Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

POLGARAN KIRJALAARI

 

Alla kirjastosta lainaamani kirjat 19.5.2007 - 31.10.2008 - sivu on vielä aavistuksen verran kesken. Joitakin asioita on vielä tarkistettavana, mutta näin se toimii! Päivitykset tulevat tuolloin-tällöin, ei vielä aavistustakaan, miten saamme ne toimimaan, hrrr. Suurena Koodaajana on toiminut tietysti Belgarion, poikani, Kiven Vartija, jolle mitä suurimmat kiitokset (kyllä se toimii, se on vain asennekysymys!) =D

 

Arvostelu pelaa tietysti punaisina kissoina seuraavasti:

 

 = Ei, tähän ei kannata tuhlata aikaa!

     = Sopivaa takson odotteluun, lekurin vastaanotolle ym. Ei juuri kirjallisia ansioita.

      = Tässä on jo reilua yritystä, kelpaa iltalukemiseksi sekä muutenkin. Ei mitään suurta kirjallisuutta ja joitakin kämmejä löytyy.

     = Tästä Welhotar pitää ja suosittelee kavereillekin, ainakin joidenkin aiheiden osalta. Ei ehkä kuitenkaan sellaista, jonka ottaisi omaan hyllyynsä. Hyvä kuitenkin...

       = Welhotar pitää ja suosittaa ehdottomasti kaikille. Tämä jopa saattaa päätyä hankittavaksi omaan hyllyyn - ja se on paljon se. Ehdoton must!

 

Tässä toimitaan sukunimi etunimi -järjestyksessä, hakua ei valitettavasti ole. Jos haluat etsiä jonkun tietyn kirjan tai kirjailijan, kuukkeloi: malmin polgara tarinoi ja lisää kirjan nimi, osut oikeaan...

 

*******************************************************

   

Useampi tekijä: Kenen lapsi?     

Useampi tekijä: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt : Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina         

Useampi tekijä: Hän on kanssani kumminkin : vanhempansa menettäneet lapset ja nuoret kertovat

Useampi tekijä: Viides testamentti: Turun seudun kirjoittajien jännitysnovelleja 1939-2007             

Useampi tekijä: Räjähtävä valas - sekä muita uskomattomia tositarinoita          

Useampi tekijä: Walk this way : Aerosmithin tarina          

Useampi tekijä: Reino : lämpimiä jalkoja ja ajatuksia                 

Useampi tekijä: Huolenkantajat : kokemuksia ja sattumuksia sosiaalialan vuosikymmeniltä     

Useampi tekijä: Tom Waits : takapihan taikuri   

Useampi tekijä: Rokatessa roiskuu : hitit     

Useampi tekijä: Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä    

Useampi tekijä: Asentoja      

Useampi tekijä: Joulutarinoita ja kylmiä väreitä    

Useampi tekijä: Sormenjälki    

Useampi tekijä: Rikos rautateillä : Kouvolan dekkaritapahtuman novellikilpailun parhaat 2008    

Abacus: Viimeinen auringonnousu    

Abu-Hanna, Umayya: Sinut    

Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille      

Adler-Olsen, Jussi: ...ja hän kiitti jumalia    

Adler-Olsen, Jussi: Aakkostalo   

Adolfsson, Josefine: Ketä kiinnostaa? : neliosainen kotiseutukuvaus ja kaksi keskustelua  

Ahern, Cecelia: Ihmemaa  

Ajvide Lindqvist, John: Ystävät hämärän jälkeen     

Al-Sadoon, Eine: Elämäni Irakissa : aavikkomyrskystä Bagdadin valtaukseen   

Alakoski, Susanna: Sikalat     

Alanne, Outi: Giljotiini    

Alexander, Hannah: Vala sitoo

Alexander, Hannah: Hiljainen avunhuuto

Alvari, Armas: Vuodeaikoja : ajanvietenovelleja

Alvtegen, Karin: Häpeä     

Alvtegen, Karin: Varjo      

Alvtegen, Karin: Tuntematon     

Alvtegen, Karin: Syyllisyys     

Alvtegen, Karin: Petos      

Amis, Martin: Keltainen koira     

Amirrezvani, Anita: Kukkien verellä kirjottu   

Ammaniti, Niccolò: Taivaan ja maan väliltä   

Andersson, Lena: Duck City   

Anwood, Robert: Kaikki jääkarhut ovat vasenkätisiä ja 189 muuta kapakkafaktaa   

Apter, Terri: Sisarsolmu   

Aro, Essi: Pimeässä kasvaneet : rikosromaani   

Arhippa, Pirkko: Lukinmerkki    

Arhippa, Pirkko: Mustat nuotit : jännitysromaani   

Arnaldur Indridason: Mies järvessä    

Arnaldur Indriðason: Ääni kuin enkelin    

Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista    

Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki    

Atwood, Margaret: Poikkeustila   

Auer, Ursula: Murhia Mankalassa : salapoliisiromaani

Auster, Paul: Sattumuksia Brooklynissa       

Babiak, Paul: Käärmeet liituraidassa : psykopaatit työelämässä    

Bach, Steven: Leni Riefenstahl : elämäkerta     

Bagge, Tapani: Kasvot betonissa    

Bagge, Tapani: Kummisedän hautajaiset   

Baiev, Khassan: Valan velvoittama : tšetšeenikirurgi sodan keskellä    

Baltzar, Veijo: Phuro : romaani   

Baltzar, Armas K.: Sadeaika : romaani    

Baltzar, Veijo: Sodassa ja rakkaudessa   

Banerjee-Louhija, Nina: Tiikerinhetki : romaani   

Barker, Nicola: Apposen avoinna    

Bates, H. E.: Oi ihana toukokuu       

Beahm, George: Jästit ja taikuus : Harry Potterin ja J. K. Rowlingin tarina   

Behm, Jukka: Dr. Mumbai   

Beigbeder, Frédéric: Apua anteeksi   

Bennett, Alan: Epätavallinen lukija     

Billingham, Mark: Vailla elämää   

Binchy, Maeve: Valkeiden kukkien lehto  

 Binchy, Maeve: Hopeahäät   

Björk, Marja: Posliini      

Black, Jack: Kulkurin tarina    

Blackledge, Catherine: Vaginan tarina   

Blackstock, Terri: Aurinko laskee

Blackstock, Terri: Myrskyn alla

Block, Kassandra: Rakkauden puukottamat   

Booth, Stephen: Musta koira     

Booth, Stephen: Neitseiden tanssi      

Booth, Stephen: Henkäys vain      

Booth, Stephen: Ei metsää puilta      

Bray, Libba: Kauhun ja kauneuden valtakunta   

Breunig, Eva: Haku päällä, Antonia!  

