkesi iltapäiväkylässä... En sitten laittanutkaan Belgaa töihin, koska tajusin kaiken turhuuden – mitään ei kannata tehdä, ennenkuin tuo patteriremppa on saatettu loppuun. Kaipparit nimittäin haahuilivat tuolla käytävillä pitkien rassien ja märkäimurien kanssa, joten saattaa olla, että he jopa tekevät jotakin joissakin huusholleissa tms. En tiedä, ei ole kerrottu. Se vain, että yli Vappendahlin kestää. Eli Belga sai vain ruokaa, hyvän kirjan ihan itsellensä sekä vähän tulijaisia meikäläiseltä kotoon vietäväksi. Toveritar taas oli fiksu; toi siiteriä ja sukulaatia sekä kuukahti torkuille soffalle. Mukavia vieraita minulla – kukaan ei ainakaan ole ikinä vaivaksi ;D Oli mukava, kun poikkesitte kaikki käymään ja vielä eri aikoihin...

Ärsyttävää oli taas se, että unta kyllä tarjottiin. Vain kaksi tuntia ja sen jälkeen kipua, särkyä ja muuta pashaa. Mömelöistä huolimatta sain sitten nukuttua lisää pari tuntia vasta aamupalan jälkeen. Eli kovin pirtsakka ei ole olo. Pitäisi tästä taas normihommiin, niihin pakollisiin, joiden mukaan söndaagi kestetään väkivalloin. Taidan aloittaa taksin tellimisellä ja jatkaa pyykkien kokoamisella. Lupaus mahdollisesta sairiksesta kiertää pientä päätäni; jos sille aikoo, olisi hommat hoidettava huomenna tai tiistaina. Taidan päättää huomenna, täytyy nyt ensin tarkistaa miten omisarvis on tavattavissa.

Muuten menen syömään Päivän Päärynän, palan taateleita ja miettimään. Ihan siksi, että miettimisen nimissä on ainakin lupa lötköttää rauhassa!

POLKA – EI YKSI AAMUAURINKO VIELÄ KEVÄTILMOJA TUO!

PS: Olen taateleita syödessäni aina kirroillen viskonut kivet kukkaruukkuihin. Ja mitä silmäni eilen näkivätkään: yhdessä ruukussa kasvaa kaksi yli 10 cm:stä vihreää alkua!!! Minä saan omia taatelipalmuja, jihhhhaaaa!

eli eilinen sähkön tasauslasku näytti maksettavaa vähän yli 2 juuroa, joka siirrettiin seuraavaan laskuun syksylle ;) Ei paha, tuli nimittäin pari muutakin laskua – onneksi nekin olivat pieniä. *phuuh*. Lisäksi tuli yksi kirja (jei!) sekä eräs lähetys, josta on iloa jollekulle muulle, ei siis itselleni. Päivän postisaldo oli kohtuullinen.

Apoteekista tarttui koko kassillinen erilaisia mömelöitä matkaan, vaikka jätin osan ottamatta. Seuttikin siinä jo kyseli, syönkö todella kaikkia. Oli pakko selittää, että syön esim. kipulääkkeitä vaihdellen eli toiseen pahempaan kipuun sitä ja välillä normisärkyyn tätä – en kaikkia yhtä aikaa! Ehdotteli B-vitamiinilisää, mutta katson syöväni aivan tarpeeksi jo vitamiinoja: kaikkien hedelmien ja vihannesten lisäksi vetelen monivitamiinit, magnesiumia sekä överinä D-vitamiinia. Rahuva meni kiitettävästi, mutta noilla taas pärjää jonkun aikaa. Kaappi on siis tupaten täynnä *wirn*.

Normaalit kauppakuviot eli mitään ihmeellistä ei ollut halvennuksessa eikä muutenkaan tarjolla. Belgalle siis valmistetaan soija-Lindströmejä ja samalla uunipellillä kypsyy muutama feikkifetalla ja fenkolilla täytetty jättiherkkari. Lisäksi raguunaporganoita ja uuden sadon pottuja. Ja toki kotitekoista tsatsikia. Pakko kirjata ruokalista, että tietää itse, mitä on syönyt ja mitä ei ehkä heti ensi viikonloppuna laita uudestaan ;)

Alakerrassa tehdään jotain remppaa. En tiedä mitä, mutta aamusta 7 – 8 alkaen iltapäivään porataan niin prleesti, riuhdotaan ja mekastetaan. Argh, turha yrittää mitään järkevää eilenkään tai toissapäivänä. Mitään ajatusta vaativaa ei päivällä pysty tekemään. Kotihommia hissukseen ja jotain vähemmän paneutumista vaativaa luettavaa. Eilen sain kuitenkin pyykättyä isohkon pyykin. Netissäkin tuli roilattua kiitettävästi. Tänään on varmaan hiljaista, jospa saisi jotakin edes aikaiseksi.

Ilolla huomasin, että eräs juttuni oli luvattu julkaista. Ei paha yhtikänäs, vaikka se ei sen kummempi olekaan. Tai siis se luvattiin julkaista jo aikoja sitten, mutta nyt tiedän jo aikataulun öbauttia. En minä itse siitä niinkään ole ilokas, luulen kirja-arvostelun enempi kiinnostavan kirjailevaa osapuolta ;D

Väsytys valtaa, nukkumiset ovat olleet taas äärikehnoja. Lonkat juilivat pitkin yötä ja selkä kirroilee. Käsien ja koipien puutuminen on muuten vaan epämiellyttävä yöllinen(kin) tuttavuus, josta ei pääse eroon... Hmph, eikä Vinskikään sitä joikaamistaan lopeta, vaikka eilen yritin leikittää sen repoksi jo päivällä. Kas kun vanha ei jaksa innostua edes leikkimään kuin hetkeksi kerrallansa (tällä tarkoitin KISSAA!!!).

Mmmm, Belgalle pitäisi keksiä jotain kotityötä. Ikkunoita ei vieläkään kannattane pestä, mutta verhot voisi vaihtaa ja pari mattoa käyttää pesukoneessa? Jospa ehdottaisi näin radikaaleja toimenpiteitä. Saisi vähän färskimpää ilmettä torppaan, meikäläisellä on uudet (no, uudet ja uudet, toisten vanhat) verhot tulossa ikkunaan. Tämmöiset paneeliverhot siis kettiö-olohuoneen ikkunoihin...

Varastosta sen verran, että Upo lähtee virkavapaalle eli pois melkein vuodeksi. Tilalle astuu analfabeetti Härra, joka ei ole koskaan huomaavinaankaan meikäläisiä rottia. Elämästä tulee hankaavaa. Lisäksi organiseerausuudistuksen yhteydessä meistä tulee oma yksikkö pitsiniskojen kanssa ja saamme lähiesihenkilön, joka hoitaa työnjakopoliittiset kysymykset. Tämä koko juttu on aika paha eli tulee aiheuttamaan vielä monenlaista ongelmaa jokaiselle. Ainakin niille, jotka ovat tottuneet puuhastamaan eli tekemään töitä ja tarttumaan kyselemättä asioihin... Pelvoittavaa suorastaan. Mitään hyvää ei meistä kukaan tässä asiassa ole vielä nähnyt!

Mutta ehkä nyt taas unohdan ne asiat hetkeksi ja keskityn leikkimään kotoareenalla. Pari kirjoitusta on tehty, niidenkään kanssa en ole viitsinyt ihmeesti hötkyillä. Toinen kirjoittelee lastenkirjoista pari riviä... minä taas 900 sivuisesta historiaopuksesta. On hieman eri asiat esillä, myös sisällöllisesti ja aikataulullisesti, mielestäni.

Uhh, kävin tässä välissä uusiounilla. Ei olisi pitänyt. Taas tarjottiin Exää ja itkua, eli heräsin sojona itkien. Eipä ole mukava aamun aloitus tämäkään.

POLKA – MUISTAKAA TEHDÄ PALJON LISTOJA!

Se, joka aamun kähmeessä taas aikoo suoriutua kylille eli posti-kirjasto-apteekki-kaupat -keikalle. Ja ei, en hae mitään uusia mömmöjä, vanhoja tuttuja eri annostuksella. Ja ei, niistä ei tule edes hyvä olo, mutta toivottavasti titrattu annostus avittaa öihin edes vähän. Apteekista on muutenkin haettava kassillinen erilaisia mömelöitä eri tarkoitukseen eli allegriaan sun muuhun; repsut on kirjoitettu niin vekkulisti, että kaikki laukeaa suurin piirtein samoihin aikoihin. Kerralla enemmän – valitettavasti paljousalennusta ei sieltäkään saa.

Eilinen meni tavan mukaan hänekseen ja pääsin tekemään jotakin vasta illan mittaan. Jos siis tekemiseksi voi sanoa marikassin pesua, kukkaruukkujen tehopesua ja valmistelua uusien istutusten laadintaa varten – se lienee vielä illemmalla tänään siis edessä. Duuniin menevät yrtit tarvitsevat kunnollista elvytyshoitoa ja uudet ruukut sekä mullat. Lisäksi heittelin vaatetta ja kirjoja myyntiin jokusenkin kappaleen, josko saisi kaappeja vähän tyhjennettyä käyttämättömästä tavarasta. Jotakin on mennytkin kaupaksi, ei paljon. Mutta se vähäkin on kuitenkin jotakin ja pois hyllyistä sekä ainakin yksi kauppareissu tulee maksetuksi. Loppuaika meni taas lukiessa, nettaillessa ja pähkiessä.

Onnistuin yhdyttämään Iltapulusta taas uuden ärtsyn jutun – tämä on taas sitä tuttua provoa, jota on tarjolla vähintään kerran viikossa muodossa tahi toisessa. Nyt taas on keksitty The Lääke, mikä tepsii ihan kaikenlaiseen masennukseen! Voihan vee minä vaan sanon. Suosittelen, että kaikkien ei kannata lukea koko juttua eikä varsinkaan kommentteja. Niistä tulee vain erittäin vihaiseksi, katkeroksi sekä aggressiiveja alkaa lennellä suristen ympärillä.

Muuten rauhoittelin itseäni pitkin päivää olemalla ajattelematta tiettyjä asioita. Ei, en ajatellut positiivisesti, pois se minusta. En minä sellaista osaakaan. Kunhan suunnittelin kaikenlaista yltiöpäistä paashaa, josta kyllä nopeasti tipahtaa todellisuuteen. Nyt on vain elettävä näin kuin elän. Se, että minä täällä valitan särkyjäni, kipujani sun muuta johtuu siitä, että kissanperkele ei kuuntele. Eikä minulla ole muita kuuntelijoita. Luuletteko te, että minä jotakuta ihmistä ihan oikeasti alkaisin kiusata jatkuvasti vonkumalla? No en todellakaan... pirulauta. Joku roti meikäläiselläkin on ja se on se, että minä olen hiljaa. Todella hiljaa, vaikka te ette sitä ehkä uskokaan!

Joku residenssissä ei ole hiljaa ja se on Vinski. Jolina alkaa klo 1 – 2 välillä ja jatkuu siihen asti, että pikkuvalot ovat päällä, radio soi, minä olen juonut aamukaffet ja ottanut mömelöt. Laatikot on siivottu ja muonat tsekattu. Sen jälkeen kissi asettuu tyytyväisenä meditoimaan tai suorastaan nukkumaan – enkä minä taaskaan ole saanut nukuttua kunnolla! Ihanaa, kissat, ihanaa >o<

Pitääkin muistaa ostaa lisää kissanraksuja. Vinskistä on nyt vanhemmiten tullut harvinaisen kronkeli sapuskansa suhteen eli vain tietyt muonat kelpaavat, siis teolliset. Väänsin eilen itselleni harvinaisen herkkuva kanakeittoa, paljon erilaisia nuutuneita vihanneksia, sieniä sekä pakastimessa majailleen puolihintaisen tipusuikulanyttösen. Koko ajan karvakasa kiehnäsi vieressä ja kun soppa oli valmista, tuolilla vieressä päivysti oranssi karvakasa tarkkaan seuraten lusikan liikkeitä:"Äitee!!! Mulle kans!" Ja saihan poika palasia, suoraan lautaselta. Meitä ei kukaan täällä tarkkaile, joten eletään kuin pellossa. Tänään syödään nimittäin loput siitä sopasta...

Jahas, pakko pungertaa itsensä kyläreissuvaatteisiin, kerätä kirjat ja ostoslistat, postit sun muuta, mitä tarvitsen. Se on menoa taas.

POLKA, MITEN NIIN LEPPOISIA PÄIVIÄ?

semmoinen, ilmeisesti kaikille muille päivänselvä asia, että osa-aikaista kusetetaan lähes jokaisessa käytännön asiassa. Arkipyhän sattuessa sopivasti, osa-aikainen tekee joka tapauksessa töitä 16 h, eli meikäläiselle se tarkoittaa samaa kolmea päivää oli pyhä tahi ei. Kokopäiväisellähän tällä ei ole mitään väliä. Lisäksi loma kuluu osa-aikaisella eri tavoin; jos olen lomalla 2 päivää jonakin viikkona, minulta kuluu 5 päivää, koska mukaan lasketaan koko viikon päivät. Jep, jep-jep. Ja loppupeleissä eli jos sattuisi olemaan onnekas (tai onnetoinen) ja pääsisi / joutuisi kokopäiväeläkeläiseksi, kertymä näiden osa-aikaisuuksien aikana onkin hurjan paljon pienempi! Tässä nyt pahimmasta päästä, paljon muutakin on. Tämä on sikäli jännittävää, että Varastolla ei ole yhtenäistä käytäntöä asioiden suhteen ja kun aloin kysellä, eräskin pitsiniska ilmoitti, että ei hän mitään sisään tee, päiviä tahi tunteja. Ei hänen tarvitse! :O Vähänkö ihmettelin.

Itse asiassa tämä oli pitkä juonto siihen, että sain eilen lievähkön raivarin Upolle em. asiasta kysellessäni vahvistusta Vappendahlin ajan työpäiville. Juu, hän ehdotti, että olen vapaalla vappendahlin aaton ja töissä loppuviikon. Aika epäonnistunut ehdotus käytännössä, mutta työnantajahan sen määrää. Kyllä minä niin teen, jos näin sovitaan. Outoa vain, että taas ketään muuta asia ei ole kiinnostanut (ja puolipäiväisiä eli osa-aikaisia on torpassa aika monta). Lisäksi ilmoitin, että Hra HlöstöHra on suoraan valehdellut minulle päin näköä enkä usko hänen sanomisiinsa pätkääkään. Mikä todeksi tässä taas kirjattakoon! Osa väestä saa jolkolehtia päissään työpaikalla ja heidät ohjataan kauniisti tekemään etätyöpäivää. Jotkut ovat toista viikkoa kateissa ilmoittamatta, sitten vastaavat kännikkäänsä ja haistattelevat sekä huorittelevat – kun ilmestyvät töihin, ei mitään. Oma Paras Ystävä Jo Monta Vuotta! Lisäksi hallinnosta joku vuotaa työntekijöiden sairausloma- ja terveystietoja, joka on jo rikollista. Jos minä vain tietäisin, kuka se on.... käpä kävisi kyllä harvinaisen nopeasti. Nimittäin tiettyjä tietoja ei voi olla muutoin kaikkien yleisessä tiedossa, koska eräskin henkilö ilmoitti lähettäneensä paperit ja viestin vain hallintoon.

Lisäksi on mielenkiintoista tämä, että iso osa työntekijöistä on oikeutettu tekemään kaksi etätyöpäivää viikossa. Käytännössä siis esim. työkaveri, joka on suurinpiirtein yhtä sairas kuin meikäläinen ei ajattelekaan osa-aikaisuutta vaan tekee etätöitä sopivasti sekä pitää sitten pahimmassa vaiheessa pitkät sairikset sekä tietysti tavan mukaan pitkät lomat. Hän saa näin optimoitua sekä lomien käyttönsä että käteen tulevan palkkansa. Mihin siis tstorotalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta. Siis se jolla jo on, sille annetaan tässäkin tapauksessa vielä pikkuisen lisää mahdollisuuksia sopia itse omista asioistaan sekä saada normipalkkansa... Jotenkin koen tämän lievästi epäreiluksi!

Muuten – te osa-aikaiset voisitte kommata asiaa, jos muutakin on vielä tiedossa. Nämä nyt minusta ovat selkeästi pahimpia. Ja sitten vielä tietysti se, että ainakin itse joudun tekemään kolmessa päivässä enemmän töitä kuin jos olisin kokoaikaisena ja tekisin normiviikkoa. Siis suhteessa ropotan koko ajan, lähes taukoja pitämättä... Tämä on tietty edukasta sekä työnantajalle että lomittajalleni, suvun nuorimmaiselle. Hänen nimensä olkoonkin tämän jälkeen SN eli kämppikseni ;)

Phuuh! Osa tästä ylenannosta tuli varmasti siitä, että eilen oli taas sellainen päivä, ettei kunnolla kaffelle ehtinyt. Olisi ollut Upon ja parin kaverin läksiäiskaffet – ei edes sinne voinut, kun piti ennen lähtöä hoitaa jokunenkin asia pois. No, en minä niitä kaffeita vailla ollut vaan yleensä sitä, että tänään torstaina heräsin taas aivan hemmetin kipeänä. Selkä ja koivet eivät pidä olostaan niin yhtään. Tätä kirjoittaessa olen pitänyt jo pari taukoa. Siis että kolmen päivän duunin jälkeen olen yhden päivän aivan petikamaa. MOT (mikäli ollenkaan tajuat). Sekin on epäreilua, jos ajattelee, että tarkoituksena olisi muka kuntoutua. Ja paskat, sanon minä. Lääkärien ilmoitusten mukaan näistä ei enää kuntouduta, siis mitään parantavia hoitoja tms. ei ole ja mahdollinen selkäleikkauskin olisi fifti-siksti -mallia.

Ja että oikein taas ärsyttäisin, koittakaas kuvitella, että leikitte Pientä Merenneitoa. Jonka jokainen askel on kuin astuisi veitsenterälle, sillä tavalla minä kävelen. Vähän-joka-paikasta-kolotteleekin-ja-olen-sairas-mutta-minä-valitan-siitä, diagnooseja on kapallinen, ziitosta vaan. Äskeinen keittiössä käynti vei noin 10 min koska joudun liikkumaan niin hitaasti, varoen ja huonekaluista / seinistä tukea ottaen. Jihhuu, on kiva olla sika, on kiva olla sika!

Tällaista tajunnanvirtaa tänä aamuna. Onneksi on olemassa pahnue, jossa on hyvää seuraa kaltaisilleen :D

POLKA, JOKA MENEE TAAS PITKÄLLENSÄ LEIKKIMÄÄN SAIRASTA!

PS: Itse asiassa piti kertoa aivan muista asioista, mutta palaan toki astialle!!!

kummasti. Tuli käytyä eilen lekurissa ja en nyt ihan aplodeihin ryhdy, mutta se melkein paras omisarvis on palannut takaisin! Joka siis tiesi ja muisti minut, n. 1.5 vuoden takaa, silloiset lääkeongelmat jne. Eipä tarvinnut paljon selitellä, ojentelin repsuja uusittavaksi ja samalla marmatin Varaston muutosta, uusista systeemeistä, organiseerausuudistuksesta, kaikista ongelmista. Lopulta valittelin vaihteeksi unetuksen hankaluudesta ja lääkityksestä yms. Hah – hän olisi kirjoittanut oitis sairaslomaa, jos olisin halunnut. En siis halunnut, koska tänään on yksi ihan pakkojuttu. Mutta miten voikin oloa kohentaa jo se tieto, että lääkitystä sain vähän rukattua paremmaksi ja hän lupasi tarvittaessa kirjoittaa sairaslomaa. Kunhan käyn pyytämässä. Lisäksi sovin mahdollisesta lääkekokeilusta ja samalla sairaslomasta sen aikana eli ei kylmiltään, kuten se ulostettu arvis aikanaan yritti (tarkoitus olisi taas mahd. testata Lyricaa pienesti annosta lisäten myöhemmin – älkääkä naureskelko, olen todetusti lääkeherkkä!). Ziis, ei siis turha reissu, vaikka ottikin koville. Tarkoitan lähinnä kävelyä siinä helvetillisessä räntäsateessa. Uuuh, ja Pazilan tyyliä; ulkohissejä tasoilta toiselle on, ne eivät toimi, raput tosi hankalat, rikki ja jyrkät. Käks! Sain siis oikein vekkulit selkä- ja lonkkakivut loppupäiväksi, vaikka troppasin jo töissä lisää.

Töitä riittää edelleen samaan malliin, ziitosta vaan. Nyt istun omassa pilttuussa pärshe ovelle, enkä pysty kertakaikkiaan kääntymään heti (pitää kääntyä hitaasti ja rauhallisesti, ettei joku paikka vihlo / revähdä / retkahda), oli pakko jo selittää porukalle, että ei ole tarkoitus olla huomaamatta. Meikä on vaan jäykkis niinkuin silleensä, että hankala kääntyä – ei tahallansa, etteikö huomaisi tai ottaisi duuneja tms. ;) Sisustus on kesken ainakin siiheksi asti, että edes kaappien ovet yms. tulevat laitetuksi paikoilleen – eipä ole näkynyt.... Paljon muutakin on hakusessa. Revenneestä hameesta ja siitä saakelin ovessa olevasta piikistä reklameerasin taas eilen, iltapäivään mennessä ei vielä ollut tapahtunut mitään. Jos ei vielä tänäänkään, ensi viikolla pakko muistaa ottaa vasara mukaan töihin. Se on iso, oikea timpurin Stanley, ei mikään pilipalivehje. Että näyttää varmaan tosi ammattimaiselta, kun alan sillä kilkutella sitä piikkiä kondikseen. Jumaleissön, talo täynnä äijiä, joiden hommiin moinen kuuluisi eikä kukaan sitä ole tehnyt! Entäs jos omat mustat fiinimmät housut olisivat menneet? Täh? Tai Herra Ison Herran pökät? Jo vain olisi tullut kiirus ja korvausvaatimuksia, perkele!

Lyhyempi työpäivä – ei paha. Eilen sain myös papereita vähän järjestykseen, joten hommat on hiukan helpompi hoitaa. Samoin oma rintteri toimii, vaikka ei olekaan verkossa. Mitä välii... kunhan saan ulostettua heti tarvittavat kappaleet kyynärpään viereen, en yhtään valita. Onneksi muuten kaffittelen ja syön täysin eri aikoihin kuin muu maailma, pelastun paljolta pashan puhumiselta. Kun tulee aikaisin töihin, saa tehdä yli pari tuntia töitä rauhassa ja keitellä kaffet ja juodakin ne. Kun kämppis on tullut töihin ja mennyt suoraan aamukaffelle ja aamupalalle, minä melkein sen jälkeen jo häivyn apehtimaan. Ja saan yleensä olla ruhtinaallisesti yksin lehden kanssa. En yhtään pistä pahakseni asiaintilaa – minulle sopii erinomaisen hyvin. Haisen siellä yksin ja syön mitä syön. Kukaan ei tuijota eikä arvioi ruokalistaani tai sen omituisuuksia, jep – jep-jep! Mitä muutoin tulee työperäiseen antisosiaalisuuteeni, se on pahempaa kuin koskaan. Toisaalta, minua se ei haittaa, mutta muitapa vaikuttaa haittaavan. Siis se, että en kulje kenenkään kanssa, en juorua, en hakeudu yhteen porukoitumaan jne. Yliarvostettua tuollainen, töissä tehdään töitä, perkele nih!

Duunin jälkeen vaihteeksi postiin ja kauppaan hakemaan pari juttua. Sitten kotiin relaamaan ja lukemaan. Joltisestikin on taas opuksia kertynyt. Ei paha, tämä tykkää ja kirjaston varauslistakin alkaa olla jopa huolestuttavan täynnä! *wirnuaa häveliään leweästi*. Tänään myös alkaa lämpösäätelyn ja pattereiden termostaattien tarkkailu residenssissä, kestää kolmisen viikkoa. En valita keleistä sinä aikana ollenkaan, koska kyllähän tässä joku pahasti mättää. Vieläkin nukun paita ja villatakki päällä, college-housut jalassa ja parit sukat vielä varmuuden vuoksi. Lisäksi kunnon peitto ja paksuhko päiväpeitto päällä, se alkaa riittää. Silti saan unta sen 2.5 h ja loput sekalaista urvahtelemista. Kattiroikaleen vienon volinan, joikunan ja mouruamisen välillä. Ja eikö se perkele taas eilenkin ollut kussut yöllä vessan matolle, kun en jaksanut nousta laittelemaan maitoa joskus klo 1 – 2 tienoolla, en vaan kyennyt nousemaan ylös! Juu, kosto on kusinen. Kissiperkele joutuukin täksi päiväksi kylppäriin arestiin ja oveen on jo liimattu iso lappu: Kissa kylpyhuoneessa – älä avaa ovea, älä siirrä tuolia! (Vinski toki osaa avata oven myös hantaakista, ei se tyhmä ole, pirullinen vaan... tullut meikäläiseen ilmeisesti. Tosin minä en ainakaan yleensä ilmaise vittuuntuneisuuttani kusemalla matolle *idea*.)

Päivän slogan: Kaikki eivät voi ja jotkut eivät viitsi. Siinä kaikki!

Päivän biisi: California Dreamin'

Luettua: Virginie Despentes – Maailmanlopun tyttö. Valentine katoaa, rikkaan perheen tytär, mutta minne. Yksityisetsivä Lucie yrittää jäljittää häntä apunaan Hyeena. Tässä hyvinvointiyhteiskunnan pahoinvointipuolen kuvaa, maahanmuuttajia, huimeita, lesboja ja muuta mielenkiintoista tuotuna eteen lukukelpoisessa muodossa. Suositan! Lea Edwards – Juonittelevien jumalten kaupunki, suomalainen aviossa engelsmannin kanssa Ateenassa. Kotirouvan elämää, kielenopiskelua, kulttuuria, eräänlaista arkipäivää. Expateille ja muuttoa suunnitteleville. Nimi ei aukea taatusti kaikille, sorry vaan. Ja ensimmäinen romaani nyt sattui olemaan parempi, tässä hiukan liikaa mättöä tai omakohtaiseen ympätty ylimääräistä. En tiedä, ei kuulu meikäläiselle, mutta saumoja löytyy. Jane Green – Vuosi maalla. Rockmimmi muuttaa maalle, sisko sairastuu vakavasti ja tähän enempi keskitytäänkin. Ei paha, hömpähtävää, mutta jotakin vetoavaakin tässä on... Erikoisempana yllärinä muutama hyvänkin kuuloinen resepti joidenkin lukujen lopussa, Steffi kun sattuu olemaan alunperin keittiömestari ;) Kuka estää kokeilemasta, sano. Sarri Nironen – Tähdenpeitto, kahden abinuoren tytön ja pojan tarina. He asuvat eri puolilla Helsinkiä, tapaavat ehkä kerran nähden toisensa tietämättään. Elämä on elettävä, nuoruus on kiihkeä, täytyy elää ja kokea. Esikoisromaani, joka on kyllä selkeästi velkaa Waltarille, sorry vaan. Eeva Rohas – Syvä pää. Uimaritytön nöyryytys, isän omituisuus äidin kuoleman jälkeen, ikiopiskelijan reborn-nuken hankintaa ja erään etelänmatkan kohtaamiset ja yhteenvetoa. Rohas on aika ovela tuttavuus, pidin novelleista ja tästäkin. Eino Leino – Kirjailijoiden Helsinki. Kuvaus 1800-luvulta lähtien, ei nyt ihan viime aikoihin asti kuitenkaan, eri kirjailijoiden asuinseuduista. Nimiä turha luetella, mutta ihan fiksu teos. Keskusta, Rööperi, Krunika, Töölö, Kalliokin sekä Ågeli... Mutta ja jumaliste: alkuosassa 1800-luku on painovirheenä monta kertaa joutunut 1900-luvuksi!!! Välitöntä korjausta vaaditaan, alkoi tosiaan huvittaa tarina Snellmanin asuneen 1900-luvulla siellä ja täällä nuorena opiskelija jne. Moka! Opus on asiaa. Peter James – Kuolema peittää jäljet. Taas omela Roy Grace -dekkari. Mitä yhtäläisyyttä on Lontoon viemäriverkostosta löydetyllä kuolleella naisella ja Australiassa löydetyllä menehtyneellä leidillä – paitsi se, että heidät on murhattu? Ja miksi eräs mies kuoli 9/11, tai sitten ehkäpä ei? Gracella on paljon selvitettävää, hyvä dekkari ja pysyy koossa, vaikka aikajanalla hypitään, samoin tarinan muissakin osissa. Kiittäen suositan dekkarien kavereille! Chevy Stevens – Kadonnut. Eräs nuori nainen siepataan ja hän tilittää oloaan ja tuntojaan, millaista on elää yli vuosi vankina tietämättä missä on, miehen armoilla. Loppu on armoton, varsinkin kun asiaan on sotkeutunut vähän muutakin. Suositan ja pidin, hyytävän paljasta kerrontaa mielten rujoudesta! Eve Hietamies – Tarhapäivä, jatkoa Yösyötölle. Eli Antin yksinhuoltaja-arkea Paavon kanssa, äkkiä myös pikkutyttö ilmestyy kuvioihin kuin vahingossa. Ihan luettavaa ja asiaakin mukana, perhe-elämästä ja yksinhuoltajuudesta kiinnostuneille taattua tavaraa, sopivaa hupia ja sattumuksia sekä onnen hetkiä mukana takaa luettavuuden! Ja ehdoton sokeri pohjalla eli Helena Ruuska – Marja-Liisa Vartio, kuin linnun kirkaisu. Elämäkerta, jota olen odottanut. Parempi kuin olisin uskonut. Ensinnäkin leidin elämä lapsuudesta lähtien, lisäksi teosten erinomaisen hyvät analyysit aivan suunnitteluvaiheesta julkaisemiseen ja kritiikkeihin. Sosiaaliset suhteet, mielentilat, ongelmat, talous, terveys – kaikki, koko elämä. Ja täytyy sanoa, että minuun tämä teki vaikutuksen ensinnäkin asiantuntevuudella sekä toiseksi Ruuskan erinomaisella sanankäytöllä. Lisäksi Haavikon lainaukset sekä joidenkin haastattelujen sekä kirjeiden ym. otteet olivat aivan ehdottomasti kohdallansa. Kevään paras kirja, lukekaa pois. Tiesin lukeneeni, koska tämä lävähti kerralla – vaikuttaa vieläkin! Ja jotain luettua saattoi taas jäädä pois, jääköön... Osasta näistä tarkempi, parempi sekä huomattavastikin asiallisempi ote siellä toisaalla – käykää vaan kiltisti päivittäin kuikuilemassa! ;D *härn*

POLKA, JOKA LUULEE JOSKUS JOTAIN KIRJOISTA YMMÄRTÄVÄNSÄ!

Miksiköhän mahtaisi vituttaa niin armottomasti?

Miksi sattuu ja särkee jokaista paikkaa, kivutonta kohtaa ei ole olemassakaan? Eilen hädin tuskin pääsin kotoon ja taksosta pois -> kaaduin sänkyyn.

Miksi tämän lisänä tarjotaan ikäänkuin kuorrutteena sähkömiesten alihankintatöitä eli kivoja sähköiskumaisia kipuja, jotka vallan vekkulistikin toimivat jo muutenkin kärsivässä "ihmisessä"?

Miksiköhän aivastuttaa koko ajan niin saatanasti ja on alilämpöä? Palelen koko ajan, joka paikassa, jatkuvasti... en pysty ajattelemaankaan enää mitään. Jos nyt olen muka joskus pystynyt?

Menossa lekurille heti aamusta – miten minä jaksan sinne ja etenkin sieltä pois?

Miksi minä kulutan energiaa edes inhoamalla pitsiniskoja, jos ne voisi täysin nonseleerata? Ikävä kyllä, ne kulkevat jatkuvasti huoneen ohi... scheisse!

Voisikohan tapetoida huoneensa vanhoilla "Lenin puhuu joukoille" -julisteilla, virallisella Vilenin kuvalla (arkistoissa on!) sekä muulla veikeällä? Punalippujakin olisi – saisiko siitä huomautuksen?

Miksi esimiehet valehtelevat suoraan päin näköä?

Voisiko salainen solu toimia salassa Varaston sisällä, yksinäisenä soluna, jonka jäsenenä toimisi vain minä & minä?

ALLENDELLE

Mitä ne mahtoivat

oudolle linnulle,

mitä ne mahtoivat Chilen porvarit,

oopperamurhaajat, pienet Hitlerit?

Mitä ne tekivät oudolle linnulle,

kunnian miehelle, Allendelle?

Tappoivat tietysti CIA:n armosta,

ylijäämävaraston hienolla aseella.

Tappoivat palasen maailman sydäntä,

näyttivät keltaisen hyeenanhampaan,

ottivat paikkansa historiassa.

Mitä ne luulivat saavuttavansa?

Saivat otsaansa Kainin merkin,

vastaansa kansojen vihan,

maailman vahvimman sissiliikkeen:

sydänten punaiset armeijakunnat –

 sydänten punaiset armeijakunnat!

JOO, DIAGNOOSEJA KERÄILEMÄÄN TÄSTÄ!

Maanantain kunniaksi siis, ei sen kummempaa päivitystä!

Sinä, joka lainasit kaksi kirjaani yli vuosi sitten: Ole ystävällinen ja palauta ne vaikka postitse, maksan tarvittaessa postikulut!

Sinä, joka käytit jokusenkin euron tililtäni maksamatta takaisin (etkä lue blogeja): Painu hemmettiin ja mahdollisimman nopeasti tai minä ohjaan sinut sinne henkilökohtaisesti!

Sinä ns. "työ""kaveri", jos naurat vielä kerrankin radiolleni, vermeilleni, kompastuksilleni tai voihkinnalleni – lyön turpaan kyselemättä!

Sinä, joka Varastolla vihjaatkaan hajuista tms. kts. ylläoleva kohtalo!

Anonillit voivat sitten jättää tämän blogin rauhaan tai muutan muualle vittuilemaan toisille!

Huomenna ehkä vuorossa kysymysmerkit?

PERKELE, SANOI POLKA JA TAAS MENNÄÄN!

toteaa vaan, että päin pärshettä menee. Menköön! Ei jaksa, ei huvita eikä varsinkaan tahdo.

Päätin piruuttani lopettaa loppujenkin lääkkeiden syömisen, jospa kuukahtaisi nopeammin tai saisi päähänsä jotakin reilun poikkeavaa. Jotakinhan tässä on tehtävä, mutta minä en tee mitään. Todennäköisesti parempi niin.

En vuodata, koska jos alan vuodattamaan, se ei taas lopu lainkaan.

POLKA, JOKA TOIVOTTAA KETTUMAISTA PYHÄÄ KAIKILLE!

heti aamusta, helkkari! Ahitus siitä, millaista on taas ensi viikko Varastolla, kun mikään ei vieläkään toimi, taksot ajelevat huit helkkariin ja kämppis naureskelee ääneen meikäläisen vermeille. Usch! Lisäksi on taas niiiiin saamaton olo, ettei ole tosikaan.

Tosin soitin eilen Belgalle ja ehdottelin, että potkisi meikäläistä persuuksille tekemään jotakin. Näkyy satelevan, joten ikkunanpesu ehkä jää. Olisi paljon muutakin tekemistä, mutta kun meikäläiselle se helposti jää siihen, että ehtiihän sen – ei se ole tärkeää. No, ei mitään todella tärkeää olekaan menossa, mutta kaikenlaista tarpeellista olisi tehtävä. Vaikka nyt vähän eroteltava jo varsinaisia talvikamppeita toiseen kaappiin ja semmoista. Siis ihan peruskauraa, mutta kun ei vaan jaksa. Pitäisi ompelustaa myös, sekin on virunut kuukausia mielessä. Samoin pari muuta juttua, joihin ei aikaa edes hirveästi menisi.

Mutta mitä tekee Polka? Kaivelee kirjapinoistaan sopivan opuksen, vetäytyy klaffisoffalle tai sänkyyn ja perustelee asiaa jollakin omalaatuisella "velvollisuudella" tai "säryillä". No, kummastakaan niistä ei näytä pääsevän millään eroon, joten... Jotakin on siis tehtävä!

Belga on kuitenkin tulossa lounaalle, heh. Risma tarjosi viimeisen käyttöpäivän (siis huomenna) lohta puoleen hintaan, joten se sopi meikäläiselle. Vihannestsioskista puolestaan sai eurolla jättipussin herkkareita, isohkon pussin luomuchiliä sekä pussin paprikoita. Tähän kun ymppäilen muut vihannekset, tarjolla on lohiwokkia ja jälkkärinä appelsiinijäätelöä. Ai miksi? No, köyhä tsekkaa vain tarjoukset ja syö niiden mukaan! Tarkistin muuten eilen jo ensi viikonlopun muonalistaa – haa, Belgalle käy soijarouhe-Lindströmit, jotka ovat meikäläisen suosikkeja, joten eipä ole ongelmaa ensi lauvantaille (siis soijarouhepihvit, joihin lisätään puolet punajuuriraastetta, kypsänä siis). Sen kanssa jokunen peruna ja runsaasti kotitekoista tsatsikia, jo vain on sekin nyt selvitetty.

Pitäisi vielä tänään tai huomenna käydä läpi, miksi ihmeessä olen menossa lekurille? En ole ihan varma nimittäin itsekään... Mikään lääke ei toimi riittävästi tai toimii, mutta vajaalla teholla, koska sitä ei voi riipiä normiannosta jne. Pitäisikö sen olla ensimmäinen asia? Tai sitten tuo Varaston muutto ja sen aiheuttamat varsinaiset ahdistukset, joista pahimmat ovat vasta tulossa. Odottakaas vaan ensi kuuhun, jumaleissön. Silloin alkaa sillä saralla vasta tapahtua... jo nyt nämä meihin pakkoliitetyt pitsiniskat kävelevät orpoina piruina, koska heillä ei enää ole ketään, keiden kanssa istua tuntisotalla kaffella tai juoruilla ;) Meillä kun ei ole ollut semmoista tapaa ikinä, ehheheheh. Vähänkö olen vahingoniloinen, ihan vähän vaan! Sen siitä saa, jos ei saa haista vapaaasti *röhönaurua*.

Ei minun pitänyt kirjoittaa yhtään mitään, joten tämä on täydellistä tajunnanvirtaa. Taidan jättää tämän myös oikolukematta ja heittää vain täytteeksi. Ja mennä sinne soffalle jatkamaan yhdenkin jännärin lukemista ;)

POLKA – USKON JÄNNÄREIHIN ENEMMÄN KUIN KOTITÖIHIN!

Tehän tiedätte, että olen aikatauluttanut viikkoni ja melkein päivänikin. Aivan tietyistä syistä eli lääkityksen, taksojen ja työn sekä vapaan perusteella. Tänään on jo vuosien tradition perusteella siis roudauspäivä; posti (kirjoja ja yksi kirje!), kirjasto (kirjoja), vihannestsioski (halpisvihanneksoja) sekä kaksi muonakauppaa (apetta itselle ja kissille). Järjestys on helpoin mahdollinen -> vähiten suoraa kävelemistä ja paikasta toiseen on lyhyt, looginen matka. Kantamukset lisääntyvät hiljaa kerrallansa ja taksoa odotellessa onkin 2 – 3 isoa kassia mukana. Näin se käy, jos on käydäkseen. Taas tänäänkin. On vain se tavanmukainen ongelma eli minä en enää keksi mitään kivaa syötävää... olen laitellut muonaa jo kymmeniä vuosia, joten nyt alkaa olla ideat loppu. Tai keksin minä kyllä itselleni, mutta Belgaa tässä ajattelin. Hänelle olisi ehkä parempi lounas tarpeen, jos suostuu pesemään nuo partsin ikkunat – ja nehän pestään, jos ei nyt ihan sojona satele *uhkailua*.

Eilen Toveritar poikkesi kaffelle, olipa mukava nähdä täällä ihan oikea elävä olento (itseni lisäksi). Siinä sivussa annoin myös itselleni luvan tarjota meille jädelöä, sen kaffen kanssa nimittäin ;) Sitten jaksoinkin jo käydä suihkussa ja suttaantua kirjoittamisen pariin. Yllättäen sain väkisin rutistettua jotain kasaankin eli pari juttua ja heipat vaan niillekin samantien.

Unen kanssa on taas vaihteeksi yhtä kushelvettiä. Kun eilen onnistuin nukkumaan ne pari tuntia aamusta, en sitten viime yönä nukkunutkaan edes yhteensä kuin vajaat kolme tuntia. Yritin kyllä, ei vaan onnistu. Makoilin sitten pimeässä silmät kiinni ja kuvittelin edes lepääväni. Nyt voisi kyllä taas saadakin uusiounet, mutta ei taida uskaltaa mennä enää sänkyyn. Kun pitää tuonne kylille ja olisi ehkä toisia ajatellen suotavaa riipiä sitä ennen vaatteet päällensä ja kammata naamansa. Onneksi laitoin eilen ison kattilallisen soppaa, josta sopii ryystää tänäänkin. Sen jälkeen olen antanut jo itselleni luvan mennä päikkäreille, jos vähänkin siltä tuntuu. Toivottavasti tuntuu, on inhaa olla koko ajan väsynyt. Tätä uniongelmaa on nimittäin kestänyt jo vuosia eli mitään uuttahan tässä ei ole, alkaa vaan välillä käydä hermoille.

Juu, pitäisi tehdä kaikenlaista ja olisi kiva tehdä kaikenlaista, mutta nyt aamulla ei voi eikä iltapäivällä todennäköisesti jaksa. Siihen ne aina kaatuvat meikäläisen hienot suunnitelmat. Pakon edestä sitten raapaistaan jotakin, joka piti toteuttaa paljon fiksummin, terhakammin ja silleensä. Argh, voisikohan palkata jonkun antamaan varsinaisen nuijanukutuksen tuossa ehtoon pimetessä? Any? Mutta varovasti sitten, please!

Minä menen nyt kuitenkin sänkyyn lämmittelemään. Residenssi on edelleen kylmänkalsea, onneksi ne tarkastukset alkavat jo ensi viikolla. Toivon siis (kaikkia muita uhaten), ettei ensi viikko vielä olisi kovin aurinkoinen eikä lämmin, jotta kaverit näkisivät todellisen tilanteen.

POLKA, JOKA HAMUILEE HARTIAHUIVIAAN KÄYTTÖÖN!

Siitä, että luin kirjan. Kirjan, josta tuli auttamatta omalaatuinen olo, syynä taas ilmeisesti liika tiettyjen asioiden sisäistäminen. Jonka jälkeen otin toisen kirjan... tutun, jo luetun ja nautin ensimmäisistä runoista. Hetken, ei liikaa kerrallansa.

Poikkeava aloitus, eikö? Tähän palaan jossakin vaiheessa muussa yhteydessä. Nyt palataan vain arkeen ja normipäivitykseen, märinään ja valitukseen asiasta jos toisestakin.

Varastosta sen verran, että eilinen Upon miitti oli juuri sellainen kuin arvelin; meille annettiin mahdollisuus kertoa mielipiteemme tietyistä asioista, mutta jo miitin aikana annettiin ymmärtää, että niitä ei kuunnella. Eli demokratia toteutui siinä mielessä, että meillä oli lupa kertoa ajatuksemme. Niitähän ei ole pakko ottaa huomioon päätöksenteossa. Kiva, kun joku Korkeampi Taho haluaa oman puumerkkinsä näkyviin organisaation rakenteessa, hänen on se saatava. Vaikka väkisin. Tämä esitetty toimintamalli on todettu huonoksi jo muutamassa Varastoa lähellä olevassa varastomaisessa konttorissa ja silti sitä ajetaan kuin kärmestä pyssyyn. Kun minulta vaadittiin hyviä ideoita, ilmoitin puolipäiväisenä olevani tällä kertaa vailla ideoita ja tekeväni nyt jo tarpeeksi töitä. Tilanne ei ainakaan tule paranemaan. Se siitä, lisää myöhemmin eli parin kuukauden sisällä.

Nämä torstait eli ensimmäinen vapaa päivä työrupeaman jälkeen on harmillinen! Saan kyllä vedettyä reilusti uusiounia, ei siinä mitään. Olen vain niin helkkarin kipeä aina, että raivostuttaa. Tarjolla olisi usein torstaisin kaikenlaista, enkä minä enää uskalla luvata lähteä mihinkään. Tiedän, että tätä kestää iltamyöhään asti, vaikka millä troppaisi. Olisi kutsuja, menoja, aktiviteetteja – sellaisia, joihin aidosti haluaisin mennä ja voisin mennä yksinkin. Mutta selkä-lonkat-koivet sekä uutena polvet eivät kestä. Torstai on lähes kokopäivätoimista lepuutusta eli kirjoittamista, lukemista, ei siis minkäänlaisia fyysisiä rajumpia aktiviteetteja. Ne vain pahentaisivat tilannetta, kokeiltu on.

Nukkumisesta sen verran, että (ja nyt kissanystävät pistävät silmänsä tiukasti kiinni) viime yönä olin valmis kuristamaan Vinskin kaikkine jollotuksineen. Yö meni kuunnellessa katin omalaatuista jolinaa ja mäkätystä, kunnon unta sain vain aamuyöstä tunnin-parin pätkinä. Argh, lisäksi se karvaelukka oli taas kusaissut kylppärin matolle, vaikka vieressä oli kaksi putipuhdasta laatikkoa täynnä koskematonta hiekkaa. Ettenkö tuota jo sanoisi suoranaiseksi vittuiluksi! Aamuyöllä elukka hiipi viereeni goisimaan viattoman unta... hmph.

Vaihdoin taas vaihteeksi lääkitystä, ei tuolla edellisellä pärjää. Kuten jo eilen mainitsin, se oli pakko puolittaa vatsapoliittisista toimenpiteistä johtuen. Josko tällä vanhalla taas pärjäilisi hetken. Yöksi ei edelleenkään mitään sen kummempaa kuin jo vuosia sitten määrätty määrä relaksantteja sekä uniavite. Näiden vaikutus kestää muuten melko täsmälleen 2.5 h, joten eipä ole hurraamista siinäkään. Mikä ihme siinä on, että on hyviä ja tehoavia kipu- sekä nukkumalääkkeitä, mutta niitä ei vain suostuta kirjoittamaan? Mitä hiton väliä enää tässä vaiheessa on, vaikka addiktoituisi mihin? Ja minä kyllä olen vaihdellut lääkitystä omatoimisesti sen verran taajaan, että en myönnä olevani addiktoitunut mihinkään. No, on ainakin käkätettävää lekurille tiistaina, jolloin on aamuaika. Kunhan vain ensin selviäisin – siis ihan konkreettisesti pystyisin kävelemään sen matkan – sinne asti.

Painun välillä pitkälleni, koipi puutuu, selkä alkaa nillittää sekä polvia särkee ja lonkka kiljuu ihan itseksenä. Tämä siis mömelöiden riipimisen jälkeen. Josko olisi Päivän Päärynän paikka, aapailee hän ja poistuu takavasemmalle.

POLKA – ALLIKOSTA TIE VOI VIEDÄ VAIN OJAAN!

ei voisi paremmin olla. Eilinen oli harvinaisen puuduttava, kivulias ja antisosiaalinen päivä. Lisäksi manasin arkkitehdin taas huut hemmettiin – ovet ovat niin jäykät ja kahvat matalalla, ettei niitä saa kunnolla auki eikä kiinni. Varsinkin kun voimat oik. kädessä ovat sen verran heikot ja kättä särkee taas täpöllä. Eli matelu osastolta toiselle on pitkällistä ja todella ponnistusten takana. Suuri oli myös erään henkilön ihmetys, kun näytin sen oven karmista ulos tähtäävän piikin. Ihan kiva, hei! Yritän varoitella ja ilmoitella asiasta, mutta mitenkään ei vielä ole reagoitu. Joku voi vielä teloa itsensä siihen, vai pitäisikö itse mennä malliksi vuodattamaan verta kent..ei kun siis käytävälle. Se kävisi kyllä meikäläiseltä ja tuskin kukaan edes ihmettelisi.

Tänään vuorossa rutosti hommia, toinen leidi lomailee ja tulee huomenna. Ilmeisen sopivasti. Haluaa olla yksin, kai... niin minäkin hänen sijassaan. Jos olisin hän, en minäkään pitäisi itsestäni enkä seurastani! Lisäksi Upon haastattelu näistä hommien uusjaosta ja väen sijoittelusta eli saapi sanoa sanansa. Eri asia tietysti, otetaanko ne mitenkään huomioon. Kunhan kirjataan, että tällainen mahdollisuus on demokratian nimissä annettu. En tykkää, kaikki ravaavat jatkuvasti oven ohi enkä tiedä kuka olisi tulossa sisään tai muuten vain kähmimässä tai juoruamassa naapurissa. Erittäin mauton sijainti melkein kaffeakvaariota vastapäätä ja todellakin runsaimman trafiikin kohdalla. Hmph! Ja meikäläinen pärshe vasten ovea ja näyttö näkyvissä... varmasti tarkoituksellista, pirulauta. Mitään ei ole tapahtunut mm. kalustuksen toimittajien osalta, eli en voi laittaa mitään esille, en edes kortteja tms. ennenkuin kaappien ovet, tasot sun muut ovat tulleet. Tyhjää täynnä kaikki ja älytön (vaikka tosin muovitaskuihin arkistoitu) paperisotkukin häiritsee kultiveerattua silmääni.

No, se on vaan tämä päivä! Iltapäivällä postiin hakemaan pari juttua (yllättäen kirjoja ja se rättiloimi) sekä Liiteristä päärynöitä. Lisäksi lupasin tavata leidin, joka viimeksi myöhästyi – nyt hän lupasi ehdottomasti olla ajoissa. Jospa svinduillessaan väittäisi unohtaneensa koko jutun? Kerrankos sitä nyt näin vanhalle niinkin saattaisi käydä :O Sen verran viimeksi otti päähän.

Liiterissä täytyy käväistä vähän täydentämässä muitakin varastoja taas vaihteeksi. On jääkaappi ja pakkanen aika tyhjillänsä. En ymmärrä, kuka ne aina syö tyhjiksi -> VINSKI tietenkin, kissaa on hyvä syyttää kaikesta. Vaikkapa nyt siitäkin, että pari yötä olen taas herännyt jo saman vuorokauden puolella eli ennen puoltayötä ja sen jälkeen vain urvelehtinut erittäin kehnosti. Ei kiva, voi kun joskus saisi nukkua kunnolla eikä heräilisi jatkuvasti!

Minä menen tästä keittämään susivaffat kaffet ja riivin sen puolituslääkityksen, jota olen piruuttani käyttänyt – ettei taaaaas tulisi sanomista, räyh! Olen katkero tuosta lääkitysasiasta ja siitä, että siihen ei kukaan suhtaudu miltään osin vakavasti.

POLKA, JOKA ODOTTAA JO ILTAA MAHDOLLISIMMAN PIKAISESTI!

Tuota, niin. Siis. Minun on pakko taas tunnustaa, että enhän minä mitään vaatteita tarvitse. Mutta kun semmoinen minun näköiseni rätti & roipe tulee vastaan, eikä sitä muka suostuta postittamaan Suomeen, on minun se tietysti saatava. Ja kas, Enklannin iiPeistä sitä ei muka kotomaahan saanut ja hintakin oli suurempi. Saksan iiPei pelasti ja tuo yhdistelmä eli alla on valmiina kunnollinen pidempi toppi, päällä tuo leveä loihkana, maksoi postikuluineen n. 24 juuroa. Tipahtaa luukusta pikapuoliin ilmoituksen mukaan. Värivaihtoehtojakin löytyi, kivoja kaikki. Tietysti minä otin tuon. Nyt meikäläisen on vain hommattava jostakin – ylläri, ylläri – musta perushame. Ai että miksi? No semmoinen älytön häverikki on käynyt, että yksi on auttamattoman risana helmoista eikä sitä voi ehjätä. Reiät ovat liian isoja ja materiaali vääränlaista, että edes joku koristenauha tms. Pelastaisi. Toinen taas on niin hemmetin iso, että sitä ei vaan voi pitää... tarvitsen siis toisenlaisen. Eli on taas luvallista asiaa iiPeille, kun siltä tuntuu *ehheheeh*. Ei minun tietysti pitäisi tuhluuttaa yhtään mihinkään, mutta tarvitsen oikeasti uusia, ehjiä vaatteita jokusen. Kenkätilanne on nyt ok eli vanhat on joko myyty tai laitettu kiertoon ja jäljellä ovat vain käyttökelpoiset ja kivat. Samoin takit ovat kaikki ok. Leggareita sun muita löytyy, paitoja liikaakin. Mutta tätä olin kyllä vähän vailla ;) Ostosterapia auttaa joskus, moninaisiin asioihin. Kaiken huipuksi sorruin taas hankkimaan jokusen kirjan, niihin en onnistunut tuhlaamaan paljoakaan. Ne ovat sen verran vanhempia, että sai jo käytettyinä ja jokusen jopa ilmaiseksi ;D Niitä en viitsi sentään luetella...

Rätti & loihkana siis livenä!

Sen verran tsekkasin vielä vaatevarastoa, että tiedän myös tarkalleen, mitä hankin seuraavaksi. Hinta on n. 6 juuroa, joten halvalla silloinkin tulee saamaan hupinsa. Siellä se möllöttää nyt kirjanmerkeissä ja odottaa seuraavaa terapiaistuntoa! Kun ei syö mielipidelääkkeitä eikä ole kotiterppaakaan, on selviydyttävä sillä, mitä on. Alkomahoolia, luvalliset lääkkeet sekä nettiyhteys – mjäääääh, ja koko ajan kevättään joliseva katti. Olen taas tasan varma, että Vinskiä leikatessa on veitsi vähän lispahtanut.

Ottaa sen verran päähän taas paluu Varastolle, että melkein ajattelin perustaa möötiblögin ja kuvata päivän asun *ziiiiiis*, eikö olisikin garmiwaa, muahahahaah! En nimittäin tajua, mitä eilen tein, mutta jotakin sain hommailtua n. 11 h enkä sinä aikana siis makoillut enkä juurikaan lueskellut :O Ei, missään ei näy myöskään mitään tehdyn jälkeä. Ainakaan toistaiseksi. Hemmetti.

Päivän slogan: En minä ole kateellinen siitä, mitä jollakin on – olen kateellinen siitä, mihin itse en enää pysty!

Päivän biisi: Amphetamine Annie

Luettua: Deborah Harkness – Lumottu, mmmm, joo. Vampyrologiaa ja noitia, silleensä. No on näitä luettu pahempia jos parempiakin, tämä ei siis ihan kaikkein pahimmasta päästä. Ei oikein ihmeempää sanottavaa. Vamppi- ja noitahömpän kavereille – ehh? Martti Linna – Ristimitta, miten guru tienaa omaisuuden ja kuinka eräs hänen työntekijänsä tulee toimeen kotonaan :) Omalaatuisen kiinnostava juttu, sanoisinko elävää legendaa sekoiluineen kaikkinensa, jos myöskin asiaa sivussa! Tykkäsin. Steven Tyler – Maailmojen välissä , rock'n roll muistelmat. Juu, sekopää mikä sekopää. Mutta jos jättää brenkun ja kaman, alkaa sekoilla muuten erilaisiin hörhöttelyihin... näinhän se on. Ennemmin pysyisin siinä entisessä, sillä ei tuo mies näytä yhtään sen paremmalta kuin kukaan Rollareistakaan :D Hupaisia ja viiltäviä tarinoita kuitenkin, kuten rokkiympyröissä aina! Emmi Itäranta – Teemestarin kirja. Kun tee kasvaa Lapissa ja maailma on kovasti muuttunut, tulevaisuuden dystopiaa siis tarjolla ihan vimpan päälle. Mutta mielenkiintoinen eli tämän luki kyllä aika nopeasti ja herkeämättä. Pidin melkoisesti! Kjell Ola Dahl – Hyiseen veteen. Miten Oslon joulunaluksen aikaan eräs virkamies hukkuu ja narkkari jää junan alle. Ja mitä ihmeen tekemistä näillä on toistensa kanssa? Erinomaisen vinkeä dekkari kaverilta jälleen, tässä ei sen enempää, lisää toisaalla. Suositan! Martin Kihn – Kurittomat kaverit. Kaveri dokailee ja lähtee AA:n mukaan, kun kotoon tulee berninpaimenkoira Hola, joka pistää sekä ihmissuhteeet että torpan sekaisin. Tokoilu olisi paikallaan, mutta tästäkin lisää toisaalla. Sarri Nironen – Tähden peitto. Hmm, joo, osin kammottavan kliseinen esikoinen, toisaalta on tässä jotakin. Lisää tästäkin muulloin. Ville Vuorela – Häirikkötehdas, erinomainen esitys siitä, mitä peruskoulu nykyään antaa ja mitä sieltä saa. Kaveri on sekä opettanut omassa koulussaan että itse täysiverinen nörtti. Tykkäsin! Elisabet Adler – Monte Carlon jalokivet, mistä hemmetistä tämä tuli pinoon, tumput käteen ja pois. Hömppääkin pashempaa! Saara Gafner – Toiseksi paras. Kun suomalainen leidi kotiutuu Sveitsiin – vai kotiutuuko ja millaista elämä on kotirouvana. Mitä oikein alkaa tapahtua, kun häntä häiriköidään ja ulostetaan väkisin tietystä piiristä. Juttuja kulkee ja niitä uskotaan. Tämä oli aika painostava opus kaikkinensa, mutta kannattaa lukea. Uskottava eli luulisi leidin tietävän, mistä kirjoittaa ja mukana myös paljon tietoja Helvetiasta! Suositan siis, älkää voiko kuitenkaan pahoin... henkisesti siis. Johanna Tuomola – Minkä taakseen jättää. Miehiä alkaa löytyä raiskattuina ja kaikilla on omalla kontollaan joko raiskaussyyte tai lievä tuomio. Joku on ottanut siis oikeuden omiin käsiinsä. Ei nyt ihan pahinta, mitä ao. kustantajalta voisi tulla, tässä on jopa kehittymisen mahdollisuuksia! Lukukelpoisa siis ;) Juu, ja jokunen jääköön vielä tuonne mainitsematta, että voi laittaa seuraavan listan alulle *härn*.

POLKA – HÄN JOKA KOHTA TAAS ROPOTTAA TÄPÖLLÄ!

PS: Varastolle lähtee eväiden, kaffepaketin ja muun roinan mukana myös Toverittarelta saamani, kuuleman mukaan minua kuvaava, amigurumi, josta kuva myöhemmin. En eilen jaksanut edes kuvata...

en tiedä, mistä syystä. Jotenkin vaan ei nyt aamuelo maistu, syynsä taisi olla tuolla yhdellä lukemallani kirjalla. Vaikka se oli puolidokkari, tuli aika nihkeä ja omalaatuinen olo, lisäksi se oli tietysti pakko lukea kerralla loppuun. Asiaan palataan myöhemmin, mutta en yhtään ihmettele, vaikka sekin tosiaan olisi jäänyt ahittamaan. Meikäläinen elää jotkut kirjat aika vahvasti mukana, joskus jopa haluamattaan.

No, koska on tämä ensimmäinen ahisöndaagi, norminmukaiset söndaagipuuhat tietysti, ihan piruuttaan. Eikös tämäkin ole niitä päiviä, ettei saisi pitää hauskaa. Minäpä pidän eli pyykkään (taas!) ja esittelen imurille keskilattiaa. Muonaakin ajattelin laittaa, olisi pari palasta kalkonia. Jospa ne ja sitten jotakin kylkeen. Eilinen muona oli Belgan mielestä suhteellisen menestyksekäs, koska kaikkea ei tietenkään upotettu salaattiin vaan tarjottiin erikseen. Minä ainakin pidän siitä, että grecusalado sellaisenaan ja vieressä sitten lisukkeita eli tällä kertaa katkiksia ilman mitään sen kummempaa, samoin pikkuisen kylmäsavulohta sellaisenaan. Lisäksi poika sai toivomiaan Äiteen tekemiä lohkopottuja, kaikki meni. Salaattia jäi aamupalaleipien päälliseksi asti ;)

Vinski se vaan jaksaa osoittaa mieltään. Nyt oli käyty kusaisemassa keskelle kylppärin mattoa. Mattoa, joka yllättäen sattuu oleman kahden hiekkalaatikon välissä – laatikot siis eivät kelvanneet, vaikka olivat puhtaat. Voi rähmä.... raivostuttavaa. Eli siksi taas pyykille, muuten tuo alkaa haista pikaisesti. Ja niinkuin kissiä on taas passattu, annettu herkkumurusia (ei liikaa, ettei oksuta) ja muuta. Mutta ei, lieneekö sitten kevättä rinnassa. Äänen eli joikhaamisen perusteella kyllä.

Hah, olen muuten kirjannut ulos kaiken lukemani, joten oli tartuttava toisiin pinoihin. Tällaista ei olekaan sattunut aikoihin (eikä satukaan kovin usein!). Eli kirjoittelin eilen vielä iltamyöhään silmät ristissä ja IE:kin kaatuili pariin otteeseen. En tykkää, mutta on vain joillakin sivustoilla käytettävä sitäkin.

Tänään voisi sitten muun puuhastelun jälkeen käyttää aikaansa etsimällä eräitäkin asioita netin syövereistä, tarvittaisiin tietoa ja lisätietoa. No, asialla ei ole kiire eikä sen julkistamisella varsinkaan... Muuten taidan mennä hakemaan sen saakelin imurin esiin ja pistää samalla pyykkikoneen pyörimään. Mrrr, näin ne vapaapäivät saa aina kivasti kulumaan! Onneksi Belga lupasi pestä sekä kaikki ikkunat että käydä mattopyykillä, jee. Ehkä jopa ensi viikonloppuna.

Tylsiä päiviä, tapahtumattomia iltapäiviä, kylmiä öitä!

POLKA, JOKA PALELEE PÄÄLLÄÄN USEAMPI VAATEKERROS JA HARTIAHUIVI!

pitäisi tästä alkaa piristyä! Vinskin perhana taas jolisi pitkin aamuyötä, kunnes häntä oli palveltu riittävästi ja sitten eivät enää minun unenlahjani riittäneet. Hmph, ei kiva. Hetken sain uusiounta kaffen jälkeen, mutta eihän se riittänyt. Mupelsin sitten piruuttaani pari päärynää ja taas tekisi mieli :O

Täytynee odottaa säädylliseen ruoka-aikaan. Belga on tulossa lounaalle ja lupailin taas jotakin vähän parempaa; feikki-grecusaladoa, fisusia kera katkisten ja herkkareiden sekä uuden sadon pottuja jostakin päin maailmaa. Halvennuksessa kun sattuivat olemaan kaikki ainekset ;)

Muuten ei oikein mistään saa aikaiseksi mitään. Eilinenkin meni taas pyykätessä lisää ja haahuillessa jotakin pientä kotihommaa, noin kursorisesti ikäänkuin. Mitään isompaa en ole viitsinyt edes ajatella. Tai ajatella sen verran, että mielessä on tietysti käynyt vaikka mitä. Kohta pitäisi – ainakin kalenterin mukaan – olla kevät. Pitäisi saada parvekeklasit ja ikkunat pestyä, josko Belga tekisi sen palkkiota vastaan. Pari mattoa on pestävä ja verhoja vaihdettava. Semmoista ehostusta ikäänkuin, vanhan plakin päälle. En minä mitään muuta aio enkä jaksa.

Enkä minä jaksa tänä aamuna kirjoittaakaan. Väsy punkeaa silmiin, koska valvoin kohtuumyöhään ja lueskelin. Lisäksi tuli kirjoiteltuakin. Ähh, taidan keittää myös uusiokaffet ja riipiä yhden mömelön.

POLKA – KYLMÄÄ, HARMAATA JA TYLSÄÄ...

lähteä jonnekin, siis reissulle. Eikä välttämättä kotomaassa. On vain yksi mutta eli minä tarvitsisin seuralaisen! Pitäisiköhän yrittää värvätä Belga mukaan maksamalla hänen matkansa. Kehtaisikohan poika vielä lähteä äiteensä kanssa reissulle. En minä muuten mitään apuja, mutta jos koivet ja selkä sanovat sopimuksen irti äkillisesti ja kunto huononee, olisi parasta olla joku, joka hoitaisi eteenpäin. Muuten mitään väliä...

Jahas se on taas harvinaisen pitkä perjantai, joka näkyy myös kelissä. Jo pentuna muistan, että aina oli tällaista. Ei saanut mennä edes naapuriin, ettei olisi häiriköinyt kenenkään mielipiteitä. Silloin oltiin vielä niin "ajattelevaisia", vaikka meillä ei vietetty mitään sen kummemmin eikä uskonnollisuudesta ollut tietoakaan. Myöhemmin sitten tulikin riehuttua usein kaveriporukoiden kanssa jonkun kotona, jos vanhemmat olivat poissa. Mutta aina oli tällainen keli – harmaa, räntäinen ja inha. Yäks! Pitäisiköhän tehdä lämmittävä jallutoti?

Josta päästäänkin itse teemaan eli totista muniin, totisiin muniin. Munista kun on uutisoitu kaikenlaista pitkin viikkoa. Tämän kyllä ihan reilusti varkastin Toverilta. On se varmaan kivaa saada paavilta munaa, kaksimetristä munaa!  Siinä ikäänkuin katolisuus antaa täsmälleen oikean kuvan itsestään *ärtsy irw* ja tiivistyy äärimmilleen.

Ja että jotakin asiaakin olisi siteeksi mukana (edes joskus) tovereilleni vanhalla Herjaamolla sekä Hyyssissä tiedoksi tämä juttu sähköisistä terveydenhoitojärjestelmistä, jos ette ole sitä jo nähneet. Olen itsekin kirjoittanut asiasta jutun, mutta nyt siihen ei löydy linksua. Siis asia-asiajutun lehteen... palaan, jos löydän jostain linkin, se on nimittäin jo suht vanha!

Eilen sain kuitenkin lääkityksen hieman tehottua tehtyä yhtä ja toista eli ruokaa edes itselle, vaikka se vanuikin iltapäivään asti. Pestyä kissin läikittämän petaripäällisen – muutenhan koko sänky tuli taannoin pestyä kappale kerrallansa. Lisäksi kävin itse pakkoruiskussa iltapäivällä auringon hiukan pilkistäessä. Sain myös kirjoitettua pari juttua ja vietyä ne eteenpäin, jota ei suinkaan sovi halveerata, tämä on vain siis itselleni tarkoitettua... Ja loppuaika meni puolittain lueskellessa ja välillä lueskellen Erittäin Tärkeitä Bloggauksia sekä muuta netti-(dis)informaatiota hanakasti.

Tänään olisi sitten samaa taas edessä eli pieniä kotihommia, lukemista, kirjoittamista sekä erilaisen vihannesmätön laadintaa. Lisäksi pitänee tarkistaa, milloin Belga ehtii lounaalle ja uskaltaisiko hänelle esittää jotakin reissua kimpassa, edes Tallinnaan, jossa kuitenkin ollaan oltu niin usein.

Hörhö muisti toivottaa päästäistä ja sai hyvin kylmän vastaanoton, jota kovasti ihmetteli. Sanoin vain, että hoitaisi ensin muutamankin mokansa kuntoon. Saattaisin sen jälkeen jopa suostua keskustelemaan puhelimessa hänen kanssaan. Sitten puhelin kiinni, minen jaksa. Kuspiä.

Tämä taitaa lähteä katsastamaan Päivän Päärynän kypsyysasteen – minä olen todellakin nyt addiktoitunut erittäin pahasti niihin! Voisiko joku ehdottaa hyvää päärynäkatkoa tai jotakin vieroituslääkitystä? :O Sillä pakkohan niiden on olla ihmiselle pahasta jollakin tavoin, jos minä olen niihin koukussa!

POLKA – KILO PÄÄRYNÖITÄ JA HETI!

eikö siinä ole aivan riittävästi tekemistä tälle päivälle? Kun vielä yritän tropata itseäni kuntoon eilisen jäljiltä. Tuli nimittäin yöllä herättyä jokunenkin kerta mielettömiin särkyihin. Eilinen megalomaaninen reissu tuli tehtyä, hyvin selvisin. Joo, paitsi eräs frouva, joka minun piti tavata, veti välistä! Että ketutti, turhaan istuin kylmässä viimassa (mikä ei siis parantanut ainakaan särkyjä ja selän kuntoa) Risman edustalla ja odotin. Hän on niitä viimetipan naisia, oli katsastanut "sopivan aikataulun" ja hemmetin hölmö luottanut siihen. Ei olisi pitänyt! Bussi oli ollut Malmilla vasta rutosti sen jälkeen, kun minut jo noudettiin – treffit olivat olleet n. 25 min sitä ennen. Että se siitä, ei kannata luottaa aikatauluihin ja toki hänkin laittoi sen bussikuskin syyksi. Minä taas olen sen verran omituinen, että olen mieluummin vartin etuajassa kuin vähänkään myöhässä. Ähh, eksyin asiasta, vaihteeksi. Siis oli kasseja, kolme täpöisen täyttä kassia. Kirjoja, pari pakettia, lisää kirjoja, vihanneksia ja herkkareita, tavismuonaa, kissanmuonaa. Vähänkö oli raahaamista siis.

Kotoon päästyä pikaisesti kaffetta kehiin ja lotkottamaan pitkällensä, ei jaksanut yhtään mitään. Piti valvoa, ei jaksanut. Otin uniavitteet ja päätin nukkua. Eikö Vinski ala jolisemaan taas keskellä yötä, pariinkin otteeseen. Ja sitten kun laitoin valot päälle, sain vielä nukkua vähäsen. Nyt olen sentään edennyt jo aamukaffien ja -mömelöiden jälkeiseen tilaan sekä selaamaan osaa viesteistä. Pitäisi käydä maksamassa pino laskuja, tai siis ainakin laittaa osa niistä ennakoivasti maksuun. Muuten joku niistä taas häviää jonnekin tai muuta kivaa. Eli laskuja, laskuja ja sen jälkeen voisikin hetkeksi mennä lämmittelemään peiton alle.

Argh, josta tuli mieleen, että olisi kiva käydä ruiskussa ja laittaa petivaatteetkin pesuun. Hrrr, ehkä odottelen iltapäivään. Josko aurinko jossain vaiheessa vähän lämmittäisi residenssiä, ei tuolta voi tulla ruiskun jälkeen ulos muuten. Tänään ei siis tiedossa mitään sen järkevämpää. Lukemista ja ehkä kirjoittamista jossain vaiheessa. Olisi ainakin syytä, alkaa ahittaa.

Työkin ahittaa, vaikka nyt olen vapaalla. Ensi viikolla kaksi työpäivää ja toinen leidi on lomalla, josta en ollut tietoinenkaan. Joo ja ihan kiva! Olisi tosi mukavaa, jos minulle olisi edes kerrottu. Eli tein osan hänenkin hommistaan jo eilen. Prle, siinä kunnossa ei voisi pahemmin kiinnostaa. Rinttaaminenkin on niin jännää... joku on voinut laittaa syöttöön keltaista tai viheriää paperia erinäisistä syistä ja meikäläinen vaan on laittanut rinttinsä jonoon. Se ei näy omalta koneelta mitenkään. Jos vahtii rintterin vieressä, se näyttäisi jonoa, mutta arvatkaas, katsooko sitä kukaan?! No eipä tietenkään, kun pitää omat kopieeraukset saada justhetinyt ja oikean väriselle paprulle. Argh, ei kehityskelpoisia yksilöitä! Ja minähän en mene sinne joka välissä, asun kauimpana ao. vempeleestä! Pirulauta, sano... onko ihan pakko valittaa sellaiselle taholle, joka tekisi asialle jotakin? Voisin kyllä, mutta en millään haluaisi. Siitä tulisi taas sanomista muiden kanssa eli nyt tarkoitan Tosi Isoa Johtoa, joka jostain kumman syystä välillä kuuntelee meikäläistäkin.

No, nyt on vapaata, mitä välii... eli hush, maksamaan laskut!

KIVAA VAPAATA VAAN MUILLEKIN – MEILLÄ EI PÄÄSTÄISTÄ VIETETÄ!

kunhan totean, että lyhyempi päivä ja normihommat. Hemmetinmoiset hommat, itse asiassa. Ensiksikin Varastolla jäädään lomalle; osa jäi jo, osa on jäämässä ja arvatkaas huviksenne, onko trafiikkia riittänyt eli kaikki haluavat kaiken ja vähän päälle mieluusti äsken tai heti. Lisäksi ei ole tiettyjä papereita saatavissa uudella osoitteella, on ehdoton ohjeistus eli kielto laittaa mitään wanhalla :O Ratkaiskaahan tämmöinenkin ongelma? Minä kylmän rauhallisesti olen kirjoitellut vain uuden osoitteen tiettyihin paikkoihin ja sillä on menty. Lisäksi ei vanhoja (eikä uusia) mappeja löydy mistään tai oikeastaan ketään ei kiinnosta niitä hakea edes. Postiakin on varmaan jossakin, koska niin vähän asioita on ollut esillä.

Suoraan sanoen, pelottaa oikeasti se, kun asiat alkavat toimia edes jotenkuten. Sitten vasta kunnon härdelli alkaakin... nimittäin kun posti raahaa isoja häkkejä vanhaan osoitteeseen mennyttä tai tänne jonnekin jemmattua postia. Itsellä on iso pino arkistoitavaa, olen toki niputtanut kaiken (haa, fiksu minä) muovitaskuihin, joita oli itsellä jömmassa iso pino ;) *kierokavala*. Kaikenmoista omalaatuista on ilmennyt, todella. Yksi välikön palo-ovi repi hameeni eli käytännössä tässä duunissa on siis oikeasti revitty peliverkkaritkin. Tarkistelin asiaa ja se johtunee siitä, että tiivisteet on kiinnitetty jotenkin oudosti ja juuri tuossa polven korkeudella pistää esiin fittimäinen 0.3 cm:n piikki, joka näppärästi tarkertuu Welhottaren liehuviin helmoihin. Jos näin vielä käy ja palkeenkieli tulee, esitän korvausvaatimusehdotuksen vastaavalle taholle. Kerta se olisi ensimmäinenkin. Perustelut olisivat taattua kauraa...

Talo on muuten suunniteltu aivan älyttömästi, rappuja todella hankalissa paikoissa sekä erittäin jyrkkiä sellaisia ja omalaatuisia muutaman portaan laskuja tai nousuja tasolta toiselle :O Vain pari käyttökelpoista hissiä ja nekin tietysti kehnoissa paikoissa työtä ajatellen. Eipä olisi pahemmin vammakolla täällä kovin mukavaa. Käytävät ovat kapeat, niissä tuskin rollaattoreilla voisi toisen ohittaa, saati sitten pyörätuolilla – että se esteettömyydestä. Pari luiskaakin on, mutta tavan mukaan kaltevuuskulma on posketon! Voi hyväinen aika, jos olisi siis oikeasti pahemmin vammakko ja pitäisi käydä täällä töissä, olisi paljosti korjattavaa. On toki pari hyvääkin asiaa, esim. nais-mies-invavessat eli isot pissendaalit, joihin mahtuu millä tahansa välineellä, merkattu kaikille sukupuolille ja toisissa lisäksi suihku ja tilaakin on riittävästi. Melkein luksusta! Muuten ei paljon ole lapsille kertomista – itse pitää kaikki hoitaa eli posti hakea ja viedä, samoin rinttaukset edelleen sinne hemmetin kauas. Mikropönkällä ei ole kai ole lukuisten viestien jälkeenkään tietoa siitä, että rintterini ei toimi ja että sen pitäisi toimia. Eräs henkilö arveli, että eiköhän jo vuoden sisällä saada kaikki jotakuinkin kuntoon ja toimimaan. Eikä suorittavan tahon työvälineillä ole niin väliä, eikä niillä puutteilla. Eihän toki, paitsi että selkä ja lonkat huutavat jälleen jo aamusta! Lupaan ottaa viikon-parin sisällä kaameran mukaan ja valkata muutaman jalon otoksen :D

Kun röistä pääsee siis vastaavasti aikaisemmin, onkin sännättävä pitkän kaavan mukaiselle keikalle kylille. Rutosti postiasioita, kirjastoasiaa, apteekkiasiaakin olisi, halpiskauppa-asiaa, vihannestsioskiasiaa sekä normikauppa-asiaa. Seuraavan kerran kaupoille pääsee taas viikon päästä, joten on taatusti kolme kassia tavaraa, jos kirjatkin lasketaan mukaan. Menenkin pakkimaan palautettavat samantien mukaan... Illalla tulen olemaan kyllä aivan reporäähkä, olen sitä jo nyt. Joka ilta olen horrostanut melkein tunnin ja lämmitellyt itseäni, koska täällä on niin saatanan kylmä. Aamuisin vähän väliä käyn peiton alla 10 – 15 min. lämmittelemässä välillä, yritän olla vajoamatta liian syvälle lämpöön.... Mikään ei ole niin inhottavaa kuin hyvän aamukaffen jälkeen alkaa hytistä kylmästä ja joutua kaivautumaan takaisin vain hetkeksi sänkyyn tietäen, että siitä on aivan kohta taas lähdettävä!

Päivän linksuna leidin julkilausumaa – täyttänyt jo 50 vuotta, ai kauheeta! Jos on ruma ja vanha, on sairas. Ja minähän olen. Kiitos nuppuseni, sinuun voi todella aina luottaa ;(

Jos minä vain jaksan, tänään valvon ja ehkä otan pari lasillista viiniäkin. Sitten huomenna nukun täsmälleen niin pitkään kuin huvittaa. Menen nukkumaankin niin monta kertaa, ettei kukaan enää jaksa edes laskea. Minä olen nimittäin Lopen Uupunut :(

POLKA, JONKA MIELTÄ EI EDES MUNAT PIRISTÄ!

PS: Munat siksi, että malmilaisia munia oli halpiskauppatarjouksessa 24 kpl vain 16.90 eli munittamaan sieltä! :D

Kaksi yötä on mennyt nimittäin melkein nukkumatta, eilen sentään iltahorrostin hetken. Särkee niin, että tekisi mieli syödä kaikki mömmöt kerralla. Toisaalta, mitä se auttaa – ei yhtään mitään, jos sattuisi vielä heräämään. Perkele! Sattuu niin, että silmissä asti vihloo.

Olen lisäksi raivoissani hlöstö-muka-piällikölle, joka tasan taas on valehdellut meikäläiselle. Kohta on täysi kädellinen puhuttua paskaa käsissä, tällä kertaa kyse näistä pyhien ajan työnteosta osa-aikaisten kohdalla. Eli meikäläinen tekee keskimäärin kuitenkin sen 16 h viikossa, oli mitä pyhiä muilla tahansa. Näin minulle informeerattiin, kun taas naapuritrapun kermaperse, pitsiniska naureskeli ja tsikitteli tyytyväisenä, ettei asia koskisi häntä ollenkaan :O Merkillistä, miten tämä sitten onkin tapauskohtaista. Jos näin todellakin on, minä en jaksa. Minähän tässä häviän joka tapauksessa ja aina. Epäreilua erittäin. Kuulin myös aikaisemmin, että eräs henkilö oli ollut jokusenkin päivän (lasketaan viikoissa) kuulumattomissa, kerran oli ilmonnut itsestään. Kerran vastannut puhelimeen kännissä, huoritellut ja huutanut. Ei mitään, no reaction! Että niin se todellakin on tuo kohtelu toisenlaista kuin meikäläisellä, jolla ei sitä yhtä saatanan lääkärintodistustakaan hyväksytty! Grrrrrrrrr, purrrren kurrkrrkusta ja imen verrrrrrren.

Kun vielä muistetaan, että ulostin on puolivälissä tiellä Helvettiin ja joudun ravaamaan siellä vähän väliä ulostamassa nippusen jos toisenkin (parhaimmilani kulutan päivässä 1.5 – 2 riisiä paperia), voitte kuvitella askelluksen määrän, käänteiden tuottamat vihlonnat, pelkän nousemisen aiheuttamat selkäkivut ja kaikki muut vekkulit oireet. Olin eilen jo niin supipoikki, että olin kaatua Varaston pääovelle kotio mennessä. Hankeen. Se olisi ollut kevyt loppu... ja dharmaattinen.

Kun tuolla vielä on koneellinen ja rätväkkä tuuletus jatkuvasti päällänsä ja kaikkea roinaa ilmassa, ovat silmäni muutenkin punaiset ja turvonneet eikä ääni tahdo kulkea runsaasta allegrialääkityksestä huolimatta. Taatusti sekin pistetään krapulan piikkiin. Voi herttainen sentään, en edes muista, milloin meikäläisellä olisi ollut krapula, perkele. Ketuttaa kuin pien.. ei kun siis oikein saakelin suurta eläintä, melkein niinkuin ronsua. Ei ole poissulettu, että katson omisarviksen vastaanottoajat. Tosin hänet tietäen, leidi on jossakin taas lomailemassa. Sekin ihminen voisi joskus olla kustannuspaikalla silloin, kun hän tarvittaisiin. Muille en jaksaisi alkaa selittämään näitä samoja asioita eikä Arvaustalossa yksikään lekuri ole vielä "ehtinyt" paneutua edes viimeisimpään käyntiin saati sitten aikaisempiin papereihin, jos sinne menee noin vain äkkiä vastaanotille ja vieraalle lekurille. Eijjumankauta ole totta, ao. hyypälle ei tod. löydy aikoja, mutta sen sijaan entinen on palannut – varasin ajan klo 9.20. Josko hän jotakin saisi aikaan. En kyllä usko... peukuttakaa!!!!

Voi huokaus sentään! Kun vain jaksaisi tämän päivän ja huomenna 4 h 30 minuuttia, ihan piruuttaan teen sen 30 minuuttia vaikkei olisi ihan pakko. Minä sen saatana lusmuile, mutta minulle ei myöskään rankaisematta vittuilla....

Tässä em henkilö levittää pelkoa ja kauhua, vaikkei kuulu edes Suuriin Muinaisiin! (Cthulhu)

Olen järjettömän kipeä sekä sietämättömän huonolla tuulella unettomuuden, kipujen, säryn ja kusetuksen takia. En ole todellakaan varma, mitä teen?!

POLKA, JOKA ALKAA SAADA TARPEEKSEEN SILMÄÄN PISSIMISESTÄ!

Siis semmoista lääkitystä, joka saisi arkiaamuisin hinkuamaan töihin ja kohottaisi eli kankeaisi työmotivaation (mikä se on :O) huippuunsa ihan himmerryksiin asti, kestäisi pitkään ja olisi toki harmiton, vaaraton ja miellyttävä käytössä? Äkkiä meikäläiselle sitten Tiagraa, kun eivät omat mömmöt enää riitä! Kaikkia yhdistelmiä on kokeiltu, taas. Mikään ei johda tuloksiin, ei siis minkäänlaisiin: kipu ei häviä, uni ei tule jne. Turha vaiva siis, mutta Tiagra ratkaisisi monta ongelmaa.

Josta pääsisikin pähkimään muutamaakin asiaa Varastolla, mm. eräiden eriarvoisuutta. En vaan jaksa taas aloittaa, alkaa ketuttaa entistä enemmän. Mutta kun ja jos tulee aika häipyä, kerron kaiken kaikille siitä, miten jotkut saavat tehdä ihan mitä huvittaa ja toisille taas huomautetaan pienestäkin asiasta. Semmoista se on, maailma ei ole tasa-arvoinen. Ei työelämäkään eivätkä varsinkaan työpaikat – luuleeko joku vielä niin? Sitten on taatusti itse se etuoikeutettu!

Eilen soi ovari pari kertaa, tai ainakin luulen niin. Olin parvekkeella ja toisen kerran suihkussa. Turha vaiva, en minä olisi kuitenkaan ehtinyt avamaan. Niin että turha kilistellä kellejä, edes sunnuntaisin. En minäkään tunge kenenkään luokse, joten mitä ne täällä tekisivät, täh?! Sen verran otti päähän, että lohduttauduin ihan muilla emmeillä. Toki ihan itsekseni ja yksikseni. Kissa sai kissanmaitoa. Vinskiä myös jurppi äärettömästi, koska torpassa ei ole syöty fisua tms. päiväkausiin. Toki kissi saa päivittäiset kana-maksasösselönsä, mutta semmoisia herkkupaloja suoraan toisen nenän edestä ei ole ollut tarjolla. Pitäisiköhän tänään paistaa puolikas fisufilettä, siitä menee kuitenkin suurin osa kissin lautaselle...