Brodrick, William: Sovituksen hinta : romaani   

Brown, Dan: Murtamaton linnake  

Brown, Sandra: Kylmän kosketus   

Brown, Sandra: Harhalaukaus    

Bruun, Staffan: Kadonnut Beatles-nauha    

Bukowski, Charles: Kaupungin kaunein nainen & muita novelleja      

Bunker, Edward: Julmin peto     

Burroughs, William S.: Punaisen yön kaupungit    

Burroughs, Augusten: Juoksee saksien kanssa     

Bushnell, Candace: Kynsin hampain   

Byatt, A. S.: Riivaus : romanttinen kertomus   

Cain, Chelsea: Sydänverellä   

Capa, Robert: Sotakuvaaja    

Capella, Anthony: Napolilainen naimakauppa  

Carcaterra, Lorenzo: Katuvarpuset    

Carstens, Fredrika Wilhelmina: Muratti   

Chamberlain, Diane: Varjo sydämessä  

Chamberlain, Diane: Rohkeuden puu  

Chandler, Charlotte: Se on vain elokuvaa : Alfred Hitchcockin elämäkerta    

Chapman, Stepan: Troikka   

Cherkovski, Neeli: Charles Bukowskin elämä     

Chessman, Caryl: Ihmisiä kuolemankujalla   

Chessman, Caryl: Kuolemanselli 2455   

Child, Lee: Kovemman kautta   

Child, Lincoln: Uusi Atlantis   

Child, Lee: Tilinteko   

Christe, Ian: Van Halen   

Clancy, Tom: Tiikerin hampaat   

Clark, Mary Higgins: Kaksoset     

Clark, Mary Higgins: Kodin suojassa     

Clark, Mary Higgins: Unissakävelijä     

Cleeves, Ann: Musta kuin yö    

Coben, Harlan: Lupaus    

Coelho, Paulo: Portobellon noita      

Colfer, Eoin: Artemis Fowl : kadonnut siirtokunta     

Collins, Michael: E. Robert Pendletonin salattu elämä   

Collins, Max Allan: Haudanvakavaa   

Conant, Susan: Hihna kiristyy   

Connelly, Michael: Sokkelokuja     

Connelly, Michael: Kadonnut valo      

Connelly, Michael: Musta kaupunki       

Cook, Robin: Hoitovirhe   

Cook, Robin: Romahdus    

Cookson, Catherine: Isosisko  

Cookson, Catherine: Yötaivas ja sarastus  

Cooper, Diana: Voimakoodit   

Cooper, Alice: Alice Cooper, golfhirviö : rokkarin 12 askelta golfaddiktiksi    

Cornwell, Bernard: Viimeinen kuningaskunta : historiallinen romaani  

Cornwell, Patricia: Kuolleiden kirja    

Coupland, Douglas: Eleanor Rigby      

Coupland, Douglas: Jumalan jälkeen    

Courtemanche, Gil: Kaunis kuolema   

Crichton, Michael: Pelon ilmasto    

Crichton, Michael: Saalistaja    

Crichton, Michael: Nyt    

Cronberg, Tarja: Maailman kansalainen Tarja Cronberg

Crumley, James: Oikeaa hulluutta   

Cussler, Clive: Kaanin aarre

Dahl, Arne: Maan alla     

Dahl, Kjell Ola: Pikku rumpali     

Dahl, Arne: Pudotuspeli    

Dahl, Niels Fredrik: Viime kesänä    

Dahl, Kjell Ola: Murha näyteikkunassa    

Dahl, Arne: Eurooppa blues    

Dahl, Arne: Verikyynel    

Dahl, Arne: Vuoren huipulle   

Dahl, Kjell Ola: Pieni kultainen sormus   

Davis, Kaarina: Rankka kutsumus : sairaanhoitajan päiväkirja     

Davidsen, Leif: Jälkiä jättämättä    

De Quincey, Thomas: Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset    

Defonseca, Misha: Susilapsi  

Despentes, Virginie: King Kong -tyttö

Deveraux, Jude: Tie unelmiin

Deveraux, Jude: Ensimmäinen kosketus

Dexter, Colin: Huone numero 3    

Dexter, Colin: Viimeinen puhelu    

Dickie, John: Cosa Nostra : Sisilian mafian historia    

Didion, Joan: Maagisen ajattelun aika   

Doyle, Roddy: Voiton puolella    

Dozzi, Eva: Vihaan sinua, John Lennon    

Dragomán, György: Valkoinen kuningas  

Drougge, Unni: Penetraatio : romaani

Dwyer, Jim: 102 minuuttia : New Yorkin kaksoistornien kohtalonhetket  

Eddings, David: Nuoremmat jumalat : unennäkijöiden 4. kirja    

Edwards, Lea: Merikipunoita : merimies, muija ja mukulat - aavalta ankkuriin     

Edwards, Kim: Muisto tyttärestäni  

Edwards-Jones, Imogen: Hotelli Babylon   

Edwardson, Åke: Armahin maa     

Edwardson, Åke: Etäisiä huutoja      

Edwardson, Åke: Varjoa ja aurinkoa      

Edwardson, Åke: Huone numero 10      

Edwardson, Åke: Kivinen purje      

Edwardson, Åke: Enkelitanssi      

Edwardson, Åke: Se ei päättyä saa      

Edwardson, Åke: Maanpäällinen taivas      

Edwardson, Åke: Melkein kuollut mies      

Eeva, Sanna: Maamorsian     

Egeland, Tom: Suden yö : jännitysromaani   

Ellilä, Kirsti: Outoa rakkautta      

Ellroy, James: Yön syli      

Eriksson, Kjell: Burundin prinsessa      

Eschbach, Andreas: Nobel-palkinto     

Evanovich, Janet: Ensin rahat    

Faletti, Giorgio: Minä tapan      

Fante, Dan: Korkinimijä : taksikuskin tarinoita L.A.:n kaduilta      

Fargues, Nicolas: Olin takanasi     

Favorite, Eileen: Sankarittaret    

Fawer, Adam: Uhkapeliä    

Feist, Raymond E.: Into a dark realm     

Feist, Raymond E.: Flight of the nighthawks     

Feist, Raymond E.: Wrath of a mad god     

Ferguson, Craig: Putoamistemppu      

Fielding, Joy: Missä olet?    

Fielding, Joy: Pikku nukkeni     

Fletcher, Susan: Meriharakat      

Ford, Richard: Maan laulu      

Fossum, Karin: Murtuma      

Fossum, Karin: Mustat sekunnit      

Fossum, Karin: Marraskuun neljännen vastainen yö      

Fossum, Karin: Evan katse      

Fossum, Karin: Hullujenhuone      

Fossum, Karin: Murtuma      

Fossum, Karin: Toisenlainen rakkaus      

Fossum, Karin: Piru valoa kantaa      

Fossum, Karin: Rakas Poona      

Fossum, Karin: Ken sutta pelkää      

Fowler, Karen Joy: Sarah Canaryn salaisuus      

Frey, James: Miljoonia sirpaleita     

Frimansson, Inger: Varjo vedessä      

Frimansson, Inger: Alastomien naisten saari      

Frimansson, Inger: Varjo vedessä      

Frimansson, Inger: Parempi elämä      

Frimansson, Inger: Häränsydäminen mies      

Gabaldon, Diana: Lumen ja tuhkan maa     

Gabaldon, Diana: Matkantekijä      

Gabaldon, Diana: Muukalainen      

Gabaldon, Diana: Sudenkorento      

Gabaldon, Diana: Lordi John ja veitsenterän veljeskunta     

Gaiman, Neil: Aarteita ja muistoesineitä     

Gerber, Michael: Barry Trotter ja kuollut hevonen      

Gerritsen, Tess: Mefisto-klubi     

Gibson, William: Hahmontunnistus      

Giffin, Emily: Rakkaus lainassa    

Giffin, Emily: Rakkauden pudotuspeli   

Gilbert, Elizabeth: Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa    

Glantz, David M.: 900 kauhun päivää : Leningradin piiritys     

Gliori, Debi: Magiaa mafian tahtiin      

Goodall, Sarah: Palatsipäiväkirjat : 12 vuotta prinssi Charlesin hovikirjurina     

Goodwin, Jason: Käärmekivi     

Grafton, Sue: S niin kuin synti      

Grafton, Sue: T niin kuin tappaja      

Grangé, Jean-Christophe: Sutten valtakunta     

Grass, Günter: Sipulia kuoriessa      

Green, Jane: Kirjaflirttiä    

Greenwood, Ed: Elminsterin houkutus      

Griffiths, Niall: Lampaanköyrijä      

Grisham, John: Syytön    

Gruber, Michael: Kangastusten kirja     

Guillou, Jan: Noitien asianajaja      

Guillou, Jan: Madame Terror     

Gómez-Jurado, Juan: Kuolinkellot     

Haag, Martina: Ihana ja todella rakastettu : (ja töissä menee myös superhyvin)    