Pirskatti, päästäinen tulossa ja jotain perhanan pyhelöitä, jäks. Tylsiä, pitkiä päiviä. Jolloin ei voi tehdä muuta kuin yleensäkin sunnuntaisin eli nettailla, lukea ja kirjoitella. Fyi fan, minä olisin mieluummin melkein vaikka töissä. Minä en vietä mitään juhlia, minä en mene minnekään eikä minulla ole mitään tekemistä kenenkään kanssa. Miksi minun siis pitäisi jotenkin olla erilainen päästäisenä, perkele! Syön samaa vihannesmössöä kuin muutenkin, jonain päivänä Belga tulee lounaalle ja tarjolla on fisua. Siinä se, naurakaa pois. Tai pahastukaa. Minä veet välitän... Onneksi Toverin kautta tarjolla on lehvoja, vaikken ole ääri-ihastunut liikuvaan kuvaan, tarjolla on jokunen herkkuisa pala ;D

Optimi tapa pakata kissa! *winks*

Päivän biisi: No Milk Today 

Päivän slogan: Selvänä olen symppis, kännissä kymppi! :D

Luettua: Simon Lelic - Laitos, outo sairaus vaanii lontoolaisia, mutta tähän onkin jo varauduttu oudosti ennakolta! Miksi ja miten tämä on mahdollista? Sairastuneita ja mahdollista sairautta kantavia viedään väkisin jonnekin... syrjäseudulle, paikalliseen Quantanamoon. Asiaa alkaa selvitellä liberaalin verkkolehden toimittaja Arthur Priestleyn vaimon pyynnöstä. Arthur kun oli lainkuuliainen, täpötavallinen kansalainen. Hallituksen totalitaarinen turvallisuuskoneisto säätelee arkea ja kansalaisten elämää monella tavalla – ehkä jo nyt. Hurja dystopia, lukekaa ihmeessä! Roope Lipasti – Rajanaapuri. Rauhallinen, selkeä ja siisti opettajamies tutustuu naapuriinsa, jonka toimet ja suunnitelmat tontilla ovat maailmaasyleileviä. Joskus jopa toteutettavissa, vaikka hieman virhearvioitakin sattuu. Olisiko aihetta epäillä, että naapuri on onnellisempi värkätessään omituisia juttujaan kuin paikalleen jämähtänyt naapuri, joka varovasti kyllä itsekin lopulta tarttuu mm. vasaraan, mutta tekee myös ilmiannon rakennustarkastajalle ;) Ei paha... Tiina Forsman – Annikki Nissinen selvittää murhan. Tuota ja jo vain, aineksia olisi, mutta jotenkin toteutus ontuu jossain. Päähenkilö on symppis omalla tavallaan, mutta jokin tässä tökkii eikä anna aihetta suositella. Tsori. Hynynen & Sinkkonen – Kotiteollisuus.com, vittuilua jo vuodesta 2001. Bändin fani- ja keskustelusivusto lievästi editoituna. Ei olisi ollut oikein aihetta, vain faneille. Muutama harva helmihkö on joukossa...ei aihetta tässäkään enempään. Hynysen omat tuotokset ovat oikeasti parempia! Petja Lähde – Poika, pienoisromaani siitä, miten isä kaappaa lapsensa eräänä hautovan helteisenä juhannuspäivänä saadakseen olla pienen kanssa edes hetken. Hänellä ei ole vaippoja, vaatteita eikä juotavaa ja koko juttu on jo alkuunsa tuhoon tuomittu, tavallansa. Kuitenkin hyvä pienoisromaani siitä, miten raavaskin mies pystyy rakastamaan vauvaansa, jolle haluaa vain kaikkea hyvää! Suositan. Raija-Sinikka Rantala – Miekkatanssi, taattua Rantalaa. Kun Asko ja Anna kohtaavat, se on menoa. Kaikki tai ei mitään, kunnes tilanteet alkavat purkautua. Tulee selittelyjä, velkoja, narsismia. Omanlaisena rakkaustarina, tämäkin. Jane Green – Vuosi maalla. Steffille tarjotaan kuin lautasella koiranhoitajan pestiä vuodeksi ja samalla asuntoa maalla lähellä siskoaan – eihän sellaiselle sanota ei. Varsinkin kun koira on ihana, paikka loistava ja ympäristö suosii hänen keittotaitojensa antimia. Rock-kundit, konsertit ja ravaaminen yössä saada jäädä... Kun Callie sairastuu, on siskosta toki huolehdittava. Hänestä huolehtivat kaikki ja kun tiedetään, että aikaa on vähän, tarina ei muutu nyyhkylässyksi vaan enempi positiiviseksi lopuksi, lopuksi, jossa on omat hyvät puolensa(kin). Hömppää, jossa pieni kantava ajatus. Kirjoittaja kertoo tämän olevan osin tositarina, jonka hän ystävänsä menehdyttyä lupasi kirjata muistiin. Uskottavaa. Kristiina Lähde – Joku on nukkunut vuoteessani. Rosa herää eräänä aamuna vieraan miehen vieressä. Ei, hän ei ole käynyt missään. Ja mies elää kuin kotonaan, lähtee töihinkin, tekee ruokaa. Samalla Laura on kadottanut oman miehensä ja hän tekee päätöksensä nopeasti. Rosa taas etsii apua lääkäriltä, poliisilta ja yksityisetsivältä... Kuinka kaukana ihminen voi toisestaan suhteessa elää? Sokerina pohjana SusuPetal – Goottiemon kauhujen lipas, jossa esikoiskirjailija julkaisee teoksensa Trooppisen Hillan kustantamana. Toki kirjaa on vähän editoitava ja Kuvittaja tekee nopeasti uuden kansikuvan. Editoinnin myötä Kirjoittaja editoi myös omaa elämäänsä. Hän miettii elämäänsä, etsii itseään sellaisena kuin nyt on. Ei tyydytä enää muiden tarpeita välttämättä ensin vaan haluaa myös itse jotakin. Perhe-elämä tulee muuttumaan, kun Kaksoset muuttavat omilleen ja mies lähtee soittokeikalle Espanjaan. Edessä on paljon muutoksia, se on selvä. Kirja on rajapyykki, loppuelämän alku. Suositellaan kaikille; kirja on toki hauska ja mukavan vinskahtanut sanankäyttö takaa hupikkuudenkin. Sopii kyllä myös ajatella lukemaansa, ihan muuten vaan..Ja lopuksi peliin kaikkien kevätunelmaa eli Hemmo Paskiainen ja Armaksen kukkakirja ;D Sopivaa keväthupia kaikille Hemmon kavereille eli Taattua Tavaraa. Esille tulevat mm. Armas-täti piirtää ja kertoo, Pieni kukkakauppa ja Suuri suomalainen suotutkimus, noin muutaman herkun heittääkseni, öööörps ;) Juu, muutama opus lienee jäänyt välistä valaisematta. Pahoittelen, en aina jaksa, muista tms. kaikkia laittaa täällä esille. Kurkatkaa sinne toisaalle, jos täällä tuntuu olevan turhan vähän luettavaa tarjolla!

POLKA – INHAA MENNÄ TÖIHIN, INHAA OLLA KOTONA... VIEKÄÄ PAARIIN!

Tänään ei avata ovea. Ei kenellekään, jollei tarkasta ajasta sekä soittokoodista ole sovittu hyvissä ajoin etukäteen. Minä en noille pikkupenteleille enää ikinä tarjoa mitään, kai muistatte miksi? Voin minä sen uudelleenkin kertoa, ihan vaan tiedoksi. Kun asuin vielä X:n kanssa, tapana oli varautua tähän invaasioon eli olin ostanut pariakin plaatua hetelmiä sekä ainakin kilon karkkia, pähkinöitä yms. Kun ensimmäisen kääpiöt ilmestyivät ovelle, ne tempaisivat karkkikipon lähes tyhjäksi ja seuraavat jäivät odottamaan. Kun sanoin, ettei ole enempää, vanhin ilmoitti kylmän rauhallisesti, että he kyllä ottaisivat mieluummin rahaa! Sarjassa ei tipu, ei todellakaan! En ymmärrä, en jaksa, enkä halua. Siispä en avaa ovea...

Ketuttaa, väsyttää armottomasti ja särkee. Siispä edessä normipäivän puuhat eikä taatusti yhtään sen enempää. Hyvä, jos selviäisi edes näistä rikkomatta itseään tahi mitään muuta. Lisäksi täällä on taas niin kylmä, ettei mitään rajaa, hrrrh. Eikä muuten mikään innosta, kaikkein vähiten paluu Varastolle huomisaamuna. Tuo muutto ja kaikki siihen liittyvä sai meikäläisen ainakin inhoamaan tavallista enemmän muutamia asioita. Mm. eräänlaista yksinvaltiutta, jota siellä selkeästi harrastetaan. No, ehkä minä sitten vaan näytän tyhmältä ja teen vain tasan sen, mitä vaaditaan. En sano mitään kysymättä, en tee mitään käskemättä, olen tahdoton vaikka näkymättömäksi minua ei – ikävä kyllä – saa. Annan toisten pitää minua tyhmänä, pitäkööt. Mitä välii.

Minä menen nyt riipimään pyykkejä alas narulta. Potkaisen kissaa takamukseen siinä mennessäni =E

POLKA, JOKA EI TÄNÄÄN MENE EDES ETEISEEN...

sillä nukuin eilenkin. Siis päivällä. Ja illalla. Ja virkistyin taas alkuillasta, ei hyvät heilu. Nimittäin jos näin viettää nämä ns. vapaapäivänsä. No, eipä tule tehtyä pahojaan eikä syötyä, jos nukkuu. Se hyvä puoli asiassa on. Omituista se kuitenkin on, perinjuurin omituista. Omituisuutta lisää vielä se, että aamuhorteessa olin kuulevinani ovikellon soivan. Ehkä soi, ehkä ei. Ei soinut toista kertaa. Mietin olisiko Hörhö yrittänyt pyrkiä sisään. Se ei olisi häneltä mitenkään omituista. En kyllä keksi ketään muutakaan, jolla olisi ollut asiaa meikäläiselle lehdenjakajan jakoaikaan eli aikaisin :O

Tästäkään päivästä ei ole mitään sanottavaa. Belga on tulossa pizzalle, lupasin laatia. Ei sen kummempaa. Mutta kerrottava tietysti on, että taloyhtiö tarkastaa lämpöpattereiden asennukset ja säädöt – lopultakin, huhti-toukokuun vaihteessa! Sehän se toki onkin oikea aika ne tarkastaa, ei suinkaan talvi, jolloin täällä on paleltu aivan simona. Nyt palellaan vain normisti eli nukutaan vieläkin pari paitaa ja täkkiä päällä! Hmph, omituista tuokin. Ehkä se on edullisempaa näin keväällä, mutta onko se yhtä luotettavaa? Minä tahtoisin kovasti tietää.

Lisäksi nuoriso, tosi nuori nuoriso, on pistänyt hulinaksi pesutuvassa useampaan kertaan eli laskenut vettä lainehtimaan, sotkenut ja särkenyt paikkoja jne. Nyt tuli jo aika raaka paimenkirje, jossa ilmoitettiin, että kannattaa muistaa, että tekijän voi ottaa kiinni (mutta ei pahoinpidellä) ja soittaa poliisit. Jälki on kuuleman mukaan ollut aika rajua ja kaikki tämähän menee talojen piikkiin, tässä tapauksessa 4 eri taloyhtiön, mutta silti. Isot pyykit ja matot on ollut hyvä pestä siellä! Nyt ei varmaan uskalla jättää edes mattoja sinne kuivumaan... Voihan mähnä, sanon minä. Pojat on nähty kyllä, mutta väliin ei ilm. ole uskallettu mennä. Kyseessä useita 12 – 14-vuotiaita, lienee sama porukka, joka poltti tuon toisen roskakatoksen ja pyörävaraston taannoin. Helkkari, että joiltakin joko uupuu kotikasvatus tai sitten joukon tyhmyys tiivistyy aivan käsittämättömästi.

Juu, eipä täältä ole kummaakaan kerrottavaa. Kohta alkaa taas ahitus työn alkamisesta. Tympeä päästäinenkin on tulossa ja sotkee kaiken järjestelmällisyyden. Työaikaakin pitäisi jotenkin lyhentää, mutta Upo ei yksin uskalla antaa ohjeita, joten joudun odottamaan siitäkin tietoja. Varastolla ei kukaan uskalla enää päättää mistään, koska perään tulee heti erilaisia ohjeistuksia. Hitot, ihan hyvin voisin tehdä ns. normipäivät, mutta en tahdo antaa tuntiakaan tuolle talolle lahjaksi. Sen verran tietyt asiat ottavat päähän! Murr...

POLKA, JOKA TAITAA MENNÄ LUESKELEMAAN LISÄÄ!

nukkumalla! Voi hyväinen aika, niinhän siinä taas kävi. Päivitettyäni tämän typerän blögin menin keittämään kattilallisen kalakeittoa. Sitä tuli juuri sen verran, että oli pakko syödä vain tarpeeksi. Siis että jäisi täksikin päiväksi. Jos olisi syönyt enemmän, olisi tullut ähky – jos vähemmän, olisi jäänyt karmiva nälkä. No, tämän jälkeen sitten ahmaisin Päivän Päärynän. Hmmph, väärä lajike, ei niin hyvä kuin Se Ainoa Oikea, mutta menettelee eli tätä voi syödä. Oli pieni, joten päälle iso rivi sukulaatia. Vähän lötköttelyä ja astioiden tiskaus. Sitten kunnon kaffet ja pallo jädeä marjojen kanssa. Ja sitten iski ensiksi älytön ähky. En ole tottunut syömään tuollaisia annoksia. Sen jälkeen iski niiiiiiin hirveä väsy, että hätinään ehdin sänkyyn, kun iskettiin unihalolla päähän. Nukuin pari tuntia ja heräsin siihen, että tsuppari toi kirjapaketin. Kupillinen kaffetta ja kuvittelin piristyväni, hah, mitä vielä. Taas alkoi silmiä lupsuttaa -> petiin ja lisää unta.

Kun lopulta sain itseni kunnolla kangettua ylös eikä enää niin väsyttänyt oli jo ehtoo aika lähellä eli kelli melkein 18, meikäläiselle suht myöhäistä. Lisää kaffetta taas kehiin, vähän lääkitystä sekä selailemaan viestejä sun muuta tärkeää. Sain sentään pari juttua kirjoitettua. Itse asiassa toisen niistä jo eilen, mutta vähän korjasin vielä sanamuotoja ja kirotusvihreitä. Niitä jäi, kun kirjoittelin sitä aika myöhään. Selvä pyi ja hyvä, että sain tuonkin aikaiseksi. Lisäksi kävin hieman rätväkkää keskustelua erään sivuston toiminnan moraalisesta puolesta... siihen ei varsinaisesti otettu muuta kantaa kuin että he voivat seurata joidenkin henkilöiden toimia. Mielestäni tietyt pelisäännöt olisivat kuitenkin paikallaan, vaikka vaan suosituksina.

Loppuillan kulutin edelleen kuunnellen mm. Freukkareita ja muuta mukavaa sekä lueskellen turhanpäiväistä opusta. Ei oikein jaksanut syventyä muuhunkaan. Edelleen oli vähän väsy. On se kumma miten nämä torstait ovat menneet siihen, että minä nukun kuin iso sika melkein koko päivän! Ei sitä nyt niin hirveästi voi univelkaakaan olla? Vai olenko vaan stressanut tuolla Varaston muutolla ja siihen liittyvillä asioilla itseäni turhaan? No, mitä välii – pääasia, että sain unta. On se tosi kivaa, kun saa nukkua eikä tarvitse välittää siitä, että joku herättäisi pakosti tekemään jotakin! :D

Tänään siis obligatorinen perjantaireissu; postista kirjoja, kirjastosta lisää kirjoja sekä kaupoista vähän muonaa. Tuo vähän on tietysti suhteellinen käsite, katsastetaan kuitenkin puuttuvat ainekset sekä jotakin pitäisi huomiseksi saada lounaaksi. Josko pizzaa? Voisi olla vaihteeksi hyvää. Jos vielä ostaisi rucolaa ja tunkisi sitä siihen päälle... Liiterissä sekään ei maksa mahdottomia. Jep, niin taidan tehdäkin. Varastolle normiappeet ja siinä se taas taitaa ollakin, en minä mitään ihmeitä tarvitse enkä halaja. Lisää päärynöitä kyllä ja lisäksi ajattelin aloittaa siedätyshoidon ostamalla alkuun vaikka yhden appelsiinin katseltavaksi ja haisteltavaksi! Voihan sen sitten syöttää Belgalle, jollei itse pysty. Omenoita en uskalla vielä edes katsoa sillä silmällä ja banaaneista olen saanut tarpeekseni jo vuosia sitten – ne eivät vaan mene alas ja ovat aivan liian täyttäviä. On tämä kyllä hullua, kun ei pysty edes syömään kaikkia vihanneksia eikä hedelmiä... *huokaus*. Harvemmin minä siitä kyllä valitan, nytkin vain tuli mieleen kertoa teillekin tiedoksi osa Welhottaren salamyhkäistä elämää ;)

No, eipä täällä tänäänkään mitään ihmeellistä, liikkeelle siis jälleen. Olisi kyllä taas voinut ottaa jokusen uusiounen. Mutta kun ei niin ei – hmph!

POLKA – LEIKKII KULIA!

pidä sellaisia? Meikäläiselle se on ainakin tarpeen, olen taas aivan puhki. Väsytti älyttömästi, mutta en saanut nukuttua kuin sen tavallisen 2.5 – 3 h, sen jälkeen pyörin petissä ja nousin keittelemään kaffet. Ja yrittämään uudestaan, sain sentään vähän uusiounta. Loistokasta, ettenkö sanoisi ruhtinaallista. Ei tarpeeksi, mutta voin nukkua päikkäreitä lisää. Jos tällä pääsisi alkuun korjaamaan tätä päivän tilannetta sekä tekelehtimäänkin kaikkea tarpeellista (ja varsinkin sitä tarpeetonta...). Siitä huolimatta joka paikkaa juilii, särkee jne. Lisäksi jäykkyys on suorastaan legendaarista: en taivu taaskaan mihinkään päin ja koivet lenksottavat ihan miten niitä sattuu huvittamaan. Koko alkuviikko meni muuttoa purkaessa ja siinä sivussa töitä tehden. Tuplahommat nääs, lisäksi piti raahailla itseään läpi todella piiiiitkien käytäviä löytääkseen oikeat ihmiset. Asensin sen väliaikaisen tulostimen itselleni, juu - sekin on ihan kamalan lähellä, vain muutaman huoneen päässä. Niille siis, joilla on terveet koivet, lonkat ja selkä. Meikäläinen joutuu ontumaan sinne vähän väliä, eikä se enää ole kivaa!

Toki aavistelin, ettei mikään alussa suju, mutta tilanne on aika paashamainen. Kaikki kuvittelevat, että taksot noutavat pääoven kyselemättä – hah, turha luulo. Sitä ei löydy navista, koska osoite kulkee kiinteistö oy:n nimellä ja se on taas toinen osoite jne. Minen jaksa enää edes selittää. Esihenkilöt olivat puolestani suorastaan riemuissaan:"Eikö olekin helppoa?" Yritin varovasti selittää, mutta ei mennyt perille. Luulevat kai, että en ole selittänyt jo riittävästi *huokaus*. Minä olen näköjään syntipukki kaikkeen. Ei haittaa, voin minä ilmoittautuakin. Jos siitä saa tarpeeksi liksaa eikä tarvitsisi liikuskella ympäriinsä. Eikö jumankauta kukaan nyt voi tajuta, että joka saatanan askel sattuu kuin kävelisi veitsen terillä, siis kärkipuolella! Alan kohta hermostua... menenkin hetkeksi rauhoittumaan.

Menin ja palasin, tarkoitukseni ei ole äkäillä teille. Hitsi, minä niin kaipaisin jonkinlaista kuumemittariin verrattavaa kipumittaria, joka näyttäisi kohta kohdalta kivun jollakin asteikolla. Olisi paljon helpompi selittää, millaista olo ja elo välillä todella on. Tänään on levon paikka, tiedän tilanteen helpottuvan tuossa alkuillasta. Silloin olen ehtinyt troppailla ja lepäillä riittävästi. Siihen asti teen kaiken puoliväkisin. Onneksi en enää suunnittelekaan torstaille mitään. Kunhan saan itselleni ja mupsukalle ruokaa, eikä oman muonan tarvitse olla kummoistakaan. Kaffetta jokusen mukin sekä jotain pientä hyvää (marjoja & pallon jädelöä?). Tiedän, että tästä kyllä jossain vaiheessa tokeentuu himppasen.

Huomenna on kuitenkin pystyttävä kirjastoon ja kaupoille, siinäpä se taas vaihteeksi. Aamupäivä menee ketterästi niissä hommissa, iltapäivä pyykätessä ja muussa mukavassa. Jotkut oikealla osa-aikaeläkkeellä (siis ei sairauden takia) ovat kammoittavan eloisia ja iloisia näistä pitkistä vapaista. He touhuavat ja järjestelevät kaikenlaista, matkaavat vieraisiin maihin patikkaretkille, Jusalaan tuttavan synttäreille ja sen semmoista. Meikäläinen yrittää saada invataksin viemään itsensä kylille ja takaisin ilman että sen kummemmin sattuisi. Reitti on suunniteltava myös huolella etukäteen, että pääsee tarvittaessa lepuuttamaan koipia ja selkää. Aikataulutus on myös mietittävä, ettei taksoa tarvitse odottaa 40 min, se on nimittäin se normituloaika, jos tilaat takson puhelimella vasta vaikka ostokset tehtyäsi! Hmph.

No, eiköhän tämä märinä riitä. Joku kiva, nuori tsuppari poikkeaa tänään torpassa. Lisäksi odottelen postista jotakin kivaa. Jospa lähtisin nyt ensin inventoimaan jääkaapin sisältöä lounaan merkeissä sekä laatimaan jo alustavaa puutelistaa huomiseksi. Lisäkaffet eivät olisi pahitteeksi.

POLKA – HÄN, JOLLA ON AIKATAULUT LÄHES JOKA TILANTEESEEN!

PS: Onko joku menossa viikonloppuna näille OmaKoti-, Sisustus- yms. messuille? Meikäläisellä olisi kaksi yhden hinnalla (vain perjantaina) kuponkeja! Ne tulostetaan suoraan eräästä linkistä, joten jos sellaista kaipaat, lähetä viestiä tai ilmoa asiasta kommenttilootassa! Lähetän sitten ilmoittamaasi sähköpostiin ao. linkin... Laitetaan kiertämään, kun en itse pääse eikä nyt oikeastaan mitenkään suuresti kiinnostakaan ;)

Väsynyt riitelemään taksojen kanssa oikeasta osoitteesta ja ohjaamaan niitä aamun pimennossa kärrypolkua pitkin taiv... ei kun siis Varaston "työntekijäovelle". Eihän se ole suotavaa, että käytettäisiin pääovea tai muita ovia. On Vain Yksi Ovi (ohjeistus!). Minä olen myös melkoisen väsynyt erilaisiin ohjeistuksiin (siis lisää ohjeistuksia), joilla ei ole käytännön merkitystä, koska mikään ei toimi. Hyvänä esimerkkinä Ohjeistus työajanhallintalaitteiden käytöstä (-> kellokortti!), joka tuli taannoin. Muuten selkeä(kin), mutta laitteisto näyttää vuotta 2009 sekä on kellotettu muutenkin väärin ;) Melkein naurattaisi, jollei kaiken muun kanssa olisi samoin.

Omalla osastolla ei ole kaffehuoneessa pöytiä eikä tuoleja, sen sijaan tuossa meitin huonetta vastapäätä oli ylimääräisinä kumpiakin. Joku ehti roudata pöydät pois, mutta vihjaisin tuoleista ja ne haettiin välittömästi. Viikolla 14 – joskus siis sen aikana – saapuvat kaappien (vaate- ja mappikaapit, alakaapit, muut asiakirjojen säilytys- ja tavarakaapit) ovet... Osalla väestä ei ole vieläkään oikeita tuoleja, ne seilaavat jossain. Tätä voidaan kutsua vaikkapa pieniksi käynnistysvaikeuksiksi. Meillä kahdella työntekijällä on kohtuukokoisessa huoneessa omat vaatekaapit sekä yksi (lue -> 1 kpl) mappihylly kummallekin. Sekä tstotarvikelaatikosto. Ei mitään muuta tilaa säilyttää papereita tms. :O Melkoisen hankaavaa, kun yksin huoneessa istuvilla on samankokoinen seinä täynnä mappihyllyä ja tavishyllyä. Tasokin olisi tarpeen – ei ole. Mielenkiintoisia viritelmiä tässä yksi jos toinenkin on jo ehtinyt laatia. Joku kävi jo vanhassa Varastossa hakemassa lomakelaatikoston itsellensä ;)

Ei tämä mitään, minulla on tuoli ja suurimmalla osalla on tuoli. Kone toimii, ainakin kohtuullisesti. Mutta ulostus ei tietenkään toimi omalta ulostimelta, ei oman osaston ulostimelta (molemmat monimahdollisuuskoneet katkisärki). Sen sijaan ainoa toimiva on sillä käytävällä, jossa minä kyllä istun, mutta aikamoisen kaukana. Yritin tänään kaverin ollessa tekemässä muita hommia rintata hänen henkilökohtaisellaan tärkeimmät, oli pakko. Kävi se niinkin, mutta hidasta kuin mikä ja jälki suorastaan surkeaa... Tänä aamuna on pakko kokeilla tuota toista, että saisi yhden pinon liikahtamaan ennen lähtöä eläkepäiville. Ei tästä muuten tule mitään.

Neiti Z. viettää ilmeisen tarkoituksellisesti työpäivänsä täysin eri rytmissä ja aikatauluttaa sen toisin kuin minä. Se varmaan helpottaa häntä. Minua taas ei haittaa mikään, minä istun leveä pärshe päin ovea. Jos joku kuikuilee, yritän vielä levitä enemmän, mikäli mahdollista. Töitä siis on tehty kuitenkin greippaasti, eli ne ovat valmiina, kunhan joku vaikka itse ulostaa ne henk.koht. ulostimeltaan. Jälki ei ole sellaista, jota laittaisin itse ulos, mutta nuo ovatkin ns. korjauslukukappaleita lähinnä. Joten niiden voipi antaa vielä tänään olla... Väsyttää, väsyttää niiiiiiiiiin. Ja särkee, tietysti. Koivet ovat ottaneet tämän ruljanssin oikein pahakseen ja iltasärky on todella lamauttavaa, nukun äärihuonosti pari-kolme tuntia ja aamulääkityksellä pärjäilen jotenkin puoleen päivään. Sen jälkeen alkaa melkoinen helvetti taas.

Tänään töistä vihannespuodin ja Liiterin kautta kotoon, kirjoittamaan yksi juttu (anteeksi, Toveritar, en millään jaksanut kirjoittaa sitä eilen – horrostin koko illan eivätkä ajatukseni toimineet!) sekä kaffetta ja vaikkapa päärynöitä tai jäätelöä. Minä tarvitsen jotakin. Oikeasti tarvitsisin toimivan kipulääkityksen, mutta sitähän minä en saa.

Nyt väsyttää entistäkin enemmän. Menen keittämään susivaffat kaffet, riivin kapallisen mömelöitä sekä vitamiineja ja iskeydyn jonkun taksolta näyttävän kapineen kyytiin. Tänään minä haluaisin vain palata nopeasti kotiin takaisin!

POLKA – IKÄVÄ KOTOON JO LÄHTIESSÄ!

yrittää saada takso noutamaan hemmetin ison, tunnistettavan talon pääovelta, jossa lukee nimikin OIKEIN ISOLLA. Oikeasta ja ainoasta osoitteesta. Ja kyseessä oli normitaksi, jonka navi näytti osoitetta jonnekin lähettyvillä olevalle sisäpihalle *huoh*. Aloitan näillä käytännön asioilla, se ei pelästytä ketään, tämä on niin tavanomaista. Mennessä oli supi-ihanaa, Kiva-Takso vei minut ihan oikean oven eteen ja katsoi vielä, että todella löysin oikean paikan. Poju on aarre, sanon minä! Onneksi on kovinkin paljon nuorempi, vakaasti onnellisessa aviossa jne. No, en minä silti. On vaan niin mukavaa, kun edes jokin joskus toimii.

Itse torpassa ei oikein mikään ollutkaan ihan niinkuin piti. Rintteri ei ulostanut, koska se ei ollut verkossa, vaikka väitti niin. Armas Neiti Z, joksi ajattelin huonetoveriani (?!) kutsua, haluaa olla älyn jättiläinen, erittäin edistynyt teknologian haltija(tar) jne. Hän alkoi tomerasti kaivaa erilaisia piuhoja laatikostani ilman mitään lupia ja jäkätti usb:n perään. Sanoin, ettei siinä mitään usbia ennenkään ole ollut, tulostin verkkoraportin ja sanoin vain, että tämähän ei nyt minulle kuulu. Aloitin hommat ja tein mitä tein, tulostamatta tietenkään mitään. Siellä ne ovat, tehtyinä. Viestin jätin oikealle mikropönkälle, josko hän kiireiltään ehtisi hoitaa asian. Ei siinä kauaa mene, kun rätkäisen ne ulos.

Mielenkiintoinen, todella, tämä Neiti Z. Hän on ilmeisen sosiaalinen, integroitunut erinomaisesti omaan ryhmäänsä ja osastoonsa. Toki jo sukunsa kautta, jonka kolmantena edustajana hän on tuolla haltioimassa erästä tointa. Ilmeisesti myös sen perusteella hän kuvittelee tuntevansa ja tietävänsä kaiken sekä olevansa myös atk-guru. Hmmm. Minä en välitä, onneksi osaan nonseleerata koko asian ja tehdä ilman mitään välisermiä tms. töitä ihan itsekseni. Riemua aiheutti mm. hirvittävän vanhanaikainen radioni (1970-luvun loppuvuosilta). Suorastaan räävitöntä kääkätystä leidiltä, jolla oli itsellä ämppäri ja kuulokeraario. Yritin siinä kertoa, että ao. yksilössä on mm. kaistanlevitin ja kaikkea muuta kivaa, mutta eihän sellaisesta kukaan enää ymmärrä eikä piittaa mitään. Leidi ilmeisesti totesi minut kevyeksi. Siis vastapeluriksi. Taisi erehtyä, osataan sitä täälläkin. Mutta minä annan asian olla. Haluan ensin haista rauhassa, saada muun ympäristön raivosta kankeaksi jne. Vaikea oli hänenkin muuten ymmärtää, että kävelyni todella tekee tenää. Melkein kirjoitin Tenaa, noh, ehkä jo kohta sitäkin! Voisihan sitä alkaa vaihteeksi kusta housuihinsa, koska sain uuden työtuolin... Sitä en olekaan vielä koskaan töissä harrastanut - harkintaan!

Muuten olen kaukana kaikista, vaikka lähellä on paljon ihmisiä. Muu osasto (paitsi aivan läheisimmät työkaverit) ovat kauuuuukana monien hankaloiden ovien takana. Olemme todella sijoitettuna Alaskan perukoille, sellaiseen omaan pieneen lokoseen. Ilmeisen tarkoituksellisesti. En pidä asiasta. En siitäkään, että joudun jotenkin heidän armostaan apehtimaan ja hakemaan kaffeni Heidän Kaffehuoneestaan. Miten naurettavaa. Minä juon kahvini koneen ääressä, säilytän kupillisen vihannesmössöä jääkaapissa n. 3.5 h sekä lämmitän sitä mikrossa n. 3 minuuttia. Syömiseen käytän tuolia ja pöytää (vanhoja) korkeintaan n. 20 min, jona aikana myös luen kursorisesti Höskää. Ainakin eilen vielä onneksi yksin :) Minä kovasti pidän yksinäisyydestä työpaikalla, se on niin rauhoittavaa!

Muutoin tilanne on erittäin keskeneräinen joka puolella. Huonekaluja sekä niiden osia puuttuu joka paikasta. Kaikkea oikeastaan puuttuu eikä juuri mikään toimi. Niin kyllä arvelinkin, joten en juuri odottanut tältä viikolta yhtään mitään. Onneksi Toveritar poikkesi eilen ja toi jotakin painotuoretta luettavaa, josta myöhemmin lisää. Luin sen jo illan aikana! Tämä tykkäsi :D *härn*.

No, minun on taas yritettävä tehdä itsestäni näkymätön täksikin päiväksi *muahhahaaaah*. Toivon vain hänen olevan hieman varovaisempi, sillä teistä jotkut ehkä tietävät, millainen minä olen vihaisena ja / tai kipeänä. Nyt kaffelle, riipimään kipulääkitys sun muut moninaiset piltsut. Valitettavasti niihin ei sisälly mitään kärsivällisyyttä lisäävää, rauhoittavia onneksi kuitenkin on ja niitä tarvitaan.

POLKA, JOKA AIKOO JOSKUS NÄYTTÄÄ NÄRHEN....

Kuvitelkaapa: on synkkä ja myrsk... ei kun siis pimeä aamu, edes koi ei ole vielä liikkeellä, koska niitä viisareita siirrettiin. Polka on jostain kumman syystä saanut takson ja vieläpä melkein oikeaan aikaan. Mikäli kyseessä ei ole se Maailman MukavinTakso, olen lirissä ja pississä kaulaani myöten. Etsin ja soisin löytäväni. Haahuilen hoiperrellen sekä vankkumattomasti manaillen ympäri itäistä helvetillistä sekobetonista monikantista Pazilaa tietäen toki tarkkaan mihin olen menossa, mutta en kuitenkaan millä tavalla? Tämä varmasti tuntuu jotenkin järjettömältä, mutta se ei ole sitä. Jep, jos olisin fiksu, lähtisin täältä joskus klo 11 tienoolla valmiille. Mutta milloin minä muka olen ollut fiksu? Milloin olen muka ajatellut, että kaikki menisi helpoimmalla mahdollisella tavalla? Ehei, kyllä meikäläisen pitää lähteä etsimään kustannuspaikkaansa, että olisi taas mistä nostaa hirveä mekkala ja haloo! Että olisi taas jotakin valitettavaa ja märistävää, eikö?

Minulla on kyllä mukana kaikenlaista tarvittavaa -> luettavaa, eväät, kaffemuki ja toiset kengät. Niillä minä ajattelin pärjätä. Niin ja 1. krs.n huonekartta, josta ei selviä kyllä yhtään mitään. Ei muuten yllättäen selvinnyt Kuukkelistakaan, mutta siihen minä sentään tiedän syyn... Tästä päivästä tulee kuulkaas vielä äärimmäisen jännittävä, minä takaan ja alleviivaan. Jos vain konettimet ja yhteydet toimivat, pikarapotusta seuraa. Jos ei, päivitystä huomenna. Mikäli siis olen päässyt takaisin kotoon! Periaatteessa taksojen pitäisi varsin hyvin tietää tuo osoite, mutta niinhän niiden olisi pitänyt tietää tämä edellinenkin. Normitaksot tietävät taatusti, mutta kun meikäläiselle niin harvoin osuu normitakso työmatkoille. Voi kun olisi se kivamukava tai normitakso *peukuttaa*. Muuten olen varautunut vain purkamaan tavaroita ja mikäli koneet on kytketty ja yhteydet toimivat, tekemään toki kiireiset hommatkin pois alta. Purkamiseen on varattu kuitenkin jokunen päivä. Jännitys tihenee – kohta se laukeaa...

Jospa tähän väliin ihan eilisestä sen verran, että en minä tiedä, mitä minä tein. Päivä oli vain ihan täpösen täynnä kaikenlaista hommaa! Ihan hemmetikseen tuli tehtyä kaikkea; siivoskeltua, laitettua muonaakin sekä syötyäkin muistaessani joskus iltapäivällä, kirjoitettua jokunenkin juttu, vähän luettua ja tarkistettua pakollisia asioita. Siinä se päivä meni kuin huomaamatta. En ehtinyt edes päikkäreille enkä juurikaan makoilemaan – no, sen ajan lojuin, että tiskit likosivat ja narskutin hissukseen jälkkäriksi Päivän Päärynän. Muuten oli koko ajan jotakin pientä puuhasteltavaa ja vielä jäi yhtä ja toista tekemättäkin. Oli tietysti osansa asiaan silläkin, että harvemmin söndaagina iskee päälle semmoinen pieni "teen tämänkin nyt tästä pois"-fiilis. Yleensä sellainen kannattaa käyttää heti hyödyksi, koska sellaista ilmenee todella harvoin. Ja huomatkaa, että tässä ei ole lääkityksellä tms. mitään osuutta asiaan!

Päivän biisi: Tällä tiellä

Päivän slogan: Hulluuttakin hullumpaa on hulluus, jonka tietää ja tunnustaa hulluudeksi, mutta ei välitä siitä ;)

Luettua: Johan Bargum – Syyspurjehdus, erittäin omela pienoisromaani, jossa hiukkasen trillerin makua toki eli tykkäsin ja suositan. György Spiró – Kevätnäyttely, mitä voi tapahtua, jos on väärään aikaan väärässä paikassa ja nimi on väärin kirjoitettu. Satiiri Unkarista, tai mikä satiiri, tällaistahan tapahtuu parhaillaankin, vaikkapa täällä kotomaassa... Venla Hiidensalo – Mediahuora. Miten friikku toimittaja joutuu huoramaan Lehdelle epämääräisillä toimeksiannoilla tehden töitä yötä-päivää. Alku vähän tökki, kunnes ajauduin sisään tähänkin maailmaan. Tämä voisi olla totta, oikeastaan onkin. Kuulutan perään keskustelua friikkujen asemasta ja median vallasta. Lisää toisaalla! Suositan ehdottomasti. Heike B. Görtemaker – Eva Braun, Elämä Hitlerin kanssa. Tämä ei lopulta niinkään kerro varsinaisesti Eva Braunista henkilönä vaan Hitlerin lähipiiristä sekä heidän suhteistaan ja näiden kertomuksista Eva Braunista. Tutkijan näkemys, erittäin luettava kuitenkin eli asiasta kiinnostuneille varmaan paikallansa. Itse törmäsin pariinkin uuteen, mielenkiintoisaan yhteyteen. Jussi Adler-Olsen – Vanki. Miten Q-osasto tullaan perustaneeksi ja ensimmäinen juttu tulee käsittelyyn. Kuinka eräs poliitikko katosi, todennäköisesti teki itsemurhan Saksan lautalla. Mutta miksi pikkuveli, joka vammautui kolarissa, reagoi oudosti eräisiin asioihin? Uusi vinkeä tutkijapari Carl Morck ja Hafez el-Assad näyttävät kyntensä jutussa, joka päättyy onnellisesti! Sen verran kiero ja kriittinen monessakin suhteessa, että minä pidin tästä. Erityisesti omalaatuisten poliisiromaanien kavereille! Harlan Coben – Ruma totuus, miten facebook-häirikkö saa aikaan ruman tilanteen entisen tennistähden ja hänen rokkarimiehensä välillä. Asiaa selvittelevä agentti Myron joutuu melkoisen ikäviin tilanteisiin, näkemään paljon kulissientakaista rumaa peliä. Ei ehkä Cobenia parhaimmillaan, mutta hyvin ruodittua pashaa eli suositan. Anne Holt – Kuoleman kasvot, taas yhteisnide, jossa Sokea jumalatar ja Vereen piirretty samoissa kansissa. Perustanee paikkansa sillä, että julkaisemisesta toki on jkv aikaa. Ja näissä kahdessa ensimmäisessä Hanne Wilhelmsen -dekkarissa leidi ja hänen mielipiteensä, elämänsä ja taustansa tulevat esitellyksi, samoin kuin asuinkumppani Cecilie ja paras poliisikaveri Billy T. Dekkarit sinänsäkin ovat toki ok, en minä sillä. Ihmettelen vain tätä intoa nyt yhteisniteisiin... mieluummin erillisinä pokkareina, ziitos ;) Raija Oranen – Voitto kotiin ja muita diplomaattisia selkkauksia. Koiratarinoita kaikista leidin elämän koirista, joita tod.näk. on jo tätä luettaessa yksi lisää. Mukavia, ikäviä, itkettäviä...osa seuraa melko selkeästi myös tekijän elämänvaiheita ja kirjoittamista. Suositan – lisää toisaalla! Nais Mason – Toivo, Nais kasvoi isovanhempiensa luona, vanhemmat opiskelivat USA:ssa, jonne hänkin muutti nuorena. Äkkiä vanhemmat erosivat ja hän joutui palaamaan Keniaan. Edessä koulua, avioliitto – ja miehen AIDS-tartunta. Lapsia kaksi, miehen kuolema sekä työ eri vapaaehtoisjärjestöissä AIDS- ja HIV-positiivisten puolesta. Lisää toisaalla, suositan – melkoinen suoritus muuten tältä leidiltä! Belinda Bauer – Tappajan katse, vanharouva murhataan vuoteeseensa ja syylliseksi epäillään tämän poikaa. Kyläpoliisi on ihmeissään, kylässähän tunnetaan kaikki ja talven tullen vieraita ei juuri näy. Hän alkaa partioida aktiivisemmin ja on erityisen huolissaan vaimostaan, jolla on MS-taudin ilmeinen pahenemisvaihe. Kun toinen murha tapahtuu juuri öykkärimäisen ulkopuolisen murharyhmän saavuttua, tilanteet tiivistyvät – ja lisää tätä jännääville siellä toisaalla! Tämä oli muuten aika hyvä, vaikka tottunut lukija kyllä tajuaa jotakin aika varhaisessa vaiheessa. Hyytävää sekä sisällä että ulkona, mutta myös murhaajan katseessa! Suositan ;) Pekka Laiho - Poika ja kapakkasaatana. Olisi kyllä toivonut selvitystä, onko tämä toimitettu, jos toimittajan nimi on etusivulla vai onko toimittaja vain esilukenut tämän, no tämä on sivuseikka. Pekka Laihon elämä niinkuin hän sen muistaa, hiukan epäjärjestelmällisesti, hiukan ehkä sieltä-täältä kaunisteltunakin... Mutta elävänä, räväkkänä, itsepäisenä penteleenä kuitenkin ;) Omat hyvät puolensa tässä on, toki. Ja mieskin lienee nyt hiukan vanhennuttuaan rauhoittunut, mutta ei tästä Eliten aikaista Laihoa juuri tunnista. Lisää tästäkin toisaalla. Marja Björk – Prole, ei olisi pitänyt syntyä tyttönä. Hänen syytänsä kaikki, vanhempien erokin. Muutto Pankakoskelle tehtaan varjoon, josta hän pelastautui Ruotsiin. Tarina kulkee tädin ja tytön kertomana mallikkaasti. Tykkäsin, kovastikin! Ehkä tuo aikakausi on meikäläiselle niin tuttua, samoin tuo ruotsalaistuminen ja työskentely siellä. Suositan kaikille 70-lukulaisille, jotka itse tai joiden sukua lähti Ruotsiin pakoon työttömyyttä tai vain etsimään elintasoa. Asiaa myös heille, jotka joutuivat kestämään vanhempiensa alkoholinkäytön ja ns. hauskanpidon (joka toki saattoi olla muutakin) jälkeensä jättämistä arvista, huonompiosaisuudesta muiden keskellä. Siitä, ettei koskaan kuulunut joukkoon. Lisää toisaalla. Jep, ja lisää toisaalla paljon muustakin, jota en ole nyt muistanut kirjailla tähän ylös – ei sitä joka hetki jaksa eikä muista. Lukemattomia pinoja siellä, lukemattomia täällä, luettuja tuossa :D Pääasia, että on lukemista -se on ainoa pelastukseni elämälle!

POLKA, JONKA SIJAINTIA JUURI NYT VOITTE VAIN ARVAILLA...

Ettehän? Täällä Malmilla sanalla kääntäminen tarkoitetaan jotakin aivan muuta ja se on rikollista toimintaa, josta saattaapi saada jopa milizein peräänsä. Kääntäminen on siis varkaus tai toisen ryöstäminen irrallisista arvoesineistä, hänen lompakkonsa vapauttaminen tms. Ihan vaan tiedoksi. Eli jo vuosia tässä residenssissä on kellojen viisareita siirretty jo edellisenä päivänä. Kuka kumma sitä nyt klo 3 alkaisi mitään kääntämäänkään :o (Hirveää puujalkavääntöä...)

Ja kuten kesäajan alkamisesta voikin arvata, ulkona on satanut lumiräntää ja maa on valkeata sohjoa täynnänsä. Hmph ja ihan kiva. No, eipä tarvitse kaivella vielä kissikenkiä edes näkyviin, hyvin riittää vielä villasukkaintegraatio – uusia punaisia maihareitani en tuolla kelillä aio pilata! Seuraavaksi siirrytään muutamaksi viikoksi poikain mustiin (käsintehtyihin englantilaisiin, iiPei pelasti jo kauan sitten) kävelykenkiin ja sitten, sitten on vuorossa kissikenkäkausi, joka kestää aina todella pitkään :)

En nyt murehdi ollenkaan sitä, missä se kestää. Nimittäin ei ole vieläkään harmainta aavistusta eli suunnitelmaakaan, miten rantautua Varaston uuteen sijaintipaikkaan ilman apuja. Niin paljon apujahan ei invataksolta saa. Yhtä kushemmettiä sano. Taidan siirtää menoa 1.5 tunnilla, jospa siellä silloin jo olisi kaffenjanoisia työkavereita. Tai sitten menen kylmän rauhallisesti normiaikaan ja tapaan jämerän vahtimiehen, joka saa tutkia minut :) Etten ole siis luvattomasti liikkeellä jne. Kuulin, että torpassa olisi nimittäin turvatarkastus, ainakin siellä oli aikaisemmin... Tästä saattaa löytyä vielä varsin runsaasti hupia. Koko asiasta saattaa löytyä runsaasti hupia, joten lääkitysarsenaali on tarkistettava ja otettava myös mukaan. Minä nimittäin pahaa pelkään, ettei siellä ole kaikkea ja kaikki ei toimi. Saahan sitä ainakin epäillä ja jos näin on, on oltava lääkettä mukana.

Eilinen meni rajujen ja ankarien pätkäunien parissa – ne olivat ikävän ahdistavia. Onneksi Belga tuli lounaalle. Mies on varsin mukavaa seuraa, varsinkin kun molemmat olimme herjanheittotuulella. Eiväthän tuonikäiset enää tiedä esim. Seutulan lentokenttätyömaasta yhtään mitään eli raatiota kuunnellessa kerroin muutamia tarinoita, varsinaista knoppitietoa. Sellaista, jolla nyt välttämättä ei ole isoa merkitystä, mutta täällä päin Tsadia asuvalle se on jonkinlaista automatiikkaa siirtää näitä Malmin erikoisuuksia ym. eteenpäin ;) Söimme hyvin eli lohisuikuloista väkerrettyä wokkia (oli muuten tosi njamia) sekä vähän riisiä kylkeen. Salaattia ei kumpikaan kaivannut, koska iso wokkipannu oli täynnä eriplaatuista rapsakkaa vihannesta. Minusta salaatti olisi enempi kärsinyt siinä vieressä! Jälkkäriksi pala piirakkaa sekä tavisjätskiä (joo, sitä halvinta mahdollista jädelöä Liiteristä, sopii hyvin tarkoitukseensa) sekä hilloa ja / tai lakritsikastiketta. Kaffetta myös, hyvää ja vaffaa. Täydellinen lauantailounas, kummankin mielestä. Se lienee myös kummallekin viikon ainoa ns. parempi muona. Toki omat muonat tehdään ja syödään päivittäin, mutta lauvantaisin yritän laatia jotain parempaa...

Lisäksi täydensin Belgan keittiövarustelua vekkulilla tavalla. Keksiviikkona Varaston keittiötiloista piti häivyttää kaikki astiat yms. härpäkkeet eli ne, joita ei tuoda uusiin tiloihin, heitettäisiin roskiin ke-iltana :O Aapuva, pöytä täynnä kaikenlaista, joista jokainen poimi omiaan. Jäljelle jääneistä kysyin, että oikeastiko ne todella roskiin? Kun näin sanottiin todellakin olevan ja taukotiloihin tulevan kunnon varustelun (joo, näkis vaan...), minulle suorastaan tyrkytettiin tavaraa. Kun sanoin, että ottaisin jokusen lautasen sekä lusikoita, haarukoita ym. Belgalle, joka sai juuri uuden asunnon, alkoi varsinainen hässäkkä. Porukka keräsi ehjimmät, siisteimmät ja kauneimmat lautaset, uusimmat ruokailuvälineet sekä jokusen kipon siihen kasaan ja ilmoitti, että ne ovat The Pojalle. Mitäpä minä siihen muuta kuin kiittelemään! Eli raahasin ison kassillisen tavaraa kotiin ja tarkastin sekä pesin kaiken. Aivan käyttökelpoista hyvää tavaraa, enkä edes vetänyt välistä (vaikka vähän mieli teki, meikäläisellä on näitä taatusti loppuiäkseen). Eli nyt on keittiö lähes täysin varusteltu, jo aikoinaan hänen muuttaessaan opiskeluasuntoon annoin mukaan tarpeellisia patoja ja pannuja, ruuanlaittoon tarkoitettuja kippoja, kauhoja, vispilöitä ym. Eli kaikkea on, mukavaa! Erityisesti ilahduin itse siitä, että hän huomasi saman kuin mitä. Näytin yhtä nättiä sini-valkoista lautasta ja sanoin, että vaikka tämä on vähän hassun mallinen, tämä on aitoa Staffordshiren posliinia ja lisäksi tässä voisi pitää vaikka jotain hetelmiä tarjolla, esim. mandariineja. Belga alkoi nauraa ja sanoi näkevänsä saman kuvan mielessään. Kyllä hän varmaankin on äitinsä poika :D

Että näin meillä. Tänään vuorossa pakolliset sunnuntaipuuhat, joista ei voi välttyä. Imureerauksen lisäksi jossakin odottaa kissan salaoksu! Minä heräsin yöllä kissan kakomiseen ja oksureaktioon, mutta en ole vielä törmännyt tuotokseen livenä. Se voi olla saunassa, jolloin riittäisi moppi ja huuhtelu... Toivokaamme näin, en jaksanut yöllä lähteä tarkistamaan asiaa. Muuten muonaa kolmeksi päiväksi eväkseksi, tämän päivän ruokana ovat eiliset jäysteet. Lisäksi pakkoruisku ja jotain vaatetustakin pitäisi kaivaa esille. Sellaista, joka ei laatikoita purkaessa pahemmin rähjäänny eli ei ainakaan puhdasta mustaa! Olisikohan se harmaankirjava viritys taas paikallansa, siinä kun pölyä ei huomaakaan. Kätevää.

Minä taidan mennä nyt keräämään kuivanneita pyykkejä narulta sekä tekemään muuta pikkuhommaa. Pakko tässä on alkaa toimia, ei söndaagi ole tarkoitettu lepopäiväksi!

POLKA – TUO USKOTON, USKOMATON AGNOSTIKKO

sentään sain eilen käytyä hoitamassa ne asiat, jotka pitikin eli vain pakolliset. Sen jälkeen olinkin taas supirätti. Pyykit koneeseen, keittoa tulelle ja apehtimisen, pyykin ripustamisen ja tiskaamisen jälkeen kunnolliset päikkärit. Unet ovat olleet kateissa pitkään eli uni olikin äärimmäisen syvää. Sen jälkeen tietty oli taas aika tokkurainen olo. Kaffetta ja ns. pienen kivan harrastuksen pariin ;)

Eli eipä sitä ole taaskaan saanut mitään järkevää aikaiseksi. Maanantainenkin jo alkaa taas vähän huolettaa, mutta toisaalta: mitä välii. Kurkku on kipeä, ähhh. Ei kiva, menenkin tästä peiton alle. Vetelin aamukaffet ja lääkityksen, joten tehoja odotellessa jätänkin tämän seisoskelemaan hetkeksi. Paleltaakin, argh!

Huh, olipahan taas kanmoittavan eläväisiä uneja... voi kun olisikin niin vilkas sekä fyysisesti että muutoin yhtä hupikasta. Tuo duunikin, jota unissani tein, kelpaisi siinä sivussa. Ainut fittimäinen juttu oli taas se, että nukkuessa kädet puutuivat enkä saanut niitä mitenkään liikkeelle herätäkseni ja herätessäni. Tuntui kun olisi ollut sidottuna kiinni, se ei ollut siis mukavaa vaan ahdistavaa. Lisäksi söin hirmuisen hyvää sukulaatia siinä, eipä ole semmoista torpassa :( Onneksi unessa on sentään jonkinlaista elämää, yleensä hyvinkin vilkasta!

Jäänkin odottelemaan Belgaa lounaalle, tarjolla fisusuikuloita wokissa erinäisten sopivien vihanneksojen kanssa. Kelvannee hänellekin, minä ainakin olen jo nyt nälkäinen, vaikka vetäisin vaihteeksi yhden puolikypsän päärynänkin hätääni. Taidan keittää vielä toiset kaffetkin, jos sillä saisi ajatuksensa järjestykseen. Vaikka väliäpä näillä ajatuksilla, ovat taas niin lennokkaita toisinaan, että itseäkin oikein hävettää ;)

Mutta saa kai sitä edes ajatella, kuvitella ja nähdä unia, jos ja kun elämä on muutoin sen verran tylsää ja ahikasta – kirjat tosin lievittävät, mutta unet ovat vielä parempia. Silloin kun unta sattuu saamaan ja juuri nämä pienet pätkät ovat meikäläisen erikoisuus.

Palanneemme astialle!

POLKA – HÄN JOKA MIELUUSTI UNEHTISI JA UNEKSISI ENEMMÄNKIN!

eli taas täytyy lähteä kylille. Hakemaan viikon kirjat ja appeet, pakko jaksaa. Auts, miten inhan aurinkoinen päivä näyttäisi olevankaan tulossa :(

Toveri Varastolta ilmosi, ettei uutta paikkaa päässyt edes katsomaan. Hänkin olisi halunnut tarkistaa tulosisäänkäynnit sun muut – hah, ei ole lupa! On kyllä hemmetin hyvin järjestettyä, sano. Odotetaanko kaikkien kulkevan pääsisäänkäynnistä täsmälleen klo 9.00, joka tietysti olisi erinomaisesti järjestettyä toimintaa (paitsi että jossain toivottiin meikäläisten välttävän kulkemista sitä kautta :o). Pitäisikö itsekin suostua tällaiseen... ei minä olen se ainainen vastarannankiiski, joten menen piruuttaankin etsimään jo aikaisemmin. Siis oikeasti, minä olen se liikuntaesteinen ja kipeä kehäraakki. Uskotte tai ette?!

Nimittäin tuli tuossa yöllä valvoessa taas mieleen sekin, että luuleeko osa blögini lukijoista, että minä vain teeskentelen kipujen, särkyjen ja valvomisen ym. kanssa? Onhan se tietysti mahdollista, jokainen voi ajatella ihan mitä haluaa. Sopii tulla vilkaisemaan lääkekaappia, tarjoan jopa kaffet, jos kiinnostaa sekä tarjoilen päälle diagnooseja ihan paperilla Voin myös esitellä koneelta muutaman kivan kuvan (kun niitä nyt tarjottiin CD:llä mukaan), joissa näkyy jopa maallikon silmillä yhtä jos toistakin. Lisäksi on ilmaantunut uusi, ei niin hirveän kipeä, mutta kiusallinen vamma. Aikaisemmin tätä ei ole ollut; korva ruksuu leukaluuta liikuttaessa. Ei, en pureskele hampaitani yhteen. En ole tehnyt mitään, joka olisi voinut edes vammauttaa em. aluetta. Eli ihan kivaa taas, tämä ei siis ole tinnitusta, joka on tuttua muista yhteyksistä.

Tämä ei nyt tunnu jaksavan tämän enempää, ehkä myöhemmin tai huomenna viimeistään lisää. Nyt on yritettävä raapia jotakin lievittävää sisuksiina, että pääsisi liikkeelle ja saisi hilattua muonat itselleen sekä kissille kotio asti. Totean olevani edelleen pettynyt Itelliaanopostin palvelun lisäksi myös erään kuljetusliikkeen palveluihin... Blääh – ei mene hyvin, mutta sehän ei ole uutta!

NIMENI ON POLGA, POLGARA WELHOTAR – LUPA MÄRISTÄ

itkua ja hampaidenkiristelyä! Aika lähellä kylläkin. Piti sitten eilen näyttää taas luontonsa ja kasata muuttolaatikkopinot ihan itte, kun kukaan ei puhunutkaan mistään avituksesta. Ja minähän en sitten mitään pyytele, jos kerran näytän olevan kunnossa, prle. Juu, sain kaikki pakattua ja kasattua. Oli nimittäin pakko. Se kostautui jo eilisiltana, varsinkin yöllä ja vielä nytkin. Särkee niin prleesti, että ei uskalla edes vingahtaa. Silloin voisi sattua vielä enemmän! Ja kuten arvasin, kaiken pakattuani ja tehdessäni lähtöä vielä eräskin leidi tunki hommiaan meikäläiselle. Että olenko j o lähdössä :o Yritin muistutella mieliin, että teen vajaata viikkoa. Vastahan minä jonkun kuukauden sitä olen tehnyt, 3 – 4 kk, öbauttia. Että hyvin näkyy painuvan joidenkin mieleen...

Tänään en kyllä tee mitään. En pysty kunnolla edes kävelemään. Yö meni pätkittäisillä painajaisilla ja särkykertoimilla lisättynä, argh. Lisäunetusta sain sentään vähän aamusta, mutta samaa laatua eli eläviä painijaisia kaikkine kummakkeineen. Pakko oli nousta ylös, keitellä kaffet ja riipiä satsi mömelöitä. Eivätpä ne tähän auta juuri yhtään. Voi kun olisi todellakin jokin kipusärkymittari, jolla helposti voisi todentaa kaiken! Hissukseen kun liikahtamatta makoilee, särkee vain muutamaa paikkaa. Jos yrittää edes kääntyä tai lähteä liikkeelle, onkin helvetti valloillaan...

Lisäksi piti eilisen session jälkeen vielä sinne postiin. Ei muuten, mutta siellä oli Belgalle uusi keskusyksikkö. Paketti siis meikäläisen nimellä ja oli minulla muutakin postitettavaa itsellä, joten mentävä oli. Belga oli tyytyväinen ja säntäsi suoraan kotoonsa. Minä Liiterin päärynäkaupan kautta maltoin sentään poiketa. Sain päärynöitä, jotka olivat vielä eilen raakoja. Ovat nyt tuossa kypsymässä. Ja pitäisi kai jotain apehtiakin tänään, ehkä. Sekä suunnitella huomista kirjasto-kaupparetkeä. Uhh, mitenkähän tuo nyt ei jaksa innostaa niin pätkääkään.

Ensi viikon taksomatkat Uudelle Varastolle tulevat olemaan taatusti hilpeitä, samoin yrittämiseni sinne sisään. Delegoin kyllä asiaa eteenpäin niin, että jos joku kävisi siellä perstaina, meilaisi ohjeet meikäläisellekin. Eilenkin kysäistessäni asiaa, kaikki alkoivat selittää:"Ihan helppoa! Kävelet vaan tuosta ja sitten..." Kunnes piti katkaista selvitys siihen, että minähän en, ihan totta, kävele! En varsinkaan pluikkaalla ulkona ilman mitään apuvälineitä, pitkiä matkoja ja portaita ylös-alas. Ei siis onnistu, ei... Sen jälkeen väki taas oudosti hiljeni. On se sitten kummallista, että eivät ole tätä vielä kolmeassa vuodessa tajunneet, vaikka koipien ja selän kunto on koko ajan huonontunut!

No, en minä jaksa tässä enempää märistä, teillekin voi tulla paha tai veemäinen olo tai ette usko minua. Vetun väliä sillä, mutta kun jalkani puutuivat jo tunnottomiksi tätä kirjoittaessani. Eli huomenna lisää, mikäli aihetta on. Jos ei ole, keksitään!

POLKA – TUO KAUHISTUTTAVA TODELLISUUDEN ILMENTYMÄ!

Tekisi niin mieli kommata eilistä raatio-ohjelmaa onnellisuudesta ym. Eipä paljon naurata, joku oli onnellinen, kun pääsee sairaseläkkeelle – voi hoitaa puutarhaa, käydä tanssimassa jne. Silloin meinasi taas pokka pettää, pirulauta. Pakko märistä taas siitä, että todellakaan Varastolla ei tajua kuin pari ihmistä, että minä en oikeasti pysty kävelemään ja mitä nämä hemmetin krempat todella konkreettisesti ovat. Juu, toisella on samat krempat ilman kävelyongelmia (sen sijaan hänellä on fibroon liittyvät suolisto-oireet, jotka osaavat taatusti olla yhtä epämiellyttäviä).

Eilen häiriköin useampaa varastolaista piinaamalla ohjeita, miten pääsen huoneeseeni. Oli nimittäin se söpökkäihana taksokuski, jonka kanssa aina länkytetään kaikenlaista. Töihin mennessä kerroin uudesta osoitteesta ja hänen aloitteestaan käytiin tsekkaamassa paikka. Aaaaivan, väärään mestaan olisin taas yksin mennyt. No, eihän kukaan osannut neuvoa kuin "kävelet tästä ihan kuin menisit sinne-ja-tänne ja sitten siitä..." kunnes keskeytin huomautuksella, että minähän en, btw, kävele... Osa porukasta selkeästi ärsyyntyi asiasta, eräs jopa huomattavasti. Sitten eräs tervejärkinen mies (?!) aloitti juuri oikein:"kun menet siitä-ja-tästä ovesta, olet siinä, josta sitten jne". Eli näillä ohjeilla kuvittelen jopa muutamassa tunnissa löytäväni perille. Joku kiusaantuneena ehdotti, enkö voisi tulla vaikka vasta tosi myöhään esim. 9 – 10 välillä. Ei, ihan periaatteessa en voi ;) Ja sinä Varaston salalukija: heheeheh, pihistin kerroskartan mukaani! :D

Juu, eli kamat ovat melkein kasassa, vain pakollinen enää esillä. Lupasin vielä eräälle kivemmalle ihmiselle tehdä nipun hommia heti aamusta. Kun ei ole tietoa siitä, toimiiko maanantaina kaikki. Pitäisi tietysti, mutta tilanteita seuranneena – epäilen. Kuitenkin eilisenkin jälkeen olen jo aivan repo. Kun tämän päivän vielä jaksuisi, on ihan pakko. No, otan ylimääräisiä lääkkeitä mukaan! Perskele, että tähänkin puututaan. Jo muutenkin on lääkityksen saanti äärimmäisen hankalaa eikä minulle ole edes n. 6 vuodessa löytynyt hyvää yhdistelmää. Sitten ainoat jotenkin johonkin toimivat mömelöt aiotaan vielä laittaa pahemmin kivien alle jömmaan. Missään muualla maailmassa ei löydy tällaista kipulääkityskielteisyyttä ja -politiikkaa kuin Suomessa, jos verrataan ihan vaikka vaan EU:n ja Jusalaan. Muistan myös nähneeni artikkelin Suomen erittäin huonosta kivun hoidosta sekä kroonisesta kivusta  – että sopisi hiukan miettiä, mitä tekee! Perkele, nih!!!

No, töiden jälkeen vaihteeksi postiin ja kaupan kautta kotoon. Treffit Belgan kanssa postin edessä, koska siellä on paketti minun kauttani Belgalle eli hän saa huolehtia sen suoraan kotoonsa. Se on semmoinen hyvin salamyhkäinen paketti, että kiitti vaan Sinne Jonnekin. Minä raporteeraan taas tarvittaessa. Itsellä on postitettavaa kassillinen. Kaupat – niin no jaa, arvasittehan te, päärynät ovat LOPPU! =E Kai ne kohta kieltävät päärynätkin, ainakin tuon ainoan minulle sopivan lajikkeen.

Ai niin, minäpä olin reipas ja vilmaattinen. Pyysin huonekaverikseni tulevan kottaraisen käymään eilen audienssilla tyyliin tapellaanko vai ollaanko leikisti allergisia kaikille. No, naureskeluksihan se meni, hänellä on useampaa plaatua elukoita eikä kuuleman mukaan vierasta eikä haittaa sen kummemmin asiat. Molemmat totesimme myös kiroilevamme asiattomasti sekä mahdollisesti pitävämme jopa poikakalentereista, joten ehkäpä se siitä... Etuotto-ote, nähkääs.

Mutta muutapa en todellakaan toivo kuin pääseväni aika äkkiä kotiin, petiin ja jotakin hyvää pää.. ei kun siis ruokaa sekä iltakaffet! Ja jospa vielä tarjottaisiin unta edes 4 h, jos saisi pyytää.

Jos ei saa, menen kumminkin aamukaffelle ja riipimään semmoisen lääkityksen, että pystyn toimimaan vielä tämän päivän. Hankalaa tästä tulee, mutta pakko mikä pakko.

POLKA – HÄN JOTA LYÖDÄÄN AINA KUNI PUOLITUTTUA SIKAA!

ja nyt kyseessä eivät ole tupakka, viina ja villit miehet – voi kun olisikin! Minä voin vain unelmoida sellaisesta. Olen jo melkein lopettanut unelmoinnin, kun unikin on taas niin vähissä. Tässä mennään vaihteeksi taas 2 – 3 h unilla ja loppuaika sellaisilla muutaman minuutin horrospätkillä. Ei tunnu kovin hyvältä se. Joku jo Varastollakin huomautti minun näyttävän väsyneeltä, hmmm.

Todellakin, jättimoinen määrä hommia eilen. Jatkuvalla syötöllä tuotiin lisää, että jos tämän vielä ja ihan silleensä, että ehtisi hetikohta. Että ennen The Muuttova. Juu, ymmärrän, että he haluavat rauhassa pakata ja setviä paperinsa. Kukaan ei vaan ole ottanut huomioon, että minä olen töissä tämän ja osan huomista. Minun pitäisi tehdä normihommat ja pakata oma osani konttoorista siinä sivussa. Yksi huoneellinen tavaraa siis. Itkuhan siinä eilenkin pääsi, vessassa sentään. En minä vaan jaksa, koska fysiikkakin piru vieköön vaatii taukoa. Kuvittelen tietenkin, mutta olin jo näkevinäni paheksuvia ilmeitä apehtiessani peräti 25 minuuttia... niin, ja hyväinen aika, käydessäni tupakalla kai neljä kertaa. Tosin kaikki ajoittuivat siten, että oli jotain muuta tekeillä. Joku innokas tstovarastojen inventoija oli esimerkiksi pakkinut kaikki paperit – ulostuspaperit. Meikäläisellä kuluu riisi-pari päivässä, joten oli pakko sanoa, että etsisi niitä jostain, koska minä en löytänyt enää mistään nippuakaan...

En olekaan ollut näin supipoikki pitkään aikaan. Kotoon päästyä peiton alle lämmittelemään ja horrostamaan ja yrittämään tyhjentää päätä, ettei sekoaisi kokonaan. Lisäksi kun huomaa, että henkilöasiainhoitaja on suoraan valehdellut päin näköä, myös Upo on puhut suoraan sanoen paskaa. Mikseivät ne voineet sanoa suoraan, miten hommat menevät!? Kukaan mitään kaunisteluja kaipaa, minua suunnattomasti ärsyttää tämmöinen toisten mielipiteiden ja selvitysten muka-kysely, jos niillä ei ole mitään merkitystä. Raivoni oli lähes ylitsevuotavaista sorttia, toki sanoin huomenta jne. Mutta jos hän tänään tulee kysymään tai sanomaan jotain, aion kyllä ilmoittaa, mitä mieltä minä olen tällaisesta feikkaamisesta? Voihan sitä toki sitten kirjata, että tiedustettu on – liekö kyse siitä...

Ensi viikosta ja paikasta ei edelleenkään ole minkäänlaista tietoa. Osoite on, soisin taksokuskin tietävän. Itse en tiedä, miten pääsen portaat ylös. Hinautumalla, meneehän siihen vekkulisti kyllä aikaa. Ja taatusti saa itsensä kipeäksi, se ainakin on varmaa. Jos vielä raahaisi paria isoa kassia ja kokoonkasattua rolleria? :D Voisiko tuota jo kutsua kidutukseksi, sekä fyysisesti että psyykkisesti? Ei minulle ainakaan mitään ole helpoksi tehty, apuja ei ole tarjottu tms. Jouduin ruikuttamaan yhteen asiaan pakkoapua eli en taivu kertakaikkiaan meidän pöytähärpäkejärjestelmän alle purkamaan kone-rintteri-yms. viritelmää (se on muuten todella hankalan takana pienissä huoneissa!). Sain vastauksen, että ehkä joku sitten ehtii. No, minä olen asiasta ilmoittanut ja aivan todellakin voin myös toimittaa lääkärintodistuksen siitä, että saatan minä sinne vielä päästäkin, mutta pois tai ylös ilman lanssimiehiä tai Pekka Niskaa on ehkä turha yrittää.

On ihan pakko tunnustaa, että nyt ottaa koville! Jos tuleva huonetoverineitokainen ottaa yhteyttä ja sanoo, että minä en saa haista, minä tiedän mitä minä teen. Harjaan aamulla ensiksi itseni Vinskillä! Sen jälkeen käytän kolmea vahvinta parfyymiä, jotka omistan. Sen jälkeen hinkkailen erilaisia viherkasveja vaatteisiin ja sullon jotakin vihreää vielä taskuihin. Aamupalaksi apehdin kokonaisen valkosipulin siivuina leivän päällä, runsailla haisumausteilla ryyditettynä. En pese hampaitani enkä myöskään itseni – parfyymihän on keksitty peittämään haisut ;) Kun kaikki on valmista, otan tuon korkkaamattoman Jallu-pullon kaapista mukaani ja leimatessani sisään kulautan myös huikan... Sitten taatusti haisee. Olisikohan siinä jo syytä myös fuduihin? *kolkkoa hekotusta*

Minä en kuulkaas jaksa tänään enää mitään ja aamu on vasta alussa? Minä en todellakaan tiedä, mitä minä teen...

POLKA – VAIHTEEKSI TAAS ÄIMÄNÄ KÄKENÄ!

Entiset maanantaiset kommentit – väsyttää, ketuttaa, särkee jne. Ei siis mitään uutta, ei edes kerrottavaa. Mitä minulla? Vai kerronko, miten taas tuli pyörittyä sängyssä, mitä syötyä ja juotua? Ketään kiinnosta kuitenkaan yhtään mikään, ei itse asiassa minuakaan kiinnosta minun elämäni!

Pakkotyöhön, pakko kotiin, pakkokotityöt ja pakkonettailut, että pääsee lukemaan omiaan. Muu ei nyt vaan sattumalta kiinnosta. Ei ole mitään eikä ketään, joka voisi edes kiinnostaa. Miksi edes pitäisi olla? Minä saan olla juuri niin flegmaattinen ja antisosiaalinen kuin minä haluan. Enkä tiedä edes haluanko, on pakko... joillekin nyt vaan käy näköjään näin, toisille taas ei. Tuli aivan riittävästi märistyä jo eilen sitäkin, etten taas pysty fyysisesti siihen kaikkeen, mihin minun luullaan pystyvän; voi kilin sukupuolielimet – en vaan pysty! Tietysti sillä tavalla saa aiheutettua itselleen vielä pysyvämpiä vammoja tahi jopa saiskukeikan, mutta kun ei hirveästi haluttaisi. Lienee pakko.

Voi miten minä jaksankaan inhota eräitä söpösteleviä blögejä, joiden vakavin huolenaihe on kynsilakan oikea sävy tai tietyn sisustusaineksen löytäminen. Ehkäpä jopa vaativan kutomuskuvion aikaansaaminen tai sanasta sanaan selostettu ostoshelvettireissu. Käks, ei – tämä on sentään vakavasti otettava täyttä paskaa oleva blögi eikä edes yritä ollakaan mitään muuta! Nih kerta, hmph!

Toinen yllättävä inhoni kohde on eräät ihmiset, jotka automaattisesti olettavat, että minulla on joku prleen äly-stnan-puhelin tms. vastaava. Uskokaa jo: meikäläisen matolaatikolla puhutaan puheluja tai lähetetään tekstiviestejä (korkeintaan kaksi-kolmesanaisia!). Siinä EI ole muita toimintoja! Niin ja voisitte ihan huvin vuoksi opetella itsekin käyttämään sitä messevää nettiyhteyttä puhelimessanne: viestinne ovat täynnä kirotusvihreitä ja käsittämättömiä sanoja. Lisäksi osa on ainakin mennyt täysin väärään osoitteeseen, kuten eräänä aamuna klo 6.30 tullut viesti, jossa minua haukuttiin, että en ole vastannut viesteihin (siis sähköposteihin, joita em. henkilö oli lähettänyt, omasta mielestään). Pirulauta, minä en ollut saanut ainoatakaan viestiä! Tämä ei siis koske lukijakuntaani vaan aivan muussa yhteydessä hoidettuja asioita... Raivostuttavaa vaan noin muuten eli mieluusti hoidan asiat sähköpostilla, koska se nyt vaan on kätevää! Mutta ei silloin, jos toinen osapuoli ei osaa käyttää oikein sitä välinettä, millä ikinä ne viestinsä sitten lähettääkään =E

Päivän biisi: Täydellinen tiistai ;)

Päivän slogan: Tyytymättömyyden loppuessa loppuu edistyskin!

Luettua: Dan Fante – Aasin kaviot, ehehheh, tykkäsin, tottakai. Jos kirjassa mies juopottelee, hurviloi ja kirjoittaa, ei siitä voi olla pitämättä. Tyyli muistuttaa hiukan vaikka... ööö... hyvin, hyvin nuorta Bukowskia tai Hubert Selby Jr:a. Suosittelen, jollet kammoksu viinaa, viivaa ja muuta! William S. Burroughs – Koulutukseni – Unien kirja, jälleen puolidokkaria, otaksun. Mitä tapahtuu, kun kaveri nappailee, dokaa ja kirjoittaa. Hyvin samaa tyyliä kuin Burroughsilla muutenkin, joten suositan kaverista pitäville ja minähän pidän! Pirkko Vekkeli & Liisa Jäppinen – Tätinä taipaleella. Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan. Siitä, mikä voi olla vaelluksen tarkoitus eli joillakin usko, toisilla taas ei – vaan jokin muu, kullakin omat motiivinsa. Eli lähteä voi vanhempanakin eikä matkaa tarvitse aloittaa alusta. Siisti tarina, myös vinksuja, minä tykkäsin. Mitenkähän tuo rollerilla sujuisi? :O Sophie Kinsella – Soitellaan, soitellaan. Juu, taas sorruin hömppään pahimpaa plaatua, mutta kyllä tuollakin puolikkaan aamuyötä sinnitteli, vähän väkisin kylläkin. Hömppäkin voisi olla laadukkaampaa, siis edes loogisempaa, jookosta. Tunput käteen siis! Maija Porma – Kuolema soittaa kelloa. Juu, tämänkin kustantajan kirjat voisivat olla laadukkaampia. Tässäkin hypitään merkillisesti 50-vuotiaan (vanhan, kirjan mukaan) yksityisetsivän pukeutumisesta ja muusta elämästä murhiin ja se elämäpuoli näyttää kiinnostavan enempi kuin murhatutkimukset, jotka vain loksahtavat kohdalleen. Keskittyisitkö, pliiz, vaikka omaan ikäkompleksiisi ja pukeutumis- sekä asuntoahdistukseesi, jotka tulevat läpi kirjassa sekä vanhoihin plagiointeihisi! Isot tunput! Magde Hovden – Saamelandia, hulvaton norjalaissatiiri, jossa suomalaisetkaan eivät säästy. Mitä syrjäkylässä Pohjois-Norjassa onkaan keksittävä, että saisi rahaa ja elämää aikaiseksi – no, kaikenlaista :) Aika hauska, sanoisin, vaikka välillä kieltämättä pikkuisen osoitteleva. Ei paha, noin hupimielessä eli kyllä tämän kerran lukee. Pia Tervo – Kokonainen, en ymmärrä tämän funktiota, tämä on jotenkin niin tarkoituksellista pashaa, ettei oikein jaksa. Liiallista tyypittelyä, ei toimi edes viihteenä saati sitten johonkin johtavana ajatuksellisesti. Kaksinkertaiset tunput, pidä vaan oma miehesi ja itsesi kurissa! J. Pekka Mäkelä – Muurahaispuu. Mies palaa kesän ajaksi lapsuudenkotiinsa, isä on joutunut Laaksoon loppuiäkseen. Hän alkaa selvitellä asunnossa lojuvaa tavaravuorta ja aina löytyy jotakin uutta, mielenkiintoista tarkistettavaa. Hän käy läpi lapsuuttaan ja omia kokemuksiaan. Samalla miettien, mitä siskolle tapahtui, millainen ns. sotasankari isoisä mahtoikaan olla. Lisänä ovat oudot, kuin muiden silmin nähdyt unet, jotka alkavat muistuttaa todellisuutta. Oman lisänsä tuo Iriksen, lapsuudenkaverin, asuminen samassa talossa ja tämän ihmissuhteet. Tästä pidin tosissani, suositan kaikille – hankintaan, ehdottomasti! Ja pakko tietysti kertoa, että kyse on muuten Kontulasta, joka nyt ei ole aivan vieras pelikenttä meikäläisellekään ;) Markku Ropponen – Kuhala ja yöjuna. Kuhala elelee edelleen mukavassa suhteessa Jolandan kanssa, kaikessa rauhassa kotona Hippu-koiran kanssa. He ovat palaamassa pohjoisesta lomalta, kun yöjuna omalaatuisesti pysähtyy... ja lähtee taas liikkeelle. Myöhemmin Kuhala kuulee, että hänenkin seisahduksen aikana tapaamansa ravintolavaunun emäntä on murhattu. Kuinka omituista, että samalla kun hän alkaa kärsiä eturauhasvaivoista, hän saa ilokseen myös toisen naissuhteen. Ja ettei kaikki kävisi liian helpoksi, hän joutuu lähtemään Hipun kanssa reissaamaan ympäri maata kahden murhan selvittelyissä. Taattua Ropposta, selkeää ja kotomaista dekkaria, josta ei surkuhupaisia piirteitä puutu. Suositan, dekkarina ainakin uskottavampaa kuin tuolla yllä mainittu soopa. Maritta Lintunen – Sydänraja. Hmph, jos nyt hyvin lyhykäisesti sanoisi, että oikeistosolu toimii kuten muunlaisetkin solut, tämä kertoo kaiken. Harhaanjohdettu (?!) Ronja, joka käy intin ja ihannoi jatkosodassa kuollutta Ottoa, sai vapaan kasvatuksen vasemmistolaisessa kodissa lähtee mukaan liikkeen toimintaan, tavoitteena... niin, kaikkea ei ehkä kerroa kaikille eikä muuten tässä teillekään. Suoraan sanoen, en näe tässä kirjassa muuta hyvää kuin sen, että tämän voisi lukea varoituksena. Merete Mazzarella – Ainoat todelliset asiat, Vuosi elämästä. Pidin kovasti taas tästä, kuten Mazzarellasta aina. Tämä siksi, että leidi uskaltaa vielä reilusti iäkkäänä pistää elämänsä uusiksi, erota ja ottaa uuden avomiehen, ostaa asunnon ja muuttaa pois lapsuudenkodistaan, muutenkin muuttaa tapojaan sekä jaksaa ja uskoo kirjoittamiseen, lukemiseen, itsensä sivistämiseen ;) Ai että, arvostan ja suositan! Aivan, muutama muukin kirja tuli luettua, mutta jääköön nyt nekin pois. Joku taas väittää, että en ole niitä lukenut tms. Katsokaa sieltä toisaalta, jookosta *härn*!

POLKA – MÄRINÄÄ JA MARINAA RIITTÄÄ!

Näinhän se aina käy eli yksi hyvin nukuttu yö ehkä puolessa vuodessa ja sitten siirrytäänkin taas normimeininkiin. Eli hyyyvin vähän unta, kissan riekkuessa edelleen yöllä useampaan otteeseen. Ahi taas on perinteistä sunnuntai-ahia, lisänä tulee muuttoahi. Eli ensi viikon normihommien osana on pakittava toimistonsa eli laatikot. Pirulauta, siitä tulee taas äärikipeäksi. Ei voi mitään, ei tod. Kukaan ei edelleenkään ota minua vakavasti, siis siinä mielessä, että sattuu-särkee-juilii-huudan ääneen kivusta. Ei todellakaan, apua ei ole tarjottu. No, silloin kerran pakolla, kun piti käymän siellä uudessa torpassa Upon ohjeistuksen mukaan ja sekin oli vähän... lievästi siis väkinäistä. Voi huokaus, kun olisi kunnossa! Tai edes kunnon lääkkeet. Vedin äsken viimeisen jömmamömmön yhtäkin laatua, jospa saisin edes söndaagin kotohommat tehtyä jotenkin kunnialla.

Niin, en minä siis mitään iloa varsinaisesti mistään muusta ole huomannutkaan kuin siitä yhden yön nukkumisesta. Muuten hupia ei elämässä varsinaisesti ole. Jos itsellä menee tasaista harmaata janaa, menee jollakin toverilla huonommin ja sitten on siitäkin aina vähän huolissansa. Omituista, mutta kummallista. Minä sentään olen lähes antisosiaalisuuden huippua. Belga tuntuu olevan hyvin lähellä sitä, tosin hän ei näytä nörtiltä, joka puolustukseksi luettakoon, vaan täysin normaalilta nuorelta mieheltä. Siis ihan tavalliselta. Mutta antisosiaalisuus nostaa sielläkin päätään aika hyvin. Eli meille kummallekaan ei taida soittaa kukaan muu kuin jompikumpi... Muutenkin ihmettelemme kovasti, jos jollakin sattuisi nyt olemaan kone päällä kotona vain esim. 6 h, jos on itse kotona. Sehän on päällä koko ajan, aamusta iltaan (no, joskus yölläkin ruksuttamassa eräitä asioita...), tietty!

Ja minä ainakin hoidan kaikki mahdolliset asiat mieluiten netin kautta. Tähän on kyllä aivan proosallisiakin syitä liikuntaesteen lisäksi -> netistä jää yleensä aina tilausfaktat esille! Taksot ainakin tykkäävät kovasti *kälmi wirn*, kun on lähettää tilaus ja tilausvahvistus, jotka ovat oikein ja HMPK:n keskus väittää kivenkovaa minun olevan väärässä. Todisteet – hyvät toverit – todisteet ovat avainasemassa. Samoin kyllä nettiostoksissa olen pärjännyt varsin pitkälle. Kaikki muu löytyy, mutta vielä ei ole paikkaa, joka myisi netin kautta itämaiset härpäkkeet kotiinkannettuna halvalla, samalla toisi käsin valitut edukkaat II luokan vihannekset ja hetelmät kotiin. Kaikki muut palvelut on – no kirjastokaan ei tuo kotiin. Tai toisi, kerran kuukaudessa keskellä päivää :O Eipä oikein ole meikäläisen heiniä semmoinen.

Jahas, päivästä näyttää tulevan epämiellyttävän aurinkoinen tai keväinen tai jopa molempia. Ainakin täällä on aivan helvatun kylmä taas vaihteeksi, joten toiset kaffet ennen huushollihommia lienevät paikallaan. Pakkoruiskuun vasta sitten, jos aurinko alkaisi vähän lämmittää torpan akkunoista. Äääh, taas huomenna pakkotöihin....

POLKA – ANTISOSIAALINEN JO SYNTYESSÄÄN!

nukuttua oikein reilusti! Ei kyllä mikään ihme, olen valvonut monta yötä melkein kokonaan tai nukkunut hemmetin vähän ja huonosti. Eilen annoin jo luvan itselleni päikkäröidä, mutta se onnistui vain horteeseen asti. Sitten illalla normiaikaan petiin, uniavitetta ja kas, seuraava havainto on kissan märinä puoliltaöin. Kissalle jotain ja takaisin petiin, herätys kissan märinään neljän tienoolla, kissalle kissinmaitoa ja muonaa sekä uudestaan nukkumaan! Väittäisin saaneeni kunnon unta ainakin 8 h, joka lähentelee jo huippulukemia Welhottarelassa. Ilmankos onkin vähän tööt-olo :O Tämä on niin epätavallista, että vaihdoin taas vaihteeksi päivälääkityksenkin. Olen siis varsinainen sekakäyttäjä.

Eilinen kirjastoreissu tuotti muutaman mukavan uutuuden, lisäksi posti on parin viikon aikana myös tuonut kirjakevään satoa. Olen oikein iloisa tästä, kun ei muuta jaksa. Siis jaksan lukea ja kirjoittaa (vähän), mutta siinä se sitten onkin. Fyysiset aktiviteetit vaativat jatkuvaa pinnistelyä, että jaksaisi ja pystyisi kykenemään! Kevät on siitä inhaa aikaa, että kaikki paashat punkeavat näkyviin; ikkunat, seinät, kaappien ovet. Viherviitakko vaatisi jo melko nopeaa hoitoa, mullan ja ruukkujen vaihtoa, erottelua, leikkausta, uudelleen istuttamista jne. Eikä jaksaisi, ei sitten millään. Pari mattoa pitäisi saada tuonne pesulaan, josko Belga veisi ne. En tiedä tänäänkö – pitää ainakin alustavasti puhua asiasta. Hänkään ei ole kauhean innostunut kaikista näistä ns. pakkohommista, jotka nyt vaan on jossain vaiheessa ihan pakko tehdä. Teettäisin kaiken jollain ammattilaisella, jos minulla olisi sellaiseen varaa: huushollin kevätsiivous sisältä ja ulkoa :) Olisi se kyllä aika hienoa... *unelmoi*

Tänään vedän varmaan taas lauvantaiseen tapaan päivän lötköksi eli en jaksa tehdä mitään radikaalia. Belga on tulossa tuttuun tapaan lounaalle; tarjolla erilaisia fisusia, tsatsikia jne. Saa luvan kelvata, koska kelpaa ainakin minulle. Omenatorttua ja jädelöä jälkkäriksi sekä kaffetta. Jospa vielä jaksaisi pari kirjoitusta viedä eteenpäin, neljä on tehty. Tavoitteena saada näinä ns. vapaapäivinä tehtyä vähintään kuusi kirjoitusta valmiiksi. On se aika hyvin pitänyt. Tekstiä näköjään tulee, kun päättää niin. Ei välttämättä sellaista kuin haluaisi, mutta eihän tämän ole tarkoituskaan olla mitään kustannusyhtiöiden taputtaen hyväksymää fiktiota vaan "kiva harrastus". Murrrrrisee edelleen!