Haahti, Taina: Apaja    

Haakana, Anna-Liisa: Huutomerkkejä taivaalle    

Hakalahti, Niina: Uimataito   

Hakamies, Heikki: Älä pelkää yötä tummaa   

Hall, Steven: Haiteksti      

Hansén, Dan: Kun punainen armeijakunta iski : saksalaisterroristit Tukholmassa 1975      

Harjumaa, Ritva-Liisa: Reipas jää toiseksi : proosakokoelma    

Harris, Thomas: Nuori Hannibal     

Harris, Robert: Haamukirjoittaja    

Harris, Joanne: Karamellikengät    

Harrison, M. John: Nova swing      

Harstad, Johan: Ambulanssi      

Hassi, Satu: Tukka hattuhyllyllä     

Hassinen, Pirjo: Suistola : romaani      

Hawes, Annie: Calabrian perintö     

Hayden, Torey: Häkkipoika    

Hayden, Torey: Toisten lapset    

Hayden, Torey: Aavetyttö    

Hazard, Kaarina: Kontallaan : muistiinpanoja mediasta      

Heikkinen, Vesa: Hölynpölynimuri   

Heinimäki, Jaakko: Pihlajanorsu : selkärangattomia selityksiä      

Henriksen, Levi: Lunta sataa lumen päälle joka on jo satanut      

Hernesaho, Kirsti: Huligaanien heila    

Hiaasen, Carl: Löyhkä      

Hickman, Tracy: Mystinen valtakunta      

Hietala, Harri: Mustanmeren valssi   

Hietamies, Heikki: Eihän se niin ollut   

Higgins, Jack: Tappotanner   

Hill, Stuart: Tulimiekka    

Hill, Melissa: Älä unta näe   

Hill, Joe: Sydämen muotoinen rasia      

Hinton, S. E.: Vampyyrin palvelija      

Hirvisaari, Laila: Grand Hotel : romaani     

Hoag, Tami: Minkä taakseen jättää     

Hoag, Tami: Mustat vedet     

Hodgkinson, Tom: Vapauden ylistys     

Hoffman, Abbie: Varasta tämä kirja      

Holt, Anne: Presidentin salaisuus      

Holt, Anne: Kahdesti kuollut      

Holt, Anne: Totuuden tuolla puolen      

Holt, Anne: Julkkismurhat      

Holt, Anne: Vereen kirjoitettu      

Holt, Anne: Minkä taakseen jättää      

Holt, Anne: Kuollut jokeri      

Holt, Anne: 1222     

Holdstock, Robert: Alkumetsä      

Honkapää, Päivi: Viides tuuli     

Honkasalo, Laura: Tyttökerho     

Honkasalo, Laura: Sinun lapsesi eivät ole sinun      

Hope, Christopher: Äidiltä pojalle     

Hoppu, Tuomas: Tampereen naiskaarti : myytit ja todellisuus      

Horowitz, Anthony: Viisi vartijaa. Ensimmäinen kirja : Korpinportti     

Horowitz, Anthony: Joka leikistä suuttuu     

Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa     

Houellebecq, Michel: Mahdollinen saari     

Howard, Linda: Hetki lyö     

Howard, Linda: Yön sylissä    

Huhtanen, Hannes: Leimattu matkalippu   

Huilaja, Janne: Yksikätinen      

Hurtta, Boris: Vuoden pimein päivä : yön ja hämärän tarinoita      

Huston, Nancy: Syntymämerkki    

Hustvedt, Siri: Kaikki mitä rakastin      

Hynynen, Jouni: Rakkaudella, Hynynen      

Hyvönen, Viivi: Apina ja Uusikuu      

Hämeen-Anttila, Virpi: Suden vuosi : komediallinen kuvaelma vuosituhannen lopulta   

Hämeen-Anttila, Virpi: Sokkopeli   

Hämeen-Anttila, Virpi: Alastonkuvia : triptyykki 

Hämeen-Anttila, Virpi: Kolmastoista lapsi   

Hämeen-Anttila, Virpi: Muistan sinut Amanda   

Hämäläinen, Helvi: Raakileet      

Härkönen, Anna-Leena: Ei kiitos      

Höeg, Peter: Hiljainen tyttö      

Immonen, Riku: HD-miehen seikkailut      

Ingemarsson, Kajsa: Keltaisten sitruunoiden ravintola      

Ingemarsson, Kajsa: Matkalaukkumorsian     

Ingemarsson, Kajsa: Kohtalonpyörä     

Ironside, Virginia: Oon voimissain    

Irvine, Ian: The fate of the fallen     

Isokallio, Kalle: Urhola   

Isomäki, Risto: Litium6      

Itkonen, Juha: Kohti     

Iversen, Portia: Outo poika     

Iweala, Uzodinma: Ei kenenkään lapset    

Jaatinen, Pekka: Silmää räpäyttämättä : Amin Asikaisen tarina    

Jacobs, Kate: Pieni lankakauppa    

Jakhelln, Cornelius: Jumalten tuho : saagaromaani     

Jalonen, Riitta: Veteen pudonneet     

Jalonen, Olli: 14 solmua Greenwichiin      

Jameson, Jenna: Erotiikan ammattilainen : seksitähden päiväkirja      

Janouch, Katerina: Läheinen     

Jansson, Anna: Pääkallovaras      

Jansson, Anna: Loputon uni      

Jansson, Anna: Vaitelias jumala      

Jansson, Anna: Jäljet lumessa      

Jerofejev, Viktor: Hyvä Stalin    

Joensuu, Matti Yrjänä: Harjunpää ja pahan pappi      

Johnson, Mark: Väärillä raiteilla      

Johnstone, Nick: Patti Smith : rock'n'roll nigger     

Jokinen, Seppo: Viha on paha vieras      

Jokinen, Seppo: Kuka sellaista tekisi      

Joncour, Serge: Tukalia tilanteita     

Jordan, Robert: Unten veitsi      

Jordan, Robert: Käsipuoli      

Jordan, Robert: Uusi kevät : Ajan Pyörän johdanto-osa     

Juhani, Risto: Vastarannan kiiski     

Juhani, Risto: Kolehti kuolemalle     

Juhani, Risto: Paatuneet     

Jungersen, Christian: Poikkeus säännöstä      

Jungstedt, Mari: Saaren varjoissa      

Järvelä, Jari: Romeo ja Julia      

Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Lumikko ja yhdeksän muuta : romaani      

Jääskeläinen, Seppo: Routaporsas     

Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Taivaalta pudonnut eläintarha : novelleja      

Kaaranen, Heikki: Daavidin aamunkoitto    

Kaarsböl, Jette A.: Suljettu kirja    

Kaipainen Anu: Vihreiksi poltetut puut      

Kallio, Katja: Elokuvamuisti   

Kallio, Katja: Karilla   

Kallio, Katja: Sooloilua 

Kallio, Katja: Kuutamolla : levoton tarina rakastamisesta   

Kallioniemi, Tuula: Konsta, eka A     

Kallionpää, Tiina: Donna MaDonna : murha muotitalossa    

Kallionpää, Tiina: Lady Day : murha jazzlaulukilpailussa    

Kalniete, Sandra: Tanssikengissä Siperiaan    

Kanger, Thomas: Kuolleessa kulmassa     

Kanger, Thomas: Laula kuin lintu     

Kansa, Ahti: Murskaava rotaatio : romaani    

Kanto, Anneli: Piru, kreivi, noita ja näyttelijä    

Kapari-Jatta, Jaana: Pollomuhku ja Posityyhtynen     

Karf, Gösta: Kun elämä pysähtyi : lapseni on poissa    

Karu, Harri: Platoland.com      

Karjalainen, Ilona: Takaikkuna : romaani   

Karppi, Veikko: Kivipeli : romaani   

Karppi, Mikko: Väinämöisen vyö      

Kassila, Matti: Kun Pappa nauruun kuoli     

Katajamäki, Unto: Petos ja paljastus : jännitysromaani   

Katajavuori, Riina: Lahjat    

Keating, Barbara: Tyttäreni Ranskassa    

Keitaanpää, Liisa: Näyttöihot      

Kela, Anssi: Kesä Kalevi Sorsan kanssa      

Kennedy, Douglas: Vaarallinen valinta     

Kerrigan, Kate: Onnellisen avioliiton reseptejä  

Kettu, Katja: Hitsaaja    

Keyes, Marian: Tarinan toinen puoli    

Keyes, Marian: Kuuleeko kukaan?    

Khadra, Yasmina: Attentaatti      

Khemiri, Jonas Hassen: Montecore : uniikki tiikeri     

Khoury, Raymond: Pyhien jäljillä    

Kiiltomäki, Raimo: Varpaat saudien hiekassa    

Kilpi, Eeva: Unta vain      

Kilpi, Tuomas: Kummallisten kuolemien kirja      

Kiminkinen, Tapani: Maalaislääkärin viimeisimmät kiusaukset   

Kinsella, Sophie: Varsinainen talousihme    

Kinsella, Sophie: Salaisuuksia ilmassa    

Kinsella, Sophie: Himoshoppaajan vauva    

Kitti, Marko: Meidän maailma     

Kjærstad, Jan: Viettelijä     

Kluun: Vaimo kävi lääkärissä      

Knaak, Richard A.: Veren valtakunta     

Knuuti, Ulla: Matkalla marginaalista valtavirtaan? : huumeiden käytön lopettaneiden elämäntapa ja toipuminen    

Koipijärvi, Erkki: Yksikätinen mies   

Koivu, Esko: Nashville, Tenn., USA 1957-1958 : kirjeitä    

Koivukari, Tapio: Meren yli, kiven sisään : romaani     

Kontio, Tomi: Huoneistossa on eläimiä ja muita kirjoituksia      

Kontula, Aino: Ei eläinkokeita - käyttäkää mopoja!      

Koontz, Dean R.: Taivaan porteilla     

Koontz, Dean R.: Odd Thomas : hiljaisten kaupunki      

Koontz, Dean R.: Odd Thomas : kuolleiden kasino      

Koontz, Dean R.: Odd Thomas : luostarin kirous      

Korhonen, Taro: Paskakirja      

Korhonen, Riku: Lääkäriromaani     

Korpela, Anni: Tyttö kuin tuomenmarja, 2. p. ; Elina, 2. p.    

Kortelainen, Anna: Päivä naisten paratiisissa     

Kosmos, Kari: Bob Marley : mies, musiikki & mystiikka     

Kostova, Elizabeth: Historiantutkija      

Kouki, Mikko: Luonnevika ja muita kirjoituksia     

Koulumies, Terhi: Vauvaa vailla    

Krall, Hanna: Herttakuninkaan matkat      

Krol, Torsten: Pitkä matka Callistoon     

Kruger, Heli: Pidä minusta kiinni : romaani     

Kuegler, Sabine: Paluu viidakkoon    

Kuipers, Alice: Terveisin äiti   

Kuisma, Hanna-Riikka: Käärmeenpesä     

Kulmala, Teppo: Anna pois mun kitarain : Lasse Liemola ja nuoruus vauhdissa      

Kultalahti, Pertti: Lumikki     

Kunkel, Benjamin: Jumissa      

Kuronen, Susan: Pääministerin morsian   

Kuulasvuo, Juntta: Dorkaselli      

Kuulasvuo, Juntta: Leka      

Kuusisto, Stephen: Kuulokuvia : muistoja sokeudesta ja kuuntelemisesta      

Kylävaara, Ilkka: Mies joka rakasti naisia, ja piti siitä!    