Menenkin nauttimaan saavillisen kaffetta ja heittäydyn klaffisoffalle lueskelemaan! Eipä ole tänään ainakaan kiire mihinkään...

POLKA – HÄN JOKA SAI KERRANKIN NUKUTTUA!

enkä nukkunut viime yönä sitäkään vähää kuin tavallisesti. Ei vaan tullut kukaan tuomaan unihiekkaa, hain lääkitysavitustakin. Ei auttanut! Kolmen jälkeen alkoi kissa märisemään, piti nousta ja hoidella kaikki normaalikuviot. Ei väsyttänyt, joten keittelin kaffet ja riivin mömelöt. Painuin lukemaan ja eikös NYT sitten ala väsyttää – otin jo puolen tunnin tirsat ja heräsin unessa olleeseen ovikellon soittoon. Joka tietty tarkoitti sitä, että piti varmuuden vuoksi käydä myös ovella katsomassa. Josko olisi joku sattumalta oikeastikin soittanut, joskus on niinkin käynyt. Ei ollut! Pirulauta, minen jaksa!

Tässä pitäisi sinnitellä vielä, odottaa takso ja ruopaista itsensä kylille sekä posti-kirjasto-kaupoille. Kun ne on hoidettu ja pääsen kotiin, olen melko varma, että tarjotaan päikkäreitä. Ainakin jonkun kepoisan ruuan apehtimisen jälkeen.

En minä muuten jaksa nyt mitään edes ajatella, olen vain niin saakelin väsy monen yön huonoista unista, että ketuttaa. En kyllä siirrä taksoakaan, koska senkin tilaamisessa oli jo eilen ongelmia... Argh! Ei hyvä, ei mukava – ehkä se tästä kuitenkin.

Toiset kaffet ei ole mitenkään poissulettu ideo?

POLKA – HÄN JOTA VÄSYTTÄÄ AINA!

Otsikon kaksimielisyys vaatii tietysti välitöntä selvitystä, vaikka te ette sitä taatusti haluaisikaan. On nimittäin niin, että meikäläiseltä kääntyy tällä hetkellä vain pää ja sekin vain oikealle n. 40 astetta, muuten ei käänny. Vyötäröstä ylöspäin ei käänny juuri mikään, se saamarin hartialihas (lienee iso pitkittäinen) veti sellaisen jumin koko alueelle, että sattuu aivan stanasti – lääkityksestä huolimatta. Annoinkin itselleni taas luvan vaihtaa perustroppausta, koska on ns. vapaapäivä ja voin hortelehtia kotona. Tai en voi, on pakko! Olen niin poikki fyysisesti ja väsynyt kuin olla ja voi. Sentään sain viime yönä unta, uusiountakin. Kävin kyllä hakemassa puolikkaan lisäuniavitetta aamuyöstä ja sen voimalla sitten. Särky lopulta kiskoi pakosti aamukaffelle ja riipimään tehostetun valikoiman mömelöitä. Jospa tämä tästä... mutta pirullista on, sano.

Käännyttämisestä päästään sitten eilisen kallonkutistamiseen ;) Onneksi työpsykopaatti on vaihtunut eli edellinen on jättäytynyt eläkkeelle ja nykyinen on nuorempi kottarainen. Ei kyllä oikein vakavasti otettava eli työnantajien talutusnuorassa tuntui olevan hyvinkin – mutta niinhän ne kaikki. Ei, emme puhaltaneet ongelmia käsistä (kts. eilisen kommentit! :D). Heti alussa saimme sentään kertoa odotuksia ja yllättäen lähes jokaisella oli sama: "ei mitään leikkejä, olemme aikuisia ihmisiä". Minä vastustin kiihkeästi kaikenlaisia leikkejä sekä psykodharmaa, joita inhoan yli kaiken. Koskettelusta jouduin myös sanomaan, että en kestä sitä. En vaan ehtinyt kertoa, että fyysisesti siis – se sattuu oikeasti. Nyt ne luulevat minua jotenkin oudoksi, no, eivät luule turhaan. Tarkoitus oli siis hitsata kahdesta aivan erityyppisestä osastosta ja niiden rotista yksi yhdessä toimiva kokonaisuus, joka tulisi olemaan kahta osastoa yhdessä palveleva yksikkö. Ohoh, sorry, ei tule onnistumaan!

Älkääkä heti sanoko, että se on minun muutosvastarintaani. Minä nimittäin suhtauduin ensin asiaan aivan tunteettomasti tyyliin kunhan työvälineet ovat kunnossa, minä teen omat hommani. Mutta jos käy näin (kuten vakavasti näyttää), että tulee lähiesimies, joka jakelee töitä jne. tietämättä mitään kenenkään edellisistä tekemisistä ja osaamisista – ei voi sanoa kuin että mettään menee! Ainut pelastus on se, että kuulin jo, ketkä ovat ilmoittautuneet em. hommaan. Siellä on yksi ainoa hyvä tyyppi ja jos hänet valitaan, on pientä toivoa... Jos nimittäin on jo kolme vuotta tehnyt töitä tietyille ihmisille osaa "lukea" jo lähes ajatuksia eli ei tarvitse käydä tsekkaamassa kaikkea, voi tehdä korjauksia sun muuta parannusta ihan omatoimisesti, joka tietty lisää myös tuottavuutta *eheheeh*. Ja nyt pitäisi tehdä ihan kenelle tahansa mitä tahansa, olen kyllä aikaisemmin lomittanut em. väkeä, joten osa on silleensä tuttuja ja kerrankin istutin yhden Korkeamman Virkanaisen korjaamaan tekstiään tunniksi luettavammaksi, koska hänen käsialastaan en ottanut edes minä selvää - minä nyt olen lähes kuuluisa siitä, että luen todella äärimmäisen kehnoakin käsialaa :D Lisäksi tämä huoneiden jakaminen, joo, en ole ainoa. Tuli ihan kivoja kommentteja; joidenkin mielestä ei saa haista valkosipuli, tupakka, elukat, parfyymi jne. Ei perkele, minähän käytän kaikkea ja paljon, joten minun pitäisi todellakin saada oma huone. Lisäksi kävi ilmi, että meidän on ulkoistettu ikäänkuin maailmojen rajalle omaan pieneen yhteisöön, tavallansa, ikävää sekin. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että meikä joutuisi ravaamaan joka hemmetin paikkaan. Silloin tulee kyllä isoa asiaa työarvaushoitoon, koska koipeni eivät oikeasti kestä sitä. Kun oma rintteri viimeksi hajosi, se tiesi koipiturvotusta moneksi kuukaudeksi! Ei perkele, minä vaadin tältä osin kyllä erityiskohtelua tai kokoaikaeläkettä. Sen verran itsekäs olen, että en aio tahallani saada koipiani taas vielä huonompaan kuntoon pelkästään työn nimissä. Nimittäin (ja nyt saa koputtaa puuta) koivet ovat olleet kohtuullisen näköiset ja kokoiset aika pitkään, kun en ole joutunut ravaamaan ympäri-ämpäri töissä enkä pahemmin muutenkaan, kun olen järjestellyt aikataulut järkevästi.

Eli eipä kovin hyvältä näytä. Ensi viikolla on pari päivää aikaa koota loput romppeensa ja hilautua sitten seuraavalla viikolla uusille huudeille :O Rapoa toki seuraa silloinkin ja tulette saamaan varmaan mielenkiintoisia kannanottoja taksoista ja "työ""kavereista". Ja tietysti lisää sisustusvinkkejä, voipi jopa olla, että jonain aamuna muuton ohitettuamme laahaan kaameran mukanani todistamaan värien mudanväristä leikkiä ja ampuma-aukkojen kamaluuksia ;)

Muuten siis tämä päivä menee taas elukoille eli ketuille ja harakoille. Aion nimittäin painua tämän jälkeen sänkyyn lepäämään. Hartioita vihloo oikein vekkulisti lääkityksestä huolimatta. Huomenna pitäisi posti-kirjasto-kauppareissulle enkä tajua, miten minä pystyn mitään kantamaan, mutta pakkohan se vaan on. Siksi yritän levätä ja tropata tänään... toivottavasti hiukan virkistyisi illan mittaan. Olisi niin kamalan paljon tekemistä!!!

POLKA, JOTA AHITTAA TEKEMÄTÖN TYÖ VAPAAPÄIVÄNÄ!

myöntäessään meikäläiselle passin – hah, eli haettu on. Lomalistakin kiersi, en ilmoittanut tietäväni mistään mistään. Sitten joskus, ehkä...

Mutta sitten, olipa mukava viesti odottamassa neitokaisella, joka pakkosijoitetaan kanssani samaan kopperoon. Tyyliin, että eihän minulla ole mitään sitä vastaan, että hän omii ikkunanurkan. No eipä minulla, tietenkään. Minullehan jää puoli seinää lasia käytävälle perseillä ihan kaikille ja olla muutenkin tyrkyllä vaikka duunia jaettaessa. Hmph! Lasta on koulutettava tavoitelle. Onneksi minä puhun rumia, haisen sekä pölisen (kissankarvaa siis ja pölyä), kiukuttelen ja kompastelen... Mahtaa meille tulla mukavaa *ehhhheeeh*. Tekivät virheliikkeen, mutta mitäpä siitä. Yksi syy lisää hakea sairaslomaa, ei vain pysty kykenemään. Lisäksi viherkasvini tarvitsevat hoitoa, toin jo puolet kotiin. Loput ensi viikolla. Vaihdan samalla mullat ja ruukut. Ja jos ne eivät saa valoa, minä teen reiän seinän tahi sermiin... ehkä saan itkuhuutopotkuraivarit viattomien kasvien kaltoinkohtelusta? Tästä tulee kuulkaas vielä paljon ja mielenkiintoisaa rapotettavaa. Koska "sopeuttaminen, muutoksen hallinta yms." eli käytännössä siis muutosvastarinnan pakkohiljentäminen toteutetaan rottien osalta huomenna, en ehkä enää puutu siihen. Voin minä tietysti kertoa, mitä leikittiin :)

Voi yrjänät, pakkisin eilen kaksi (-> 2) muuttolaatikkoa – hartiat ja selkä ovat nyt jo niin saakelin kipeät, että en saa aikaiseksi yhtään mitään! Juuri ne lihakset, joita muutenkin juilii, heittivät oikein kunnon jumituksen päälle välittömästi, sen seurauksena myös äärivimmainen päänsärky. Hmmm, uskaltaisiko sieltä tilaisuudesta poistua hakemaan relapiikit ja kipulääkettä? Ei varmaan, oltiin niin uhkailevia suorastaan. Mutta siitä en tingi, että minulle eivät pikkulikat ala vittuilla! Kyllä varma on nih. Ei täällä eikä siellä. Ei sitten missään, jos Malmilla pysyvät mannet ja hörhötkin kurissa. Perkele!

Ei, en minä ole pahalla tuulella, vain raivokas ja vaihteeksi kipeä sekä äärimmäisen väsynyt. Riipaisen kohta tuplamömelöt ja litran kaffetta, jospa tästä pääsisi liikkeelle. On kyllä kuulkaas niin jäykkä olo, että te mieslukijat taatusti kadehtisitte aamujäykkyyden laatua, kestoa ja määrää...

Töistä vaihteeksi postiin hakemaan kaksi kirjaa ja sitten vähän päärynöitä Liiteristä, ehkä voisi ostaa jopa pizzan. Omisarviksen kiusaksi. Ai niin, on alettava katsella vastaanottoaikaa sille gurulle, se on sijoitettava ensi kuun puolelle joka tapauksessa. Ei ole aikaa, ei matkoja eikä rahaa moiseen ennen sitä. No, mihinkäs tässä kiire, valmiiksi sairaana!

Toivottavasti jaksan illalla valvoa ja saan huomenna nukuttua edes vähän tavallista pidempään. Ei ole kuulkaas meikäläisellä paljon toivomuksia, mutta jos edes tämä. Pliiiiizzz!?

POLKA – NOTKEA KUIN RAUTAKANKI!

sen verran eilinen taas tosissaan vitutti. Ei nyt onneksi Varastolla muu kuin se, että jossain vaiheessa olen saanut väärän osoitteen :O Nyt ilmoitettiin virallinen oikea, joka onkin ihan eri – ihan kiva, juuri kun on infonnut asiasta sos.tstoa. No, sen sain sentään korjattua hyvinkin nätisti, mutta HMPK ei halua korjausta itsellensä. Ei sitten millään. Haluavat vain, että kerron aina osoitteen. No tottajumalauta, en kai minä ilman osoitteita niille tilauksia tee... voi huokaus taas joidenkin toimia. Minä kun ajattelin olla fiksu ja kertoa heillekin etukäteen, että voivat laittaa sen kirjoihin ja omiin prujuihinsa (niihin salaisiin, tottakai niillä semmoiset on - ai miten niin salaliittoteoria!?).

Se mikä tosissaan alkoi ketuttaa, oli omisarviksen konfirmeeraus otetuista verikokeista, maksa- yms. ok, kuten toki Polkalla pitääkin *wirn*. Mutta - ja tätä te ette taaskaan usko -  se, että kilppariarvot ovat "siinä rajalla", olleet jo pari vuotta eli melkein, muttei ihan nykysuositusten mukaan hiinä-ja-hiinä että menisi lääkitykseen. Joo, pitänee seurata. Kaikki muut eli trombit, HKR, pari muuta arvoa - ne ovat aina olleet poikkeavia ja niin olivat nytkin, hänen mielestään normaalivariaatiota, kun ei ilmeisesti muutakaan keksi. Eikä kertonut muuten arvoja, nekin on itse pyydettävä erikseen paperiversiona. Mitään lääkekokeiluja EI harrasta (naltreksoni!), ei kuulu hänen alueeseensa ja lähettämäni viestin perusteella "heheheh, kaikki taudithan siinä mainitaan". Jessus tätä suhtautumista, minen jaksa. Juu, voidaan käydä kipulääkitys vielä kerran läpi, jospa jokin sopisi. Minen jaksa sitäkään, en. En jos pitää töissä käydä, se on eri asia jos kotona hömelöi vaikka puoli päivää - ei toki mukavaa, mutta eri asia. Ymärrätte varmaan. Niin että vaihteeksi vituttaa! Tyhjän saip tuas pyytämättäi! Näen suorastaan hänen isot pyöreät silmänsä.... juu, ja kolesteroli yms. hyvät, mutta voisivat olla paremmatkin. Jumalauta, kai minä voisin saatana olla joka tavalla mallikappale, mutta en minä silloin lekurissa ravaisikaan. Arrrgggghhhh! Hyvin primitiivinen raivoreaktio oli lähellä. Että vastaanotolle vaan joskus – ei kiirettä, jos niitä jotain kokeiluja alettaisiin taas harrastaa. Voihan vetut ja vaakunat, kaikki ON jo kokeiltu. Eikö se prle osaa lukea koneeltaankaan ja vanhoja paperiversioita, jotka varta vasten toimitin hänelle? Ei edes ehdotusta siitä, että josko kerran vielä kokeilisi sitä lähetettä kipupkl:lle, vaikkei sekään mitään auttaisi, mutta kuitenkin. Minä en nyt jaksa enää uskoa yhtään mihinkään, pakko kai ryhtyä laittomiin hankintoihin.

Juu, minä tiedän, mikä auttaisi!

Ei kai tässä muuta kuin samaa vanhaa pashaa. Taas jääneet unet kipujen takia pariin-kolmeen tuntiin, en saa enää kunnon unta, kun kunnon säryt iskee päällensä eikä ole mitään nopeavaikutteista (paitsi codet, eikä niitä olisi taas lupa tähän sotkea....). Tässä kukutaan näillä näkymin taas kaikki työpäivien vastaiset yöt sitten muutamalla tunnilla. Illalla ei jaksa mitään, väsyttää ja vituttaa sekin. Ns. vapaapäivinä yritän tekelehtiä tekemiseni ja ottaa päikkärit, mutta kun sekään ei aina onnistu. Tämä on sellaista kylmää sotaa, kirjaimellisesti, jossa kauhun tasapainoakaan on äärimmäisen vaikea saavuttaa. Tänään käyn kuitenkin hakemassa passin, että voin todistaa olevani minä. Ainakin itselleni, kun epäilys käy jälleen ylitseni. Jospa sitä nyt joku joskus vielä sattuisi kysymään (projekti I Have A Dream!). Tullimies? :D

Njääh, kaffetta minä tarvitsen enkä mitään muuta edelleenkään... siis kapallinen sateenkaarimömelöitä tietysti, vaikkeivat ne juuri mihinkään auta, mutta parempi kuin ilman!

Menneisyys on loitolla, tulevaisuutta ei ole ja nykyhetki on autius.

POLKA – HÄN JOKA TUNTEE OLEVANSA PISSITETTY JÄLLEEN KERRAN!

jos lasketaan, että vitutus lyhentää elämää keskimäärin sen yli 15 vuotta, se lyhentää tätäkin viikkoa. Mikä on toivottavaa ja jopa suotavaa. Ai, että mikäkö tänään pännii ja pistää Polkan märisemään? No, hyvinkin moni asia, ihan ensimmäiseksi eilinen, joka meni taas kyllä aivan hänekseen eli särkyjen merkeissä yrittäen siinä välissä kursorisesti saada huushollia vähän siistimmäksi. Kissanoksuja puunatessa, prle. Lisäksi innostuin pesemään erään ns. taidekäsityön. Residenssissäni vierailleet tietävät mistä puhun: se muuten onnistui ja nyt se näyttää entistä daideellisemmalta *wirn*.

Sitten laittelin nuita ennen kirjoitettuja juttuja esille. Sitten tajusin vasta yhden lukemani iimeilin sisällön; eräs ihminen määritteli tuon tekemiseni "kivaksi harrastukseksi". Tuota ja joo, minä olen asiasta kyllä aivan muuta mieltä eli suhtaudun vähän liiankin vakavasti joihinkin asioihin ja tuo on yksi niistä! Sama kuin minä määrittelisin hänen kirjoittamisensa "ihan mukavaksi puuhasteluksi", mitä minä EN toki tee. Mutta voisin tehdä, kaiken sanotun nimissä siis. Murr, sanon nyt tässä kuitenkin.

Vittuillessani luukutinkin sitten Doorsia ja Jimboa niin kovaa kuin kehtasin ja se on aika lujaa – vanhoja livetaltiointeja vielä, jihhaa-huutoinen ja päälle vähän Janisia. Nih kerta, meille ei tulla vittuilemaan! Jokainen penkokoon vain omia jätöksiänsä, älkäänkö käykö meikäläisen roskakasseilla ;)

Tällä viikolla on luvassa Varaston toimistoväelle hupaisaa kallonkutistusta... mitenkähän hemmetin paljon sillekin konsultille on maksettu, joka tulee puhumaan muutosvastarinnasta / muutosten hyväksymisestä jne. Kysehän on jo aiemmin mainitusta organisaatiouudistuksen tapaisesta, jossa rotat yhdistetään... sotkua siitä tulee, minä viis välitän, tai en edes neljä. Asia ei voisi oikeastaan vähemmän kiinnostaa, koska toteutus on sohrattu jo etukäteen niin, että se ei tule toimimaan :) Ikävä vaan sitä ajaneelle henkilölle – se oli Erään Henkilön idea (ilmeisesti syntynyt johtajakoulutuksen lopputyönä tms.). Voi huokaus... siitä kärsitään jonkun aikaa, kunnes uusi henkilö pääsee koulutukseen tai muuten vain toimivuuden nimissä asia käsitellään uudelleen ja toiminta eriytetään tasapuolisen toiminnan takaamisen nimissä. Ja tästä minä joudun kärsimään nyt jotain hemmetin käkätystä yhden päivän! Ei, ei yhteishengen kohotusta, ei! Ei psykodraamaa, eihän?! Aapuvah? Läsnäolopakko – onneksi voin tropata itseni puolikuntoisena myös puolitajuttomaan tilaan, jossa on ehkä helpompi toimia ja kestää. Kerrottakoon, että Jimbo soi edelleen taustalla, pitäisi olla semmoinen tosi huomaamaton ämppäri tuollakin tilaisuudessa :D

Päivä slogan: Maailmassa ei onni eikä onnettomuus jakaudu tasan!

Päivän biisi: Back Door Man

Luettua: Hannu Mäkelä – Venäjää aikuisille, ai että, pidin tästä kovasti. Miten hän tutustuu nykyiseen vaimoonsa, matkoista Venäjälle, venäläisistä, kielestä, kirjoittamisesta, niin kovin paljon tutun tuntuisia asioita, paikkoja ja tilanteita. Suositan kaikille Venäjästä ja venäläisestä luonteesta kiinnostuneille – lukekaa pois, poistaa myös mukavasti ennakkoluuloja. Muutamakin vinkeä huomautus siitä, mitä suomalaisista ajatellaan... ;) Linda Olsson – Kaikki hyvä sinussa. Tekijän tapaan taas pääosassa vanheneva nainen, joka elää yksin. Nyt hän tutustuu pieneen poikaan, jonka holhokiksi alkaa ja lopulta tavallaan joutuu, yhdessä naapurinsa kanssa. Hyvin olssonmainen episodi kaikkinensa, hellyttävä ja läheinen, olemalla silti kohteliaan etäinenkin! Lisää toisaalla... Arne Dahl – Valvova silmä. A-ryhmän viimeinen tapaus. Alkaa kuvauksella, missä kukin on, tylsää, jollei ole pyörinyt Tukholmassa tarpeeksi! Seuraavaksi omalaatuinen ryöstö, jolla ei tunnu olevan mitään motivaatiota kaikkinensa. Lisänä joku murhailee anorektikkoja sarjassa ja houkuttelee heitä. Ja mikä onkaan erään koulukiusatun kosto. Monta päällekkäistä juttua, jotka oudosti liittyvät toisiinsa. Dahlilta taas erinomaisen hyvä jännäri, jossa odottamattomia käänteitä ja ratkaisuja riittää. Suositan. Pirjo Rissanen – Kesän muisto. Kokoomateos eli yksissä kansissa Kesävieraat ja Syntymäpäivä – huom. teille, jotka ostatte kirjoja vaikka lahjaksi -.ei kiva ylläri. Tarina Syrjärannan vahvoista naisista sekä Juhanista. Lempi ohjailee taloa lähes kuolemaansa asti. Juhanin ensimmäinen vaimo Lilabella menehtyy traagisesti, jälkeen jää ihana tytär Kaisla. Sitten taloudenhoitajaksi tulee Tellu, joka avioituu Juhanin kanssa. Lilabellan salaisuudesta vaietaan, kunnes Kaisla näkee unen ja alkaa selvittää äitinsä salaisuuksia. Meikäläiselle sopii hyvin, että nämä ovat yksissä kansissa, vielä paremmin sopisi pokkari. Muuten tyypillistä Rissasta eli viihdekelpoista italukemista, vaikka... Mari Jungstedt – Hiljaisuuden hinta, jälleen Gotlannissa tapahtuu. Ja nyt annetaan se selvitys, miten siellä voikin tapahtua... kun 60 000 asukkaan yhteisöön kesällä ilmestyy 100 000 – 200 000 kävijää lisää, mikään ei enää ole mahdotonta. Nyt kyseessä on omalaatuinen pariskuntien muodostama klikki Visbystä, joka lähtee Bergman-viikolle. Yksi löytyy murhattuna, toinen katoaa samanaikaisesti ja vielä kolmas paikkakuntalainen vanha mies löytyy veneestään Liettuan rannikolta murhattuna. Fiksu, mutta osittain aika psyykkisesti aika julma rikostarina eli mikä on ihmisten motiivi toimia tietyllä tavalla? Pidin, suositan Jungstedtin kavereille. Anne Holt – Kuoleman kasvot, toinen kokoomaopus eli kaksi kirjaa samoissa kansissa. Tässä Hanne Wilhelmsen -sarjan ensimmäiset dekkarit eli Sokea jumalatar ja Vereen kirjoitettu. Olkaas siis taas tarkkana ja samat kommentit kuin edellä eli ennemmin olisin ottanut erikseen pokkareina... hmph. No, puolustuksena se, että tässä esitellään Hannen ensimmäiset vaiheet, jotka moni jo lienee unohtanut, samoin Billy T. Ja muut usein esiintyvät henkilöt sekä aika paljon muutakin taustaa. Sokea jumalatar käsittelee enempi huumekauppaa, lahjontaa, korruptiota yhä korkeammalla yhteiskunnan kerroksissa ja Hanne alkaa itsekin olla vaarassa – ei kehno ollenkas. Vereen kirjoitettu, kirjaimellisesti löytyy ulkorakennus tulvillaan erilaista verta ja kohta toinenkin... miten nämä liittyvät erääseen raiskaukseen? Sekin selviää, julmuutta riittää... eli Holt osaa asiansa! Ei edelleenkään kehno, mutta please, antakaa nämä ainakin minulle pokkareina ;) Michael Morpurgo – Sotahevonen. Joey kertoo varsasta asti tarinansa I maailmansodan enteiden alla ja sodan aikana. Kertomus hevosen ja ihmisen rakkaudesta, mutta myös eläimen hoidosta, vastuusta, hoivasta... elokuvasta en sano mitään. Fabio Geda – Krokotiilimeri. Tositarina 10-vuotiaan afgaanipojan pakomatkasta epämääräiseltä leiriltä, äitinsä jättäen, Pakistanin, Iranin, Kreikan kautta Italiaan. Miten hänen on pärjättävä omillaan, välillä jättäen taakseen matkalla kuolleita ystäviä, välillä tehden rankkojakin töitä. Koskettava kyllä ja sopii jokaiselle maahanmuuttajista puhuville, oli sävy mikä tahansa. Nyt on vain niin, että minä taidan olla lukenut liikaa tämäntyyppistä, koska tämä pienoisromaani ei liikuta enää... minä tiedän, että näin on! Se on fakta, jolle on mahdotonta tehdä mitään muuta kuin paheksua ihmiskauppaa (johon pojatkin ovat vähällä joutua huijatuksi) ja yrittää vaikuttaa omalta osaltaan tiettyihin asenteisiin. Lukekaa pois, tarina on mielenkiintoinen! Juu, enemmänkin on luettu, katsokaa sieltä toisaalta!

Ai niin, päivän jännitys tiivistyy klo 13 tienoolla, kun omisarvis soittaa labroista ja muusta! Oh shit ja paljon muuta vastaavaa... Nyt kaffetta ensiksi puoli litraa ja mömelöt.

POLKA – VIIKKO ALKAA AHILLA, VIIKON PÄÄTTÄÄ OOO...

ja tällä tarkoitetaan nyt jälleen päällepunkeavia melkoisen messeviä särkyjä sekä kissan oksennuskautta, joka selkeästi on taas alkanut. Särky ja normikivut ovat kiivenneet taas sellaiseen luokkaan, että mieluusti haluaisi saada jollain tavoin itsensä tajuttomaksi. Ei pysty kykenemään oikein mitään, stna. Yritin oikoa äsken sijauspatjaa – ei onnistu, käsien niveletkin ovat jo kiroiluprosessin verran kipeät, polvista, lonkista ym. puhumattakaan. Pakko oli sen takia nousta ylöskin, olisin ehkä saanut vielä muutoin hetken nukuttua. Mutta ei!

Samalla yön aikana kissinka aloitti yöoksuharjoitukset. Vinskillä on selkeästi kausia, jolloin oksutaan – asialle ei ole koskaan mitään syytä. Joskus vain oksutaan enemmän kuin toiste. Nyt on tulossa taas se yllärikausi näköjään. Mätetään jostain riivittyjä kuivia lehtiä (ei, vahingossakaan ei kosketa erilaisiin kissiä varten laitettuihin ruohoihin, olivat ne sitten itse kasvatettuja tahi ostettuja), sitten hetki köhitään, etsitään mieluusti siisteimmän eli puhtaimman ja suurimman maton keskikohta, johon vedetään kunnon lammikot. Mielellään useampi... jotka mahdollisesti vielä sotkotetaan hupaisasti tassunjäljillä. Belgalle mattopyykkiä, mitäs lähti eilen aikaisemmin. Tämä lieneekin selkeästi Vinskin kosto Belgalle. Belga kun eilen viipyi vain vähän aikaa eikä kissi ehtinyt mallaantua edes syliin asti >o<

Kuva täältä!

Belga siis kävi eilen lounastamassa, tarjosin tavista eli normaalia kärtsättyä lohta. Sitä oli reilusti eli iso puolikas, jonka vetelimme puoliksi :) Juu, on se vaan aina yhtä hyvää eli simppeli ruoka on parasta, mitä sitä turhaan piipertelemään. Kaverina keitettyä pottua, herkkareita ja purjoa lempeästi paistettuna sekä maustamattomasta jugurtista tehtyä soossia, jossa oviilien jämät, tilliä, purjoa, valkosipulia ja mausteita. Örps, ei tarvinnut ajatellakaan syömistä enää illan mittaan. Lisäksi Belga vängersi pari taulua oikeille paikoilleen, lopultakin ja taas. Minä en tuohon uskalla, tekopalli ei aivan riitä enkä tosiaankaan kiipeile sen korkeammalle. Aterimet näemmä kelpasivat hyvinkin pojalle, mutta sitten olikin jo epämääräinen kiire kotoon, tekeillä jotain tärkeää, menoa tms. En sen tarkemmin udellut, ilmoitin vain, että ruokaa – ainakin jotakin – on tarjolla myös ensi viikolla. Sen sijaan lupasin syödä sitä ennen pois kaikki wiskimunat ja jäätelön. Tuo sentään taitaa jäädä vain uhkaukseksi...

Jahas, viikon inhottavin päivä ja pitäisi alkaa katsastaa huushollia vähän parempaan kuntoon. Pakkoruisku tietysti. Evästä kolmeksi päiväksi ja muuta mukavaa. Argh, käyn heittämässä jonkunlaisen lääkecocktailin, pakko tässä on jotenkin saada itsensä edes sen verran toimintakuntoiseksi! Pirulauta, vaikka sisulla sitten ryömittäisiin imurin perässä... Siksi en jaksa laatia edes kirjapäivitystä tänään tänne. Ei oikein kirjoituskaan tunnu tänään minun lajiltani, tai siis nimenomaan tuntuu käsissä, mutta vain pahalta! Jospas lähtisi ja aloittaisi kastelemalla kaikki yrtit!

POLKA, JOKA ON TAAS SAIRAS MUTTA MYÖS KIPEÄ!

ja jo näin paljon ennen Päästäistä ;D Oikein hyvää tummaa munaa, kyllä nyt Polkan kelpaa. Malmilla ollaan nähkääs reiluja, saa jotakin vaikkei aina ymmärtäisi pyytääkään. Siis kysehän on tietysti Toverittaresta, joka nähdessään minun kökkivän odottamassa taksoa kävi omilla asioillansa Liiterissä ja lahjoi meikäläistä pussillisella tummia wiskisuklaamunia. Juu, olivat erinomaisen hyviä kaffen kanssa. Kiitosta vaan! :D

Eilinen reissu kylille oli kyllä taas siitä rankimmasta päästä. Hain postista paketit, jotka olivat taas mallia hankala, muttei kovin painava. Siihen lisäksi kirjoja sekä muonaa parista kaupasta, vähän jömmamuonaakin. Voi huokaus, olin aika poikki kotoon päästyäni. Kun vielä tekaisin sopan, söin sen ja tiskasin, olinkin melkein valmis päivätirsoille. Mutta ei se ihan niin taaskaan mennyt.

Piti laittaa pyykkiä pyörimään, onneksi jäin itse soffalle lukemaan. Siinä jokin sisälläni ihmetteli, miksi vettä vain lorisee sisään eikä kone ala pyöriä? Mihin hemmettiin se vesi menee? Äkkiä tarkistamaan, no kylppärihän jo lainehti vettä... Hetken suunnittelin jo, että antaa mennä vaan. Saisi ainakin ehkä lattiat uusituksi. Sitten tuli mieleen, että olisihan se omavastuu siinäkin ja sulkemaan pikaisesti konetta ja luuttuamaan laattiata sekä tarkistamaan vika-vikaa. Eipä siinä kauaa mennyt, ei ollut vikaa letkuissa. Hemmetin nukkasihti vain ei ollut täsmälleen oikein kiinni. Meikäläisen käsivoimilla se ei viimeksi ollut taas linksahtanut juuri oikeaan lokoseen, joten korjasin asian ja kas – taas pyöri. Tosiaan mielessä käväisi kyllä kaikenlaisia suunnitelmia ja ajatuksia, hmph. Parempi kuitenkin näin ja ehkä tuo konekin vielä kestää – toivottavasti pitkänkin aikaa. En minä jaksaisi raahata enää pyykkejä pesutupaankaan. Sen verran kehno on kunto nykyisin, ettei siitä tulisi yhtään mitään. Jo muuttaessani tänne se oli jaksujen ja mietinnän takana joka kerta, siis kerran parissa viikossa tai viikottain. Vähän riippuen tilanteesta. Nyt pitäisi aina vaivata Belga avuksi, kuten usein kyllä jo tuolloinkin. Ähh – hemmetti sentään, ottaa niin päähän, ettei edes moiseen pysty kykenemään.

Tuon jälkeen olinkin taas niin järkyttynyt, etten saanut nukuttua, en kyllä tehtyä mitään järkevääkään. Joten liruiksi meni eilisehtookin ja melkein yökin. Nukuin pari tuntia ja heräsin muka virkkuna. Keittelin sitten yökaffet, otin lisämömelön ja sain vielä pariin otteeseen lisäunta sen verran, että jospa nyt taas pysyisi pystyssä. Helkkari näitä särkyjä retkien jälkeen!

Belga on tulossa lounaalle, tarjolla paistettua lohta ja härpäkkeitä. Lohi oli halvennustarjouksessa, joten käsi kävi... Saattaa siitä jopa jäädä palanen, katsotaan nyt miten ahneita tässä ollaan. Lisäksi poika saa uudet aterimet, jotka sain vaihdettua hänelle ilman kuluja. Ainakin on samanlaiset veitset, haarukat, lusikat, pienemmät lusikat, vaikka yksi pikkulusikka onkin hävinnyt ;) Aloittelee siitä sitten muun huushollin keräämistä! No, on hänellä kaikki tarpeellinen, ainakin parit lautaset eri mallia ja kattilat sekä pannut sun muut. Noilla taatusti pärjää, mutta jos vastaan jotakin edukasta eli ilmaista tulee, olen tehnyt jo suunnitelmiakin sen varalle. Laitan sitten listalle, kun ilmenee tämmöisiä lisää. Ei siis kehnosti näytä pärjäävän hänkään noin itsenäisesti nimittäin. Paremmin tod.näk. kuin minä.

Eli taidan keitellä ne toiset kaffet ja katsastaa, mitä muuta tänään pitäisi suorittaa!

POLKA – TYKKÄÄ MUNASTA TUMMANA -TYYPPI ;)

kohta valvottu pari päivää putkeen ja sitä ennen kehnoilla unilla 2 – 3 yötä. Nyt taas on jumalaton täysikuu, kirkaskin kuin mikä. Yöllä kävin parvekkeella ja jopa terävät varjot näkyivät. Johtuisiko taas siitä vaiko eilisistäkin hemmetinmoisista säryistä. En saanut otettua edes päikkäreitä, ei vaan tullut edes horrosta. Oli aika kipeä olo *vähättelyä*... Troppailin eri mömelöillä, mutta mikään ei auttanut. Hiukka helpottivat lukuisat lyhyet makoilusessiot koivet tyynylle varovasti asetellen. Mrhmh, ei kivaa. Torstait ovat kuulkaas erittäin kipeitä päiviä, jotka näköjään menevät alkuviikosta toipumiseen joka ikisellä viikolla. Tämä täytyy pitää vain mielessä, eikä missään nimessä ikinä sopia mitään sille päivälle. No, toisaalta, eihän minulla juuri ole mitään soviteltavaakaan, joten se siittä. Mutta ei edes asioille tms. Nytkin väsyttäisi, mutta ei vaan nukuta.

Vinskikään ei tykännyt olostaan. Ihme märinä alkoi puoliltaöin ja jatkui pari-kolme tuntia, vaikka oli kaikkea: muonaa, laatikot putsattu jne. >o< Lopulta laitoin pikkuvalot päälle ja radion soittamaan hänelle sopivaa musiikkia eli nyt on hiljaista.

Tänään pitäisi taas postiin, kirjastoon ja kaupoille, keskiviikkohan meni hiukan ketuillensa sen taksoselkkauksen takia. Tilasin eilen taksot ja pyysin tarkistamaan pikamatkatilanteen. Eheheeh, hauskaa – viestissä oli vahvistus konditionaalilla: auto tulisi hakemaan kloxx.xx, auto tulisi hakemaan klo xx.xx :D Siis auto ehkä tulee, auts. Alkoi kyllä jo naurattaa, toisaalta ilmoittivat myös palauttaneensa sen pikamatkan, jota manasin. Oikeus siis toteutui, kerrankin.

Postissa on taas kirjoja pari kapallista. Erinomaisen satoisa ja viihdykäs, laadukas kirjakevät jälleen. Lähes kaikesta olen tykännyt. Ihan fuulaa ei ole tullut vielä vastaan, melkein kyllä, mutta siitä myöhemmin. Lisäksi on pari taravaa vielä haettavana, toinen niistäkin Belgan asunnolle (sen hän jopa itse valitsi, joten on kelpaaminen!). Kantamista on tiedossa rutosti, prletto. Kirjoja näytti olevan paikalla vajaa kädellinen, mutta tulossa jokunen. Jos tuuri käy, nuo ovat jo aamukuormassa noudettavissa.

Kauppalista on vaihteeksi pitkä, puuttuu pesuainetta ja muutakin sellaista, joka painaa aika paljon. Käks ja hui! Onneksi ruokakaupoista on lyhyt matka taksoon, en muuten edes kuvittelisi selviäväni. Nyt se on vaan pakkorako. Rollerista ei muuten ole mitään apua isojen kauppakassien kuljetteluun, jollei ole kaveria avittamassa. Avittaisi se varmasti kulkua silloin, kun koivet ja selkä oikein ovat pahana. Mutta edelleen se on vain ollut sisätestauksessa.

Ruoka on taas ongelma – tai oma kekseliäisyys enempi. En keksi mitään uutta kivaa muonaa, joka uppoaisi Belgaan! Siis hänhän syö ihan mieluusti kaikkea, mitä eteen laitetaan, mutta nyt tuntuu, että pitäisi vähäsen uudistella tarjontaa. Muutenkin siis. Olen vähän kyllästynyt omiinkin eväisiini, mutta tämä on todella kehno vihannesaika *huokaus*. Täytyy etsiä jostakin inspiraatiota taas uusiin kokeiluihin, joissa ei ole soijaa eikä tofua. Ne ovat edelleen arkimuonaa. Tosin savutofua ostetaan todella harvoin hinnan takia, joten se saapi olla listalla ;) Itsekin tekee kerran viikossa mieli syödä vähän jotain parempaa ja ehkä pidemmän kaavan mukaan pilpottua ja valmistettua. Hmmm... katkiswokki on tietysti aina varma tapaus, samoin savukala ja yleensä fisut. Täytyy tarkistaa Risman fisutarjonta, se nyt on vaan aika arvokasta yleensä *lähtee selaamaan halvennuksia*. Me osaelukat osaamme myöskin olla jo melkoisen pihejä :D

Eilisiltana sitten pirkistyin kun pahin särky alkoi hävitä taka-alalle, jossa se juilii ja vaanii edelleen. Kirjoitusinto suorastaan iski, taoin äkkiänopeasti suoraan pienestä päästäni lähes korjaamatta kolme sivua tekstiä. Vähänkö ihmetytti, olin ilmeisesti alitajuisesti kuitenkin jo miettinyt niitä siinä huilaillessakin. Jep, hyvä alku. Lisää pitäisi saada aikaiseksi, sängyllä makaavat aina luetut kirjat odottamassa ja niitä on nyt... tuota... muutama, joista kaksi kaksoisopusta eli keräilyeriä (uudelleenjulkaisuja, joissa kaksi kirjaa on tempaistu samoihin kansiin). Eli siinähän sitä onkin lopuiksi ns. vapaapäiviksi tekemistä, kun vielä pitäisi nämä pakolliset kotohommatkin tehdä ja lisäksi hoitaa pari Huutisasiaa.

Huutiksesta sen verran, että postelliaano kohtelee kyllä maxikirjeitä äärikaltoin! Minulta ei ikinä aikaisemmin ole mennyt mitään lähetyksiä sohjoksi, mutta nyt oli todella särkikatki. Nolotti, koska ilmoitin pakanneeni hyvin ja niin omasta mielestäni teinkin, ilmoitan aina myös, että en vastaa postin töppäilyistä. Nyt kuitenkin lupasin maksaa takaisin osan hinnasta, koska kaikki ei ollut kuitenkaan sohjona... veetuttaa lievästi! Lisäksi ostaja oli tehismyyjä, joka on kommenteissaan aikaisemmin ollut kovinkin kärkevä. No, ans kattoo, hän ei ole vielä vastannut tarjoukseeni... Muuten todellakin sain sen verran lovvoa, että maksan niillä Liiterin tämänpäiväisen muonalaskun!Kissallisen on pakko yrittää >o<

Jospa yrittäisi nyt kaffen ja mömelöiden jälkeen ottaa ihan pienet tirsat, ne tulisivat kovasti tarpeeseen!

POLKA – HÄN JOKA ON VALVONUT TEIDÄNKIN UNIANNE!

Eilen oli taas eräs Niistä Päivistä. Sellaisista päivistä, jolloin ihan kaikki menee päin hemmettiä, tiedättehän. Niitä todellakin on olemassa -> Murphyn laki siis on voimassa. Kerronko minä, ähh, ja minähän kerron, vaikka te ette haluaisikaan.

Aivan ensimmäinen ketutuksen aihe oli aamun jäätävä keli, halloo, hei! Piti olla kohtuullisen keväistä ja melkein 20 astetta oli miinusta, epäkiva ylläri luikastella akrobatianomaisesti roskikselle. Roskis oli puolestaan tukittu remonttijätteillä niin, ettei sinne mahtunut kunnolla edes sisään. Kurkottamalla sain laatikon avattua ja kissin kakkispussin tipautettua. Onneksi takso tuli ajallaan.