Kyrö, Tuomas: Benjamin Kivi    

Kyrönseppä, Kari: Reidet    

Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet : romaani    

Känkänen, Juhani: Kilttipakko    

Kärkkäinen, Heidi: Kuoleman pyörteistä pois : romaani    

Kärkkäinen, Kata: Kahdeksas huone      

Lampela, Anja: Kohtalokas petos    

Landes, David S.: Dynastiat : maailman kuuluisimpien sukuyritysten kohtaloita    

Lappalainen, Eija: Devoted souls : peliromaani     

Larsson, Stieg: Tyttö joka leikki tulella      

Larsson, Stieg: Pilvilinna joka romahti     

Lassila, Anna: Pimeät sylit : romaani     

Latvala, Taina: Arvostelukappale     

Laukkanen, Maria: Viidakon nielemät   

Laukkarinen, Liisa: Pakko juoda? : äidin ja pojan taistelu viinasta   

Lausmaa, Lauri: Äänettömät laukaukset : jännitys    

Lawson, Mary: Sillan luona   

Le Carré, John: Pakanalaulu     

Le Guin, Ursula K.: Näkemisen lahja       

Le Guin, Ursula K.: Sanan mahti       

Lehane, Dennis: Muisto vain       

Lehane, Dennis: Koskematon       

Lehane, Dennis: Menneisyyden ote       

Lehane, Dennis: Suljettu saari       

Lehane, Dennis: Pimeyden kutsu       

Lehane, Dennis: Täyttä sotaa       

Lehikoinen, Juha: Lamelliteoria : romaani   

Lehto, Katriina: Ulrike Meinhof : lähemmäs totuutta, ei todellisuutta      

Lehtinen, Tuija: Franseska   

Lehtinen, Tuija: Traktori   

Lehtinen, Tuija: Suklaapolkuja   

Lehtolainen, Leena: Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia      

Lehtolainen, Leena: Veren vimma      

Lehtolainen, Leena: Harmin paikka      

Lehtolainen, Leena: Väärän jäljillä      

Leiber, Fritz: Lankhmarin varkaat      

Leinonen, Tarja: Toivo kulkee Datsunilla      

Leka, Marla: Tiara    

Lennox, Judith: Kaikki sisareni   

Lennox, Judith: Askel tuntemattomaan   

Leon, Donna: Verikivet : komisario Guido Brunettin tutkimuksia     

Leon, Donna: Haurasta lasia : komisario Guido Brunettin tutkimuksia      

Leppänen, Keijo: Isyystesti   

Levine, Noah: Dharma punx       

Liinoja, Tapio: Raapaisuja    

Link, Charlotte: Tuntematon vierailija    

Lindell, Unni: Orkesterimonttu      

Lindell, Unni: Suruvaippa      

Lindell, Unni: Yösisko      

Lindell, Unni: Unenvartija      

Linderborg, Åsa: Minua ei omista kukaan      

Lindfors, Pertti: Eurooppalaiset seikkailuni      

Lindqvist, Kai: Pikkukaupungin poika   

Lindsay, Jeff: Dexterin pimeät unet       

Lindsay, Jeff: Dexterin kolkko kutsumus       

Lindstedt, Laura: Sakset : triptyykki   

Lindén, Zinaida: Kirjeitä Japanista      

Linna, Susanna: Simpukankuorelta kotiin : matkani Santiago de Compostelaan    

Lipasti, Roope: Pihalla : erään remontin anatomia   

Lipson, Katri: Kosmonautti       

Litmanen, Eeva: Saa siinä monena olla     

Lloyd, John: Tietoa kaikkitietäville      

Loe, Erlend: Muleum       

Lokko, Lesley: Ystävyyden aurinko    

Loriga, Ray: Mies joka keksi Manhattanin   

Lucarelli, Carlo: Almost blue     

Lundan, Reko: Rinnakkain   

Lundberg, Lotta: Klovnin kyyneleet      

Luntiala, Hannu: In memoriam       

Luostarinen, Aki: Poika ja torakat   

Lustig, Arnošt: Pimeydellä ei ole varjoa   

Lyijynen, Reijo: Salkku : jännitysromaani  

Lyijynen, Reijo: Kuollut enkeli : romaani rikoksesta  

Lyijynen, Reijo: Ansa : psykologinen jännitysromaani  

Lynch, Scott: Locke Lamoran valheet : herrasmiesroistojen ensimmäinen tarina       

Läckberg, Camilla: Jääprinsessa      

Lähde, Hannu Aarre: Rysänen : romaani  

Lönnqvist, Christian: Oilgate   

Lönnroth, Heleena: Kuoleman portti : jännitysromaani   

Maguire, Gregory: Noita : lännen ilkeän noidan elämä ja teot : romaani      

Mailer, Norman: Adolfin linna       

Malcolm X: Malcolm X      

Malhi, Manju: Intialainen keittiö   

Malkamäki, Sari: Viikon päivät    

Malmi, Timo: Puolueen lemmikki     

Mankell, Henning: Ennen routaa       

Mankell, Henning: Palomuuri       

Mankell, Henning: Ajan rannalla      

Manner, Max: Revanssi      

Manner, Max: Demi-Sec : komisario Anna Mäen tutkimuksia     

Manninen, Katri: FC Venus : Anna ja Pete  

Manninen, Alpo: Kairoilta kahleisiin  

Manninen, Katri: Loma Losissa  

Manninen, Alpo: Kahleet murtuvat   

Manninen, Raili: Vieraassa maassa : romaani   

Mansikka, Silja: Vesivahinko   

Mantila, Auli: Varpunen  

Marinina, Aleksandra: Seitsemäs uhri    

Marinina, Aleksandra: Kuoleman käsikirjoitus    

Markkula, Hannes: Petollinen saarnamies ja muita murhatarinoita      

Marklund, Liza: Studio sex      

Marklund, Liza: Prime time     

Marklund, Liza: Punainen susi     

Marklund, Liza: Paratiisi     

Marklund, Liza: Uutispommi      

Marklund, Liza: Elinkautinen      

Martikainen, Erkki: Lama : erään projektiryhmän viimeiset tehtävät 90-luvun suuren laman aikana valtavan virran varrelta suuressa paperitehtaassa    

Martinez, Guillermo: Oxfordin murhat      

Marttinen, Tittamari: Rohkeusleikit    

Masalin, Teuvo: Kultainen Rolex : jännitysromaani  

Mason, Richard: Muistojen huoneet    

Massey, Sujata: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus       

Massey, Sujata: Rei Shimura yakuzan jäljillä       

Massey, Sujata: Rei Shimura ja ikebana-mestari       

Massey, Sujata: Rei Shimura ja tappava manga       

Massey, Sujata: Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus       

Massey, Sujata: Rei Shimura ja morsiuskimono      

Massey, Sujata: Rei Shimura, samurain tytär       

Massey, Sujata: Rei Shimura ja helmenkalastaja       

Massey, Sujata: Rei Shimura taifuunin silmässä       

Matheson, Richard: Olen legenda   

Matintupa, Tuula T.: Piippo ja katala kumppani  

Mayes, Frances: Vaellusvuosi    

Mazzantini, Margaret: Älä liiku   

Mazzarella, Merete: Illalla pelataan Afrikan tähteä : isovanhemmista ja lapsenlapsista       

Mazzucco, Melania G.: Täydellinen päivä       

McCaig, Donald: Rhett   

McCarthy, Cormac: Tie      

McCormick, Neil: Bonon doppelgängeri    

McCrery, Nigel: Myrkynkeittäjä      

McIver, Joel: Sabbath Bloody Sabbath      

McKillip, Patricia A.: Basiliskin laulu    

McKinley, Tamara: Unimaisemat    

McLarty, Ron: Polkupyörällä ajamisen taito    

McLaughlin, Emma: Nanny : lastenhoitajan päiväkirja   

McLaughlin, Brett: Java & XML : tehokäyttäjän opas    

McNally, Dennis: Kerouac : elämäkerta       

Mehran, Marsha: Lumoavien mausteiden kahvila   

Meltzer, Brad: Kohtalon kirja   

Meriläinen, Mikko: Wigwam       

Merimaa, Kirsi: Fatiman käsi : jännitysromaani  

Mina, Denise: Kammio       

Mina, Denise: Veripelto       

Mitchell, David: Pilvikartasto   

Mlynowski, Sarah: Rintsikoita ja luudanvarsia  

Moisala, Marjut: Isäni taivas, äitini maa : intiaanitietäjän tie    

Montgomery, L. M.: Annan perhe       

Moody, Mary: Au revoir - näkemiin : naisen irtiotto elämään      

Moore, Michael: Tyhmät valkoiset miehet : ... ja muita huonoja tekosyitä Yhdysvaltain tilaan!       

Morgan, Richard: Muuntohiili      

Mosley, Walter: Pikku Scarlet    

Munksgaard, Torben: Retrograd : kummallinen tarina miehestä joka nuortuu   

Munro, Alice: Sanansaattaja : kertomuksia      

Mustonen, Enni: Yllätysperintö : romaani   

Muthana, Riadh: Abu Ghraib - Varissuo : irakilaismiehen matka Saddamin selleistä Suomeen    

Mytting, Lars: Hevosvoimat    

Mähönen, Mervi: Rakkaus ei koskaan häviä : romaani  

Mäki, Reijo: Uhkapelimerkki    

Mäki, Reijo: Lännen mies      

Mäkelä, J. Pekka: Nedut       

Mäkelä, Matti: Soulmies sänkipellossa : päiväkirja 1967-1969       

Mäkelä, Hannu: Elävät ja kuolleet      

Nasiri, Omar: Jihadin sydämessä : elämäni al-Qaidan taistelijana ja sen vakoojana    

Nathan, Susan: Toinen Israel      

Nazer, Mende: Orja : kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen    

Nenonen, Marko: Noitavainot Euroopassa : ihmisen pahuus       

Nesbö, Jo: Punarinta       

Nesbö, Jo: Pelastaja       

Nesbö, Jo: Veritimantit       

Nesbö, Jo: Suruton       

Nesbö, Jo: Lumiukko       

Nesbö, Jo: Lepakkomies       

Nesser, Håkan: Pääsky, kissa, ruusu, kuolema : rikosromaani       

Nesser, Håkan: Kaalbringenin kurkunleikkaaja       

Ngugi Wa Thiong'o: Variksen Velho      

Nix, Garth: Abhorsen       

Nichols, Linda: Mies paikallaan    

Niemi, Mikael: Mies joka kuoli kuin lohi       

Niemi, Juuli: Tule hyvä : novelleja  

Nikoskelainen, Eeva: Itikkakesä  

Nikulainen, Terhi: Rakkausmurha : jännitysromaani  

Nikulainen, Terhi: Lyö hätärumpua : jännitysromaani   

Niles, Douglas: Solamnian nousu. Osa 2 : Kruunu ja miekka      

Nilsonne, Åsa: Kaikessa hiljaisuudessa       

Nilsonne, Åsa: Siveysvyö       

Nilsonne, Åsa: Pisara punaista verta       

Niskasaari, Mikko: Tapaus Johnny Liebkind : erään oikeusmurhan tarina   

Njor, Maise: Äidit ja tyttäret : kirjeenvaihtoa   

Noble, Elizabeth: Ikuiset ystävät   

Noort, Saskia: Ruokakerho    

North, Carol S.: Naislääkärin taistelu ulos psykoosista      

Nousiainen, Inka: Arvaa ketä ajattelen    

Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen      

Numminen, Juha: Iskijä : rikosromaani    

Numminen, M.A.: Rehtorin päiväkirja : interaktiivinen kalenteri vuodelle 2004      

Numminen, Juha: Naskali : rikosromaani    

Numminen, Juha: Kyyhkynen : rikosromaani    

Nuotio, Eppu: Musta : romaani      

Nuotio, Eppu: Maksu : romaani      

Nuotio, Eppu: Kosto : romaani      

Nykänen, Harri: Valhe      

Nyman, Stefan: Anna online       

O'Brien, Lucy: Madonna : elämäkerta     

O'Farrell, John: Terveisiä perheestä    
Ojanen, Aimo: Kuka tuuleen huutaa : poliisiromaani   
Oksanen, Sofi: Puhdistus : romaani    
Ollonen, Vappu: Hyytävät tuulet : romaani   
Olsson, Belinda: Raskausjärkytys! : toimittaja tunnustaa  
Ondaatje, Michael: Divisadero   
Onkeli, Kreetta: Luulotieteen kandidaatti : kolumneja  
Onkeli, Kreetta: Kotirouva : rakkausromaani    
Oppenheimer, Jerry: Hiltonin suku Conradista Parisiin   
Oranen, Raija: Etusivun enkeli : romaani   
Oranen, Raija: Valkea talo jokivarressa    
Orkoma, Marja: Keisarinnan kaulanauha   
Orkoma, Marja: Pörröinen pelastaja   
Paavilainen, Ulla-Maija: Sinulle luotu : romaani  
Paavilainen, Ulla-Maija: Sokerisiskot : romaani  
Page, Martin: Kuinka minusta tuli tyhmä       
Pakkanen, Outi: Ruohonleikkaaja : jännitysromaani      
Pakkanen, Outi: Talvimies : jännitysromaani      
Pakkanen, Outi: Yöpuisto      
Palmer, Michael: Uhraus
Panjuškin, Valeri: Mihail Hodorkovski : hiljaisuuden vanki : tarina siitä, miten ihminen Venäjällä muuttuu vapaaksi ja mitä siitä seuraa hänelle    

Parini, Jay: Viimeinen asema : romaani Leo Tolstoin viimeisestä vuodesta      

Parsons, Julie: Tiimalasi    

Partanen, Marko: Palava halu    

Parvela, Timo: Taivaan tulet : romaani   

Pasa: Eniten vituttaa kaikki  

Pasanen, Eero: Kononen ja kidnappaajat    

Patterson, James: Neljä sokeaa hiirtä      

Patterson, James: Kolmas aste      

Patterson, James: Iso paha susi      

Patterson, James: Heinäkuun neljäs      

Paulow, Ari: Kahden tulen välissä   

Paulow, Ari: Kuolonkeinu   

Paulow, Ari: Viimeinen vartiomies   

Pekkalainen, Tuulikki: Punavankileirit 1918 : suomalainen murhenäytelmä       

Penny, Louise: Naivistin kuolema      

Pennanen, Oiva: Sisulla ja sydämellä   

Persson, Leif G. W.: Lindamurha : romaani eräästä rikoksesta      

Persson, Leif G. W.: Putoaa vapaasti kuin unessa : romaani eräästä rikoksesta      

Persson, Leif G. W.: Toinen aika, toinen elämä : romaani eräästä rikoksesta      

Peterson, Holly: Mies talossa  

Picoult, Jodi: Yhdeksäntoista minuuttia   

Piha, Kirsi: Medicien naapurissa : pieni kirja Italiasta    

Pimiä, Tenho: Sotasaalista Itä-Karjalasta : suomalaistutkijat miehitetyillä alueilla 1941-1944   

Pirandello, Luigi: Sitruunoita Sisiliasta ja muita novelleja    

Poe, Edgar Allan: Kootut kertomukset       

Politkovskaja, Anna: Venäläinen päiväkirja      

Poppy, Edy: Anatomia. Monotonia.    

Porma, Maija: Murhamuistio : rikosromaani  

Poukka, Anneli: Syyllinen, syyllisempi, syyttäjä : jännitysromaani  

Powers, Richard: Laulut joita lauloimme       

Pratchett, Terry: Pojat urhokkaat       

Pratchett, Terry: Viimeinen manner       

Pratchett, Terry: Carpe jugulum       

Proulx, Annie: Laivauutisia       

Pulli, Hilkka: Lämmössä väreilee totuuden jano : romaani  

Pérez-Reverte, Arturo: Taistelumaalari  

Pönniö, Risto: American dream   

Qiu, Xiaolong: Kahden kaupungin tarina    

Raevaara, Tiina: Eräänä päivänä tyhjä taivas   

Ragde, Anne Birkefeldt: Erakkoravut      

Ramsland, Morten: Koiranpää    

Ranin, Matti: Vohveleita ja tillinvarsia    

Ranivaara, Jorma: Asiakas Rydz    

Rankin, Ian: Kalman asialla       

Rankin, Ian: Riippuva puutarha       

Rankin, Ian: Sinistä ja mustaa       

Rankin, Ian: Pakkosiirtoja       

Rankin, Ian: Paljas poliitikko       

Rankin, Ian: Kuurupiilo       

Rankin, Ian: Ristinolla       

Rankin, Ian: Kuolleita sieluja       

Rannikko, Tuuli: Surmakierre  

Rantsi, Anneli: Kunnes kuolema vapauttaa  

Rask, Regina: Hyvä naapuri : romaani   

Ravilo, Hilkka: Yö yllä viljan  

Rayner, Richard: Paholaisen tuuli  

Reichs, Kathy: Luita myöten      

Reichs, Kathy: Maanantain murheet      

Reiman, Koo: Joka viimeksi nauraa    

Reitala, Mikko: Päähenkilö   

Rejman, Fredrik: Laivalääkärinä valaanpyynnissä : nuoruuden seikkailu      

Remes, Matti: Vain muutaman neliön tähden    

Remes, Ilkka: Pahan perimä    

Rendell, Ruth: Kerro, kerro kuvastin       

Reynolds, John Lawrence: Varjojen väki : maailman salaseurojen historia       

Rhodes, Dan: Timoleon Vieta palaa kotiin       

Rhodes, Dan: Kulta   

Rich, Simon: Kusiaistarha ja muita epätoivoisia tilanteita      

Richie, Nicole: Totuus timanteista : romaani   

Richman, Alyson: Van Goghin viimeinen rakkaus : romaani taiteilijasta ja hänen muusastaan      