No hyvä, sitten Varastolle ja odottamaan labraan pääsyä. Oli aivan hemmetin kylmä, enhän ollut saanut sisääni todellakaan mitään lämmintä *härski wirn*, koska ei ollut lupa syödä ei edes juoda. Purskutella olisi saanut *tsihih*. Ajoissa sitten ja ulkokautta sisäovien ollessa kiinni Arvaustaloon ja odottamaan aikaa, siellä on pakkoajanvaraus tietyille verikokeille. Odottamassa ei ollut ketään, olin etuajassa ja tuttu hoitsu kävi kysymässä jotain nimeä ja tiedusti sitten, odotinko minä myös labraan. Jep, jep-jep. Eli pääsin siihen ikäänkuin väliin. Mutta kappas vekkulia, aikaa ei löytynytkään :O Leidi tarkisti listoja ja laittoi yleishaun; minun olisi samalla kellonlyömällä pitänyt olla Kennelmäen labrassa. Siis saakeli, eihän minulla ole ikuna ollut niin mitään tekemistä Kennelmäen kanssa. Minua oli siis klikattu väärin... aivan, inhimillisen erehdyksen piikkiinhän se sitten. Kiittelin kuitenkin, että otti minulta veRRRet. Pyysin myös laittamaan viestin Kennelmäkeen, etteivät huutelisi turhaan siellä ja ajan voisi antaa pois.

Siitä sitten apehtimaan aamupalaa, kaffetta, ruisjuustoleipää sekä yllärisuklaakakun jämiä. Ei paha, ei yhtään. Tosin innostuin taas aukomaan turpaani mm. ay-liikenteestä, sen johdosta ja muista työntekijöistä sekä muusta, joka ei kermaperseiden sekä pitsiniskojen seassa ole aina suotavaa. Ei ainakaan, kun mainitsee itse ehdottomasti aina kuuluvansa liittoon sekä toimineensa joskus todella aktiivisesti. Onneksi älysin pitää lopuista turpini kiinneksi.

Päivä oli kiiruisa, erittäinkin. Tiedetään siis jo, miksi. Eivät mielellään vie lomittajalle kuin aivan pakkotilassa ja osa jopa tekee itse hommansa. Lienee siis tarpeen, että em. neitsykäinen sijoitetaan meikäläisen kanssa samaan kopperoon. Jos ei muuta opi, niin kiroilemaan, pitämään pahaa ääntä, vittuilemaan joskus hienovaraisesti sekä lukemaan asioita oikein! Sen minä lupaan *ristii sormiaan*! Kiiruksesta äkkiä sitten odottamaan taksoa – nimenomaan odottamaan.

Odottamaan ja odottamaan, yksi juttukelpoisista työkaverista tuli vielä tupakalle ja ihmetteli näitä taksoasioita. Silloin jo 25 min myöhässä ja hän kuunteli soittoni HMPK:lle, jossa kerroin tilanneeni takson noutamaan 13.30 ja siellä leidi vain intti tilauksen olevan 14.30. Aggressiiveja! Lopulta suostuin pikatilaukseen (joita siis on vain 2 kpl kk:ssa) ja sanoin, että se on heidän korvattavanaan sitten, kun ensin reklamoin asiasta. Lopetin puhelun, jota leidi yritti vain pitkittää ja sain oikein mukavan normitakson heittämään minut postiin... Tein heti kotiin tultua vastineen eli tarkistin tilauksen ja vahvistuksen, jotka olivat oikein - sain välittömästi vastauksen, jossa asia luvattiin viedä eteenpäin ja mahd. pikamatka palauttaa. Taas oli klikattu väärin, jälleen inhimillisiä erehdyksiä. Niitähän minun kohdallani on aina, taidan olla itse se kaikkein suurin inhimillinen erehdys!

Eikä tässä vielä kaikki; postissa oli jumaleissönin iso paketti, joka ei ollut painava, mutta... laajaulotteinen eli jouduin naruttamaan sen kannettavaksi ja silti se laahasi maata. Taistelin sen kanssa sekä kirjat mukanani Liiteriin hakemaan PÄÄRYNÖITÄ, jotka minulle vielä myytiin! :P

Kuvassa siis yksi päärynöistä – ne mitat! Naistenpäivän päärynä ;D

Että sellainen päivä – minua klikattiin siis väärin, aivan riittävästi oli inhimillisiä erehdyksiä. Onneksi kotona sain korkata uuden kaffepurkin :) Voin vain yhtyä tutkimustulokseen kerrankin!

Ehkä tänään pitäisi tekelehtiäkin jotakin, en tiedä. Ensin reipas, tuju lääkitys ja vähän lukemista... Kummasti sitä heräsin puoliltaöin vajaa pari tuntia urvahdettuani. Olin niiiiin kipeä, että oli pakko ottaa tujumpi lääke. Sen avulla sain horrosteltua klo 3 asti, keittelin ihanat aamukaffet, kohta riivin loputkin mömelöt ja painun uudelleen goisimaan. Kyllä särkee niin stanasti, että tietää taas olleensa töissä, odottaneensa taksoa ja harrastaneensa ulkoilua :(

KATSOTAAN, SANOI POLGARA – RAIVOISAN HAUSKAA NAISTENPÄIVÄÄ!

pelkkä ajatus jaksaa nostaa minut ylös lämpöisestä sängystä. Ei, en minä taaskaan ole 2 -3 yöhön nukkunut kunnolla, mutta lueskellut ja makoillut nukkuma-ajan verran sängyssä. Eikö se muka ole melkein sama asia? :O Ai ei vai *pettynyt*?

Eilen lopultakin alkoi Varastolla tapahtua eli tuli tietova siittä muutonderpäivästä, se ilmineerattiin muka-pitäväksi eli sen mukaan minä sitten aion elää. Samoin tuli erilaisia ohjeistuksia pilvin pimein sekä muutama laatikkokin jo ensihätään. Ei paha, joku selvästi lukee salaa blögiäni *vilkuttaa terhakanoloisesti*. Eli tänään soitto sos.tstoon ja keskustelua asiasta. Olen sen kyllä jo ilmoittanut kirjallisesti kaksikin kertaa, mutta kerron nyt pitävän aikataulun ja tarkemman osoitteen. Sama HMPK:lle huomenna... pelottaa kyllä jo etukäteen eli on pyydettävä myös sos.tstoa informeeraamaan HMPK:lle, että minulla oikeasti on lupa ajella tuohon muutaman sadan metrin päähän. Matka itse asiassa pysyy täysin samana, kilometreissä, melkein metreissäkin ;) Mutta ans kattoo, mitä tapahtuu ensimmäisenä maanantaina, kun sinne yritetään...

Lisäksi oli eilen juuri sopiva työpäivä eli tarpeeksi töitä, muttei liikaa. Suunnittelin alustavasti pakkaamista, siis hyvin alustavasti. Tänään ehkä, jos aika antaa myöten, voisi jotakin kasata valmiiksi. Eilen ilahdutti myös saapunut posti; pari uutuusopusta sekä kaksi kivaa taravaa Belgan uuteen asuntoon. Semmoisia pieniä juttuja, joita nyt ei välttämättä just heti tarvitse, mutta jotka on kiva olla olemassa ;) Tykkäsin... toivottavasti Belga myös ja jos ei, pidän ne itte, nih kerta!

Koska päivä meni ilman kohtuutonta ravaamista, jaksoin vielä illalla tehdä vähän hommaa eli kirjoittaa jonkunkin tavaran esille. Saa sitten nähdä, tuleeko siitä mitään eli ei... lähinnä sellaisia kirjoja, jotka eivät ketään kiinnosta! Tykkäsin myös siitä, että yhtenäkin työpäivän iltana jaksoin kerrankin edes tehdä jotakin vähän järkevämpää – no, tästä voi tietysti olla montaa mieltä.

Auts, mutta en tykkää siitä, että kohta alkaa tehdä julmetusti mieli kaffetta. Taidan mennä nuuskimaan purkkia -> se labra nähkääs. Lisäksi paahdan itselleni aamuleivän, mutta otan sen kaffen kanssa nautittavaksi n. 8.05 :D Silloin olen toivottavasti juuri ehtinyt takaisin vampyroinnista kustannuspaikalle ja saan kunnon kaffetta, itse keittämääni vielä.

Lyhyempi päiväkään ei ole paha, koska olen taas sopinut itseni kanssa postikeikan (pari kapallista kirjoja sekä ainakin yksi, pitäisi olla kyllä toinenkin, paketti). Kunhan ne saan raahattua Liiteriin, poikkean vielä siellä hakemassa jotakin mukavaa apetta. Niin, tuota, köh, myös päärynöitä! Kyllä, jos minulle vain myydään siellä vielä sitä oikeaa merkkiä. Minä olen sen arvoinen, että haluan huomenna jotakin kivaa syötävää, kaffetta ja päärynöitä (huom. monikossa).

Mutta nyt minä käyn vain kurlaamassa ja pesemässä hampaani, piruuttanikin ilman tahnaa vielä =E

POLKA, VAMPYYRIEN TOIVEUNI – SUONET OVAT HANKALAT!

kun on niin prleen pluikasta ja samaa tarjolla tänäkin aamuna. Oikeasti vaarallista, tavallisen normikävelijänkin tuolla luistella. Meikähän taas on kuni Pampi luikkaalla jäällä *tsihih*. Juuei, oikeasti ei naurata yhtään, muutaman metrin matkakin on yhtä kushemmettiä ja roskien vienti vaatii jo akrobatiaa.

Lisäksi tarkkaa muuttonderpäivää ei ole vieläkään kerrottu, pitäisi ilmota se eteenpäin. Ehkä minä annan kolme osoitetta ja kaksi eri päivää, jolloin mahdollisesti ehkä tapahtuu jotakin. On tämäkin, tiedetään, että kaikki myöhästyy – ei suostuta vain myöntämään sitä eikä tiedottamaan vielä eteenpäin. Jokuhan siitä toki sakot maksaa, mutta en minä siitä mitään muuta tietoa tarvitse kuin päivän ja osoitteen. Koneen, joka toimii, pöydän ja tuolin. Rintteri ois kiva yllätys. Mahdollisesti myös toimiva vessa, kaffenkeitin sekä mikrotin jossain kaffehuoneen nurkassa. Muulla kalustuksella niin väliä!

Onneksi eilen oli vain normihässäkkä eli ei aivan karmeaa. Tosin taas jäi hommia täksi aamuksi. Sanoivat suoraan, että haluavat minun ne tekevän ennen lähtöä vapaille. Juu, ihan kiva ja ymmärrän kyllä miksi. Asiat, joissa on paljon korjauksia, hankalia muutoksia jne. Eivät ne mene välttämättä tälle yhdelle näköjään perille, eivät aina edes normikorjausmerkinnät *huokaus*. En minä kehu enkä mollaa, minä vaan selitän mistä on kyse... Eli tässä yksi syy, miksi tietyt ihmiset teettävät paljon töitä alkuviikosta. Onneksi eivät kaikki, osa tekee jopa itse suurimmat työt – se on tietty aina kiitettävää omatoimisuutta nuorisolta ;D

Ei, ei ole mitään kerrottavaa. Selkä ja koivet ottivat jo eilisen pahakseen. Huomiseksi on aamulabra eli varsin veemäinen aamu ilman varhaiskaffetta. Sen jälkeen töistä postiin jumaleissönin ison kassin kanssa viemään kirjeitä ja paketteja. Siinäpä se taitaa ollakin, jospa kävisi hakemassa jokusen päärynän vielä. Ei, se hinku ei ole vielä näyttänyt mitään ohimenemisen merkkejä sekään. Addiktio mikä addiktio – antaisikohan omisarvis lähetteen päärynävieroitukseen? (Itseasiassa aivan varmasti, sen minä voisin vaikka vannoa!)

No, nyt minä menen kuitenkin laatimaan susivaffat kaffet – ja ottamaan lisälääkitystä. Olkaas tekin varovaisia siellä liikkuessanne!

POLKA, JOKA LUISTELEE MENNEN TULLEN KETTERÄN REPPAVASTI!

Juu, siis tuo tehopakkaus tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että sain suurinpiirtein tehtyä sen, mitä pitikin. Ainakin melkein! Se osoittaa minusta jo melkomoista tehokkuutta nykyään, kun melkein kaikki on tehtävä väkisin, itsensä pakottaen...siis suurimmalta osin fyysisistä syistä eli kirotuista säryistä ja kivuista johtuen. Niin mieluusti sitä lukisi ja kirjoittaisi, molempia vuorotellen ja ei-pakotetussa tahdissa, välillä mupeltaisi päärynän ja keittäisi kaffet ja eläisi rauhassa. Mutta kun ei.

Eli kursorisesti on imureerattu ja laitettu eväkset (hah, meksikolaista pataa – ylläri, ylläri!). Pakkoruisku olikin miellyttävä, kun aurinko lämmitti torppaa päivällä eikä palellut yhtään. Asiaa tosin avitti se taannoinen kirppariostokseni eli jätti-iso fleecetakki, joka ulottuu minua melkein polviin ja on siis aivan liian iso. En pidä fleecestä, mutta tuo nyt on ainakin lämmin ja se oli ihan iskemätön kappale, joten kai sitä jonkin aikaa voi käyttää. Ja se on kirkkaan, tosi kirkkaan punainen :D

Lisäksi sain pakattua lähtevän postin oikein fiksusti, hah, kekseliäs minä. Tein laatikosta pienemmän laatikon, jolloin eräskin tavara sai oikein hyvän paketin. Tiedätte kyllä paskartelutaitoni eli ne ovat täysin olemattomat ja pakkaukset siis myös sen näköisiä. Tosin ne ovat aina löytäneet ehjinä perille, joten ei siinä siis mitään moittimista. Ulkonäkö nyt ei ole täällä koskaan ollut pääasia *eheheheeeeh*! Lisäksi kirjoittelin peräjälkeen kolme juttua, kaikki erilaisia, kaikki vähän omalaatuisia, eli niissä oli yllättävän paljon hommaa. Sinne meni, hyvä näin. Olen taas osuuteni tehnyt, enempään en juuri nyt ehdi enkä pysty. Pari luettua kirjaa tuossa vielä olisi, mutta ne jaksavat odottaa. Ovat vielä kohtuuhelppoa materiaaliakin.

Nyt vain pelkäämään, millainen suma hommia on jätetty. Niitä jo keskiviikkona pinkattiin pöydälleni, kun lähdettiin katsastamaan uudelleensijoituspaikkaa... ei hemmetti, jos kaikki on siellä tekemättä, painun suoraan lekurille! Koipea särkee muuten edelleen aika vekkulisti sen viikon takaisen lumimyräkkäretken jälkeen. Siinä olisi jo yksi syy hakea sairista, ihan fyysinen siis. Toinen se, että minen vain jaksa, jollei sitä kunnon lomitusta hiljallensa ala kuulua. Tähän tietysti liittyy se, että ilmeisesti tarkoitus on, että neitokainen, joka sijoitetaan kanssani samaan huoneeseen, alkaisi myös lomittamaan meikäläistä. Auts ja voih... en puhu mitään sen enempää. Joillakin ei vaan ole tiettyjä kykyjä eikä niitä aina voi edes kovin helposti hankkia. Antaapas olla, te Varastolla, jotka kuitenkin salaa luette tätä! Tulkaa suoraan kysymään, mikä kangistaa – voin kyllä kertoa.

No, minulla ei siis taaskaan ole teille mitään kerrottavaa. Pluikasta näyttäisi olevan ja pitää lasketella alamäkeä jo roskikselle mennessä. Argh – kaffetta ja lääääkkkkeeeet!

POLKA, JONKA ON TAAS PAKKOMENEMINEN!

eli turhan keväisen näköistä, myös pluikasta. Turha siis odottaakaan, että meikäläinen vääntäytyisi tuonne saamaan taas koipensa kipeiksi, hankkimaan vekkuleita mustelmia odottamattomiin paikkoihin taikka ihastelemaan keliä. Fyi fan – jos keli on klisee, minä olen passé! Repikää siis siittä.

Ahittaa, sekä alkava työviikko että kaikki muutkin hommat. Olisi rutosti tekemistä; kirjoitettavaa, pakattavaa ja kaikenmoista muuta pientä. Lisäksi normisöndaagin viidykkeitä eli siivoamista, pakkoruiskua sun muuta, evästen tekoa vaihteeksi. Argh, en minä edes keksi mitään muuta evästä kuin jonkinlaista vihannespataa. Huomiseksi taidan ottaa eiliset wokkijämät ja hämmästytän työtovereita kulinaristisella annillani -> jotakin muuta kuin tavanomaista sekomössöä :O

Tälle viikolle tulossa lisäksi labra keksiviikkona, jep. Nou hätä sen osalta. Samana päivänä olisi myös rutosti postiasioita. Hmph ja joo, taidan samalla hoitaa myös yhden tavisasian kylillä. Ai niin, passin saakin näköjään ällistyttävän nopeasti. Jätin hakemuksen tiistaina ja perjantaina tuli tekstari, että passi on noudettavissa – wau, ne antavat siis minun vielä matkustaa jonnekin *wirn*. Eivät ilmeisestikään tiedä, mitä ovat tekemässä. Sen käyn hakemassa vasta seuraavalla viikolla, tällä viikolla en käytä yhtään tarpeetonta matkaa.

Matkojen kanssa saattaa nimittäin tulla uupelo. Edessä on hemmetin pitkä kuukausi ja olisi kaikennäköistä hoidettavaa, joka vaatii perskohtaista läsnäoloani. Lisäksi tulee se torpan muuttaminen, joka ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin muut luulevat. Ilmoitukset sos.toimistoon ja HMPK:lle tuskin tuottavat tulosta heti ensimmäisellä kerralla enkä minä vieläkään tiedä, mistä pääsee helpoimmin sisään ja mihin takson voi ohjata! Kirottua kerrassaan... sotku tästä tulee, en minä muuta sano.

Tämä vaatii toiset aamukaffet, alkoi rasittaa jo pelkkä ajatuskin kaiken tekemisestä. Ärr-murr!

Päivän slogan: Nopeat elävät, hitaat kuolevat ja tyhmien eväät syödään ensiksi!

Päivän biisi: Love Street

Luettua: Maarit Verronen – Vanhat kuviot, taas helkkarin omelia, älykkäitä, hykerryttäviä novelleja leidiltä. Suositan, itse pidin. Ally Carter – Suloinen huijari, teinariryöväriromanssihömppää eikä vaan nyt oikein toimi. Voisi toimia paaaljonkin nuoremmalla, siis nuorisolla, ehkä... aika soopaa. Åsa Schwarz – Nefilit. Ympäristöaktivisti Nova on liemessä, hänet on selkeästi lavastettu syylliseksi murhaan, entäs kaikk omituiset viittaukset vedenpaisumukseen, jotka hän löytää? Kaikki enkelit eivät ole kilttejä? Ja mitä helkkarissa ovat nefilit? Fiktiota kivasti sekoittava trillleri, joka taatusti löytää lukijansa – suositan... Joel Levy – Myrkky, historia. Tämä on aina kotona tarpeen... aineet, niiden vaikutus ja käyttö sekä lääkkeenä että johonkin muuhun. Kuuluisat myrkyt ja myrkytetyt sekä myrkyttäjät. Tarinoita ja totta. Tämä on sellaista kiva tietää -osastoa, jonka voisi haluta itsellensäkin. Pirkko Vekkeli – Kristiina Halkola, Jos rakastat. Henkilökuva ja muistelmat, mutta jotenkin jää hiukka vaisuiksi. Ei voi mitään, leidi olisi ansainnut paaaaljon parempaa. Omat mielikuvani siis jääkööt päällimmäiseksi ja tätä en halua itsellenikään. Onneksi en. Lukea tämän voi, mutta se siittä. Riitta Lindegren – minä, toimittaja, itse kirjoitettu henkilökuva ja muistelehdinnat. Ei paha, kehuu itseään tietty, mutta ehkä on vähän syytäkin. No, ei aiheuta toimenpiteitä, minä itse pidän elämäkerroista kuitenkin. Anne Swärd – Kesällä kerran. Tekijänsä edellinen suomennos oli parempi, mutta tässäkin on puolensa. Lievästi sairas juttu, kuka teki ja mitä, trillerinomaisia piirteitä. Outous kiinnostaa kyllä... ei paha, mutta tosiaan edellinen oli minusta parempi. Denis Mina – Ampiaiskesä, pidän tekijän kaikista opuksista eikä tämäkään ollut poikkeus. Eräs leidi löytyy murhattuna, mutta miksi? Hänestä alkaa kuitenkin paljastua uusia piirteitä ja joukkoon tuntuu sotkeutuvan yhä enemmän eri ihmisiä eri piireistä. Alex – juttua tutkiva ylikonstaapeli siis – on raskaana ja tämäkin aiheuttaa omia jännitteitään tilanteisiin. Mina tuo jälleen esiin Glasgown kahtiajakoisuuden ja yhteiskuntaluokkien erojen kärjistymisen! Juu, pidin ja suositan. Alice Laplante – Hämärän huoneet, edelleen mitä ovelinta dekkaria. Alzheimeria sairastavan naisen paras ystävä murhataan raa'asti. Hänen mieleensä nousee kuitenkin välillä outoja kuvia asiasta, omastakin käynnistään siellä ja muuta erikoista. Mikä on totuus? Tykkäsin, erikoisempi ote jännäriin ja myös Alzheimeriin! Ja enemmänkin on luettu, osa siellä toisaalla, pysykää siis sivustoilla. Osa on listaamatta, koska en jaksa tarkistaa, mitkä on jo esitelty ja mitkä ei. Olen vaan lukenut – mitäs minä muuta kuin makaan ja luen, tyhmä ja vajaa oudokki vammakko!

POLKA, JOTA AHITTAA JO OIKEIN REILUSTI!

Pitäisi tehdä reklamaatio unihiekkatoimituksista; toimitetaan väärään aikaan, liian vähän, väärään paikkaan tai ei toimiteta sitten lainkaan. Prle, viime yö meni valvomiseksi ja unta sain vasta aamulla. Tosin unen laatu korvasi määrän – olin erittäin hauskoissa pippaloissa Freukkarien ydinporukan kanssa ;D Mikä sinänsä kuvastanee sitä, että olen ryyppäjäisseuran puutteessa ja hupia varsinkin puuttuu!

Aamuyö meni niin särkyjen merkeissä, kun eilen tuli varo-varo-vasti koikkelehdittua kylillä asioilla. Sain pakkotarpeelliset hoidettua enkä yhtään mitään ylimääräistä. Ei edes huvituttanut, Uffaffaan halpiksen kävin tarkistamassa eikä siellä ollut mitään mainittavaa. Noutotaksoa joutui taas odottamaan yllättävän kauan, minut yritettiin kaapata parikin kertaa ja sillä aikaa kun odotin oikeaa taksoa, Risman edessä kävi kai kuusi muuta taksoa. Mmm, vilkas liikenne juu. Onneksi oli edes kimppakyyti, joten meni vain puolikas matka. Vähän säästöä sentään jostakin. Nimittäin kaikki ylimääräiset rahat menevät päärynöihin, kun niihin on jäänyt kiikkiin, addiktoitunut. Vähänkö on noloa, sano...

Kotona en sitten taas jaksanutkaan mitään, olin niin kylmissäni ja koipia sekä selkää särki garmiwasti. Heitin pataan liudan vihanneksia ja tein taas erilaisen vihanneskeiton, jonka ahmaisin kitusiini. Sen jälkeen kaffet ja piitkät päikkärit, jonka jälkeen kipulääkitystä lisää. Eikä sekään tehonnut. Jaksut vain menivät uudelleen eli mistään kirjoittamisesta oli turha puhuakaan. Vähän jotain muuta nettihommia sain hoideltua kuntoon. Eli ei mainittavaa eilisestä. Turha ja kurja päivä!

Keksiviikkona on labra, joten ei tässä oikein viitsi alkaa viiniäkään kittamaan. Ihan tarkoituksella siis, vaikka se nyt tuskin maksa-arvoja edes nostaisi. Mutta ei nyt sillä tavalla tee mielikään. Olisi ehkä ollut kiva tänään vaan riipaista minikänni ja pitää itseksensä hauskaa jonkun soittolistan parissa, esim. Freukkareita kuunnellen. On se kumma, miten hyvin minä muistan aamulla näkemäni unet. Muistan ne todella hyvin ja pitkään, jopa erittäin yksityiskohtaisesti. Outoa, mutta kummallista!

Tänään siis lounasta Belgalle, ilmoitin kylmästi, että hän saa valita fisuwokista ja seljankasta. On minulla pakkasessa jokunen kaalipiffikin, olkoot yllärinä, jollei kahdesta osaa valita. Vähän jotain heekkua ostin myös jo viikolla ja osan kai edelliselläkin; ison pussin halpiskeksejä, vähän suklaata, kuivattuja hetelmiä sekä ison nektaripullon. Pitää opiskelijalle olla jotakin hyvääkin tarjolla, hän harvemmin tuhluuttaa tämmöisiin, joten se on minun tehtäväni! :) Ostan tosiaan usein tuoremehua (oikeaa siis, ei mitään mehujuomaa) tai nektaria siksi, että vitamiineja aina tarvitaan eikä tuo mies syö niitä teollisessa muodossa. Välttelemme lunssaa siis troppaamalla, hän luonnollisin tavoin minä sekä luonnollisin että epäluonnollisin (lisävitamiinit) tavoin. Tosin Belga ei ole ollut kipeänä vuosiin, voisi melkein sanoa vuosikymmeniin! *koputtaa puuta*.

Tuskin saan tänäänkään aikaiseksi mitään ja se ottaa päähän jo etukäteen. Taidan keskittyä kotihommiin, joita olisi rutosti tekemättä. Lisäksi voisi asettaa niinkin pienen tavoitteen, että jos yhden jutun saisi editeerauskuntoon. Tiedän, että siihen ei välttämättä kulu kuin puolisen tuntia. Kun vaan ottaa sen asiakseen. Hmph, laiska ja saamaton!

POLKA, JOLLA EI OLE OIKEIN KIVAA TAASKAAN...

Siis ulkona, tarkoitan. Sisällä onkin aina näyttänyt kummalliselta. Näyttää ja kuulostaa siltä kuin sataisi jotakin tai sitten vain osa kinoksista sulaa. Kävin partsilla – nyt tulee alas jotakin erittäin märältä räntälumelta näyttävää rättiä. No, pluikasta on taatusti. Ja arvatkaas huviksenne, kenen pitäisi taas kylille? Aivan, retorinen kysymyshän se vaihteeksi. Pitäisi postiin, kirjastoon ja kaupoille tavalliseen tapaan.

Postiin on vietävää ja haettavana pari-kolme kirjaa. Kirjastoon vietävänä jokunen kirja, samoin haettavana, ei mitään runsasta meininkiä kuitenkaan. Eli aika maltillista vielä kirjaston osalta. Oma paikka nimeltä kirjajömma alkaa kyllä näyttää jo kahta pinoa, samoin sängyssä makaa pieni pino levällänsä. Niin, sitten pitäisi taas muonaa viikoksi enkä minä keksi kohta enää mitään uutta. En kyllä vanhaakaan. Eli pidättäydyn varmaan entisellä mallilla. Belgalle pitäisi keksiä jotakin kivaa tarjottavaa; fisuwokkia tai seljankaa voisi ajatella huomiseksi. Ruokakauppojen lisäksi voisi käväistä Uffaffaalla, siellä on joku halvennuspläjäys. Enhän minä tietenkään mitään tarvitse, mutta jos halvalla saa...

Himoitsisin minä kyllä jotakin, mutta sitä tuolta tuskin löytyy! Nyt nimittäin kaipailisin jo melkoisen kovasti sähköhuopaa, on kylmää ja kosteaa – inhaa, suoraan sanoen ja minua paleltaa heti sängystä noustessa. Paleltaa jo sänkyyn mennessäkin, joten sitä voisi käyttää aina ja käydä siellä lämmittelemässä. Kun kerran lämpötila on isännöitsijän mielestä optimaalinen ja minun mielestäni ei, olisi jotakin asialle tehtävä!

Lisäksi tekisi mieli käydä yhdessä kaupassa, mutta se on sen verran hankalan matkan takana meikäläiselle, etten jaksa kyllä kävellä sinne. Tai jaksan ja ehkä vielä poiskin, mutta sitten olen pari päivää poissa pelistä. Eli se jää väliin... hmmm... kävisiköhän Belga siellä puolestani, täytyy tiedustaa. Siellä olisi pari tarpeellista tavaraa (oikeasti siis) isolla halvennuksella normihintaan verrattuna ja köyhän puolieläkeläisen on yritettävä! ;)

Josta tulikin mieleen, että olen laittanut parikin opusta Huutikseen myyntiin. Aika kehno on meininki nykyään kirjojen osalta. Tietynlaiset opukset näemmä käyvät kaupaksi (musiikkikirjat, muuten vaan arvokkaammat opukset). Mutta ihan uudet tavisromaanit eivät, tai siis ehkä niistä saisi 3 – 4 juuroa ja sillä hinnallahan minä en niitä myy. Ennemmin vaikka annan pois kavereille, silloin tiedän niiden saavan hyvän kodin. Kaupaksi lienee mennyt nelisen kirjaa ja taas meni yksi, siitä sentään sain 15 juuroa, jolla kerran käy Liiterissä ostoksilla. Ei siis paha sekään, kaikki on kotiapäin.

Samoin vaihdoissa olen laittanut jokusen älden huonon kirjan vaihtoon ja saanut tilalle haisuja ja rasvoja, joilla on ihan aina käyttöä. Sekään ei siis paha, koska nämä kirjat ovat sellaisia, joita en myöskään aio hyllyssäni säilöä. Kiitos tässä välissä Toverittarelle, joka nouti eräänkin toimituksen ja salavihkaisesti kävi tyrkkäämässä sen oven raosta :)

Hjuu, ei tässä muuta taaskaan! Kirjalistaa jonakin muuna aamuna, täytyy mennä laatimaan aluksi kauppalistaa. En minä muuten taaskaan muista puoliakaan ostoksista. Lisäkaffetkaan eivät olisi pahasta, että jaksaa taas puolillepäivin raahustaa kassiensa kanssa, kärsiä vilua, tuulta, sadetta ja kylmää sekä kaiken lisäksi hörhöjä, joilla osalla oli tilipäivä keskiviikkona (silloin hörhöjä suorastaan vilisi torilla) ja osa saa rahansa tänään eli odotettavissa hörhöjen invaasio. Minä yritän tod.näk. vältellä kaikkia mahdollisia tuttuja parhaani mukaan...

POLKA – ANTISOSIAALISISTAKIN ANTISOSIAALISEMPI IRVIÖ!

samanlainen ihme tuo kuin kaikki rempatut konttoorit – voi hemmetti noita arkkitehteja. Sanon vaan! Niitä saakelin ampuma-aukkoikkunoita kun ei saanut ulos, ne piti tehdä huoneesta toiseen ja / tai käytäville. Kaffehuoneet ovat klasia, ettei kukaan vaan istuisi salaa kaffella jne. Kaiken huippuna on sisustusarkkitehdin ehdoton määräys, ettei niitä akkunoita ehdottomasti saa peittää millään; ei kaihtimilla, verhoilla, julisteilla tms. Ja pirhanan ruma savenruskehtava sävy seinissä, siis vaaleampi, mutta sellainen väri, jolle ei löydy muuta kuvausta. Kahdelle kohtuullisen kokoinen huone, joka kalusteiden tultua on "istutaan polven suussa" -materiaalia eli ei hyvä. Lisäksi liian valoisa, minähän pidän hämärästä. Käytävät älden kapeat, ehheheeh, ei mahdu rollerilla edes ohittamaan *odottakaas vaan*. Ei minulla mitään moitittavaa sinänsä ole; katto on pään päällä, koneet tulossa ja keittiö ja kylppärit kohtuullisen lähellä. Mutta se osoite, voi hyvät hyssykät. Torpalla on kaksi osoitetta, joihin on kumpaankin äärivaikea neuvoa (ja myös ajaa) taksoa! Pissiksi menee taatusti ekat noudot töistä, se on selvä. Varsinkin kun torpan uutta nimeä ei vielä ole yleisessä tiedossa. Voi huokaus, ilmoan sen sosiaalitstoon jo ensi viikolla ja pyydän välittämään HMPK:lle ja lisäksi tietoilen sinne myös itse. Tulemme vielä elämään jännittäviä aikoja.

Muutenkin päivä oli kyllä kohtuullisen persihestä. Edellispäivänä, silloin kun ripsoi vähän jotain valkoista, satutin oikean koipeni. Ei se silloin kovin pahalta tuntunut, mutta eilen pisti huutamaan ja kiroilemaan. Turpoilikin oikein jännittävästi... yritin sanoa ihmisille, että ei se heistä johdu, minulla on vaan huono päivä ja inhat kivut. En tiedä, menikö perille. Joskus tuntuu, ettei mene. Kun se ei todellakaan minusta kuuleman mukaan näy, että olisin mitenkään kipeä :O (Eikö edes tuo päävika?) Tänään sitten särkee koipia oikein täpöllä, otin juuri kasan mömelöitä. Selkä uikuttaa kaverina. Hmph, sen siitä saa, kun reipastuu muka-ulkoilemaan, kävelemään ja seisoskelemaan pakotettuna jossakin! Voi kun tietäisivät...

Mutta päivän pelasti – Royal Mail – siellä ne olivat odottamassa, minut ihanan punaiset maiharini. Tällä kertaa hiukan eri sävyä, vetskarit nauhojen lisäksi ja pikkisen eri malli. Mutta niin jumaleissönin sopivat jalkaan! Onko minun todettava, että minulla on sitten engelsmannin jalat, koska kaikki ostamani kenkulit sieltä (ja varsinkin Liverpoolista ja Leicesterista) ovat olleet hyvin sopivia ja vielä minusta vinkeitä! :D Tykkää!!! Lisänä tarjottiin pari uutuuskirjaa kevään tarjonnasta, ei paha ollenkas. Olkkarin pöytä on lastattu kirjoilla, lukemattomilla lukemattomilla. Samoin sänky on puolillaan kirjoja, luettuja ja odottamassa vain esillepanoa. Kai niille pitäisi tänään alkaa jotain tekelehtiäkin, joukossa on pari oikein hyvääkin.

Muuten tämä(kin) torstai menee jälleen toipuessa alkuviikon rasituksista eli kuten sanoin, säryt ovat melkoisen mittavat. Näin se on joka viikko eli tälle päivälle ei uskalla laskea mitään, varata ainakaan mitään menoa itsellensä tms. Kunhan kirjoittelen, nettailen, lueskelen ja välillä käyn hetkisen makoilemassa. Uusiounet ja päikkärit ovat aina paikallansa, tietysti.

Muuten ei kummempaa, en ainakaan muista. Enää. Jos asiaa olisikin ollut, se on jo aktiivisesti unohtunut. Mieli tekisi lisää kaffetta ja, kas vaan miten outoa, päärynöitä. Alkaisikohan toteuttaa mielihalujaan vai ottaisiko lisätirsat ihan ensiksi noin niinkuin miettimisen merkeissä?

POLKA, JOKA ON TAAS KENOSELKÄ RISAKOIPI!

myönnän, että olin eilen taas niin väsynyt päivällä, että todella sekoilin. Lähdin duunista klo 13 jälkeen, vaikka piti klo 14 jälkeen. Oli vaan sopivasti vähän töitä ja äkkiä totesin olevani ulkona odottamassa taksoa ja ihmettelemässä, miten se onkin niin myöhässä. Mmmm, no joo, kohta huomasin ja painuin vähin äänin sisään. Kastuin sopivasti oikein vilakan nihkeäksi ja pian sama uudestaan. Tie vei vaihteeksi toiselle puolelle Pazilaa *ja nyt taputuksia ja rukseja seiniin*. Sain lopulta jätettyä passihakemuksen ja uuden saapi noutaa jo noin viikon päästä. Ai miksi Pazilan milizeille? No, joku käkesi tarkistamaan, että onko Malmilla enää lupapalveluja – eipä ollut, ei todellakaan. Turha reissu olisi tullut tehtyä eli alitajuntani pelasti (olen varmaan jostain sen lukenut, mutten tuolloin sen kummemmin noteerannut). Ei ollut ihmeesti väkeä muuten jonossa!

Ja eipä tietenkään ollut väkeä, oli niin saatanallinen keli kuin olla ja voi. Lunta tuli joka puolelta, varsinkin tuolla kustannuspaikan lähellä, jossa muutenkin tuulee pyörteiden lailla. Ejjumankauta, jos tämä jatkuu, en pääse tänään enää töihin. Pääsy eilen kotoonkin oli jo työn ja tuskan takana. HMPK ei ottanut pikatilauksia lainkaan, taksoa joutui odottamaan 35 min eli käytännössä 45 min ja koska tämä oli kimppis, kaveri odotti siis vielä 10 min tähän päälle. Koko matka milizeilta kotiin kesti tunnin. Häpi-häpi-joi-joi, voihan vee sanon minä! Joko tuo lumentulo loppuu tai minä käytän heti sitä uutta passiani (ketään tämä uhkaus ei kyllä todellakaan hetkauta, sen minä tiedän).

Lisäksi masiinat Varastolla takkusivat ahdasmielisesti, vikaa ei löytynyt yrityksistä huolimatta eli syy ei ollut käyttäjäportaassa vaan muualla. On se mukava, että tunnissa joutuu sulkemaan koneen viisi kertaa sen jumiuduttua tietyssä kohteessa ja sinä aikana saa yhden pikkuhomman valmiiksi. Raivona kävin, ehkä se väsymys tulikin siitä?

Jotta raivoa olisi riittänyt, näin erään erittäin törkeän liikennerikkomuksen odottaessani toisen kerran taksoa. Jospa vain olisin nähnyt myös hemmon rekisterinumeron! Kokoperävaunullinen rekka pysähtyi ruuhkassa ja alamäessä jopa päästämään ison lauman jalankulkijoita suojatietä pitkin aseman suuntaan. Tämän rekan ohitti helvetillistä vauhtia vasemmalta ohi kaahaava nuorempi hemmo, joka puhui tietty kännikkään. Tapahtui niin nopeaan, että tosiaan en nähnyt rekkaria (ja sitä saatanan tahmaakin tippui), mutta siinä oli kyllä vajaat puoli metriä rakoa, ettei olisi tullut rumihia, perkele! Aasikallo idiootti!

Lisäksi raivoan vielä etukäteen sille, että tänään on mentävä The Uudelle Konttoorille. Siitä nyt tehtiin oikein juttu, miten minä sinne pääsenkään ja että on pakko tulla! No, minut viedään ja sillä selvä. Tosin eilenkin aamulla eräs meillä töissä oleva ihmetteli, miten minä taksolla kuljen :O Jo vain perkele, huvikseni tietenkin ja muiden kiusaksi. Että hänelläkin olisi jotakin kysyttävää. Ja viimeistään tuolla uudessa torpassa otan rollerin vittuillessani käyttöön, että loppuvat nuo kyselyt horjumisesta, väsymyksestä ja kosketusarkuudesta (en anna ihmisten halailla!). En mitenkään oikeasti jaksaisi rahdata itseäni portaita ees-taas, mutta se on nyt vaan pakko, koska ilmeisesti hissejä ei ole vielä "avattu normaaliliikenteelle". Voihan perseensuti ja muuta mukavaa...

Piruuttani vielä, että oikein tulisin pahalle tuulelle, varasin labra-ajan ja sainkin sen ylläri-ylläri jo ensi viikon keskiviikko-aamuksi. Eli syömättä taas ja pitkään koska en apehdi klo 17 jälkeen ja aika on klo 7.50. Paskaakos nyt tuosta, on sitä kummempaakin tehty. Joskus oltu pari viikkoakin melkein syömättä, koska hyvä vasikka elää vallan mainiosti juomallakin!

Ja jotta kaikki olisi täydellistä, tänään on taatusti hemmetin pluikasta, kaikki reitit auraamatta enkä saa edes ulko-ovea auki. Jesh, nautittavaa! Lisäksi olen menossa töistä postiin (Roayl Mail toimii, kengät taitavat olla jo odottamassa!) sekä ostamaan päärynöitä. Hmph, nekin ovat loppu *mums-mums-mums*.

Jollei tuo lumentulo kohta lopu niin... sitten se jatkuu. Minä menen laatimaan kaffetta ja riipimään sellaisen lääkityksen, että ketuttaa vielä entistä enemmän tai sitten tajuttomuus iskee jo menomatkalla! Nih kerta.

POLKA, JOLLA ALKAA OLLA VÄHÄN LIIKAA KANNETTAVANA!

eilenkin oli olevinansa jonkinlainen miitti. Njäh, siitä, kuka saa minkin huoneen uusissa tiloissa. Arvatkaas kuka joutuu ainoaan kahden hengen huoneeseen ja saa kaverikseen täysin uppo-oudon lähes-teinarin? No Welhotarpa tietenkin. Ei ollenkaan ajateltu, että meitä kaksi osa-aikaista voisi olla samassa huoneessa. No, ei kai, eihän se vissiin sovi. Jos minä vaikka haisen tai jotakin. Tai puhun rumia. Tuo lähes-teinari siksi, että hän on huomattavasti nuorempi, minua välillä lomittanut leidi, jolla ei valitettavasti ole kykyjä. Upon mukaan "minä siirtäisin hänelle tieto-taitoa". Kissin kellit, jos koko suku on työllistetty jollain kumman tavalla Varastolle ilman mitään pätevyyksiä, mikä minä olen häntä neuvomaan? Hiukan alkoi ketuttaa. Toisaalta, minä voin istua ja tehdä töitäni ihan missä tahansa, ei haittaa! Ja minähän olen vain osa-aikainen, ainakin toistaiseksi. Minä mistään mitään välitä, kunhan on työpöytä, toimiva kone ja tuoli. Sekä jossakin mikrouuni, jossa lämmittää kasvismössönsä ruokatauolla sekä keitellä kaffet parissakin eri välissä. En minä muuta töissä tarvitse – en ainakaan sosiaalista kanssakäymistä, en edes puhelinta! Pirulauta, nih...

Pääsin muuten siinä myös kysymään, miten on ajateltu kulku noin niinkuin hissin ja portaiden yms. puolesta? Entäpä koko apuvälinevalikoimani (tämä oli heille yllätys) säilyttäminen, mahtuuko rolleri ohittamaan toisen, kun väki vanhenee ja kälystelee hiljallensa? Juu, kaikki järjestyy kyllä, luvattiin. Onhan se töihin päästävä! Aivan, onhan se. Onkin sitten eri asia, mitä kautta? Eli pääseekö suurinpiirtein suoraan vai kiertämällä puoli taloa hankea pitkin – tästä lähinnä olin kiinnostunut. Erittäin mielenkiintoisia raportteja tulee sitten taatusti ensi kuun lopussa. Seikkailuja, kiroilua ja taatusti itkua ja väninää. Minä kun en todellakaan enää ihan kaikkea jaksa kestää – en varsinkaan paskamaista suhtautumista toisilta ihmisiltä.