Rimminen, Mikko: Pölkky      

Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani       

Rinne, Harri: Laulava vallankumous : Viron rocksukupolven ihme      

Ripley, Alexandra: Scarlett   

Riski, Marjatta: Hanna-Hanna   

Rissanen, Pirjo: Sun ystäväsi armaasi   

Rissanen, Pirjo: Kevätniemi   

Riutta, Ulla: Kilometritehtaan porteilla : kertomuksia työttömyydestä 2000-luvun Suomessa      

Robb, Brian J.: Johnny Depp : kapinallinen    

Robb, J. D.: Kuoleman riitit      

Roberts, Nora: Punainen lilja    

Roberts, Nora: Morriganin risti    

Roberts, Nora: Savuhuntu   

Roberts, Nora: Jumalten tanssi    

Roberts, Nora: Hiljaisuuden laakso       

Robinson, Douglas: Pentinpeijaiset       

Robinson, Peter: Suvi saapunut ei       

Robinson, Peter: Kuiva kuuma kesä       

Robinson, Peter: Kylmääkin kylmempi       

Robinson, Peter: Pinnalla ja kätkössä       

Rodriguez, Deborah: Kabulin kauneuskoulu   

Romer, Knud: Joka silmää räpäyttää, pelkää kuolemaa       

Ropponen, Markku: Kuhala ja kuoleman hipaisu    

Ropponen, Markku: Suruaika päättyy, Kuhala    

Roslund, Anders: Lokero 21    

Roslund, Anders: Edward Finniganin hyvitys      

Rouvinen, Maire-Aliisa: Viattomien lasten päivä   

Rufin, Jean-Christophe: Globalia    

Rusesabagina, Paul: Hotellinjohtaja : omaelämäkerta      

Ruuth, Alpo: Kallion kundi ei kuole       

Rönkä, Jouko: Pihtari : romaani   

Rönkä, Matti: Isä, poika ja paha henki   

Saari, Heikki: Isku tajuntaan! : Suomen iltapäivälehdistön lyhyt historia       

Saari, Laura: Tyyppiteoria : romaani      

Sachar, Louis: Paahde   

Sacks, Oliver: Antropologi Marsissa : seitsemän paradoksaalista tarinaa    

Said, S. F.: Varjak Käpälä : lainsuojaton       

Saisio, Pirkko: Elämänmeno       

Salo, Johanna: Suomen sievin tyttö    

Salminen, Kaino E.: Seppo, Elvis ja Iltatähti : romaani    

Salminen, Esa: Köyhyyden ammattilainen       

Salvatore, R. A.: Örkkikuningas     

Salzinger, Caroline: Terveisiä pahan akselilta : arkea ja politiikkaa maailman suljetuimmissa valtioissa      

Sandberg, Timo: Pöllön huuto : rikosromaani    

Sandberg, Timo: Pahan morsian : rikosromaani    

Sanderson, Catherine: Petite Anglaise    

Saraspää, Seppo: Ansiosidonnainen : romaani    

Saraste, Heini: Mahabad : kuu, aamusumu ja rakkaus   

Sariola, Esa: Valtakirja : romaani   

Sarkola, Ritva: Kuolonkukka : jännitysromaani  

Sarkola, Ritva: Vaarallinen varjostaja : jännitysromaani  

Sarlinn, Johan: Kolja  

Saukkola, Mirva: Hautajaishäät : jännitysromaani  

Saviano, Roberto: Gomorra : mafian valtakunta       

Saxell, Jani: Huomispäivän vartijat      

Schaffner, Nicholas: Pink Floydin odysseia    

Schatz, Roman: [Euro] '  

chickel, Richard: Clint Eastwood : elämä ja elokuvat       

Schätzing, Frank: Pedot       

Schönburg, Alexander von: Tyylikkään köyhäilyn taito       

See, Lisa: Lumikukka ja salainen viuhka  

Sedgwick, Marcus: Miekkani laulaa      

Seierstad, Åsne: Groznyin enkelit    

Seppovaara, Juhani: Mopolla Suomeen       

Seppälä, Juha: Paholaisen haarukka : romaani  

Seppänen, Jaana: Lublinin taika      

Setterfield, Diane: Kolmastoista kertomus    

Shields, Carol: Tavallisia ihmeitä : kootut novellit    

Shriver, Lionel: Poikani Kevin   

Shriver, Lionel: Kaksoisvirhe  

Shriver, Lionel: Syntymäpäivän jälkeen  

Shteyngart, Gary: Absurdistan  

Siikala, Helinä: Ystäväni minä   

Siirilä, Jussi: Hannele Laurin hampaat   

Silaste, Tuomo: Matka   

Silfverberg, Anu: Kung Po  

Simonen, Leila: Suska  

Sinisalo, Johanna: Linnunaivot       

Sinkkonen, Lassi: Solveigin laulu       

Sipilä, Jarkko: Kylmä jälki   

Sipilä, Jarkko: Seinää vasten    

Sittenfeld, Curtis: Unelmieni mies  

Sixx, Nikki: Heroiinipäiväkirja       

Slaughter, Karin: Kadotettu       

Smith, Deborah: Kivisten kukkien puutarha      

Snellman, Anja: Lemmikkikaupan tytöt : romaani      

Snellman, Anja: Harry H.    

Soininvaara, Taavi: Rikollisen kaunis  

Soininvaara, Osmo: Fillarilla Nizzaan       

Somppi, Tero: Luonnoton kosto : jännitysromaani  

Sortland, Björn: Silmätyksin   

Sparks, Nicholas: Ensi silmäyksellä   

Spence, Alan: Puhdas maa   

Spillane, Mickey: Vaarallinen kolmio   

Staalesen, Gunnar: Nainen jääkaapissa      

Stark, Richard: Liian monta kukkoa    

Steel, Danielle: Mahdotonta   

Steel, Danielle: Myrkylliset poikamiehet   

Stenberg, Eira: Oven takana   

Stenius, Yrsa: Koiria, rakkautta ja surua      

Stewart, Sean: Matkijalintu      

Stoney, Barbara: Enid Blyton : elämäkerta       

Sund, Lars: Onnellinen pieni saari      

Supinen, Miina: Liha tottelee kuria    

Susi, Pauliina: Lukot    

Sussman, Paul: Temppelin salaisuus    

Svedelid, Olov: Myrskyn silmä      

Sykes, Plum: Erojuhlat Manhattanilla  

Sylvain, Dominique: Ääni   

Särkkä, Matti: Ajan muoto : romaani  

Tan, Amy: Rouva Chenin henki       

Tabet, Sirpa: Syyttäjä, poliisi ja tuomari      

Tabet, Sirpa: Onnen kauppaa : jännitysromaani      

TaoLin: Suomen taivaan alla : romaani   

Taponen, Jaana: Väärä varustus   

Tarkka, Pekka: Pentti Saarikoski. [II] : Vuodet 1964-1983       

Taylor, Frederick: Berliinin muuri : 13.elokuuta 1961 - 9.marraskuuta 1989       

Teerialho, Taina: Hiljainen kevät      

Terho, Mika: Olen yksinäinen planeetta : kertomus matkasta Turku - Bangkok - Rio de Janeiro   