Tämähän jäikin mietityttämään puoliksi päivää. Loppupäivän olinkin sitten huolissani ja ajattelin kahta muuta ihmistä – tosin erillään toisistaan, mutta silti. Vilkutus teille, jos olette kaistoilla! <3

Löysin sentään sen tärkeimmän eli pankkikortin tunnusluvun illalla. Ensin luulin jättäneeni sen töihin hyvään jemmaan, mutta sitten kerran kiukuspäissäni muutin puolet työhuushollista jo kotiin ja toin nekin paperit mukanani. Hyvä niin, pääsen maksamaan ainakin ruokakaupassa muonani huomenna. Pakko mennä kaupoille, ei minulla ole taaskaan kuin salaattia ja purjoa sekä paprikoita. Pari porganaa. Yksi orpo päärynänretale illaksi... Jospa kävisi tänään iltapäivällä milizeilla ja huomenna kaupoilla? Harkintaan ainakin pariksi tunniksi – sitten pitääkin vaihtaa taksomatka tälle päivälle tarpeeksi ajoissa. Nyt voisi käydä jättämässä sen passihakemuksen sopivasti, kun on henki päällänsä.

Mitään muuta henkeä ei oikein olekaan – asiat eivät ole hyvin, mutta joillakin ne ovat kuitenkin vielä huonommin. Kaffetta ja mömelöitä, valvomisen jälkeen on taas toivuttava työkuntoon.

POLKA – HÄN JOKA VALVOO TAHATTOMASTI KAIKET YÖT!

fiilis taas lähteä masokistinomaisen tahallisesti kiusaamaan itseään kolmeksi päiväksi Varastolle. Juu, edessä on aika karmea viikko. Viime viikko oli nimittäin kohtuurauhallinen, kun lapselliset olivat hiihtolomalla. En ymmärrä miksi? Ei meillä kukaan ollut hiihtolomalla, vaikka minulla oli koulusta lomaa. En minäkään pitänyt hiihtolomaa, kun Belgalla oli ns. hiihtoloma. Täpövarmasti se johtuu siitä, että meistä kumpikaan ei hiihdä. Eikä meillä ole koskaanikinä ollut myöskään varaa matkustaa tuolloin mihinkään. Jotkut kuuluivat nytkin olevan jollain Välimeren risteilyllä :o Ei ihan pientä enää, sano... Eipä käy katteeks muuta kuin hiukan lämpötilan suhteen. Muuten jokainen tehköön juuri niinkuin haluaa. Minä voisin pitää viikon lomaa ja viihtyä täällä kotona. Sulkea kaikki viestimet, ostaa pari korillista viinaa, muutaman laatikon viiniä sekä jokusen kopan lonkeroa. Kyllä se hiihtäminen kävisi sen jälkeen jo ihan luonnostaan. Myös ryömiminen, otsanahkaa rypistelemällä ainakin.

Juuei, en taaskaan saanut eilen tehtyä yhtään mitään järkiperäistä. Paitsi ne normit eli siivous, eväkset, pakkoruisku sekä vaatteet täksi viikoksi lähettyville. Vähän kirjoittamista, hyvin sotkuinen teksti sen tilalle, jonka väitettiin olevan lähes kopieeraamista jostakin. Olen edelleen lievästi loukkaantunut, koska inhoan em. henkilöä lähes rajattomasti... en kai minä menisi semmoista edes piruuttani lainaamaan? Jos jokin mielipide tai sanonta ao. opuksesta on sama, se hyvinkin voipi johtua myös siitä, että on sattunut lukemaan sen ja napannut sieltä parikin makoisaa kohtaa. Ei sen kummempaa. No, antaapas tämänkin taas olla. Raivo kangistaa entisestään eikä tässä muutenkaan ole olossa hurraamista.

En muuten jaksa enää itsekään tajuta, miten minä selviän näin vähillä unilla. Vai olenko minä teidän(kin) mielestänne jotenkin pihalla koko ajan? Tillin-tallin-tulkku, hyvin luistaa suksi! Asialistalla tänään uuden verokortin toimitus eteenpäin ja sitten piti olla myös jotakin, jota nyt en taaskaan muista. Se oli jotakin, jonka suunnittelin kirjoittavani ylös, että nmenomaan muistaisin sen. Nyt en ole siis muistanut kirjoittaa sitä muistiin. Hyvä minä! Ei mikään hatarapää... Haa, tulihan se mieleen. Uusi maksukortti ei jostakin syystä toiminut, herjasi väärää PINniä – ei pidä paikkaansa, sano. Jossakin on jotakin mätää ja se on tarkistettava justkohta.

Jahas, torpasta on tällä viikolla taas lähdössä pieni määrä tavaraa. Erittäinkin hyvä niin. Mitä minä kaikella rojulla teen. Toisaalta, ennen oli tapana sanoa, että olisi huutokaupassakin jotakin myytävää... Minun jälkeeni ei ole tarvis pitää mitään huutokauppaa, minä teen sen itse jo etukäteen! Ja lisäksi saan sen verran rahaa, että maksan pois punaiset maiharit ja pari kertaa käyn taas ruokakaupassa, joka ei ole paha sekään. Kaikki on kotiinpäin, näillä liksoilla ja tuilla nimittäin.

Seuraavat päivät menevätkin normipäivitysten merkeissä, mikäli ei mitään todella erityistä tapahdu. En minä jaksa enää illalla tahi aamulla yhtään mitään. Olen jo nyt kyllääntynyt kaikkeen, sorry vaan te kaikki, jotka innokkaina ja pirtsakkoina pyyhällätte yli lumikenttien työmaillenne. Minä en vaan jaksa!

Nyt on saatava kaffetta ja kunnon mömelöt, vaikka nekään eivät auta. No, on ainakin otettu – ei voida väittää, että vastustaisin hoitoa eli olisin hoitokielteinen! *muahahahaah*. Olen vain sitä mieltä, että minun pitäisi itse saada valita omat lääkkeeni ja hoitoni.

POLKA, JONKA ON TAAS LÄHTEMINEN ROPOTTAMAAN!

enkä minä nyt oikeastaan haluakaan. Siis yhtään mitään muuta kuin pysytellä neljän seinän sisällä. Ulkona on taas synkkää, lumista ja jäistä, koleaa ainakin, jollei peräti kylmää. Sisällä edelleen helkkarin vilakkaa. Päällä on ympäri vuorokauden useampi kerros vaatetta. Olkoot vaan energiansäästötalo, mutta ei kai sen tarkoitus ole palelluttaa ihmisiä alkukesään asti. Silloin nimittäin aloitetaan taas hidas paahtaminen koko kesän ajaksi. Ei hjuva, ei. Ei kyllä koskaan, kyllähän te meikäläisen tiedätte!

Belga kävi eilen lounaalla. Viihdytimme itseämme epäperinteisesti itse tehtyjen pizzojen (sentään pienien ja terveellisten) ääressä, jälkkärinä jädeä. Jädeähän sopii syödä ympäri vuoden, toki. Se on aina hyvää, ainakin kaffen seuralaisena ja joskus vaihtoehtona parempi kuin pullat ja piiraat. Hyvää oli, kuitenkin. Pähkäiltiin siinä yhtä ja toista, ei mitään tähdellistä kuitenkaan. Asunnossaan hän on viihtynyt sen, minkä on ehtinyt siellä oleskella eli eipä kovinkaan pitkään. Opiskelijan päivät ovat yllättävän pitkiä, jollei iske etäpäivä. Silloin taas päivä koneen ääressä on pitkä. Häiriköitä ei talossa kuuleman mukaan ole, joka on aina tietty iso ilo.

Itse tässä pitäisi toimeentua normaaleihin söndaagin hommeleihin. Harrastaaa kursorista siivoamista eli karvat ja kissanhiekat imurointiin. Pakkoruisku sen todistamiseksi, että pystyy vielä edes menemään itsenäisesti suihkuun ja konttautumaan taksoon, ehkä. Niin tosiaan, taksot on tellittävä ja eräs omalaatuinen reissu ympättävä keskiviikolle. Pirulauta, minulla olisi mitään tekemistä sielläpäin kaupunkia, mutta nyt on pakko. Kehtaa aina Belgaakaan pyytää noutamaan jotakin typerää härpäkettä. No, tuhluutan loppukuun matkani kuun viimeisenä päivänä. Se onkin oikein ja sopivaa. Kun samalla reissulla hoidan vielä jokusenkin posti- ja kauppa-asian, saan matkat hyvinkin kulutettua. Niin tänään vielä, ainakin kolmeksi päiväksi pitäisi evästä laitella eli jotain vihannespataa muhituttaa. Tänäänkin olisi kiva varmaan syödä jotakin, en vaan vielä ole keksinyt, mitä se voisi olla. Kaalipiffejä ja lohkopottuja? Ehkäpä...

Eilisillan sainkin kulumaan lueskellen, kirjoitin ulos pari juttua sekä roilailin netissä loppuehtoon. Ihan asiatonta asiaa, ei siis mitään tärkeää. Kunhan ihmettelin taas kaikenlaista outoa, mitä eteen on tuotu. Ja kaikenlaisia kummallisia ihmisiä(kin). Unesta ei taaskaan tietoa, heräilin tuossa klo 1 tienoolla ja sen jälkeen pyöriskelin peittojen väleissä. Sitten oli pakko nousta, ei vaan jaksanut enää sitäkään. Tämä tietänee taas iltapäivätirsoja, kuten lähes joka päivä tuossa klo 15 – 16 kähmeessä. Tunti tai vähän toistakin, melkoisen sikeää unta, jo jaksaa taas hetken tehdä jotakin "tärkeää".

Sunnuntai-ahi iskee kyllä taas päälle! En minä tahtoisi lähteä taas kiusaamaan itseäni Varastolle, kun tietää hyvin tarkkaan, mitä on tuloksena. Huomenna puoliltapäivin olen jo aivan reporätti ja illalla hyvinkin krantusti puhuteltava ja kipeä. Ja sama jatkuu pari päivää, loppuviikko menee taas toipumiseen jne. Tästä alkaa muodostua myös omanlaisensa kaava. Uudempikaan lääkitys ei pure oikeastaan yhtään. Tekisi mieli alkaa yhdistellä näitä, mutta sisuskaluilla voi olla asiaan jotakin sanottavaa. Paskat minä lekureiden mielipiteistä, mutta maksa ja munuaiset ovat vähän eri asia!

Ei siis mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Ei mitään odotettavaa. Ei mitään kivaa tiedossa. Ei mitään. Ehkäpä ihan hyvä niin, jos selviäisi edes tästä jokapäiväisestä helvetistä.

Päivän slogan: Elämä ei ole kilttiä – miksi minä olisin?!

Päivän biisi: Piss Factory

Luettua: Sari Järn – Hiirestä puumaksi. Ehkä tämä on olevinaan hauska, mutta jokin tässä mättää. Tee se, mitä haluat tehdä -asenne ehkä eli älä valita, vaan tee jotain tai tyydy siihen, mikä olet. Aapinen kirjaimellisesti A:sta Ö:hön, hauska ehkä "tyttöjen illassa" drinksujen välillä luettuna. Korhonen-Salmi – Ratkaisujen Suomi, Unelmista töitä. Kahdeksan itse menestynyttä johtajaa kovasti esittää innovaatioita, jotka minusta eivät toimi. Ei anna aihetta toimenpiteisiin, työttömiä tämä taatusti vain vituttaa (minuakin alkoi reilusti kyrsiä eräät asiat). Glenn Willstedt – Iran.Työtä ja seikkailuja ruusujen ja satakielten maassa. Kaksi vuotta Iranissa 1960-luvun puolivälin tienoolla. Kertomuksia työstä maatalouden parissa alankomaalaisen järjestön työntekijänä. Aika hyvää kuvausta sikäli, että herra vaivautui perehtymään kieleen, paikallisiin olosuhteisiin, historiaan jne. Ajankuvanakin hyvä, eli minä pidin. Teeskentelemätön, vaikka ihan pientä itsekehua on havaittavissa ;) Satu Grönroos – Lumen syli. Lapsen silmin kerrottua elämää Helsingissä, välipaloina elämää opettajan silmin... Ei paha ollenkanas, tästäkin meikäläinen taas piti ajankuvana, köyhän arjen kuvauksena sekä kovin tutunoloisen koulunkäynninkin selvittelynä. Emma Donoghue – Huone. Hurja tarina pojasta, joka eli ensimmäiset vuotensa huoneessa, siepatun äitinsä kanssa. Miten heidät vapautettiin ja mitä siitä seurasi. Tämän luki kyllä hievahtamatta, eläytyen ja – kumma kyllä – ei järkyttyen. Lähinnä ainakin itse elin Pojan ajatuksia ja maailmaa ajatellen. Suositan, todella erilainen erinomainen opus! Merja Mähkä – Ihanasti hukassa ja kuinka sieltä pääsee pois, 543 päivän reppumatka. Tämähän oli se Ehtoopulun blöginpitäjä ja suuri osa tarinasta onkin tuttua. Luin nyt kerralla, kun itse ei enää tällaiselle reissulle pääse. No, ei tässä kyllä oikein ihmeellistä mikään muuten ollut, sorry vaan. Åke Edwardson - Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi. Taas hieno opus kaverilta. Myrsky tuhoaa perheen metsän ja myöhemmin tavallaan myös perheen, kun poika loukkaantuu metsässä ja joutuu koomaan. Mitä tapahtuu pariskunnan suhteelle, ulkomaailmalle, miten aikakäsitys muuttuu, miten suru koetaan jo etukäteen ja miten etukäteen voidaan valmistautua lähes kaikkeen? Synkähkö, mutta kuitenkin toiveikas kirja, jossa paljon ajateltavaa. Suositan jokaiselle! Liisa Karvinen – Riisiä tiskin alta. Tarinoita nousevan auringon maasta. Onko Japani vain liikemiehiä, kiirettä ja omituisia hahmoja sekä teollisuutta? No ei sentään, tässä aika erilaistakin kuvausta nykypäivän kulttuurista, uskonnoista, juhlista, tavoista, paikoista – mukavasti metroasemia hyväksikäyttäen. Suositan Japani-friikeille, tässä on sitä jotakin! Rosamund Lupton – Sisar. Omelalla tavalla toteutettu dekkari, jossa sisko antaa lausunto asiasta. Tarina alkaa, kun Beatricen äiti soittaa pikkusiskon, Tessin, kadonneen. Ja Beatrice lähtee selvittämään, mistä oikein on kyse. Katoamiseen hän ei usko ja lopulta selviää, mistä on kyse – murhasta, mutta minkälaisesta! Sekin selviää aikanaan. Pidin ja suositan, sen verran oli mallikkaasti toteutettu. Ja tottakai osa näistä tulee esille siellä toisaalla (ja muuten muitakin, pysykää kaikilla sivustoilla siis). Lisäksi tietty jätin osan vielä mainitsematta, ettei kukaan taas väitä minun kehuskelevan jollakin.*härn & wirn*.

POLKA, JOKA ON JO ÄRSYYNTYNYT TÄHÄNKIN PÄIVÄÄN!

ja siinähän ne tulivatkin taas, ne päivän teemat. Eli ei mitään uutta. Residenssissä on todella viileää ja jotenkin kolean kosteaa – grauh. Tästä kovasti tykkäävät kaikki särytkin. Onneksi on hartiahuivi ;) Se lämmittää tässä istuessa oikein mukavasti. Vahinko vaan, että ihan kaikkea ei se päälläkään pysty sentään tekemään.

Eilisestä ei mitään erikoista, paitsi tietysti se, että residenssissä kävi vieraita *kruksia seinään*. Toveritar & ystävänsä pistäytyivät, mukavaa oli. Enkä minä eilenkään saanut sitten mitään järkevää aikaiseksi, kun sammahdin iltapäivällä kauppareissun jälkeen. Oli pakko ottaa päikkärit. Tai mitenkään pakko, minähän suorastaan kaaduin sänkyyn. Jonka jälkeen ei sitten taas meikäläisestä mitään irronnutkaan. Hmph, saamaton akka, laiskakin vielä!

Eikä tänään ole edessä mitään sen kummempaa odotettavaa. Belga on tulossa syömään ja tuo kissanhiekat tullessaan. Se säkki on liian painava meikäläisen kantaa näillä käsillä – ei vaan onnistu enää. Jotakin syötävää siis pitää väkertää – juu, on tuolla fisua ja jotakin muutakin, että apetta saadaan aikaiseksi. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että minä en saa päivän aikana mitään muuta aikaiseksi, kun aktiivisesti seurustelen Belgan kanssa (-> minä luen ja sanon jokusen sanan, Belga lukee omiaan ja sanoo muutaman sanan). Näin aktiivisia meillä ollaan seuraelämän osalta. Eikö vain olekin jännittävää?

Tekisi mieli kyllä tehdä yhtä jos toistakin, mutta tämä hemmetin kylmyys käy kertakaikkiaan luihin ja ytimiin lihasten lisäksi. Tuntuu, että on vielä tavallista jäykempi. Kipusärkymömelöt eivät auta pätkääkään, prle. Täällä tarvitaan joko kunnon huimeita tai sekokäyttöä. Otin minä eilenkin pari lasillista viiniä *toinen kruksi seinään* sekä yhden lomperon, mutta eihän nekään mitään vielä ehtineet lämmittää, eivät edes naurattaa ;) Olisi nimittäin oikeastikin tehtävää eli ensiksikin kirjoitettavaa ja toiseksi ommeltavaa, siis ompeluskoneella tehtäviä hommia. Tietty lisäksi kaikenmoista kotohommaa. Ja jotakin pitäisi saada Huutikseenkin taas lisämyyntiin... Ehkä tyydyn vain kirjoittamiseen, se on kuitenkin lähes pakollista tointa.

Nyt on pakko mennä kuitenkin keittämään uusiokaffet. Söin kylmää jugurttia ja nyt se on jäisenä möhkäleenä tuolla jossakin. Hrrhrrh!

POLKAN MIELESTÄ KYLMÄKIN KAHVI KAUNISTAA, MUTTA EI TEE IHMEITÄ!

eli tässä aamulla taas posti-kirjasto-kauppareissu. Toivottavasti siellä ei ole ihan niin pluikasta, miltä näyttää. Ei nyt ihan hirveästi tarvitse ulkona käveleskellä, mutta silti... mieluusti en kuitenkaan teloisi itseäni – tai toisaalta, silloin voisi kerrankin saada paremman lääkityksen. Ehkä en pelkästään sen takia lähde kaatuilemaan turvalleni.

Oikein satoisa kirjakevät jälleen tulossa! Miten mukavaa, vaikka en olekaan "akateeminen lukija, joka on lukenut 15-osaisen romaanisarjan 8 osaa". Tämä oli tuolla eräässä kommentissa, jestas. Minä tunnen myötähäpeää tuon ihmisen puolesta, lisäksi myös häpeäisin käyttää tuollaista meiliosoitetta. Mutta kukin taaplaa tyylillään ja minun blögini tämä on edelleenkin. Eli kirjasto tarjoaa kädellisen kirjoja, postissa tuli jo kolme uutuutta ja muutenkin on pino lukematonta materiaalia, joten asiat ovat aivan kohtuullisella mallilla ;) Kun toimeentuisi vielä kirjoittamaan vähäsen  enemmän, olisi vielä parempi. Sain eilen editeerattua kuitenkin kolme versiota framille. Hyvä minä *hakee silitysrautaa silittääkseen itseään päähän*! Kyllä se tästä, kun jaksaisi sinnitellä parin urpotuksen verran...

Mitäpä muuta? Särkee ja väsyttää eli varsin tavanomaista, lisäksi on edelleen aivan saakelin kylmä! Menen kohta keittelemään toiset aamukaffet, muuten tästä ei tule yhtään mitään. Petiin ei uskalla mennä edes lämmittelemään, jos sinne torkahtaa, menee vielä takso nenän edestä. Mömelöt on kiskottu, yhden säästän lähtiäisiksi, että jaksan koko reissun. On siinä taas pähkimistä, miten kantaa kaiken säällisesti kotoon. Ehjänä, itse, siis. Loppupäivä meneekin särkyillessä. Ai niin, Toveritar lupasi poiketa ehtookaffella noutamassa säkillisen potkupukumateriaalia :) Pitäisiköhän tehdä jotakin tipupiirasta tms. apehdittavaa... No, katson vajoanko päikkäreille vai pysynkö hereillä. Onneksi tein eilen vihanneskeittoa ison kattilallisen, joten syötävää on valmiina lounaaksi.

Ei, en pysty kommentoimaan mitään uutisia. Niissä ei ollut mitään kommentoitavaa, ainakaan minun mielestäni. Muut hehkuttakoon erinäisillä asioilla ihan miten huvittaa! Jospa minä hehkuttaisin sillä, että Hörhö soitti anoakseen avaralainaa ja sain kerrassaan raivohepulit. Herrahenkilö sai kuulla yhtä-ja-toista sekä varsinkin erinäisistä töppäilyistään. Ei tullut lainaa eikä edes lupaa poiketa kylässä - ainakaan vähään aikaan. Pirulauta, minulle ei tehdä kakkakepposia eikä vedetä välistä, nih!

Ja ihan piruuttani säästän lukulistani joksikin toiseksi päiväksi. Tänään sitä ei viitsi laittaa framille enkä jaksa näin aamusta etsiä linkkejäkään. Lista onkin jälleen varsin mittava (joitakin sekin jo tuntuu kiukuttavan) – joskaan ei välttämättä laadullisesti :D Vertaan edelleen eiliseen kommenttiin.

No nyt sitä kaffetta! Harmi, ettei kissiä voi opettaa edes pieniin kotitöihin apulaiseksi. Hmmm..

POLKA, JOKA ON JÄLLEEN MENOSSA JA IHAN PIAN TAAS TULOSSA!

Höh, ensin saatte kuitenkin päivittäiset märinät; jos nyt jumalauta sattuisin tapaamaan omisarviksen, minulla olisi paljon ja painavaa sanottavaa. Olen valvonut viime yön uikahdellen (perustermi: uikutus, uikuttaa) vähän väliä. Oikea käsi on niin kipeä, ettei mitään rajaa. Mikään asento ei ole hyvä. Kumma kyllä, kirjoittaminen ei sitä sentään pahenna :o Eli se taas sen leidin tiedoista, osaamisesta yms. Minä vakavasti alan nyt kyllä miettiä sitä omakustanteista yksityistä, asioihin perehtynyttä lekuria! Pirulauta, eihän tuo omisarvis todella viimeksikään kuin hyvin yksisanaisesti "tutki" kättä eli tsekkasi vain liikeradat. Argh – ketuttaa täpöllä. Vetelin nyt vahvempia myrkkyjä, mutta ei auta yhtään...

Niin, näistä apuvälineistä. Ensinnäkään rollerilla ei näillä keleillä kannata edes yrittää ulos. Se on jo itsetuhoista käyttäytymistä ja minä haluan ihan itse päättää omasta itsetuhotavastani. En siis halua lonkkamurtumaa ja sen jälkeistä keuhkokuumetta tms. Vehkeen kääntösädettä, säätöjä ym. olen kyllä kuivatestannut eli hyvä on. Mutta suihkutuoli, se on nannaa. Suosittelen ihan jokaiselle, jos on liukas plaattia tms. Kun tässä mallissa on selkänoja ja käsinojat sekä pärsheelle riittävästi tilaa, on se melkein torpan parhaita istuimia. Kun kuumalla vedellä vielä ensin lämmittää sen ja sitten rötkähtää istumaan, jo vain kelpaa suihkutella... Tykkää! Sitten nämä ottimet ja noukkimet, mitä ikinä ne nyt oikealta nimeltään ovatkaan. Kovin ovat kätevät, kun piti esim. laatikoston takaa (jonne hätinään imuri mahtuu, mutta imuroin vain sunnuntaisin) onkia sinne rapisseita kukan kuivuneita lehtiä. Kuulin, kun Vinski narskutteli niitä... sen jälkeen seuraa säännöllisesti karmeat sikaoksut, joten lehdet pois. Noukkimillahan se kävi tosi näppärästi. Ja sitten niillä voi vielä hyvin hellästi puristaa kissiä takamuksesta ;D Vinski-ressu ei yhtään tajunnut, mitä tapahtui. Ei osannut yhdistää kapistusta takamuksensa puristukseen, katseli vain todella hölmistyneen näköisenä ympärilleen. Oliko se KissaJumalatar, joka muistutti olemassaolostaan? >o< Anteeks, alkoi oikeasti naurattaa... Eli kyllä niille on kaikenlaista käyttöä, vaikka sitten vähän erilaista kuin ehkä olisi tarkoitus. Ylähyllyiltä saa aika näppärästi tavaraa jne. Ai niin, sitten vielä tuo apukoroke, joo. Onhan siitä hyötyä, pääsen jopa toiselle ja kolmannelle hyllylle asettelemaan tavaraa. Saan pesukoneen pistokkeen ihan itse seinään. Ja joka hemmetin välissä onnistun iskemään siihen varpaani, kun se ei ole käytössä ja seisoo tuossa keittiössä. Miten minä aina osunkin sopivasti siihen? Näin siis käytämme apuvälineitä... oikein, nurin ja luovasti.

Jahas, tänään pitäisi toimeentua kirjallisiin tehtäviin sekä suunnitella huominen posti-kirjasto-kauppareissu. Eilen ehdin käväistä postissa ja atteekissa sekä kaupassa sen verran, että hain kaffetta, leipää, näkkäriä – no ja tietysti niitä päärynöitä :D Ehkä huomenna pitäisi jotain oikeaa ruokaakin. Näin unta, että olin hotelliaamupalalla ja siellä oli joku ihmeen makkaratehtailijoiden tms. kokous. Joka pöydässä oli kasoittain rapeita, ruskeaksi paistettuja makkaroita ja jotain lihajuttuja. Siis semmoisia raakamakkaroita, ikäänkuin itsetehtyjä, täytettyjä lihapullia ja muuta. Ja minä unissani hamstrasin niitä laukkuun.... Pitäisiköhän ostaa jotakin – kanaa vaikka – ja kärsätä sitä pannulla. Ilmeisesti on jokin puutos, jos näen jo tuollaisia uniakin ;) No, tuo odotus on kyllä mitä helpoin täyttää, kerrankin! Jos on nimittäin näin vähästä kiinni meikäläisen tyytyväisyys, voin kerrankin tarjota itselleni sen, mitä alitajunta unessani vaati.

On se muuten jännää, miten esim. UK:n Royal Mail toimii – äärinopeasti siis. Kengistä tuli jo ilmoitus, että ovat postissa tulossa eli Royal Mailin hallussa... ja tiedän, että ne tulevat ensi viikon alussa. Siis Enklannista posti kulkee nopeammin kuin kotomaisen postin Italiaano-vastineessa. Ja muuten, Itelliaano onnistui jälleen kerran hukkaamaan minulle tulossa olleen kotimaan lähetyksen. Toisen lähetyksen oli lajittelukone runnellut aivan silpuksi, kuorineen, sisämuoveineen päivineen. Onneksi sisältö oli tallella ja vain vähän pölyinen ja pölykin lähti ravistamalla. Sentään mukana oli kohtelias pahoittelukirje ja koko roskakasa oli survottu postin omaan isoon kirjekuoreen. Mutta näin siis meikäläisellä, joka käyttää postia todella paljon!

Nyt taidan mennä väärinkäyttämään vähän kahvetta, lisää siis!

Hey, let's be careful out there! Pluikasta on, raatiossakin jo varoiteltiin. Älkää myöskään kulkeko räystäitten ali!!!

POLKA, JOTA SÄRKEE *etsii jo lisämömelöitä kaapista*, JUILII JA KETUTTAA!

ja tämän viikon viimeinen työpäivä. Ei paha, ei yhtikänäs. Tosin taas tuli tällekin iltapäivälle hommattua posti-atteekki-kauppakeikka, että saisi varmasti koipensa oikein kipeäksi. Ei kai sitä muuten pysty rentoutumaan, ellei siis ole kipeä. Toinen juttu on tietysti se, että pitää noutaa kirjapaketti, kipulääkkeitä sekä heekkuja (no niitä sardiineja ja päärynöitä)!

Meillä muuten asuu tuommoinen karvakasakin, joka tykkää sardiineista yli kaiken. Vinski sai suorastaan hepulit kun t a a s eilen illalla avasin purkillisen ja tein näkkärileipiä. Hmph, olisipa yhtä innokas päärynöidenkin suhteen, mutta ei nyt sentään. Osa purkista oli siis annettava Vinskille verolle pantavaksi (paneminen mainittu!) sekä loput nuoltavaksi. Kyllä muuten tuli siistiä jälkeä (sekä väsynyt ja tyytyväinen kissa, joka kyllä haisi kammottavalle!).

Eilen en jaksanut *milloin minä muka muuten olisin* tehdä niin yhtikäs mitään! Kunhan pupelsin jotakin, lueskelin, horrostelin ja painuin aikaisin petiin. Ei kertakaikkiaan jaksa. Lisäksi täällä on edelleen aivan hemmetin kylmä. Huoltomies tosin silloin viimeksi käydessään sanoi, että jos vaan tuntuu kylmältä, siitä voi ilmota uudestaan. Mutta kun nämä ovat näitä energiansäästötaloja... hän lopetti lauseensa. Eli ilmeisesti ei mitään toivettakaan saada lämpöä ennenkuin aurinko alkaa lämmittää. Se auttaa välittömästi, tässä huushollissa on isot ikkunat aurinkoon aamusta iltaan eli kesäisin on jo tuskallisen kuumaa. Ikinä ei siis sopiva! Niin minulle aina käy...

Mjoo, eli tylsää on. Tavallansa. En minä kyllä mitään jaksaisikaan, joten ei se harmitakaan. Lisäksi olen taas aamuisin pärskinyt ja aivastellut sojona, joten ehkä parempi näin. Pysyy kotona, ei saa pöpöjä *peukuttaa*. Menee vieraisiin, saa... no ihan mitä tahansa!

Josta tulikin mieleen, että kiitettävästi olen saanut taas rojua lähtemään torpasta. Tänäänkin taas lähtee, ainakin vähän. Juuei, en minä tilalle mitään aio. Mutta, tuota, siis punaiset maiharit alkavat olla sökönä, kertakaikkiaan rikki, haukkaavat lunta, sohjoa ja vettä. Ja minähän pakosti tarvitsen aina punaiset maiharit. Myönnetään, tilasin ja sain edukkaasti, noin 30 monikansallista, uudet, edelleenkin kirkkaanpunaiset, hinta sisältää muuten postikulut. Siis enhän minä v o i olla ilman kirkkaanpunaisia kiiltäviä (ja ehjiä!) maihareita. Vaikka olenkin jo totutellut niihin villasukkaintegroituihin mustiin – ei se kuulkaas ole sama asia, ei sitten ollenkaan. Samalla tosin onnistuin löytämään maailman omituisimmat sandaalit, jotka on kuin tehty meikäläiselle. Ans kattoo taas, tuhluuttaisinko kaikki tienaamani rahat huit hemmettiin. On se iiPei ihmeellinen paikka :O

Ehkä on parasta, että menen keittelemään aamukaffet ja riipimään mömelöt. Alan muuten liian levottomaksi :D Jospa ottaisi illalla sellaiset kevytkännit....

POLKA, JOKA HAAVEILEE, MUTTA EI VAAN TOTEUTA MITÄÄN!

siis minä ja omisarvis. Olihan siitä puhetta, että oli eilen lekuriaika. Olin jopa valmistautunut eli lähettänyt meiliä ennakkoon, kuten hän kerran ehdotti. Kas, leidi printtasi ne siinä edessäni ja hätinään lukaisi läpi – ei kai ollut sitten ehtinyt aikaisemmin. No, valitin kuten ennenkin. Sattuu niin, ettei ole tosikaan. Juilii, puikottaa ja muuta. Yöllä en saa nukuttua, en kivuilta enkä muutenkaan. Arvatkaas, mikä oli tulos (tämä on taas se retorinen kysymys)? Lisää lääkitystä eli samaa troppia kuin nytkin mutta himppasen vahvempana ja pitkäkestoisempana... ja sen pitäisi sitten auttaa kaikkeen kipuun, särkyyn, uneen jne. Tuntui taas, että hän ei lainkaan tajua, mistä puhuin. Ainut mikä kiinnosti työarvausta oli se, että oikea käsi on jälleen kipeämpi. Eli siitä taas lähete Kanppiin ja tarvittaessa ultraan ja piikille. Ei muuta, ei siis mitään muuta.

Tosin jälleen ne samat sanat kuin aikaisemminkin, että on, kyllä on rrruunnsaasti mielipidelääkityksiä, Lyricaa ym. joita voisi käyttää. Minä taas yritin muistuttaa, että onhan niitä kokeiltu; joko ne eivät tehonneet odotetusti tai meikä oli pihalla pari päivää. Ei se pihoitus sinänsä mitään, mieluinen olotilahan se muuten. Mutta jos minun odotettaisiin ikäänkuin työskentelevän, on se melkoisen pirullista. Siis hän ei taaskaan kuullut / kuunnellut / ymmärtänyt mitä minä halusin sanoa. Poistuin sitten kipulääkerepsun ja toisen uusitun repsun kanssa jälleen täysin hölmistyneenä. En minä nyt oikein tajua... tuosta lääkkeestäkin sen verran jo tiedän kohtuupitkään käyttäneenä, että sen tehot eivät tuolla määrällä mitenkään voi kattaa koko vuorokautta! Eivät todellakaan. Eli kärvistellään, kiroillaan ja manaillaan sitten taas. Unta varten odotin edes jotakin tainnuttavaa tai edes ehdotusta vaikka melatoniinista – eipä vainen tullut edes sitä. Yritin myös kertoa siitä, että olin saiskussa piikitettävänä ja tarkkailussa, kun kaaduin. Ensimmäinen (ja ainoa) kysymys oli se, liukastuinko pihassa :O Hyvin on persiinnuolenta onnistunut... hätä oli siis vain siitä, olisiko tuo ollut luokiteltavissa työtapaturmaksi. Muuten ei mitään reaktiota tai edes kommenttia. Olin jälleen äimänä käkenä. Turha yrittää – ihan turha.

Toisekseen, ensimmäinen vajaa palkkani ja osa-aikaeläkkeeni olivat tulleet maksuun. Samalla tuli eläkevirmalta tieto, että nyt pidätettiin veroja palkkaprosentilla, mutta seuraavaksi menisi 60 %, jos en toimita uutta korttia. Ja minä juuri ennen vuoden vaihdetta pyysin uudet verokortit. No, ei kun soittamaan ensin eläkevirmaan ja kyllä, näin on, pitää ja tarvitsee pyytää. Heillä ei ollut merkintää toimitetusta asiakirjasta. Sitten jonottamaan verokorttiasiassa. Ja kas, sainkin kuulla, että pidätys oli laskettu väärin eli kuntoutusrahan mukaan, ei kuntoutustuen eli osa-aikaeläkkeen ja puolipäivätyön mukaan erikseen. Leidi nopeasti laski, että pidätysprosentti pienentyisi vielä 3 %. No minä taas ihmettelemään, pitäisiköhän tuo nyt lopulta paikkansa. Met odotamma, ei siinä mitään. Kivahan se on saada vähän enempi rahaa, mutta voipi lopulta käydä ohraisesti loppupeleissä, jos saa mätkyjä. Mutta, omahan on vikansa. Eivät ole ilmeisesti kaikki kovin itsekään perillä kaikista eri tukien maksumuodoista verotuksen osalta. Nimittäin tuolloin minulla oli päätös edessäni, josta luettelin tiedot leidille, joka sitten ne ensimmäiset kortit laski ja lähetti. Ehkäpä tämä voidaan laskea iloisaksi kuitenkin, jospa sillä rahalla saa viikossa kapan päärynöitä edes!

Kerroinhan, että kävin viime viikolla herkkuostoksilla enkä keksinyt muuta herkkuja kuin päärynät ja tomaattisardiinit. Ne päärynät ovat jumaleissönin hyvejä, enää on yksi jäljellä. Niihin tulee hinku. Samoin sardiinit ovat loistavia ruis-seesamnäkkärin päällä, njam. Näitä täytyy siis hankkia lisää, ainakin varamuonaksi! Jos minun herkkuni eivät ole tämän kummempia, lienee lupa ostaa ja syödä niitä, eikö? Ainakin siis jos kohtuudella niitä rouskuttelee? :D

Muuten olen jälleen ääriväsynyt. Eilen riitti töitä tasaisesti koko päivän ajaksi, jotakin jäi odottelemaankin. Iltapäikkärit oli pakko ottaa, silmät eivät pysyneet auki. Tulee nukuttua työpäiviä vasten tosi huonosti ja yleensä kivutkin ovat pahempia. Noh, huomenna keksin jotakin – ai niin, ei tarvitse keksiä, on postiasiaa. Samalla voi käydä atteekissa ja ostamassa lisää piärynöitä. Siinäpä se taas meneekin huominen ilta.

Nyt tarvitaan vain kaffetta, jesh. Paljon, vaffaa sekä kourallinen mömelöitä, että selviän tämän päivän hommista. Tuolla kelillä ei rollerilla muuten pääse edes meidän ovesta ulos :O Olisiko se syy jäädä kotiin???

PÄÄRYNÄ-POLKA, MYÖS MUODOLTAAN!

sitä on taas lähdettävä. Varastopäivät, nääs. Ja omisarvis. Ja töitä taas tarjolla niin, että häijyä tekee. Ei tekisi, jos olisi kunnossa. Eilen jo särki taas kättä niin maan perusteellisesti, kun tuli puuhasteltua jotakin tuon pölynimurinkin kanssa. Tehtyä jotakin muutakin pientä, josta selkä ei taas pitänyt. Yö meni niin hänekseen, että olisinko nukkunut edes paria tuntia, päikkäreistä ei puhettakaan.

Minä en taida enää kohta jaksaa. Upon pitäisi ehkä tulla huomenna töihin, taidan käydä pienellä keskustelulla. Ei tästä tämmöisestäkään nimittäin yhtään mitään tule. Viikossa on pari iltaa, joiden aikana on keskimäärin kolmisen tuntia melkein OK olo, ei siis hyvä tai kivuton, mutta kohtuullinen. Semmoinen, ettei tarvitse vääntää itkua koko ajan ja pystyy jotakin tekemäänkin. Muuten ei.

Juu, taas minä valitan. Mutta kun mikään ei vaan näytä auttavan. Seuraavaksi, jos tuo keskustelu Upon kanssa ei auta, otan rollerin ja apuvälineet konttorille ja noukkimella käyn läpi paperin kerrallaan, rollerilla käyn kopioimassa – toki tuolloinkin paperin kerrallaan. Katsotaan, alkaako mitään tapahtua. Pidän tietysti normaalit tauot ja käyn vaikka istumassa tualetissa, kun minusta ei juoruamaankaan ole. Että olisin ikäänkuin pois työmaalta, kuten kanssasisaret. Pitäisi puhua myös paljon puhelimessa, mutta minulla ei ole ketään kenelle soittaa. Jospa soittelisi johonkin... onko niitä vielä joitakin senssilinjoja tms.? Minä kun en tiedä.

Sitä pohdittaessa menenkin keittelemään kaffet. Tosi mukavaa duunipäivää vaan muillekin, jotka tuolla kinosten keskellä yrittävät päästä kustannuspaikoillensa turvallisesti ja suht ajoissa.

POLKA, JOKA ON TAAS VÄSYNYT JO TÄSSÄ VAIHEESSA!

sillä katselin epätoivoisesti ympärillä olevia outoja kaapistoja, kirjahyllyjä jne. Juu, omassa sängyssä tietty, mutta unessa olin varsin intensiivisesti jossakin muualla. Harmi vaan, että tuon selvitystyön aikana koko uni ehti haihtua huut hemmettiin. Siellä lienee ollut kivaa, koska herätessä en olisi halunnut poistua sieltä... Hmph! Ette muuten arvaa: ulkona sataa vaihteeksi lunta. Mikä hemmetin maa – noin säänkin puolesta – Suomesta on oikein tullut viime vuosina? Ei riitä, että muutenkin menee huonosti, säätkin vielä vittuilevat. Voisiko tästä syyttää oikeistoa? Mitäh?

Tarjolla tänään normisöndaagin puuhat ja valmistautumista Varastopäiviin. Huomenna on aika myös omisarvikselle eli papereitakin pitää koota kasaan ja miettiä, mitä sille ihmiselle oikein sanoo, että se ymmärtäisi. Sanon tahallisesti "se", koska lääkäriä ei sinutella, ei ainakaan tuota hyyppää. Ei muuten huvittaisi lähteä ropottamaan pätkääkään, joka hemmetin paikkaa särkee jo valmiiksi ja tiedän olevani huomisiltana taas aivan saakelin repokipeä. Kolme aamua ja iltaa menee taas kiroillessa ja tropatessa niin, että pääsee edes liikkeelle. Voi miksi ne eivät jo anna minun olla ja ottaisivat tilalleni jonkun nuoren, kehityskelpoisen yksilön!

Ei mitään hauskaakaan kerrottavaa oikeastaan. Belga kävi eilen lounaalla, apehdimme paistettua lohta (Risman halpistarjous tietty), jo vain oli hyvää. Lisäksi etsin kaapeistani sopivia syviä kippoja ja lusikoita, molempia kun miehellä oli vain 1 kpl. Hmmmm, laitoin etsinkään kumpiakin. Aterimia saadaankin hetikohta, kippoja ehkä myöhemmin. Lisäksi mukaan lähti jotakin muutakin pientä. En sitten tiedä, jotain hän on itsekin ostanut eikä toki pieneen asuntoon paljoa mahdukaan, ei tarvitsekaan mahtua. Sen verran, että toimeen tulee kohtalaisesti eikä jatkuvasti tarvitse tiskailla. Huvittavaa oli tietysti kuulla se, että The Mummo oli lähettänyt hänelle jonkinlaisen paketin, jonka sisällöstä minua ei tietenkään informeerattu miltään osin. En ole ollut T.M:oon yhteydessä yli vuoteen – silloin kirjoitin varsinaisen paljastuskirjeen, jossa kerroin erosta Exästä kuten se oikein meni, Belgan säästöjen kohtalosta (miten Exä otti ne käyttöönsä) sekä kaikesta muusta vekkulista. Sen jälkeen ei olekaan kuulunut sanaakaan. Kiitin tietysti kirouksesta, joka joka hetki nostaa rumaa päätään kohdallani. Onneksi se ei tunnu ulottuvan Belgaan asti! Joo, tiedän, olen inhottava ihminen. Oli vain tarve tuoda esiin ne asiat, joista hänellä näytti olevan aivan erilainen käsitys.

Mutta muuten en ole taaskaan saanut mitään järkevää aikaiseksi, kuten en yleensä muutoinkaan. Osan ajasta on vienyt hillitön pärskiminen, nenän valuminen ja silmien vuotaminen sekä kirvely. Olen tropannut chili-valkosipuli-inkiväärisekoituksilla kaikissa muonissa sekä lisävitamiineilla. Normilääkityksellä tietty vielä. Toivottavasti on tehonnut eikä äidy pahemmaksi, kipeänä on aivan hemmetin pirullista vielä sairastaa jotakin kulkutautia nimittäin.