Tervo, Kati: Kesäpäiväkirja  

Theorin, Johan: Hämärän hetki   

Thien, Madeleine: Varmuus   

Thompson, Hunter S.: Helvetin enkelit       

Thompson, Hunter S.: Rommipäiväkirja       

Thompson, Hunter S.: Pelon valtakunta : kovan onnen lapsen inhottavia salaisuuksia amerikkalaisen vuosisadan lopun aikoina       

Thompson, Jim: Jerusalemin veri  

Tikkanen, Jouko: Sipoon ryöstö : romaani  

Tikkanen-Zilliacus, Liisa: Silkinhieno petos   

Tillander, Asta: Ammagaru : Aune Hynyn elämä  

Todde, Giorgio: Donna Milenan kuolema    

Toivio, Marja: Suljettu ovi   

Toiviainen, Seppo: Kaksi kirjaa - ja se kolmas : Seppo Toiviaisen ja Matti Virtasen kirjeenvaihtoa 1996-2005      

Tolkien, J. R. R.: Narn i chîn Húrin : Húrinin lasten tarina       

Tontti, Jarkko: Luokkakokous : romaani    

Torekull, Bertil: Ikea-tarina      

Torvalds, Linus: Just for fun : menestystarina      

Torvik, Solveig: Äitien veren perintö : romaani suomalaisista naiskohtaloista      

Trosell, Aino: Älä katso heitä silmiin       

Trosell, Aino: Jos sydän vielä sykkii       

True, Everett: Hey ho let's go : Ramonesin tarina      

Tulla, Matti: On pimeetä ja kaikkee    

Tuominen, Pirjo: Maan nälkä  

Turow, Scott: Kumottu tuomio    

Tursten, Helene: Lasipaholainen       

Tursten, Helene: Kultainen vasikka       

Tursten, Helene: Yökierto       

Tursten, Helene: Tatuoitu torso       

Tursten, Helene: Murskattu tanghevonen       

Tusset, Pablo: Sian nimeen       

Tuuri, Tapio: Suomen viimeinen suvaitsematon : romaani  

Twelve Hawks, John: Matkaaja       

Twelve Hawks, John: Pimeä joki       

Tykki, Ivan: Ripaskaa! : koulussa...       

Tyler, Anne: Amerikan lapset       

Unger, Lisa: Kauniita valheita      

Uoti, Kari: Rahapeli : pelipöydässä Kai Mäkelä    

Urponen, Outi: Toiseen polveen : romaani   

Utrio, Kaari: Ilkeät sisarpuolet  

Utrio, Kaari: Kiilusilmä feministi, eli, Miksi en enää matkusta junassa      

Utriainen, Terhi: Siivekäs vahtikoira   

Vaaralahti, Kai: Tuulen lapset   

Valoaalto, Kaarina: Avantgarderob ja muuta irtaimistoa      

Valros, Riitta: Doris Doris...    

Van Lustbader, Eric: Robert Ludlumin medusan perintö   

Vandenberg, Philipp: Golgata-kansio  

VanderMeer, Jeff: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki   

Vanhatalo, Pauliina: Lääkärileikki   

Vargas, Fred: Ikimetsän sydän       

Vatanen, Kim: Helvetinsaari : Kim Vatasen seitsemän vuotta sisäoppilaitoksessa       

Vehmersuo, Mika: Pimeyden polte   

Vekkeli, Pirkko: Liisa Lipsanen : bisneslady   

Verronen, Maarit: Saari kaupungissa       

Verronen, Maarit: Karsintavaihe       

Villa, Kyllikki: Elämän korkea keskipäivä : päiväkirjaromaani 1960-luvulta      

Vinge, Vernor: Rauhansota    

Vinge, Vernor: Aikaloukku    

Von Ziegesar, Cecily: Gossip girl : eliittinuoret  

Vornanen, Mika: Onks' koolla välii : tarina siitä, kuinka Johnnystä tuli toinen mies       

Vuorio, Hannu: Syvä matala : romaani    

Vuorinen, Juha: Kristianin teinivuodet       

Vuorinen, Juha: Kakkonen      

Vuorinen, Salme: Eloni kirja      

Vuoristo, Sari: Säätiedotus merenkulkijoille : novelleja merestä ja rakkaudesta      

Väisänen, Hannu: Toiset kengät    

Väisänen, Aira: Naimisissa Kiinan kanssa : Jari Vepsäläisen ensimmäiset 22 vuotta   

Välipakka, Tuija: Maailman vahvin tyttö   

Väyrynen, Taru: Miehen malli    

Väyrynen, Taru: Ei millään pahalla    

Wager, Eija: Tupaantuliaiset Italiassa      

Wager, Eija: Paluumuuttajan päiväkirja      

Wagner, Jan Costin: Jääkuu      

Wahl, Hillevi: Paksu täti rokkaa tykimmin : Hillevi Wahlin pakinoita       

Wahlberg, Karin: Vappukukkatyttö  

Wahlström, Eva: Homma hanskassa   

Walters, Minette: Kuvanveistäjä       

Walters, Minette: Umpikuja       

Wassmo, Herbjörg: Lasi maitoa, kiitos      

Waters, Sarah: Yövartio       

Weis, Margaret: Kääpiökuilujen lohikäärmeet     

Weiner, Tim: CIA : Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia       

Weiner, Jennifer: Rikoksia ja hiekkakakkuja   

Welch, James: Petkuttaa Varista   

Welsh, Irvine: Mestarikokkien sänkykamarisalaisuudet       

Westerberg, Sven: Lieskoja yössä      

Westin, Boel: Tove Jansson : sanat, kuvat, elämä       

White, Charles: Tutti frutti : Little Richardin ihmeellinen elämä    

Wieringa, Tommy: Joe Speedboat       

Willett, Marcia: Sydän häkissä   

Willett, Marcia: Rakkaus talviaikaan   

Williams, Tad: Varjojen leikki. 1 : Ääniä metsässä    

Williams, Tad: Varjojen leikki. 2 : Mustan maan salaisuudet    

Winton, Tim: Dirt music      

Witkowski, Michal: Hutsula     

Wolfe, Tom: Minä olen Charlotte Simmons    

Wolff, Kaarina de: Punaiset viinimarjat      

Yrsa Sigurðardóttir: Kolmas merkki       

Yrsa Sigurðardóttir: Joka toiselle kuoppaa kaivaa       

Zusak, Markus: Kirjavaras       

Zweigbergk, Helena von: Kuka jäljelle jää : rikosromaani   

Å, Emma: Musta, mustempi, punainen        

Å, Emma: Samuelin kirja  

Åsbacka, Robert: Torin laita      

Åsbacka, Robert: Urkujenrakentaja      

Östergren, Klas: Gangsterit        

      

Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...