Päivän slogan: Oikeuslaitoksessa saa oikeutta yhtälailla kuin työvoimatoimistosta työtä! (ja tähän lisäisin vielä, että lääkäriltä hoitoa ja oikeaa lääkitystä)

Päivän biisi: Ain't It Strange

POLKA, JOLLA TÄNÄÄN TARJOLLA KOHTALAISTA KETUTUSTA!

mutta nukkumiset jäivät taas haaveeksi. Jos ei kättä tai muita paikkoja särkenyt, alkoi kissa joikhailla eli sellaisia pieniä pätkiä unta sitten siinä välissä. Aika armotonta tuo käsisärkykin, grauh.

Kai se olisi jotakin tehtävät velvollisuuksienkin eteen – ehkä tänään, ehkä huomenna. Vieläkin vaan aivastuttaa, väsyttää ja muuta semmoista. On kylmä ja makoilisi mieluusti vain peittojen alla. Jos saisi edes pari pyyherenksua korjattua tänään, ei olisi sekään paljoa vaadittu. Jos siis...

Belga on tulossa syömään ja kuin sattumalta Risma tarjosi halvennuslohta, joten lohta tulemme siis syömään. Sen kanssa jokunenkin pottu, feikkitsatsikia ja salaattia. Kai sillä päivän pärjää, lohta on melkein kilo kahdelle hengelle (no joo, kissille kans).

Muuten loput ja mahdollisesti ehkä jotakin järkevämpää huomenna. Hemmetin spämmiaasit ovat iskeneet meikäläisen lokiin enkä viitsisi laittaa taas salasanoja, koska silloin ei kukaan enää viitsi kommata. No, ei viitsi kyllä nytkään, joten tässä ei ole mitään logiikkaa. Kuten ei niin usen muidenkaan toimieni kohdalla.

POLKA – EPÄLOOGISEN LOOGINEN VIIMEISEEN ASTI!

Ovat päivitykset näemmä jääneet aika lyhyiksi. Siihen on syynsä eli ei kertakaikkiaan jaksa muuta kuin valittaa ja vänistä. Ottaa oikeasti aika koville vetää kolme päivää täpöllä juuri, kun on ehtinyt melkein-muttei-ihan toipua vähän parempaan kuntoon. Tämä siis johtaa siihen, että on jatkuvasti puolikuntoinen tai todella kipeä. Työpäivien iltoina ei jaksa enää yhtään mitään, torstait menevät täysin toipumiseen. Ja näin perjantaina on taas velvollisuuksia eli posti-kirjasto-kauppahommat, joita ei muina päivinä kertakaikkiaan jaksa eikä pysty.

Tänään siis taas vuorossa normi-isku kylille, pari kirjapakettia postista, jokunen kirja kirjastosta sekä pari kassillista apetta kaupoista. Kävin keskviikkona hakemassa kaffetta, leipää ja jotain pientä, ettei kaikkea tarvitsisi kantaa yhdellä kertaa. Suunnittelin myös ostavani jotakin herkkua; rahjustin hyllyjen välissä, mutta mieli ei vaan tehnyt yhtään mitään tarjolla olevaa. Hah, ostin tomaattisardiineja ja päärynöitä – on siinä meikäläisellä herkut sitten :) Eikä tänäänkään taatusti sen kummempaa, viikon normimuonat. Ne, mitkä kevyemmin jaksaa kantaa ja jotakin huomiseksi lounaaksi.

Belga on nyt asettunut uuteen kotoonsa ja tulee tod.näk. huomenna lounaalle. Mikäpä hänellä, asunto on ihan hieno verrattuna solukämppään ja pikkuhiljaa kalustusta voi täydentää mielensä mukaan. Sanoin vain, että tekee listan asioista, joita tarvitsee. Meikäläisellä ja jokusella muullakin on tavaroita ylimääräisenä, joille hyvinkin voisi olla hänelle käyttöä. Muuten mies järjestäköön elonsa ja olonsa kuten parhaaksi näkee. En siis aio puuttua mihinkään, mutta olen tarjonnut apua tarvittaessa -tyyliin.

Varasin sitten lopulta keskiviikkona täysin ryydyttyäni ajan lekurille, omisarvis ottaa vastaan maanantai-aamuna. Laitoin myös viestiä, koska hän aikaisemmin pyysi, josko voisin vaikka kirjoittaa etukäteen, mitä olen vailla :o Ei ilmeisesti ymmärrä vieläkään, että tahtoo kunnon särkylääkkeet ja mieluusti kapalliset verikokeita (ne, joista ei ole vieläkään suostunut antamaan lähetettä, kuvittelee minun kuvittelevan...). Ensin toki ilmineerasin, että mielelläni lääkäriltä kaipaisi ensisijaisesti hoitoa! Saas taas nähdä, miten ämmän käy. Todennäköisesti ei tapahdu yhtään mitään eli annetaan ohjeeksi kävelyä 10 min ulkona, perkele! Kun se kuulkaas olisikin noin helppoa, en sanoisi yhtään mitään. Olen myös sitä mieltä, että tuosta oik. kädestäkin pitäisi saada uusi lähete, se on taas ollut äärikipeänä. Varmasti naurattaa teitäkin, kun ei oikein tahdo ovea saada kiinni tai avainta kääntää lukossa – niin kipeää tekee.

No, mitäs minä valittamaan eli joillakin on vielä kehnompi tuuri. Tsemppiä ja komppia niille tovereille, jolta ei myöskään kipuja eikä ongelmia puutu!

No, ehkä tässä pitäisi tehdäkin jotakin ennen lähtöä. Kirjoittaminen ei huvita niin maan pätkääkään, ei oikein lukeminenkaan. Väsyttää vieläkin aivan tuhottomasti, nenä valuu ja silmiä kirveltää. Epäkivaa tämäkin.

POLKA, JONKA TAAS PITÄISI MENNÄ!

kun on vapaapäivä, eläkepäivä, siis... En minä tänään jaksa mihinkään! Oli niin tarkoitus lähteä erääseenkin tapahtumaan, mutta ei onnistu. Jonkinlainen flunssanpoikanen tekelehtii edelleen tuloaan ja väsyttää aivan armottomasti. Lisäksi tietysti särkee ja juilii tavanomaista enemmän, se tulee tässä bonuksena.

Eli ei sen enempää teillekään. En minä nyt vaan jaksa, menen uudestaan sänkyyn – ehkä herään, ehkä teen muonaa. Ehkä nukun tämänkin päivän ohi, jos se on mahdollista. Kolme työpäivää vie mehut harvinaisen tehokkaasti karaistuneestakin Welhottaresta.

Lisäksi ketuttaa tuo saakelinmoinen spämmipostien tulo ja poistaminen, grrr!

POLKA – JOKA MENEE NYT TAKAISIN SÄNKYYN!

se on niiiiin lähellä, että en taida uskaltaa edes sanoa. Töitä teetetään, vaikka hädintuskin pääsin eilen kävelemään. Oli lähellä, etten lähtenyt litomaan koko Varastolta. Ja tämä rouva-sairas-rouva, niin armollisesti teettämään töitä. Ai että pisti vihaksi.

Kaiken lisäksi Upo on lomalla, olisin käynyt sanomassa muutaman sanan. Aivan helvetillinen olo, nukuin edellisyönä parisen tuntia – heräsin ennen puolta yötä Ole siinä sitten ystävällinen ja aikaansaava. Ei perkele, kohta tapahtuu jotakin. Ja se "jotakin" ei ole mukavaa, sen minä voin sanoa jo nyt...

Minä siedän kaikenlaista aikani, mutta katsokaas. Pohja se on miunkii säkis!

Eikä saatanan omisarviksella aikoja, muut perseennuolijat olisivat tyrkänneet 1.5 päivää sairista. Vittuako minä sillä teen – en sitten yhtään mitään!

Saatana, vedän kapan mömelöitä. Otan mukaani pullon viinaa, juon suullisen ja pirskottelen loput kämppääni. Eiköhän tuo jo riitä irtisanomiseen "alkoholin vaikutuksen alaisena työpaikalla". Lisäksi kun vielä alkaa puhua totuuksia niiden oikeilla nimillä. Ei ole kummoinenkaan suunnitelma, mutta tyylillä sitä lähdetään, kun lähdetään!

POLKA, JOKA ON SAANUT TARPEEKSEEN PITSINISKOISTA JA KERMAPERSEISTÄ!

Tänään alkavat taas Varastopäivät ja meikäläisen täydellinen ohjelmointi. Nouto tiettyyn aikaan kotoa, palautus tiettyyn aikaan. Pakko syödä jotain, yllättäen tiettyyn aikaan, sekin lääkityksen takia. Pakko mennä goisimaan – tiettyyn aikaan – jotta heräisi aamulla tiettyyn aikaan (viimeistään) "nauttiaakseen" aamulliset kemikaalit kera kaffen ja nekin, yllättäen, tiettyyn aikaan. Jumalauta, minut on ohjelmoitu niin täydellisesti, että minulla ei ole itselläni valinnanvaraa mihinkään... No, toki voisin vaihdella muutamalla minuutilla tulo- ja lähtöaikoja, mutta taatusti HMPK tössisi ne ja jotakin muutakin hauskaa taatusti tapahtuisi.

Minä en halua olla yhteiskunnan ohjelmoitavissa oleva, kipeä, jatkuvasti kärsiintyvä työläinen! En! Minä haluan olla reilusti antisosiaalinen ja käpertyä kotoon, jos siltä tuntuu. Tehdä edes joskus jotakin, mitä minä todella haluaisin tehdä. Tosin se on tällä viikko-ohjelmallakin täysin mahdotonta. Suunnitelmissa olisi torstaina yksi hupikas juttu – saas nähdä toteutuuko se edes, vai joutuuko senkin perumaan jostakin syystä. En yhtään ihmettelisi. Peruuttamisia minulla on taatusti enemmän kuin osallistumisia mihinkään tilaisuuksiin.

Minä en nimittäin kovinkaan paljon pysty päivässä tekemään. Kyse ei ole siis haluista. Kertakaikkiaan selkä ja koivet pistävät hanttiin esim. ruuanlaiton jälkeen niin, etten pysty heti seuraavaksi tiskaamaan. Tiskit likoon ja lepuutusta ainakin vartin verran, jotta taas saa itsensä tarpeeksi kipeäksi tarvitakseni taas hetken lepuutusta. Jonka jälkeen seuraava pieni kotihomma ja jälleen leputuusta. Ei siis ihme, että iltani ovat niin hemmetin lyhyitä. Tällainen vähäinenkin lepuutus on töissä mahdotonta, joten voitte kuvitella minkälainen olo on kotiin tultua; olen joskus kaatunut suoraan ulkovaatteet päällä ja kengät jalassa klaffisoffalle aivan raatona ja itku silmässä.

Mutta luuletteko te, että tätä tosiaan joku kuuntelee. Edes tai etenkään ja varsinkaan omisarvis saati kukaan muukaan lääkäri. Ja vetut – kaikkihan on vain muutamassa hassusta hermosta kiinni tuolla selässä sekä olkapäässä ja kädessä. Sekä mitä nyt muutama jänne koivissa ja tuommoinen luulosairaan fibro. Hah, eihän siinä nyt mitään. Kun on tuollaisia todella vakavia juttuja, kuten erään henkilön kännissä tuolinjalkaan lyömä isovarvas! Se piti kuvata, kipsata jne. Piiiitkä sairasloma ja muuta. Lisäksi henkilön sairastaminen meni työtapaturman piikkiin. Jolleivät asiat ala kohtapian muuttua, minä alan paljastella nimiä ja asioita – oikeilla nimillä, tapahtumapaikoilla, lääkäreillä jne. Täytynee tarkastaa sitä ensin kunnianloukkaussyytteet ja muuta vastaavaa. Tosin pashat siitäkin, sillä varmasti pääsisi ainakin pois tuolta......

Ja että oikein ketuttaisi, menen riipimään mömelöitä ja kaffetta. Tiedoksi, että täällä on edelleen saatanallisen kylmä – ei se huoltohemmon käynti mitään auttanut. Tiedä millä mittarilla hän mittasi, mutta silloin oli muuten aurinkoinen ja lämpöisempi keli ulkona. Perkele sillekin.

POLKA, ÄRSYYTYNYT MENNESSÄÄN NUKKUMAAN – SAATI SITTEN HERÄTTYÄÄN!

Tekisi mieli vain käpertyä peiton alle, kylmä on edelleen... Ketuttaa jo huomisen päivän hommat ja koko järjestyneen yhteiskunnan toiminnot ja pakkotyö. Hmph.

Pakko sitä ja tätä. Pakko. Pakko mennä ja tehdä. Inho.

Minä menen ja teen. Tänään ja huomennakin, ehkä.

POLKA, JOTA VÄSYTTÄÄ JA KETUTTAA

tämä päivitys on jälleen ryyditetty tavanomaisella märinällä ja marinalla. Siihen kettuuntuneiden onkin turha lukea tämän pidemmälle, vaikka tarjolla onkin kaksi The Saavutusta.

Viime yö meni sitten kokonaan nukkumatta. Vaikka mömelöitä otin normimäärän, päivän aktiviteetit saivat aikaan niin tuhottaman raikkaat ja repäisevät koipifiilikset, ettei nukkuminen onnistunut. Lisämömelöt keskellä yötä toivat hetken horroksen ja sitten siirryin jo suosiolla kaffittelemaan ja rouhimaan kipulääkitystä ja rauhoikkeita. Ei oikein mukava olo, sano.

Jep, eilen siis tein jotakin, jonka olin päättänyt ja kirjannut tänne blögiinkin. Blögipakotuksesta on siis joskus jotakin hyötyäkin. Minä nimittäin kävin PASSIKUVASSA. Lopultakin, en minä ole sitä teetellytkään kuin vajaan vuoden, aktiivisesti puolisen vuotta. Nyt on kuvat, kun saisi vaan vietyä hakemuksen ;) Kuva on muuten äärimmäisen kammoittava, vilkaisin ja piilotin ne nopeasti lompakon syövereihin – sinne, missä ei muutenkaan ole setelirahaa tms. Olkoot tallessa milizeille asti!

Kylmä tärisytti naista Malmilla, tapasin kuitenkin tutun. Jouduin neuvomaan asiassa, josta en itsekään ollut varma mihin valittaa. No, erääseen lautakuntaan, jonka on pakko vastata ja jollei se kuulu heidän toimivaltaansa, ainakin ohjata oikeaan paikkaan. Muuta en keksinyt. Hörhöjäkin oli liikkeellä, pakkasta paossa. Ei kuitenkaan mitenkään ihmeteltävän paljon.

Sen sijaan takso nouti molemmin päin etuajassa, joka on erittäin kiitettävää pakkasella. Taksossa vielä kökkiessäni puhelin soi, vastasin ja kas. Huoltohemmo kertoi olevansa residenssissäni ja tsekkaavansa pattereita. Lupasin tulla ihankohtapian, josko hän olisi paikalla vielä... ja olihan hän. Oikein miellyttävä mies, joka kertoi tehneensä ihan kaiken, mitä pattereille voi (paitsi hajoittaa ne alkutekijöihinsä). Eli ilmannut, tarkistanut säädöt ja niiden piikit tms. Ei nyt siis pitäisi olla vikaa ja mittauksessa tuossa vaiheessa testin mukaan oli lähempänä 20 astetta. Sanoin kyllä, että aurinko lämmittää ja makkarissa olikin vajaa 19. Lisäksi kuulin, että tämä on energiansäästötaloja, ihan kiva. Eihän se mitään, mutta ei kai se tarkoita asukkaiden pakastamista??? Ihan himppasen lämpimämpää täällä voisi kuvitella olevan. Nimenomaan siis kuvitella. Minulla on silti täysi varustus ja hartiahuivi edelleen käytössä.

Toisaalta, on ollut myös hieman oudohko olo. Joko valvomisesta johtuen tai sitten olen tulossa kipeäksi. En kyllä tahtoisi sitäkään. Voihan rähmä. Asioita olisi taas tehtävänä vaikka kuinka paljon. En minä sitten eilenkään saanut juuri mitään aikaiseksi, kun sopan jälkeen tuli nukuttua snadit päikkärit. Univelkaa on, mutta kun en vaan saa nukuttua! Argh sanon minä. Tämä lienee vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi tajuta. Antaa siis olla, päättäkää vaan, että kaikki on korvien välissä. Jospa edes sillä keinoin pääsisi kokoaikaisesti eläkkeelle ja voisi elellä sellaisella vuorokausirytmillä kuin itselle sopii. Vähät välittäen kellistä, aikatauluista jne. Varmistaen vain sen, että tietyt paikat ovat auki, kun on kylillä hoidettavia asioita.

En minä tänäänkään jaksa enempää. Koivet ja selkä eivät pidä olostaan, lisäksi lievää kuvotusta havaittavissa ja runsasta palelua. Taidan mennä peiton alle taas...

POLKA, JOLLA EI KOSKAAN TUNNU MENEVÄN KUTEN OLISI NORMAALIA!

oikein kunnolla. Nyt siellä on tarjolla – 22 astetta, hyvä keli meikäläisen hissutella pakkokeikalle kylille. Postiin, kirjastoon ja kaupoille, argh. Onneksi ei hirveän pitkään joudu olemaan missään välissä ulkona ja kerroksia pukeutumiseenkin riittää. Toivon vaan, että taksot eivät ole jäätyneet matkalle!

Mitään ihmeellistä tässä ei ole edes kerrottavana. Eilen muka-piti kirjoittaa, höh. Kissin kellit, haahuilin aamulla kaikenlaista ja lueskelin. Sitten laitoin vähän vihanneskeittoa, apehdin ja päälle kaffet. Jo vain sen jälkeen ramaisikin taas kunnon päikkäreiden merkeissä. Sitten ei enää jaksanut / huvittanut / viitsinyt tehdä mitään senkään asian suhteen. Eli osa asioista on jälleen kerran hoitamatta, mutta jonkinlainen pohja yhteen juttuun on kuitenkin olemassa.

Ei tässä kyllä kauheasti kirjoituta, kun edelleenkin paleltaa niin maan prleesti. Ei mitään laitaa tällä systeemillä nyt... Ja se joka kehtaa ehdottaa jotain lisälämmitintä, saa turpiinsa. Arvatkaas huviksenne, mitä se tekisi nyt jo jätti-isolle sähkölaskulle :( Eli lisätään sisälläkin vain vaate- ja peittokerroksia. Kohta on kiivettävä yläkaapille hakemaan kolmas kunnollinen peitto!

Eli, kunnon mömelöt ja liikenteeseen. Ei minulla todellakaan ole edes mitään kerrottavaa. Suurimmasta osasta unianikaan en muista mitään ja ne, jotka muistan, olivat liian karmeita jopa kerrottavaksi. Lisää kuumaa, mustaa ja vaffaa kaffetta!

POLKA – HÄN JOKA JÄLLEEN PALELEE!

kuten tietysti tämän plökin lukijat jo osasivat odottaakin. Eli ei mitään uutta, oikeastaan. Harmittaa niin hemmetisti, että tämä torstai eli ensimmäinen vapaapäivä menee todella toipumiseen. Heräsin klo 3 tienoolla taas saakelinmoisiin särkykipujäynimisiin, heitin yhden apumömelön kitaan ja sain vielä nukuttua vähän lisää. Äärimmäisen katkonaisesti ja välillä heräillen särkyyn. Nousin ylös – ja kas – ei tullut taaskaan kävelemisestä oikein mitään. Koivet ovat aivan järkyttävän kipeät. Siinä sitten hiissasin itseni seinistä ja huonekaluista kiinni pidellen kylppäriin – olisi pitänyt NYT varata se rolleri tuohon sängyn päätyyn... Usch, ei ole tässä laitaa. Ne vaffat kaffet, pala leipää ja sitten mömelöitä lievän randomisti näin vapaapäivänä kuitenkin eli on päästävä työkuntoon.

Minulla olisi kovasti paljon kirjoitettavaa eli se vaatii kuitenkin istumista koneen ääressä. Voitte siis kuvitella, että koivet ja selkä eivät tästäkään ihan hirveästi pidä. Se on muuten outoa, ettei edes omisarvis tajua sitä, että kirjoittaessa tarvitaan myös jalkoja! Tai ainakin minä persjalkaisena tarvitsen ;) Täytynee myös yrittää katsastaa sopivaa lääke-ehdotusta, joka menisi läpi. En edelleenkään tarkoita mitään huimepitoisia lääkkeitä vaan sellaisia, jotka tappaisivat pahimman kivun ja ehkä jopa saisivat aikaan jonkinlaista elpymistä tilanteessa. Huomautettakoon tässä, että minä olen niitä lääkeherkkiä, jotka miniannoksella Lyricaa ovat tokkurassa kaksi päivää. Siksi tietyt jo kokeillut lääkkeet jätetään suosiolla pois listalta. Lisäksi omisarvista pitäisi pyytää uusimaan lähete Kanppiin tuon käden takia. Se on nyt ääripahana ja pitäisi kai hakea se piikki, joka annetaan suoraan UÄ-ohjauksella hermoon... kuulostaa karskilta, mutta tämä on aika tyrmäävää tämä kipuilukin. Eilen tuli taas vahingossa huudeltua ääneen, vaikka purinkin huuleni melkein verille. Ihan siksi, että en halua kiljua ääneen. En vaan voi sille mitään, jos yhtäkkiä viilletään tai tökätään heinähangolla jonnekin.

Sen verran vielä palaan Varastoasioihin ja työhön, että juttelin parinkin lähityökaverin kanssa sekä omista hommistani että tulevaisuudesta (Varastohan tekee muuttoa ja samassa yhteydessä tapahtuu se organisaatiouudistus). Molemmat lähtivät siitä, että meistä jokainen tekee vain sen minkä ehtii, jaksaa ja pystyy. Siis myös minä. Olivat taas sitä mieltä, että ahnehdin liikaa. No, eräs Korkeampi Virkanainen kävi teettämässä eräänkin homman ja sanoi, että toi sen minulle, koska muilla oli kiireitä. Silloin hermoistuin ja sanoin, että eikö minulla muka ole kiireitä (pöytä oli lastattu täpötäyteen siinä vaiheessa), olin vielä lähdössäkin aika pian. Ei, hänen mielestään minun piti tehdä "yksi pikku juttu, joka ei kauaa vie". Ja kun näitä pieniä juttuja kerääntyy jokaiselta, äkkiä sitä on lirissä pohjamutia myöten. OK, tein tuon pyynnön, mutta ilmineerasin kyllä siitä, että muillakin olisi ollut mahdollisuudet tämä tarkistaa. Minä nyt vain satuin silloin olemaan huoneessani. Eli osa väestä ei vain tajua, että oikeasti olen poissa kaksi kokonaista päivää ja oikeasti olen sairas. Tässä on tietenkin semmoinen pieni välijuonne, että ao. henkilö on myös sairas; hänellä on 1. tyypin diabetes, johon hän aina vetoaa silloin, kun joku puhuu jotain sairauksista tai fyysisistä ongelmista. Hiukan epäreilua sillä hänellä tuo on kuitenkin äärimmäisen hyvin tasapainossa eikä ongelmia todellakaan ole ikinä ollut!

No se kai omista väninöistä ja marinoista. Haluan vaan, että myös lukijat tietävät miten täällä vapaapäivää vietetään. Puoleen päivään asti en pysty tekemään oikein mitään järkevää. *KRÄKS, KRIIK, raps-raps, MJÄYYYH*. Anteeks, Vinski putosi patterilta >o< Vinski on ottanut nyt pakkasella tavakseen nukkua keittiössä, patterien lämpimimmällä kohdalla. Se on kuitenkin hoikallekin kissalle vaikeaa. Kas kun kissa kunnon unessa venyy piiiitkäksi ja alkaa painaa yhä enemmän, myös kääntyminen vaikeutuu ja silloin tapahtuu. Eilen reppana tipahti ehtoon aikana useamman kerran. Aina sama loukkaantunen-nolo katse ja mäykyminen. Riippuen hieman siitä, tipahtaako kissi ihan plaattialle asti vai vain laatikoston päälle. Tästä voitte muuten samalla päätellä, että edelleenkään lämpöjen säätämiselle ei ole tehty mitään. Kävin eilisiltana ruiskussa ja sitten huinin täällä pää märkänä ja täristen holtittomasti – kylmästä! Päällä on jatkuvasti kaksi paksua, kudottua puuvillapaitaa ja niiden päällä vetskarijakku. Lisäksi collegehousut ja kahdet sukat. Ystävän kutoma hartiahuivi on kuulkaas enemmän kuin paikallaan *pushali, kiittelee taas*.

Huomenna olisi taas pieni posti-kirjasto-kauppakeikka. Kävin eilen noutamassa joitakin perustarpeita Liiterissä sekä Oklasta viinipullon eräälle henkilölle kiitokseksi. Oikeasti, en ostanut muuta kuin yhden viinipullon Malmin Oklasta :o Johan tuota ihmettelivät puolitututkin... ja hävettävintä oli ehkä se, että jouduin turvautumaan henkilökuntaan, koska viini oli itselleni outoa merkkiä enkä heti löytänyt sitä hyllystä. Äärimmäisen noloa parkkiintuneelle malmilaiselle! Sitten vihannestsioskista tuoreita herkkareita ja purjoa, isot läjät 1.40 eli hinnat ovat edelleen kohtuulliset. Liiteristä paperitavaraa, kaffetta, pakastevarastoja ym. täydennystä niin paljon kuin pystyin kohtuullisesti kantamaan. Eli ei mitään oikeaa ruokaa vaan kaappien täyttöä, ettei tarvitse ruokaostosten yhteydessä kanniskella kaikkea mukanaan.

Kevään kirjasatoa on alkanut tipahdella oikein kiitettävästi, erittäin mielenkiintoisia uutuuksia. Palaan asioihin kirjalistauksen merkeissä sekä siellä toisaalla. Muutama opus, jotka suorastaan pakottavat ihmisen käymään samaan kirjaan käsiksi melkein heti uudelleen... Ja dekkarien kavereille on tulossa parikin herkullista uutuutta. Asiaopuksia on myös liikkeellä eikä niitä sovi mitenkään väheksyä, ainakin äsken lukemani veti vähän vakavaksi (jos kyllä hiukan naurattikin). Mutta näistä tosiaan erikseen.

Nyt tuntuu jo siltä, että mömelöt alkavat kohta toimia. Väsyttää vieläkin, joten taidan mennä hetkeksi pitkälleni ennen kuin suunnittelenkaan suurisuuntaisempia toimenpiteitä kirjoittamisen ja muun toiminnan osalta. Uhh, huominen keikka on kyllä taas laskettava ja suunniteltava etukäteen. Hmph.

Toivottavasti joillakin teistä on edes tasalämmin ja mukava asunto *kiristelee hampaitaan* :)

POLKA, JOKA KOHTA JÄÄTYY KIINNI TUOLIINSA!

Ihan ensimmäiseksi tietysti pitää kertoa, että ei ihmeiden aika todellakaan ole ohi! Varastolla jo kaksi osaston työntekijää on käynyt ihmettelemässä, miten minä aion selvitä niistä kaikista hommista vajaina päivinä oltuani poissa kaksi päivää. Kumpikin on vielä ollut sitä mieltä, että minä todellakin teen melkein saman kuin muutenkin... Tulipahan siis todistettua. Tosin meille on esitetty eräs *huokaus* organisaatiouudistus, sellainen (tehän toki tiedätte) joka ratkaisee kaikki ongelmat. Voi kun näkisi vaan. No, pääasia kuitenkin, että tämä älytön juttu on huomattu näin aikaisin – tai siis muutkin ovat sen huomanneet.

Toinen ongelma on sitten se sijaistamiseni, joka ei toimi. Hommat viipyvät älyttömän pitkään ja ne on tehty äärimmäisen kehnosti. Niin kehnosti, että minua oikeasti hävettää. Salaa joskus korjailen sijaistajan tekemiä juttuja mitenkään asiaa edes mainitsematta. Toisinaan on pakko jopa tehdä uusiksi koko rojut, kun ei saa mitään selkoa koko hommasta. Tähän ovat kyllästyneet myös töiden teettäjät eli siksihän niitä minulle jömmataan. Toki, onhan se imartelevaa. Mutta parempi olisi, että joku oikeasti myös joko tekisi jotakin tai sitten jostakin päästä kylmästi heivattaisiin hommia. Sekin lienee vaikeaa, koska rouva-sairas-rouva on jälleen pois. Aikaisemmalla osastolla hänen työparinsa oli laskenut, että vuoden aikana em. henkilö oli ollut täsmälleen kolme viikkoa vuoden aikana kokonaan työssä. Aina on näitä lyhyitä sairiksia, muuten-vaan-menoja, lomaa, kaikenlaista... Ei kivaa muille, ei voi luottaa yhtään siihen, että asiat hoidetaan tiettyyn päivään mennessä. Varastolla kun nuo päivät ovat yllättävän tärkeitä erinäisistä syistä.

Eli kai tässä on ensin kerrottava Upolle, että homma ei nyt vaan toimi ja ilmoitettava myös, että näin jatkettaessa joudun ottamaan rollerin töihin. En jaksa muuten näin rankkoja päiviä. Tämä on muuten ihan totta. Eilisen pysyin tolpillani ja työkunnossa lisälääkityksen voimin, joka nyt ei ihan terveellistä ole sekään ja omisarvis taatusti kieltäisi sen ehdottomasti. Pitääkin varmasti laittaa viestiä siitäkin asiasta. Vaikka hän ei voikaan tehdä mitään :O

Tänään siis vajaa päivä ja sitten postiin, jonne onkin ehtinyt kerääntyä ainakin kirjoja ja yksi muukin havuska paketto. Samalla taidan pistäytyä Oklassa ja Liiterissä, siinä onkin jo ihan riittävästi ohjelmaa... Ehtoolla olen kuitenkin ihan katkirättipoikki.

Mutta mukavaa oli tietty saada tämmöinen plökitunnustus Seppikseltä  – ziitosta vaan!

Mukana oli ohje, että pitäisi ihan randomina kertoa viisi asiaa itsestään ja vissiin jakaa sitten eteenpäin myös viidelle (ne minä ainakin mietin). Uhh, että ihan randomina...

1. Minulla on hyvin pienet ja omituisen näköiset varpaat (muiden kummallisuuksien lisäksi siis).

2. Näytän siltä, että en ikinä sairasta mitään ja liikun aivan normaalisti – siihen asti, kunhan näkee minun ottavan ensimmäiset askeleet ja avaavan suuni.

3. Olen kehittänyt itselleni unelman: I Have A Dream!

4. Luen liikaa, aina ja joka paikassa. Jotkut luulevat, että vain silmäilen opuksia – ei, kyllä ne ihan oikeasti luetaan läpi, jokainen.

5. Himoitsen vahvoja mausteita ja olen varma, että chilin ja valkosipulin käytön lopettaminen aiheuttaa rankkoja vieroitusoireita.

Ei nyt muutakaan tullut mieleen, olen katsokaas niin yksinkertainen ihminen :D Jaan tämän hianon tunnustuksen eli palkinnon sekä random-haasteen edelleen Rouva A:lle, jos vaikka iskee tunnustuksien paikka. Susulle  odottaen jotakin jännää sekä arvaamatonta. Kehräsaareen  toivoen jotakin yhtä mielenkiintoista kuin eilen. Termostaattorille, että olisi jotakin pähkäiltävää perjantaidilemmaa varten sekä Partapapalle, että olisi jotakin tekemistä kipujen sietämiseksi!

Nonnih, tulihan se tehtyä. Minä en ole oikein hyvä tämmöisissä jutuissa, mutta menkööt nyt näin :) Ainakin plökitoverit voivat siirtää tuon kuvan vaikka säilöön sivupalkkiinsa tms. Onhan se ainakin nätti, shuorastaan shöpö. Tulee ihan jusalainen olo, ystävänpäivä on vissiin ensi viikolla. Taisin sortua tekemään jotakin eli vähän postittelemaan paperitavaraa, joita joku voipi kuviksi tahi korteiksi sanoa. No, olisin minä muutenkin tässä kevään tietämillä varmaan laitellut jotakin. On ainakin jokin syy(kin) nyt olevinansa. Minusta kyllä on aina kivempaa, jos muistaa toista ihan ilman syytä :D

No, minä lähden taas keittelemään susivaffat kaffet, tarkistamaan mömelökaappia (se ON iso) sekä nauttimaan aamupalasta, josta määrällisesti suurimman osan muodostavat nykyisin jo erilaiset kemikaalit.

POLKA – TÖITÄ KUIN VIIKON VIIMEISENÄ TYÖPÄIVÄNÄ.....

eikä tämä ole se tunnettu slogan. Kun punkesin Varastolle aamuvarhain, oli siellä vain kohtuullisesti duunia. No, siinä sitten pistin ropottaen aika rauhallisesti. Mutta joka hemmetin kerta, kun kehtasin jopa poistua työpisteestä, oli taas tuotu joku omalaatuinen pino tai suorastaan isompia pinkkoja kaikenlaista kivaa sälää. Eihän tästä tule meikäläisen luonnolla taas yhtään mitään! En minä osaa olla tekemättä, jos hommia on tarjolla tai tekemättä siinä vieressä. Ei vaan onnistu, muilta kyllä. Taas nähtiin tänään, miten parikin leidiä saa maanantain kulumaan juoruamalla viikonlopusta, kommentoimalla vaaleja jne. Siihen menee joillakin kuulkaas puoli päivää, ruokatunti päälle ja vielä väliajatkin ;) En ole kade, mutta kuitenkin. Ehkä he ovat onnellisia, heillä on töitä ja sosiaalinen elämä työpaikalla. Minulla on vain töitä eikä lainkaan sosiaalista elämää. Vähänkö vain käy ketuttamaan, kun samat leidit reilusti lintsaavat muutenkin duunista parhaansa mukaan. Ei, minä en tätä sanonut, vaan parikin työkaveria on huomauttanut asiasta ihan vain ohimennen. Että olenko sattunut näkemään, että niin ne jotkut. Kyllä olen, joo. Hittojakos se minulle kuuluu, eivät ne minun töistäni poissa ole. Asenne vaan on omalaatuinen, perin kummallinen. Mutta molemmilla on The Asema... ainakin eräänlainen. Ehkä se tekee asiansa. Stanan lusmut!

Kävin sitten lähtiessä Serkuissa hakemassa kaffemaitoa kotoon, hmph. Ei ollut kuorma päässyt perille vaan seisoi Tallinnan satamassa. Auto oli jäätyä kilahtanut reissulla, tulee vasta tänään. Sain sitten todellakin vain maitoa ja savu-valkosipulijuustoa, kuivahetskujakin tietty... Ai niin, siis sitä maitoa vartenhan minä tietysti vaan *ristii sormiaan*.

Muuten olen taas aivan rättipoikki enkä eilen ehtoollakaan jaksanut kuin vääntää kahden päivän vihannespadan sekä sotkea salaatin itselleni sekä tiskata. Ei, mikään muu ei tule kuuloonkaan. Siis varsinainen tekeminen. Hyvin maltillista nettailua sekä himppasen uteluja sieltä ja täältä eli juoruamista. Muuten makoilua ja lukemista. Ei vaan pysty kykenemään, kyllä vajaakin päivä vie meikäläisestä mehut. Eikä se päivä muuten ole kuin 15 min vajaa näin ma ja ti, ke vähän enemmän. Katsoin sen duunien kannalta paremmaksi ratkaisuksi! Kuitenkin siellä hötkyytetään, joten helpompi näin kuin esim. joka päivä käväisisi tekemässä jotakin. Sittenhän siellä olisi tosi härdelli koko ajan ja tod.näk. työt jakaantuisivat vielä epätasaisemmin. Eli tällä mennään, ainakin toistaiseksi. Upo merkkuutti osastokokoustakin kohtapian, sellaiselle päivälle toki, jolloin minä en ole paikalla. Ei haita yhtä, sano!

On se kumma, nyt aloitin muutama päivä sitten tämän ns. osaeläköitymisen ja jo on hemmetinmoinen huoli jatkosta. Pitäisi alkaa jo suunnitella seuraavia siirtoja! Kamala minä – tai oikeastaan kamala byrokratia ja inhottavat lekurit. Pirulauta nih! Jotakin tässä on keksittävä eli aivoriihtä on rakennettava siten, että saisi jatkoa ja tietenkin kokopäiväisesti... Pitäisikö ottaa rolleri mukaan duuniin? Mutta sitten minä en kyllä ehdi tehdä sitäkään vähää. Hmm, toisaalta, se voisi olla myös ratkaisu. Raahaisi myös kaikki muut aputusvekotit sinne mukanansa joka päivä, asettelisi kaiken paikoilleen ja jo olisi ainakin tunti kulunut. Ei pashempi ajatus, itse asiassa. Ja kun hissukseen hiipisi kopieeraamaan toiselle puolelle torppaa, menisi paperi kerrallansa eikä pitäisi kiirettä, menisi siihenkin puolisen tuntia kerrallansa. Välissä tietysti voisi käydä vaikka kuusella tai kaffella, jolloin hyvinkin tunti menisi tähänkin. Asia laitetaan harkintaan! Osaan kai sitä sitten minäkin vetkutella, jos nämä muutkin leidit kulkevat ympäriinsä aina samat paperit kourassaan juoruamassa ja vaihtelemassa akkainlehtiä (!!!), ihan totta ;D

Ja sitten ihan vaan tiedoksi, että eilen illalla taas särki sekä selkää, lonkkaa että oikeaa kättä niin, että itku oli tulla. Ei ole laitaa tällaisessa, ei. Eikä mikään prleen troppi auta. Kännitajuttomuus ehkä, ei ole tullut kokeiltua. Pitäisköhän riipaista, pirulauta. Saisi ehkä nukuttuakin yhden yön heräämättä.

Ei, kyllä se taas on vaan mentävä ja ahdisteltava mennessään. Kaffetta lisää, mömelöitä koko kourallinen ja vielä iso jömma mukaan – eivätkä nekään auta kuin ehkä pienen hetken ja vain välttävästi. Juuri sen verran, että en huuda liian kovaa!

POLKA – KIPU ON VAIN AIVOJEN LUULOTAUTIA!

mitäpä sitä muuta kuin manaamaan. Toivoen ensinnäkin, että taksot tulevat ajallaan, koska tilausajat muuttuivat ja – kas kummaa – HMPK:ssa töpätään myös. Aivan, ne ovat inhimillisiä virheitä, toki. Mutta kun näin sattuu kumman usein... Toinen ongelma on taas jaksaminen. Olin jo melkein kunnossa, toki särki ja juili, mutta olisin voinut jopa kuvitella tänään tekeväni jotakin. Jos siis olisi ollut vapaata. Ei ole. Lähdetään siis ropottamaan ja sitähän siellä on tiedossa erittäin runsaasti (en viitsi sanoa rumemmin). Jospa malttaisi ottaa rauhallisesti. Voisiko joku ystävällisesti lähetellä 30 minuutin välein viestejä, ettei kukaan kiitä siitä raatamisesta ja hommia voi jättää pöydälle huomiseksikin? Any?

Lääkitys on sitten se toinen ongelma eli palatako kokeiltuun kombinaatioon vai jatkaa vanhalla? En osaa sanoa, jospa taas vaihtaisi takaisin vanhaan... Hitsi kun tämäkin on hankaavaa, kun kunnollista ja sopivaa lääkitystä nyt ei vaan saa, pirulauta. Huudan sitten taas kivusta niin, että naapuri tulee katsomaan, mikä on hätänä. Hmph!

No, nämähän ovat vain minun marinoitani ja märinöitäni. Antakaa olla, ei tälle voi mitään.

Mutta asiasta rotannahkaan, ihmiset ovat todella omalaatuinen nisäkäslaji. Tässä tuli ilmi, että eräskin henkilö, joka on joskus häiriköinyt meikäläistäkin, on onnistunut häiriköimään monella eri puolella. Eräs nettituttu otti aivan sattumalta puheeksi hänelle tulleet oudot, suorastaan pelottavatkin viestit. Aikansa siinä kertoiltuaan sisällöstä ja tietyistä ilmaisuista, minun oli ihan pakko kysäistä, että olisiko kyseessä eräs ZX. Pähkäilimme hetken ja kas – kyllä – sama henkilö on häiriköinyt pitkin ja poikin nettimaailmaa, esim. Huutiksessa. Jopa suoraan uhkaillen, meikäläistäkin, tietty. Minä käskin painua hiiteen, mutta tuttu sattuu nyt olemaan mielialalääkityksellä masennuksen takia ja hermostui asiasta niin, että menetti yöunensa ja oli aika lähellä tipahtaa psykoosin puolelle... Epäkivaa. Lisäksi ao. henkilö on aikaisemmin pitänyt blogia, jossa hän antoi itsestään erittäin hienon ja inhimillisen kuvan. Niin se pettää tuo julkisivu. Minä sentään kehtaan myöntää, että olen vittumainen, inhottava ihminen. Ja ei, hän ei kuulu tietääkseni tämän blogin lukijakuntaan, en ole tavannut häntä henkilökohtaisesti, mutta tiedän kyllä nimeltä. Eli tämä ei todellakaan koske taatusti ketään teistä, jotka olette meikäläisen perskohtaisesti tavanneet. Varokoon vain tämä henkilö tapaamistani, minä tulen ottamaan tukijoukot mukaani... ;) Sen verran annettakoon ilmi, että teimme molemmat asiasta ilmoitukset eri puolille – ylläpidoille siis. Toisesta tulikin heti tieto, että hänet ollaan sulkemassa pois ao. foorumilta useamman väärinkäytöksen ja asiattomien viestien vuoksi.

Ehkäpä meikäläisenkin kannattaisi muistaa, että kaikesta jää jälkensä :) No jaa, minäpä en taida välittää tuosta. En ole tehnyt mitään sellaista, mistä jollakin olisi jotakin valitettavaa (enkä myöskään laitonta). Jäimme vaan sitten vielä miettimään, millainen tämä henkilö on kotioloissa. Hän kun kuitenkin kehuskelee estottomasti perhe-elämällään jne. Hmmm...

No, eipähän se minulle kuulu. Ihmettelen vaan, että yksi ihminen jaksaa ja ehtii tuottaa niin paljon pahaa mieltä monelle, mahdollisesti jopa pysyvämpiä traumoja ja saa aikaan ahdistavia ajatuksia. No, kai joku saa näistä meikäläisenkin marinoista ahdistuksia. Ei kannata, se on vaan minun sairauksieni summa, ei se koske ketään muuta! Siis ihan kirjaimellisesti, nytkin riipoo niin, etten jaksa kirjoittaa enempää.

Kaffetta ja mömelöitä, paljon ja vahvoina molempia, ziitosta!

POLKA – HÄN JOKA MENEE JA IHAN PIAN TAAS TULEE.....